Seurakunnan jäsenen oikeusturva?

VeteläiistenToimintaa

Oikeusriitaa seurakunnassa riittää. On irtisanottu ja tapeltu asiasta kuin asiasta.

Vaikka seurakunta voittaisikin oikeudessa piispan ison koneiston turvin, syntyy helposti tilanne jossa seurakunta joutuu kuitenkin maksamaan mm. omia oikeudenkäyntikuluja isojakin summia, saati sitten jos häviää.

Rahaa on jokatapuksessa mennyt rutosti monenlaiseen höpsötykseen, kuten tilojen vuokraamiseen (olisi riittänyt omatkin), kuntokartoituksiin (on muuten homma mihin saa rahan uppoamaan), konsultointiin, ylisuureen vs. kirkkoherran palkkaan ja moneen muuhun turhuuteen.

Kirkollisvero on jo kauan ollut 1,9 ja halua sen laskemiseen ei ole päätöksentekijöillä ollut, ei edes ajatusta! Nyt sitten kuitenkin ollaan vielä palkkaamassa talous ja hallintosihteeriä!

Huh hei!

Vaalit tulee ja epäilen että sama meno jatkuu samojen päättäjien toimesta.

Mikä on seurakuntalaisen oikeusturva? Kohta nämä rakentaa uutta seurakuntataloa (tyhjiä seiniä) ja myyvät pois Ahoniemeä ja Pappilaa... Kohta myydään maapohjatkin!

Huh heijaa, siinä menee esi-isiemme hankkimat omaisuudet!

Mikä onkaan seurakuntalaisen oikeusturva? Pakko erota kirkosta kun ei halua kallista kirkollisveroa maksaa! Se on se ainut vaihtoehto.

39

2406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juudas

      Niimpä. Vois pappilan väki jo lopettaa jatkuvat valitukset ja oikeusprosessit. Tietävät toki että tämä on viimeinen tilaisuus kun ovat kaikki ovet edessään teljenneet. Ei ole työmahdollisuuksia enää muualla niin pakko yrittää loppuun saakka vaikka sitten jatkuvalla valhellisella someraivolla.

      • VeteläistäToimintaa

        Hauska nimimerkki sinulla;) Siitähän tietää kuka olet;)


      • Juudas

        Siinä kunnassa juudaksia riittää.


    • Totttahanvaan

      Kyllä jos lukee "pro" konneveden vaaliteemoja, niin ei ole siinäkään taidettu olla ihan jalat maassa. Olan mahtipontinen teema luetteloineen tuntuu lupaavan kaiken sen, minkä itse ovat sotkeneet..

      • Itsenäinen seurakunta.... On yksi vaaliteema pro ---------- Oli muuten Kirkkoherra Olan aloite jossa hän itse ehdotti Konneveden seurakunnan lakkauttamista. Onneksi aloite torpatiin neuvostossa. En usko tuohon pro lupaukseen.
        " Veteläisten Toimintaa " on ehdokkaana pro--------- listalla. Tuttua tarinaa.


    • Metsäkirkkoninykyään

      Tuttua tarinaa myös kahvikulta! Taitaa nimi löytyä wanhan liiton listoilta! Oli sitten proota tai pröötä, aivan sama, kunhan vaan väki vaihtuisi! Voisi taas harkita seurakuntaan liittymistä, vaan enpä kyllä koe jääneeni mistään paitsi.

      • sporigjifdgb

        Kannattaa varmaan pysyä siellä metsässä...


      • Ghiuggghiii

        Kyllä tosiaan kannattaakin, varsinkin kun katsoi wanhan uuden liiton nimilistaa. Sanotaan ettei nimi miestä pahenna, mutta ei kyllä myöskään nimen vaihto mitään paranna! Ihan niinkuin uudet kääreet sisältöä parantaisi! Toivottavasti seurakunta äänestää jaloillaan, ja saamme todellisen muutoksen seurakuntaan!


      • Name

        Kummallakin porukalla näkyy olevan nimen vaihdos. Toisella toimihenkilöissä. Syy moiseen?


    • STP

      Hienoa uusiliitto. Panostatte laatuun, ettekä määrään.STP

    • sprootifyf

      No mutta tämä "laatuhan" on jo nähty, eikä ole kyllä vakuuttanut! Toivottavasti väki vaihtuu ja seurakunta saa uudet raikkaat tuulet puhaltamaan pois kaiken tunkkaisen ja eltaantuneen.

      • tosiuskovainen

        Oli mahtava ulostulo taas ProKv listalla olevalta vaittiselta! Sellasen seurakunnanko te haluatte missä ihmisistä puhutaan ja heitä kohdellaan näin? Onko tullut mieleen että kuka vaan teistä olan kannattajista voi joutua samanlaisen p-askan kohteeks? Mitä jos tajuat viimein että ei menny ihan oikein ja haluat olla omaa mieltä asioista? Tuossa uudessa seurakunnassa se ei oo sallittua tai on toki mutta ei ilman rangaistusta. Käytöstavat on unohtunut myös aivan täysin jopa ihan tavallisilta ja tähän asti tolkullisilta ihmisiltä. Surullista.


    • Hehkuttaja

      Aloittaja mainitsee esi-isiemme hankkimasta omaisuudesta ja siinä kirves kalskahtaa pahasti kiveen mitä seurakuntain historiaan tulee. Ruotsin kuninkaaltahan se käsky kävi jolla suomalaista metsäkansaakin piti ristinruotuun ojennettaman ja vieläpä tästä opistaan vero maksettava kruunun papille. Tämä ei visusti riemastuttanut esi-isiämme jotka kyrpiintyneinä
      lähtivät hakemaan kapinaa.

    • hupiukot

      Prokonnevesi(ProOla) on vain sitä varten että saavat olan takas, niin lehdessä luki. Ei seurakuntaa varten vaan virtasia (mikä on kyllä tiedetty tähänkin asti). Miks edes keksiä mitään "teemoja" kun se on ainoa tavoite? Hienoja ajatuksia, joskin hieman korkealentoisia, jos olisivat totta ja aikomus olisi näin toimia. Varmasti voivat vaikuttaa suomen oikeuslaitokseen ja sen tekemään päätökseen että ex kirkkoherra saa työnsä takaisin, on niin mahtavaa ja vaikutusvaltaista porukkaa listalla.

    • Hohhoijaa

      No onhan tuon Uuden liitonkin listoilla vaikutusvaltaista porukkaa..
      Esim. I-mäeltä patalaiska emäntä ja tää pääpukari joka vastustaa kaikkea paitsi keskustalaista aatetta missä vedetään aina kotiin päin keinoilla millä hyvänsä.
      Eli nyt on todella siantuntijoita liikkeellä..:D
      Pääpaino sanalla sika...

      • kukapa.muu.hännän.nostaa

        Näinhän se valitettavasti on että ne kaiken tyhmimmät ainakin Viitasaarella työntyy hoitelemaan yhteiskunnallisia asioita. luottamustoimissaan ovat hiljaa silloin kun pitäisi avata suu ja sanoa jotain järkevää ettei tyhmyys paljastuisi. Yksinkertaisina ja mitään tekemättöminä tyyppeinä eivät tule taloudellisesti toimeen ilman kokouspalkkioita. Sitten levennellään omilla saavutuksillaan ja elämäntöillään vaikka totuus on että työelämässä kyseisistä itsensä kehujista ei ole ollut kolmen koiran ruokkijoiksi.


    • Winwincapitat

      No ainakin Konnevedellä on jostain syystä keräytynyt yhden puolueen listoille lähes kaikki elämän epäonnistujat...no saadaan sukulaisille ja tutuille hyviä päätöksiä...
      Jos ei ole oman huushollin tai yrityksen pyörittäninen onnistunut niin miten semmoinen immeinen voi päättää muiden asioista..
      Ja tuskinpa tuonne päättämään joutaakaan jos on napsakka muuten touhussaan..

    • Harmiseurakunnalle

      On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten Konneveden seurakuntalaiset vaaleissa toimivat. Onko henkilöpalvontaan keskittynyt Pro-liike todella saamassa jalansijaa päätöksenteossa, missä omana periaattena on vain vanhojen asioiden uudestaan ryöppääminen? Listoille on ainakin haalittu henkilöitä ketkä ovat mukana vain, koska haluat elämälleen ärsykettä - seurakunnan ja seurakuntalaisten asiota sinne ei ainakaan olla menossa hoitamaan. Saisi jo erotettu kirkkoherra höyryläisineen lähteä muualle aiheuttamasta eripuraa ja manipuloimasta heikkouskoisia.

      • Hehkuttaja

        Mutta hyvin surullista on myös nähdä kuinka vihaisella asenteella siekin vaaliin valmistaudut osin jopa henkilöihin käyvällä arvostelulla.En arvosta toimintaasi kovinkaan
        korkealle.


      • Harmiseurakunnalle

        Hei Hehkuttaja,
        Joskus totuuden kuuleminen voi kuulostaa jopa vihamieliseltä, jos se on vastoin omia mielipiteitä. Kannattaa kuitenkin yrittää nähdä asioita muualtakin kuin omalta tontilta, niin ymmärtää paremmin kokonaisuuden.
        Suhtaudun vaaleihin asiaan kuuluvalla vakavuudella ja todella tahdon, että seuraava kausi menee seurakunnan kehittämiseen, eikä vihapuheisiin ja riitelyyn. Harmi, jos pahoitit mielesi.


    • Blimblom11

      Wincapita, laajakaistalla kunnan talous sekaisin, tuulivoima investoinnin estäminen, Häyrylänrannan lahjoitus puol ilmaisella vuokralla ja seurakunta sotkut...
      Mihin puolueeseen porukka heittää arvuksen..:D

      • HarmittavaaKEPULIA

        Myös Siikapirtti vielä ilmaisemmalla vuokralla ja oliko vielä joku etuosto-oikeus?


      • olisitteitseostaneet

        Paljonko muuten itse tarjositte rannasta ja Siikapiristä?


      • Puolilimanen

        Olihan rannasta parempiakin tarjouksia mutta ei ne pitäneet kun ei ollut Keskustan hyväveli-kerhon jäseniä tarjoajat.


      • VuokralainenVAIlahja

        Myös Siikapirtistä oli joku toinenkin tarjous. Tarjousten taso oli kuitenkin sellainen ettei niitä olisi kunnan kannantanut hyväksyä. Tuolla tasolla jos mennään, olisin mielihyvin ollut tekemässä tarjousta ns. Siikapirtin vuokrauksesta. Hyvähän sitä olisi vuokrata jo ilmaiseksi liki saisi vuokralle. En kyllä voinut kuvitellakaan että näin kunta vuokraisi. Olisin todella hävennyt, jos olisin tuollaisen tarjouksen tehnyt...


      • Limaton

        Häyrylänrannan tarjouksista kirjoitteli puolilimainen. Miten niin oli parempia tarjouksia? Täällä voi tietysti laukoa mitä tahansa soopaa mistä tahansa asiasta, mutta eikö kannattaisi ensin ottaa selvää. Sitäkautta voisi keskustelun taso nousta möykkäämisestä tolkulliseksi.


    • koskeemolempia

      Näillä vihapuheillahan nämä asiat hoituvat? Mitä jos alkaisitte kehua omia arvojanne ja jättäisitte
      toisten haukkumisen kokonaan. Kannattaisko kokeilla? Yhteisessä seurakunnassa ja kunnassahan täällä eletään.

      • oikein

        Kerrankin joku puhuu asiaa tällä palstalla 👍


    • säälittävää

      Uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan... vain tosiuskovaiset ja Jumalan sanaan uskovat valitsevat vaaliliitolleen nimen UUSI LIITTO. On hyvä , että lopultakin Raamattu saa arvoisensa aseman konneveden seurakunan päätöksenteossa.

      • ParempiUskova

        Oikea uskova sieltä nimimerkilä "säälittävää" kirjoittaa. Se on aikalailla paha homma sellaiset uskovat, jotka kokee uskossaan olevansa paljon muita parempia, parempia myös ihmisinä. Tämäntyyppinen ajattelu johtaa siihen että voi tehdä mitä tahansa toiselle ihmiselle ja yhteisölle kun on siinä "oikeassa uskossa".


    • Tyhjiäkk

      Toivottavasti pelttoripää pääsee läpi jouluvaloineen ja laittaa talouden kuntoon halaamalla puita shamaanin kanssa

    • iskariot

      Ei täällä sopua tule koskaan, uskoisin. Veli veljeään vastaan käy. Unohtakaa koko asia.

    • laumanvartijanvastuu

      Virtanen on monilahjakkuus,, nyt pitäisi kuitenkin jo ymmärtää itsekkin että pahasti meni jokin pieleen, eikä vetää enää kaitsettujen laumaa riitelemään keskenään.
      Moraalinen vastuu tästä Konneveden seurakuntaa vaivaavan riitelyn päättämisestä on Virtasella.

    • Merthyr

      Ei tarvitse erota kirkosta. Vaihda kirjasi toiseen kuntaan, pääset samalla toiseen seurakuntaan, jossa asiat hoidetaan kenties järkevämmin ja verokin voi olla pienempi.

    • jiuiu

      Ihan turhaa muuttaa seurakuntaa, sama kepulipeli se on joka seurakunnassa, parempi kun eroaa kirkosta niin ei tarvitse murehtia tuollaisia asioita ja päivitellä kirkollisveron suuruutta.
      Itse erosin kirkosta kun kyllästyin kuuntelemaan hyväksikäyttö uutisia, uutisia siitä kun naispappeutta vastustetaan ja kun veroja nostetaan niin jostain tingittävä ja se nyt oli kirkollisvero, jää nekin roposet ruokaan, kirkkoon kuuluminen ei tuo pelastusta, kuolee sitä muutenkin.

    • Tsunamipyyhkii

      Nämä murheet on pieniä verrattuina siihen, mitä Sulawesin saarella Indonesiassa tällä hetkellä tunnetaan. Luin juuri, että Suomi sijoittuu ykkössijoille maailman maista jopa sadalla eri mittarilla mitattuna. Puhutaan positiivisista asioista tällä kertaa. Meillä ei maa pahemmin järise eikä tsunamit huuhtele rannikoita, mutta sisämaassa soppapata kiehuu. Suosittelen ottamaan etäisyyttä vähäksi aikaa, jos kiukuttaa. Pieni kierros maailmalla saattaa saada aikaan kiitollisuudentunnetta monella osa-alueella. Ainakin hetkeksi. Täällä pyörii nyt kaikki oman napanuoran ympärillä ja naru alkaa käydä lyhyeksi. Seurakunta voisi tilata lentoliput niin pastorille kuin vastustajillekin eri puolille maailmaa pariksi kuukaudeksi. Paikkakunta rauhoittuisi ja ilma raikastuisi.

      • afrikkakortti

        Afrikkakortin heiluttelu ei ole siistiä. Eikö mistään saisi murehtia kun aina on jollakin huonommin.
        Jos minä vaikka ajan autolla lommon sinun autoosi niin siitä on turha valittaa, koska toisella puolella maailmaa tsunami.


      • Esterisavonen

        Ehkä tuossa tarkoitettiin huomauttaa siitä samojen asioiden vatkaamisesta ja niiden parissa pyörimisestä vuositolkulla. Suhteellisuudentaju kannattaa säilyttää yleensäkin. Pahoja ja valitettavia asioita kyllä riittää, mutta joillekin niistä voimme tehdä jotakin ihmisinä. Yllättäviä luonnonkatastrofejahan ei voi ihminen estää.


    • suvaihtevaenen

      Ja kaikki tämä rällätys olisi jäänyt pois, jos Ola olisi toiminut niinkuin kirkon pykälät ja ohjeet määrää. Siinä sivussa olisi sitten vihkaissut homo- ja lesbopareja vaikka liukuhihnalta.
      Kumma kun ei työtön mies joutanut millään pappilan kuntokartoituksesta sopimaan. Kun muuten on "kääpäsen" oloinen henkilö.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      80
      2799
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      293
      1610
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1517
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1361
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1339
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1017
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      979
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      854
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      832
    Aihe