Terve. Olen innokas perhokalastaja. Kiertelen ympäri suomea viskelemässä perhoa ja joskus myös virveliä. Kalastusbon hauskaa kaikissa muodoissaan. Ulkomaillakin käyn välillä. Huomasin jossain kohtaa, että rahaa palaa niin pirusti, kun tulee upotuksia ja muuta menekkiä. Vieheet ovat suhteellisen kalliita. Aloin jossain vaiheessa sitomaan perhoni itse. Kalaa on tullut hyvin, isoja taimenia, harjusta, lohta, kirjolohta, kuhaa, ahventa ja tietysti haukea. Keksin tässäkin asiassa loistavan "pirkkaniksin". Sidoin viime vuoden kesäkuussa ensimmäisen perhoni munankarvoista. Idea lähti kännisestä vitsistä mutta sitten ajattelin että miksi ei? Tein tosiaan tämän, ja ensimmäisellä heittokerralla oli jo nätti taimen kiinni keravanjoella. Tämän jälkeen olen aina kun on ns rehottanut niin ottanut munaliaanit talteen ja väkertänyt niistä perhoja. Mustaan päin tuppaa olemaan mutta sekaanhan saa sekoitettua tietysti tehdastuotteiden värejä. Hiuksia olen myös käyttänyt paljon. Käynkin parturikampaamoista hakemassa usein talteen eri värisiä ja tyyppisiä hiuksia. Munankarvat olen ajatellut yrittää värjätä jotta saisin erilaisia sävyjä. Kekseliästä? Kyllä vain. Olen säästänyt metodeillani pitkän pennin. Älkää arastelko vaan kokeilkaa! Nähdään kalassa. Kireitä!
Perhokalastus
StillTheFckingKing
0
1344
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181