Odotettu tieteellinen tutkimus ja kirja.

Elina Hytönen, Kirsi Lohtaja: Rokotteet ja vaiettu tieto

”Lähes sata vuotta sitten lasten rokotukset aloitettiin maailmanlaajuisesti suuren optimismin vallassa: niiden piti poistaa lasten tartuntataudit muutamassa vuodessa koko planeetalta.

Nykyään useimmissa maissa väestöstä jopa 90–99 % on rokotettu, mutta lapset ja aikuiset eivät ole tulleet terveemmiksi. Tuhkarokko-, hinkuyskä- ja sikotautiepidemiat ovat arkipäivää rokotettujen joukossa, ja rokotukset levittävät poliotakin sinne missä sitä ei vielä ole, kuten WHO on myöntänyt.

Jotain hälyttävää tapahtuu lisäksi lasten ja nuorten keskuudessa. Lähes puolet alle 18-vuotiaista Yhdysvalloissa potee ainakin yhtä kroonista sairautta. Lasten riski sairastua krooniseen sairauteen on nykyään nelinkertainen heidän vanhempiinsa nähden, ja riski nousee nopeasti. Tämä on historiassa uutta. Oppimisvaikeudet, ylivilkkaus, astma, ruoka-aineallergiat, autoimmuunisairaudet ja koko väestön älykkyysosamäärän lasku ovat yleisesti tilastoitua arkipäivää.

Tutkimukset liittävät nämä ilmiöt vakuuttavasti ennen kaikkea rokotuksiin, jotka mullistavalla tavalla ovat manipuloineet useiden sukupolvien immuunipuolustusta. Rokotteiden tehottomuudesta ja niiden aiheuttamista valtavista haittaepidemioista kuitenkin vaietaan, vaikka luotettavaa rehellistä tutkimusta on paljon ja tulee koko ajan lisää.

Miksi näin on, miksi rokotteet eivät toimi, miksi ne aiheuttavat sairautta ja kuolemaa, miksi vallitseva biolääketiede ei suostu panostamaan parempaan terveydenhoidon malliin vaan vaatii pakkorokotuslakeja, siitä ovat Elina Hytönen ja Kirsi Lohtaja halunneet kertoa tässä kirjassa.”
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kannattaa todellakin lukea tuo kirja, tieto on se joka voi ehkäistä monta terveys katastrofia .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


odotettuKirja kirjoitti:

Elina Hytönen, Kirsi Lohtaja: Rokotteet ja vaiettu tieto

”Lähes sata vuotta sitten lasten rokotukset aloitettiin maailmanlaajuisesti suuren optimismin vallassa: niiden piti poistaa lasten tartuntataudit muutamassa vuodessa koko planeetalta.

Nykyään useimmissa maissa väestöstä jopa 90–99 % on rokotettu, mutta lapset ja aikuiset eivät ole tulleet terveemmiksi. Tuhkarokko-, hinkuyskä- ja sikotautiepidemiat ovat arkipäivää rokotettujen joukossa, ja rokotukset levittävät poliotakin sinne missä sitä ei vielä ole, kuten WHO on myöntänyt.

Jotain hälyttävää tapahtuu lisäksi lasten ja nuorten keskuudessa. Lähes puolet alle 18-vuotiaista Yhdysvalloissa potee ainakin yhtä kroonista sairautta. Lasten riski sairastua krooniseen sairauteen on nykyään nelinkertainen heidän vanhempiinsa nähden, ja riski nousee nopeasti. Tämä on historiassa uutta. Oppimisvaikeudet, ylivilkkaus, astma, ruoka-aineallergiat, autoimmuunisairaudet ja koko väestön älykkyysosamäärän lasku ovat yleisesti tilastoitua arkipäivää.

Tutkimukset liittävät nämä ilmiöt vakuuttavasti ennen kaikkea rokotuksiin, jotka mullistavalla tavalla ovat manipuloineet useiden sukupolvien immuunipuolustusta. Rokotteiden tehottomuudesta ja niiden aiheuttamista valtavista haittaepidemioista kuitenkin vaietaan, vaikka luotettavaa rehellistä tutkimusta on paljon ja tulee koko ajan lisää.

Miksi näin on, miksi rokotteet eivät toimi, miksi ne aiheuttavat sairautta ja kuolemaa, miksi vallitseva biolääketiede ei suostu panostamaan parempaan terveydenhoidon malliin vaan vaatii pakkorokotuslakeja, siitä ovat Elina Hytönen ja Kirsi Lohtaja halunneet kertoa tässä kirjassa.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu