Onko mun loppuelämä tällaista

Zqsqrn

Joka ikinen yö jää vajaalle nukkumiselle jatkuvan wc:ssä ravaamisen vuoksi ja eka reissun jälkeen on vaikeaa saada uudelleen unen päästä kiinni. Minulla todettiin vuosi sitten eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja siihen on lääkkeet ja samoin on kakkostyypin diabetes ja verenpainetauti. Vilkkain yö oli pari viikkoa sitten kun jouduin neljä kertaa käymään veskissä ja pikku liraus tuli joka kerralla pönttöön. Viime yö selvittiin yhdellä käynnillä. Olenkin joka ilta nukkumaan mennessä käynyt pytyllä tyhjentämässä rakon vaan siitä huolimatta herätys tulee viimeistään aamu neljältä niinkuin tänäkin aamuna. Mä alan jo tosissaan väsymään tähän. Keväällä karkasi uni kokonaan ja sen sain palautettua ketipinorin avulla ja söin pari kuukautta nukkumaan mennessä ketipinoria 25 mg annoksella. Nyt olen käyttänyt melatoniinia ja saanut sillä unen illalla mut tuo veskissä ravaaminen ÄRSYTTÄÄ todella. Viime sunnuntaina kun olin töistä palaamassa niin alkoi rintakipu ja vasen käsi oli turrana ja tunsin kuinka voima katosi siitä. Kolme tuntia myöhemmin pysäytin auton ja otin yhden nitron ja sen jälkeen meni vielä noin 45 minuuttia ennen kuin kipu hellitti ja vasen käsi alkoi pelittään normaalisti. Olen 54 vuotias mies ja vielä pitäisi jaksaa kulkea töissä kymmenkunta vuotta. Työterveyspalvelut on firmassa mut niitä ei saa käyttää kuin äärimmäisessä hädässä. Viimekertainen työterveystarkastus oli kuulemma tullut liian kalliiksi. Tällaista paskaa minun terveystarkastuksen jälkeen oli pomo viimeks puhunut. Saa nähdä miten kauan jaksan...

15

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apuaonsaatava

      Kuinkahan paha sen viimeisen hädän oikein on oltava? Mene ihmeessä lääkäriin. Eihän nuo vaivat itsekseen ratkea.

    • Sääliksi_käy

      No nyt sä taas trollaat. Työterveyssopimus kun ei voi olla tuollainen. Mikä sinua oikein vaivaa? Mene ihmeeessä lääkäriin, kun on noin paha patologinen valehteluongelma.

      • Zqsqrn

        Kuule ei ole trollia. Työnantaja on antanut ymmärtää että jos tarttee lääkärissä käydä niin oman kunnan lääkärille mielellään ettei hälle tule laskua. Nytkin on yksi kaveri irtsanottu ja toinen lomautettu. Jos sitä saikkua lähtee hakemaan niin niilä lapuilla työnantaja pyhkii takamuksensa. Sekin on nähty. Nyt vielä sipilä haluaa helpottaa pienyrittäjän irtisanomisia. Meidänkin firmassa on nyt töissä kaksi työntekijää. Mietippä sitä kun työmaalta on 400 km oman kunnan terveyskeskukseen. Yhden kerran olen sairaslomalapun kiikuttanut työnantajalle viiden vuoden aikana ja jätti maksamatta. Tiedän kyllä että riidellä voi mutta kohta sen jälkeen ei ole työpaikkaa ja ollaankin sitten sipilän aktivointimallin uhrina...


      • Sääliksi_käy

        Voi sinua. Et taida olla työelämässä ollenkan, kun olet noin ulkona kaikesta. Kehotan sinua joka tapauksessa hakeutumaan lääkäriin. Sinulla on vakavia ongelmia. Varmasti tiedät tämän itsekin. Toivottavasti kaikki kääntyy parempaan päin ja pystyt käsittelemään ongelmiasi vaikkapa jonkun läheisesi kanssa.


      • siihensaaapua
        Sääliksi_käy kirjoitti:

        Voi sinua. Et taida olla työelämässä ollenkan, kun olet noin ulkona kaikesta. Kehotan sinua joka tapauksessa hakeutumaan lääkäriin. Sinulla on vakavia ongelmia. Varmasti tiedät tämän itsekin. Toivottavasti kaikki kääntyy parempaan päin ja pystyt käsittelemään ongelmiasi vaikkapa jonkun läheisesi kanssa.

        Noin pahaa asenneongelmaa en aikaisemmin olekaan nähnyt muilla henkilöillä kuin mikä tällä "Sääliksi_käy" on..


      • Sääliksi_käy

        Nyt sinua vain harmittaa, kun paljastuit. Minkä sille voi, että kirjoituksesi työterveyshuouollosta ja sairastamisesta on täyttä puppua. Parasta olla trollaamatta asioista, joita et tunne, jos noin koville ottaa oikaisu. Joka tapauksessa toivon, että saat apua ongelmiisi ja ehkä sen työpaikankin, josta noin mielelläsi haluat kertoa ja se on sinulle ilmeisen tärkeää. Mutta tärkein, hae jo huomenna apua.


      • siihensaaapua
        Sääliksi_käy kirjoitti:

        Nyt sinua vain harmittaa, kun paljastuit. Minkä sille voi, että kirjoituksesi työterveyshuouollosta ja sairastamisesta on täyttä puppua. Parasta olla trollaamatta asioista, joita et tunne, jos noin koville ottaa oikaisu. Joka tapauksessa toivon, että saat apua ongelmiisi ja ehkä sen työpaikankin, josta noin mielelläsi haluat kertoa ja se on sinulle ilmeisen tärkeää. Mutta tärkein, hae jo huomenna apua.

        HEH en ole aloittaja, joten nuo neuvosi menivät nyt väärään osoitteeseen.


    • Sääliksi_käy

      Sovitaan näin. Oman persoonan hylkääminen sopivalla hetkellä on varmaan sinulle tarpeellinen selviytymiskeino. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että saat apua ongelmiisi.

    • Zqsqrn

      Taitaa olla parempi jotten kirjoittele tänne omista tuntemuksistani. Nyt on muuan yö mennyt kahden veskissä käynnin taktiikalla. Kolmen kuukauden kuluttua tulee kuitenkin pakollinen vuotuinen diabeteshoitajan luona käynti ja lääkärin vastaanotolla käynti. Ja tuo työnantajan selän takana purnaaminen johtui psa verikokeesta. Labran lasku oli liikaa hänen mielestään ja hänellä oli tieto siitä mitä maksaa perusverenkuva... Turha tänne on haukkua ja huudella trolliksi. Jokainen meistä elää oman elämänsä ja pelaa niillä eväillä mitä on elämä antanut. Olen tosiaan työssä pienessä firmassa ja tilaaja onkin ihmetellyt jotta minkä takia meidän porukka ei ole sairastellut eikä ole ollut sairaslomilla. Vastaus siihen on kun sairaslomia ei makseta. Neljä vuotta sitten minulle tehtiin pieni leikkausoperaatio ja se piti ajoittaa joulun seudulle jotta sairasloman voi pitää joululomalla... Että semmonen trollaaja täällä purnailee...

    • Hoitolaitos

      Hahhaa oot kyllä totaalisen ulapalla. Työnantaja EI MAKSA SAIRAANHOITOA.

      • Zqsqrn

        No en mä sitä tarkoittanutkaan vaan työterveystarkastuksen labrakokeita... Tarpeelliset labrakokeet määrää lääkäri eikä työnantaja.


    • Tsemppari

      Olisiko sinulla uniapnea? Yöllä vessassa, väsyttää, ei seiso, yöllä hikoiluttaa, päätä särkee kun ei nuku, verenpaineet ja sokerit. Sekä tuo toivottomuus ettei jaksa..

      Googlaa uniapnea. Se saattaa olla vaivojesi yksi perussyy?

      Tsemppiä!

    • Zqsqrn

      En usko että olisi uniapnea. Kuorsaan kylläkin kuulemma. Isälläni oli se ja hän väsyi jo puoliltapäivin koska oli nukkunut aina yön vähällä hapella ja jatkuvasti hänellä oli hengityskatkoksia nukkuessaan. Siihen aikaan uniapneaan ei ollut hoitoa tai emme ainakaan tienneet siitä. Minulla ei tule unta ennen kuin iltakymmeneltä ja isäni joutui ottamaan päivänokoset juuri tuon uniapnean vuoksi. Eihän sitä siihen aikaan tiedetty että se on uniapnea mutta jälkikäteen kun olen lukenut asiasta niin minulle on asia valjennut. Nyt on taas useampi yö menty vähemmällä ravaamisella kun olen illasta rajoittanut kahvin ja veden juontia.

      • Toipumassa

        Noh. Tuo kuorsaus ja uniapnea johtuu siitä että kurkku menee nukkuessa tukkoon eikä henki kulje.

        Käy kaupasta hakeen sellainen muototyyny joka tukee niskaa. Se vähentaa kuorsausta ja uniapneaa kun "hengitysputki" pysyy suorempana? Yritä nukkua silleen että et kuorsaa? Samalla vähentää uniapneaa?

        Tsemppiä sinne töihin!


    • ent.varastoapinauros

      Valpastut vähemmän kun lirität tarpeesi 4 litran muovikanisteriin. Niin minä olen tehnyt jo 10 vuotta. Minulle tehtiin manuaalinen eturauhasenhöyläys ehkä 15 vuotta sitten.
      Hiukan tippumista pissaamisten välilläkin päivällä, mutta ei yöllä.
      Viime yönäkin heräsin lösölle 3 kertaa. Syön joka päivä oman pihan ylisuurta omenasatoa ainakin 5-6 omenaa vrk. Omena on diureetti, eli erittää virtsaa runsaasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4592
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2930
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe