Tänään olin lenkillä purunradalla ja näin siellä metsän reunalla muurahaispesän puun juurella, kävin vilkaisemassa. Siitä muistui mieleen nuoruuteni typeryys.
Minusta oli nuorena 1980-luvun lopulla hirmu "hauska" maalla ja siellä metässä kiusata muurahaisia, kivitin niiden pesiä ja pahimmillaan sytytin yhden pesän tuleen bensalla, mutta onneksi sammutin sen, sentään sen verran oli älyä jälellä. Huh huh sitä typeryyttä minkälainen sitä olikaan!
Mutta mistä moinen katumus on tullut, ei se ole pelkästään vanheneminen. Olen tutkinut henkisiä asioita ja henkistä maailmaa, tajunnut sen että kaikki tietoisuus on yhtä, muurahaisista eläimiin ja ihmiseen, eikä vain nisäkkäissä vaan myös kaikissa kasveissa jopa kivissä, koko maailmankaikkeus on yhtä tietoisuutta, maailmankaikkeus on yhtä kuin elämä ja kaikenlaista elämää pitää kunnioittaa.
Ostin syys-alesta perhoskiikarin ja tarkoitus ensi kesänä käydä moikkaamassa hienoja muurahaisia vähän ystävällisemmässä tutkailu hengessä. Toisena kiinnostaisi hommata järkkäriin makro-ojektiivi ja kuvailla pienten otusten puuhastelua :)
Kaduttaa muurahaisten kiusaaminen
nouruudentyperys
0
72
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 19911814
- 585559
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462867Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k172590- 422479
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut342043Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,471949Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131921- 381775
Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71747