Omatuntoko Toivolan masentuneisuudesta kumpuaa

liianko.oikeustajuinen

Olen verrattain rehellinen (ilmaus mustalaisen kannanotosta kymmenvuosien takaa), no ehkä vähän enemmän olen.
Olisiko niin että Toivola on kieroilussaan tuntenut oikeustajua ja syyllisyyttä ja siitä syystä joutunut sairauslomalle, kun on ketkuillut kansanedustajan tukia? Siinäpä isä antamassa esimerkkiä lapselleen. Ahdistus tulee pelosta siitä että jää väärintekemisestä kiinni. Ei ole elänyt niin kuin pitää oikeana, mutta tekee silti. Se on yksi syy ahdistukseen, muitakin lie.
Minä ahdistuisin, jos tietäisin tekeväni väärin ja silti tekisin.

20

485

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vai.miten

      Jaa johtuuko inhosi Toivolan ihonväristä ja mieltymystä erääseen puolueseen.

    • KummiaNuoVihr
      • AlkaaHaista

        Lisäksi nostanut 300-350 euron palkkion tunnin mittaisista esiintymisistään, on maksettu matkakulut lisäksi, mutta silti ajeli taksilla ilmaiseksi, eli sai tuloa vielä taksilla ajamisestakin. Kaiken huipuksi on ollut sairaslomalla joidenkin esiintymisten aikaan, palkkio on tullut ja matkakorvaus, silti piti tilata taksi veronamaksajien piikkiin.


      • taskurahaa
        AlkaaHaista kirjoitti:

        Lisäksi nostanut 300-350 euron palkkion tunnin mittaisista esiintymisistään, on maksettu matkakulut lisäksi, mutta silti ajeli taksilla ilmaiseksi, eli sai tuloa vielä taksilla ajamisestakin. Kaiken huipuksi on ollut sairaslomalla joidenkin esiintymisten aikaan, palkkio on tullut ja matkakorvaus, silti piti tilata taksi veronamaksajien piikkiin.

        Niin, ja sairasajan palkka kansanaedustajana täysimääräisenä.


    • Eimitäänjaettavaa

      Ja lapset laulaa rahantulo on ehdoton.

    • töött

      kenties ihmisten toiminnassa jotain samaa luonnehdintaa kuin urheiluselostuksissa
      - testeissä ei koskaan mitään vikaa - vain vikaa on on lasten tai ylipäätään ihmisten kunnossa ja kestävyydessä - ennenvanhaaan urheilun "ystävät pelikentillä komensivat porukkaa juoksemaan mutkille.

    • Sitä.vain

      Miten eduskunnassa valvotaan kulukorvauksia ?

      • Bengalitikku

        Niinpä. Sisäisiä tarkastajia enemmän voisi palkata.
        Numeroihmisiä varmaan löytyy työttömistä.
        Mutta entä, jos he ovat samanlaisia? Saman talon väkeä.


    • vfiimsf

      - lastenkaan toiminnassa ei aina ole selkeitä pelisääntöjä kuin muissakaan voittoja tavoittelevissa yrityksissä
      tavoilla millä tahansa tai konsteilla millä hyvänsä päitä sekaisin tai pyörälle - aina ei ihmiskunniaa ansaitust - onhan niitä kaikenmaailman pudotuspelejäkin ihmisten maailmoissa rutkasti.

    • fyffee

      Epäilyttää, että onko se masennus näytelty ja keksitty. Saikulla saa palkkaa tekemättä mitään. Tai no mitään ja mitään, voi ajella taksilla kouluille ja tehdä lisää rahaa.

      • näyttelijänammatti

        Jani Toivola on varsinaiselta koulutukseltaan ja ammatiltaan näyttelijä. Ei tainnut teattereista ropista tarpeeksi rooleja ja huonommin palkattuakin on näyttelijän työ kuin kansanedustajan. Teatterissa kyvyt ratkaisee, ei voi kieroilla. Nyt se varmaan vääntää asiat niin, että arvostelu on rasismia, kun on homo ja tummaihoinen.


      • fyffee

        Hän on jo vääntänytkin asiat siihen suuntaan. Ei pyytele anteeksi tekojaan, vaan sitä, että ne julkitullessaan on pahoittanut ihmisten mieliä.
        Vaalien alla voisi olla netissä lista kansanedustajien rötöksistä muistuttamassa äänestäjiä. Ne kyseealaisetkin teot, joista ei ole tuomittu.

        Minusta Toivolta pitäisi periä takaisin asumisestaan saatu tuki. Eikös Kelakin peri takaisin aiheettomasti maksamiaan tukiaan.


    • Näin-ne-lihreät

      Jani Toivola ajeli eduskunnan taksikortilla myös ptämään vierailujaan joista sai valtavan korvauksen, myös sairauslomallaan – selittää EVS-ohjelmassa: ”Mun omatunto on puhdas”

      • otetaanKaikkiIrti

        Sai myös matkakorvauksen esiintymis paikastaan jonka otti itselleen ja käytti ilmaista taksia. Vielä osa esiintymisistä sairaslomalla. Iltalehden mukaan oli ajajnut kuusi ajoa yhden päivän aikana taksilla.


      • Mitä Jani Toivola sanoo Rock-konsertissa: "Soittakaa taksi ".


      • Jani-täysi-huijari

        Entä kun ämyreistä alkaa tulla Paranoid, sitä ei Toivolan lääkitys kestä.


    • Oikeutta.edustukseemme

      Sikamaista meuhketta Toivolalta. Röyhkeä oli EVS-ohjelmassa. Ei masentuneena pysty kouluissa esitelmiä pitämään. Olen ymmärtänyt että masentuneena ei jaksa sängystä nousta puhumattakaan suihkuun menosta. Kiero jeppe. Ja kovat poissaololuvut eduskuntatyöskentelystä vaikka otetaan sairaslomakin huomioon. Luulisi olevan vaativampaa pitää esitelmää kuin istua istunnoissa. Ihmettelen myös eduskunnan talousesimiestä, miten voi sairauslomalla hurautella taksilla. Sen verran tunnen valtion matkustussääntöä ettei pitäisi olla mahdollista. Mistä helkkarista on kyse.
      Toivottavasti ennen vaaleja toimittajat kaivavat muutkin ketkut esille.

    • toivotonta

      Näin vaikeea Toivolalla on lapsen kanssa. Mutta pitäähän joka homomiehen saada kasvattaa ainakin yksi tyttölapsi. Se on ihmisoikeus. On niin raskasta lasta yksin hoitaa, pitää saada pitkä sairausloma. Mutta saikulla voi onneksi tehdä omia bisneksiä ja veronmaksjat maksaa taksit ja muut.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005562607.html

    • Kyllä normaalin ihmisen pitäisi pärjätä lapsen kanssa, vai hankkikohan lapsen ajattelematta tarpeeksi pitkälle.
      Vaikka sain lapset hyvin nuorena, en hermostunut heihin vaikka apua ei tullut mistään. Mieskin oli kiinni urheilussa.
      Kai joskus teki mieli ikäisteni rientoihin ja haikealta tuntui. Olen ehtinyt elää kun sain lapset aikuiseksi.
      Tulihan 12-vuoden miehen omaishoitokin lisäksi, yksin senkin hoidin. En kadu vaikka tekisin toisin jos joutuisin samaan tilanteeseen.
      Tämä Jani on tottunut pärjäämään hyvällä supliikilla ja puhetta on ollut enemmän kuin tekoja. Kun kaikki ei sujukaan hänen mielensä mukaan pitää ottaa sairaslomaa.
      Ei kuitenkaan estänyt tekemästä sellaista mistä tienasi hyvin kansanedustajan palkan lisäksi. Oikeasti masentunut ei lähde luennoimaan.

    • Voe.voe

      Toivolastako Soinin tapainen riita, eiköhän tuo selvinne eduskunnan sisäisessä tarkastuksessa jos selviää kun Hakkaraisen sauna-asuminenkaan ole selvinny.
      Ainakin medialla hauskaa, ja somessa sättimistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1427
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      950
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      740
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      113
      512
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe