Sukututkimusta varten kysyn, että kuinka merkitään tietoihin sukunimet, jos hlö on syntyjään Pirjo Lehmus. Sukunimi vaihdetaan äidin uudelleen avioitumisen myötä Vaaraksi myös Pirjolle ja aikuisiällä Pirjo menee Pekkarisen kanssa naimisiin. Onko näin: Pirjo Pekkarinen ent. Vaara os. Lehmus?
Lähinnä tuota "entinen" osaa mietin. Siitä kun itselle tulee mieleen aivan kuin olisi ollut naimisissa jonkun Vaaran kanssa ennen Pekkarista. Mutta ei kai sitä muutenkaan voi laittaa? Vai jätettänkö se välivaihe kokonaan pois eli merkkaamatta tuo Vaara??
Ent. nimen merkkaaminen
5
455
Vastaukset
- MasaMattiMats
No minä ainakin olen tehnyt suunnilleen noin kuten sanoit. Sitten voit laittaa liitteen jossa lyhyesti ilmenee miksi nimet ovat muuttuneet. 1. Tyttönimi , 2. tyttönimi ja 3. avioliiton kautta saatu nimi . Esimerkiksi - varmaan on muitakin tapoja.
- su_ku
Kyseessä tilanne, jossa tämä äiti ei halua ensimmäistä avioliittoa merkittävän ylös. Nyt sitten näyttäisi, että hänellä ja miehellään olisi yht. neljä biologista lasta, vaikka tosiassa niitä nykyisen kanssa on vain kaksi. Koen tämän ongelmaksi ja haluaisin oman ja veljeni kohdalle nimen oikein. Minä olen naimissa ja on lapsia, veljeni ei ole eikä hänellä ole lapsia. Tuosta meidän kahden os. merkinnästä voi nyt sitten päätellä jo mielestäni asioiden oikean laidan.
- su_ku
Itse en siis tee sukututkimusta, mutta minut ja perheeni merkitään sukukirjaan. Joten liiteenä olevat selitykset tuskin tulevat kysymykseen. Ja muut sukulaiset ovat kyllä eronsa ja oikeat nimesä ilmoittaneet.
- sukututkija
Itse käytän naispuolisista aina heidän tyttönimeään. Muut elämänvaiheet voidaan selvittää tekstiosuudessa jos haluaa.
- Ehdotus
Laita sen ent. tilalle synt. (s.), erottuu os. (omaa sukua), eikä vaikuta ex-puolisolta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2464502Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?781689Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051532- 511251
- 891185
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 461017
- 591003