Voiko miehen lapset määrätä

häirikkömiehenlapset

uusioperheen asiat? Meillä tosi hankalat miehen lapset ovat kuin pomoja meille ja määräävät ruuat ja tekemiset. Niin on pilalle lellityt että säälittää tuo mies millaiset lapset on saanut. Minä en ole mitään heille, ja haukkuvat ja käskyttävät ja jos en tee niin soitetaan äidille joka vaatimalla vaatii minua tekemään niinkuin lapset sanoo. Jotenkin outo tilanne. Olen nyt ollut äitipuolena heille 4 kk ja nähnyt kersat pari kertaa ja jo alkavat hyppimään silmille. Luulin olevani heille äitinä täällä ja asettamassa rajoja mutta hui hai, kaikki on ihan sekasin, niin talo kuin lapsetkin.
On kiva olla äitipuoli mutta luulin sitä helpommaksi ja luulin että lapset tottelevat äitipuolta ja arvostavat häntä ja äitipuoli määrää ja käskyttää, mutta täällä on kaikki toisin. Mieskään ei uskalla vastustaa kun lapset riehuu ja sanoo että mun pitää sopeutua. Olen jämäkkä äiti ja haluan olla jämäkkä miehen lapsillekin äitinä, mutta virhe taisi olla tulla tähän huusholliin äitipuoleksi. Mutta tiedän että nämä lapset tarvii minua enkä tahtoisi luovuttaa, sillä metsään menee he jos minä lähden. Haluan auttaa heitä kasvamaan ja oppimaan asioita ja siihen olen pätevä, mutta yllätti tämä härdelli.

11

448

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Annabella.A

      Lapset on saatava kuriin. Itse teen sen ihan vaan komentamalla. Eihän kasvatus nyt rehellisesti sanoen mitään neuvottelemista ole. Äitipuoli on komentoketjun ylin kärki ja hänen jälkeensä tulevat sitten mies, lapsi ja muut. Äitipuolella on hyvä olla myös ns. hyvä ystävä, jonka kanssa voi tehdä kaikkea jännää.

      • Kiukkuisialapsia

        Mietin sitä että miten vietätte isänpäivää? Miehen lapset luultavasti tulee meille isää juhlimaan tai mies menee lasten omaan kotiin juhlimaan, että meenkö mukaan? Olisi luonnollinen ratkaisu että äitipuoli menee miehen mukana ettei satu mitään ikävää. Voisi sitten vaikka keittää siellä kahvit ja viedä muutaman sämpylän mukaan. Jos lapset tulee meille, niin en haluu kuitenkaan että miehen exä tulee meille, meidän koti ei kuulu hänelle millään muotoa.
        Äitipuolena kuitenkin määrään kuka tulee ja kuka ei ja kellään ei oo sanomista sille että mihin minä menen. Voi hyvin mennä lasten kotiin katsomaan et kaikki on okei. Kun olen vielä työtön niin on aikaa seurata ja vahtia lapsia.
        Meillä on kyllä kakku tehty että voisimme juhlia meillä ilman exää. Komennan kyllä kovsti lapsia kun ovat niin uppiniskaisia ja hankalia, mutta eivät ymmärrä tarkoitusta pitää heistä huolta ja kasvattaa. Eilen pyysin tenavaa hakemaan mulle kaupasta hiuslakkaa ja lehden mutta ei sanonut mitään eikä hakenut. Sanoin miehelle että laiska lapsi ei kunnioita minua niin ei mitään mies sanonu. Outoa toimintaa. Äitipuolena olen vastuussa siitä että aikuisia kuunnellaan ja kunnioitetaan, mutta miehen lapset häiriköivät ja hankaloittavat toimintaa kasvattajana.


      • miesonsurkimus
        Kiukkuisialapsia kirjoitti:

        Mietin sitä että miten vietätte isänpäivää? Miehen lapset luultavasti tulee meille isää juhlimaan tai mies menee lasten omaan kotiin juhlimaan, että meenkö mukaan? Olisi luonnollinen ratkaisu että äitipuoli menee miehen mukana ettei satu mitään ikävää. Voisi sitten vaikka keittää siellä kahvit ja viedä muutaman sämpylän mukaan. Jos lapset tulee meille, niin en haluu kuitenkaan että miehen exä tulee meille, meidän koti ei kuulu hänelle millään muotoa.
        Äitipuolena kuitenkin määrään kuka tulee ja kuka ei ja kellään ei oo sanomista sille että mihin minä menen. Voi hyvin mennä lasten kotiin katsomaan et kaikki on okei. Kun olen vielä työtön niin on aikaa seurata ja vahtia lapsia.
        Meillä on kyllä kakku tehty että voisimme juhlia meillä ilman exää. Komennan kyllä kovsti lapsia kun ovat niin uppiniskaisia ja hankalia, mutta eivät ymmärrä tarkoitusta pitää heistä huolta ja kasvattaa. Eilen pyysin tenavaa hakemaan mulle kaupasta hiuslakkaa ja lehden mutta ei sanonut mitään eikä hakenut. Sanoin miehelle että laiska lapsi ei kunnioita minua niin ei mitään mies sanonu. Outoa toimintaa. Äitipuolena olen vastuussa siitä että aikuisia kuunnellaan ja kunnioitetaan, mutta miehen lapset häiriköivät ja hankaloittavat toimintaa kasvattajana.

        Miehesi on tossun alla, nimittäin lasten tossun. Jätä se.


      • feministittekiholocaust
        miesonsurkimus kirjoitti:

        Miehesi on tossun alla, nimittäin lasten tossun. Jätä se.

        tee kermit


    • sunisäs

      saatanan kukkahatut mies on se joka perheessä päättää

      • äitipuolipäättää

        Kyllä äitipuoli päättää kun mies tuo kakaransa uuteen kotiin. Äitipuoli on lasten uusi äiti ja hän päättää lasten kasvatuksesta ja kaikista asioista, jopa lasten äidin kotona olleessaan äitipuoli laittaa ohjeet heidän äidilleen miten toimitaan että kummassakin kotona on samat säännöt. Ei ole kiva jos isän luona taas pitää opastaa oikeaan.
        Äitipuoli on lasten tuki ja turva siksi mies on uuden äidin lapsilleen ottanut että heillä on hyvä kasvaa nomaaleiksi ihmisiksi. Siihen exä saa tyytyä.


    • Täällämyösäitipuoli

      Tottakai isänpäivänä lapset tulevat teille, eikä siihen lasten biologista äitiä tarvita.
      Sanot lapsille napakasti, että teidän kotona on teidän kodin säännöt. Meillä miehen tyttö onnensi kunnioittaa ja kuuntelee minua. Aina asioissa kääntyy minun puoleeni ja yhdessä temmekin paljon asioita. Haluan olla miehen lapselle yksi turvallinen aikuinen lisää, en mikään äitipuoli. Mikäli lapset ei sinua kuuntele on se isän tehtävä saada heidät sinua kuuntelemaan, mikäli asiaan ei tule muutosta pakkaa tavarat ja lähde. Eihän tollasta tarvii kenenkään kestää.

      • eivätymmärrä

        Vaikee lähtä kun ei ole kotia eikä töitä. Nyt on ilmanen asuminen ja ruokaa kaapissa. Kahta en vaihda, ruokaa ja asumista. Miehen lapset saavat tottua minuun jos ei ei tarvi tulla kotiimme. Meillä tehdään kuin sanon ja siihen ei tule muutosta, minä määrään. Minä olen äitipuoli koska eivät suostu sanomaan äidiksi eikä kuuntelemaan minua tarpeeksi.
        Haluan olla äiti näille poloisille ja siksi onkin paras että olen kotiäiti, ja mies voi olla töissä.
        Isänpäivänä mennään lasten omaan kotiin halusi exä tai ei, menen silti. Kuulun siihen poppooseen ja näin. Ei tulisi kuuloonkaan jättää näitä poloisia, ilman minua he eivät osaisi yhtään mitään. Meillä on lista kotona mitä lapset tekevät ja saavat kymmenestä kerrasta aina tarran, mutta eivät osaa sitäkään, joten ei tarroja ole vielä tullut heille. Tein säännöt miehen exänkin kotiin ja lipuke pitää palauttaa kun on täynnä, mutta sitä ei kuulemma ole enää, kummallista häiriköintiä ja uhmaa siellä. Mitä heistä tulee ilman minua, en ymmärrä. Olen täydellinen äiti heille mutta sitäkään eivät ymmärrä, laiskat ja häiriköt.


    • Lopetajokaheli

      Kyllä sää idiootti jaksat samoja hulluja aloituksia ,päivästä päivään...

    • miksirikoitperheen

      Jos asut miehen talossa ja lasten kodissa tai entisessä, niin tottakai lapset määrää sun tekemiset jos olet yht aikaa siellä kun lapset. Se on lasten koti eikä sulla ole sillon mitään sanomista siitä. Hoida omat sotkusi ja kysy lapsilta ja mieheltä ja exältä mitä saat tehdä ja mitä et. Koti ei ole sun vaan toisten ihmisten. Miksi muuten olet tunkeutunut sinne? Eikö sulla ole omaa kotia eikä töitä vai miksi kiinnostaa sotkea toisten kotona?
      Lapset ovat miehelle ykköset ja sinä viimeinen, exä on siinä välissä, lasten oma äiti, joten pysy sinä vaan tolpillasi, koti ei ole sun.

    • vainisänjauudenäidinasia

      Eihän tässä muuta tehdä kuin kasvattaa lapset kunnioittamaan aikuisia niitä vieraitakin joista tulee tuttuja ja äitipuolia. Ei se vaadi sen kummempaa kun jämäkkää otetta ja aikuinen se on joka määrää. Jos mies on halunnut uuden naisen elämäänsä ja lasten elämään niin se on miehen asia, ja miehe n asia on kertoa lapsilleen että uusi nainen on heidän äitipuoli jota kohdellaan hyvin, jotta tämä viihtyisi ja tuntisi olonsa hyväksi.
      Kyllä lapset tottuu ja sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen kun aikuinen vaan sanoo. Lasten kuuluu olla hiljaa kun aikuinen määrittelee säännöt ja asiat. Jos äitipuolelle on annettu valta olla lasten äiti ja kasvattaja niin se on vaan lasten hyväksyttävä. En näe siinä mitään muuta ratkaisua. Lasten äidin vastustuksista ei kannata välittää, hän ei kuulu enää sen perheen elämään, vaan on täysin ulkopuolinen ihminen. Tunkeutuja miehen ja lasten elämään ja perheeseen. Hän on mennyttä talven lunta. Ei uusioperheessä pärjää kuin tiukalla päämäärällä ja asenteella, joista ei lapsilta kysytä vaan tavallaan heidän on pakko sopeutua. Pakkohan siellä isän luona ei ole olla eikä edes käydä, mies on mennyt eteenpäin eikä yksikään lapsi saa tulla aikuisten väliin.
      Jos mies on löytänyt uuden, niin se ei kuulu lapsille, vaan ehidän on annettava uudelle äitipuolelle mahdollisuus kasvattaa heitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2472
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      655
      1079
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe