Tino nykii..

Nissannainen

Almera Tino oli paikallisella korjaamolla ja siihen vaihdettin öljyt, sekä tulpat, ne olivat jo tuleet tiensä päähän ja koska auto nyki ajaessa, kaveri sanoi sen voivan johtua niistä. Toiseksi syyksi sanoi että jos virtalukko on rikki. Itse kysyin voiko puolat olla rikki, mutta eivät kuulema ole. Eikä virtalukkokaan. Korjaamon pihassa ajuto seisoi tyhjäkäynnillä ja kaveri sanoi sen käyvän hyvin, vaikka itse olin eri mieltä. Kun ajoin kotiin, huomasin sen edelleen nykivän. Seuraavana aamuna menin töihin autolla ja ajoin mäkeä alas, kun virrat yks kaks katosivat ja auto nykäisi oikealle. Sain sen käyntiin kuitenkin ja onneksi ketään ei tullut perässä tai vastaan. Sen jälkeen ajoin töihin ja auto toimi, tosin nykii edelleen ajaessa. Mistä se voi johtua? Ja mistä voi johtua tuo, että se sammui ajossa. Onko kenteis virtalukon pohjassa vikaa?Autossa oli palanut vikavalo ja kaveri korjaamolta sanoi sen johtuvan katalysaattorista ja sammuttaneen sen, mutta ei muuta. Voiko vika katalysaatorissa aiheuttaa nykimistä? Leimaa olis vielä heinäkuulle, joten jos edes siihen asti sen sais toimimaan, mutta niin, ettei korjaamiseen mene omaisuuksia vanha auto kun on.

12

1333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luther

      Olisko virtsalukon pohja jo sen verran runkattua mallia jotta pätkis tollai!? Se pitäs saada työntämällä käyntiin ettei virtalukko sekoa.

    • Vanhus

      Jos vika on ilmanmassamittarissa se aiheuttaa nykimistä

    • Vai_kattivika

      Nykimisestä johtuen pakokaasuarvot eivät ole kohdillaan ja katti toimii siksi huonosti. Katin perässä oleva lambda-anturi hälyttää siitä.

    • nykii

      Jakoketju venynyt , ei pysy sytytys-ennakko kohdillaan , aiheuttaa sytytys-katkoksia , nykiminen johtuu siitä , usko pois .

    • Korjaupyällikkö

      Kampikammion tuuletus ei toimi ja se aiheuttaa nykimistä.

    • Hualtomiäs

      Kaasuttimen suutin. Voi olla tukkeutunut.

    • Voisollamyös

      Nykimisen estovaijeri poikki matkustan hansikaslokeron takaa. Näitä on mennyt aika usein.

    • Allumies2004

      Omassa Allussa samat oireet ja vaihdettiin MAF-ilmamassa-anturi ja ensimmäinen lamda-anturi pakosajan päältä (näkyy kun avaa konepellin, suoraan nenän edessä).
      Eipä nykinyt senjälkeen ja ala-vääntö 1800r/min palasi takaisin. Myös tyhjäkäynnin vaellus loppui, nyt 850r/min lämmin kone 1400r/min kylmäkone "ryyppy päällä".

      • Katkee

        Oliko nykimisen esto vaijeri rispaantunut?


    • Ap.nissannainen

      Nykii, taisit olla oikeassa. Vikakoodiksi tuli P0011.
      Venttiilien ajotuksen ohjaus imu, lohko 1. Merkkiliike sanoi, että ketju ehkä venynyt.
      Nyt kysymys. Autolla ajettu 310000km. Just vaihdettu öljyt, suodatin, tulpat, nokka-akselin anturi, muuama vuosi sitten laahain.
      Nyt suuri kysymys, ketjun vaihto maksaa n. -1000€, kannattaako enää? Ja onko jotain "testiä" vielä, missä näkee onko se vika todella siitä johtuva?
      ps. Kiitos asiallisista vastauksista :).

    • Jereeeh

      Voi olla monta vikaa.
      Hiukkassuodatin, väärät tulpat, polttoainepumppu / suodatin, vanhat öljyt, laturi entinen tai akku, tulpanjohdot......

    • Nissukka

      Ajoituksen säätimen öljynpaine säädin kannen kyljessä, onko töpseli kiinni?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      125
      2965
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2732
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1295
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe