Vesivahingot yms

Ei ehkä aivan oikea paikka tällaiselle mutta joku kuluttajansuoja tms varmaan tällaiseenkin tapaukseen pätee elikäs selostanpas kuitenkin:

Elikäs muutin vuokra-asuntoon pari viikkoa sitten ja vasta tänään tiskasin ensimmäistä kertaa enemmän kuin pari lasia kerrallaan ja siinä yhteydessä huomasin jalkojeni kostuvan ja aloin tietysti tarkastella mistä johtuu. Ilmeni että tiskialtaan alla on kaappi ja sen alla taas, siis lattian ja kaapin välissä, jokunen sentti tyhjää. Ja kaapissa puolestaan ei takalevyä elikäs kaapissa oleva osa vesiputkea josta siis altaan poistovesi kulkeutuu viemäriin tai mihin lie, vuotaa ja lienee vuotanut jo vaikka kuinka kauan koska kaapissa oli pohjalla taiteltu hyvin imevä liina, sen päällä paperikassin sisään piilotettuna ämpäri johon vesi osittain valui. Ja nyt siis sitten osa valui kaappiin ja sen takaosasta kaapin alle ja mihin lie ja nyt tiskatessa vettä tuli sen verran paljon että tuli jo kaapin edessä olevilla jaloillenikin. Lisäksi kaapissa oleva ämpäri ja liina oli piilotettu siten että tyhjiä muovikasseja ja muuta rompetta oli näköesteenä jottei kyseinen virittely ja kosteus näkynyt asunnon esittelyssä meille kiinnostuneille.

Osaisikohan joku neuvoa kenen on vastuu tuollaisesta ja mitä oikeastaan pitäisi tehdä? Minun, asunnon omistajan, edellisen vuokralaisen vaiko välitysyhtiön, joka siis vuokrauksen käytännön asiat hoiti (avainten luovutuksen, vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jne.).

Lisäksi oloni on ollut erittäin tunkkainen, yskintää, niiskutusta jne, siitä asti kun asuntoon muutin. En tiedä voiko johtua jotenkin tuosta kosteusvauriosta vaiko kenties kissa-allergiastani. Edellisellä asukilla oli kissa ja siivous ei ollut kovinkaan täydellistä, joten karvoja voi vielä olla vaikka itse olen pariinkin kertaan sen jälkeen siivonnut. No joo, mutta tämä lienee eri ongelma, kommentteja toki saa antaa siihenkin. Pitäisiköhän asunto siivoututtaa asunnon omistajan laskuun tai jotain, asunnonhan käytännössä pitäisi olla asuttavaan kuntoon siivottu ennen muuttoa ja omassa vuokrasopimuksessa lukeekin että lemmikkieläinten pito kielletty.

Joku kissaihminen/allergikko ehkä tietää kuinka kauan allergiaa aiheuttava pöly asunnossa säilyy? Joku minulle sanoi että ei siitä voi enää olla kyse kun kissa ei täällä ole ollut enää moneen viikkoon.

Kommentteja/vinkkejä otetaan mielellään vastaan? =)
6813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ota heti välittömästi yhteyttä omistajaan (ja huoltomieheen) ja kerro löydöksestäsi. Omistaja on vastuussa asunnon kunnosta uudelle asukkaalle. Huonoimmalla tuurilla asunto on tällä hetkellä asuinkelvoton homeen vuoksi. Odotettavissa on ainakin jonkinlainen remontti, jotain pelkästä putken vaihdosta koko keittiön avaamiseen ja kuivaukseen.

Kannattaako tuollaisen velmuilijan vuokralaiseksi jäädä? Homekämppä on terveydelle vaaraksi. Itse harkitsisin vakavasti vuokrasopimuksen irtisanomista. Kun irtisanot vuokrasopimuksen vielä tämän kuun puolella, jää sinulle hyvää aikaa maaliskuun loppuun asti etsiä uusi kämppä.

Jos olet nopea asunnnonhankkija, voit ehdottaa irtisanomisen sijasta sopimuksen purkua. Purkuun ei venkoileva vuokraisäntä ehkä suostu. Tällöin säästäisit maaliskuunkin vuokran.

Äänestä
  • Tuolla armeijan ylijäämämyynnissä on siisitelttoja.Ostakaa nirpanokat sieltä on raikas asua.

    Äänestä

  • Vuokraisäntä kirjoitti:

    Tuolla armeijan ylijäämämyynnissä on siisitelttoja.Ostakaa nirpanokat sieltä on raikas asua.

    SIISITELTTOJA on satavilla.Kysyy kapitalisti.

    Äänestä

Tuollaiset viat pitää korjata HETI, yhteys vain ensin talonmieheen/huoltomieheen , mieluummin Isännöisijään. Muistelisin tuollaisen vian kuuluvan taloyhtiölle.
Vastuussa on joku muu kuin Sinä.

Onko Sinulla pieni asunto ? Itselläni 22 neliöö, asumme lapsen kanssa, astmaoireita runsaasti, lääkäri "määräsi" muuttamaan pois. Taitaa nää kaikki vanhojen talojen bisnesluukut olla samanlaisia,
asuinkelvottomia.
Kun muutit asuntoon ja se oli huonosti siivottu, kyllä siellä on vielä kauan tekijöitä, jotka aiheuttavat allergiaoireita.
Voin melkein sanoa että Sinä et saisi tuossa asunnossa asua jos et halua sairastua.

Äänestä

Vuotavat putket kuuluu taloyhtiön korjata, ei siis edes vuokranantajasi. Heti ilmoitus isännöitsijälle/huoltoyhtiölle/vuokranantajalle/taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle, niin jopa rupeaa tapahtumaan (toivottavasti).
Allergioista tiedän niin vähän, että en osaa sanoa, montako ja minkälaista siivousta tarvitaan, että kaikki hilseet ovat poissa.

Äänestä

Asukas on vastuussa itse jos ei ole ajoissa ilmoittanut vesivahingosta. Ja siitä aiheutuu yllättävän helposti isot kustannukset. Kaapistojen purku ja mahdollisesti uusiminen betonin kuivaus. Yleensäkin mitähän korvien välissä oikein on ollut asukkaalla kun on peitellyt tälläisen asian ja ja asunnon omistajalla joka ei tarkista että paikat on kunnossa. Tee heti ilmoitus asianomaiselle huoltoyhtiölle tai isannoitsijalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hätäinen kirjoitti:

Ei ehkä aivan oikea paikka tällaiselle mutta joku kuluttajansuoja tms varmaan tällaiseenkin tapaukseen pätee elikäs selostanpas kuitenkin:

Elikäs muutin vuokra-asuntoon pari viikkoa sitten ja vasta tänään tiskasin ensimmäistä kertaa enemmän kuin pari lasia kerrallaan ja siinä yhteydessä huomasin jalkojeni kostuvan ja aloin tietysti tarkastella mistä johtuu. Ilmeni että tiskialtaan alla on kaappi ja sen alla taas, siis lattian ja kaapin välissä, jokunen sentti tyhjää. Ja kaapissa puolestaan ei takalevyä elikäs kaapissa oleva osa vesiputkea josta siis altaan poistovesi kulkeutuu viemäriin tai mihin lie, vuotaa ja lienee vuotanut jo vaikka kuinka kauan koska kaapissa oli pohjalla taiteltu hyvin imevä liina, sen päällä paperikassin sisään piilotettuna ämpäri johon vesi osittain valui. Ja nyt siis sitten osa valui kaappiin ja sen takaosasta kaapin alle ja mihin lie ja nyt tiskatessa vettä tuli sen verran paljon että tuli jo kaapin edessä olevilla jaloillenikin. Lisäksi kaapissa oleva ämpäri ja liina oli piilotettu siten että tyhjiä muovikasseja ja muuta rompetta oli näköesteenä jottei kyseinen virittely ja kosteus näkynyt asunnon esittelyssä meille kiinnostuneille.

Osaisikohan joku neuvoa kenen on vastuu tuollaisesta ja mitä oikeastaan pitäisi tehdä? Minun, asunnon omistajan, edellisen vuokralaisen vaiko välitysyhtiön, joka siis vuokrauksen käytännön asiat hoiti (avainten luovutuksen, vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jne.).

Lisäksi oloni on ollut erittäin tunkkainen, yskintää, niiskutusta jne, siitä asti kun asuntoon muutin. En tiedä voiko johtua jotenkin tuosta kosteusvauriosta vaiko kenties kissa-allergiastani. Edellisellä asukilla oli kissa ja siivous ei ollut kovinkaan täydellistä, joten karvoja voi vielä olla vaikka itse olen pariinkin kertaan sen jälkeen siivonnut. No joo, mutta tämä lienee eri ongelma, kommentteja toki saa antaa siihenkin. Pitäisiköhän asunto siivoututtaa asunnon omistajan laskuun tai jotain, asunnonhan käytännössä pitäisi olla asuttavaan kuntoon siivottu ennen muuttoa ja omassa vuokrasopimuksessa lukeekin että lemmikkieläinten pito kielletty.

Joku kissaihminen/allergikko ehkä tietää kuinka kauan allergiaa aiheuttava pöly asunnossa säilyy? Joku minulle sanoi että ei siitä voi enää olla kyse kun kissa ei täällä ole ollut enää moneen viikkoon.

Kommentteja/vinkkejä otetaan mielellään vastaan? =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu