Alfaurosten olympialaiset

lukekaa

26

362

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lue.edes.tämä

      "On mahdollista, että materialismiin perustuva hierarkia, ”näkyvä jako”, voisi olla muutettavissa vain vaikuttamalla nuorten naisten parinvalintamekanismeihin, mutta Höntti-Heikkikin ymmärtää tehtävän mahdottomaksi. Naiset eivät tiedä itsekään, mikä saa heidät toimimaan tavalla, joka rumentaa heidät ihmisinä ja tekee maailmasta ankeamman paikan elää. Asian tiedostaminen antaa ikävä kyllä naisvihaajille käyttöön perustellun aseen: valitsijoina naiset ovat suurelta osin vastuussa järjestelmästä, joka johtaa ympäristökatastrofiin vain heidän turhamaisuutensa ja itsekkyytensä vuoksi. Parisuhde on naiselle aina ensisijaisesti statussymboli ja vasta sen jälkeen jotakin muuta.

      Tämä kaikki on totta, mutta en itse usko misogyniaan, enkä missään nimessä kannata naisten kollektiivista syyllistämistä. Asenteeni ei tosin johdu hellämielisyydestä tai halusta mielistellä naisia, vielä vähemmän viisaudesta. Näkökulmani on luonnostaan kyyninen. Mikään ei tule muuttamaan parinvalinnan armotonta biologista perua, joten vastaanhangoittelu ei ole ainoastaan turhaa, se on idealismissaan sulaa hulluutta. Parinvalinnan julmuus palvelee luultavasti myös ihmislajin synnynnäistä itsetuhoviettiä, joka tuntee vain yhden herran ja se on rakkaus äärimmäisyyteen.

      Kilpailun vähentäminen edellyttää äärimmäisyyksiin taipuvaisen psyykeemme tietoista harjoittamista pois sellaisista kahtiajaoista, jotka ovat haitallisia henkiselle hyvinvoinnillemme. Meidän pitäisi oppia erottamaan työelämä ja identiteetti, joka ei ole riippuvainen ulkoisesta statuksesta. Työmarkkinoilla on vain tervehenkistä oppia vapautumaan rankaisevan yliminän otteesta. Miksi masentua vastoinkäymisistä, sillä tyhjän saa pyytämättäkin? Yhtä lailla on ymmärrettävä valtion ja yhteisön ero, vaikka ne ovatkin kulkeneet Suomessa rinta rinnan useimpiin muihin maihin nähden. Kiihkoton suhtautumistapa dualismeihin edustaa mitä todellisinta vapautta, sillä se antaa jokaiselle yksilölle tämän ansioista ja kyvyistä riippumattoman arvon yhteisön jäsenenä ja suomalaisen kansakunnan edustajana."

      • normaaliaelämää

        "hmislajin synnynnäistä itsetuhoviettiä, joka tuntee vain yhden herran ja se on rakkaus äärimmäisyyteen."

        Tämmöistä se on jännillä. Meillä muilla taas...

      • lempeä_herätys

        "Tämä kaikki on totta, mutta en itse usko misogyniaan, enkä missään nimessä kannata naisten kollektiivista syyllistämistä. Asenteeni ei tosin johdu hellämielisyydestä tai halusta mielistellä naisia, vielä vähemmän viisaudesta. Näkökulmani on luonnostaan kyyninen. Mikään ei tule muuttamaan parinvalinnan armotonta biologista perua, joten vastaanhangoittelu ei ole ainoastaan turhaa, se on idealismissaan sulaa hulluutta. Parinvalinnan julmuus palvelee luultavasti myös ihmislajin synnynnäistä itsetuhoviettiä, joka tuntee vain yhden herran ja se on rakkaus äärimmäisyyteen."

        Tässä ajattelutavassa on yksi perustavanlaatuinen ongelma: kyyninen ajattelutapa estää näkemästä niitä naisia, jotka haluaisivat poiketa parinvalinnan biologisista perusteista. Heidän olemassaolonsa kielletään kokonaan, koska heidän olemassaolonsa ei sovi tuohon kyyniseen ajattelutapaan.

        Olet varmasti nähnyt asian tällä palstalla. Vaikka täällä miten päin perustelisi, että haluaisi kiltin ja vaatimattoman miehen, kukaan ei usko. Sitä eivät usko sen enempää itseään "ytmeinä" kuin "ätmeinäkään" pitävät miehet. Olen monesti päättänyt itku kurkussa lähteä tältä palstalta, mutta viime hetkellä tänne ilmestyy aina sellaisiakin kirjoituksia, joiden kirjoittajalla näyttäisi olevan päässään muutakin kuin sahanpurua.

        Mitä ehdotat tällaisille naisille, joiden parinvalintakriteerit poikkeavat normaalista? Pitäisikö heidän poistua tältä palstalta ja antaa sekä "ytmien" että "ätmien" jäädä virheellisiin käsityksiinsä? Ei kukaan jaksa loputtomiin perustella mielipiteitään, joita on miettinyt kauan ja joiden perustelut ova kaikilla mittareilla mitattuna hyvät, jos kukaan ei perusteluistakaan huolimatta usko niitä. Täällä on hyvin, hyvin raskasta olla, jos ei mahdu siihen muottiin, mihin suurin osa palstalaisista tunkee naiset. :...(

        Pitäisikö tällaisten naisten lyöttäytyä yhteen ja lähestyä asiaa joukolla? Yksin on niin kovin vaikea vaikuttaa kenenkään mielipiteisiin. Mutta jos yhtä ihmistä ei uskota, miksi useampaa uskottaisiin? Millä perusteella useampaa naista huoriteltaisiin vähemmän kuin yksittäistä naista?

        Eikä ongelma koske ainoastaan palstaa! Vain hyvin harva mies haluaa tutustua naiseen, jonka status on korkeampi kuin miehen.

      • erimaailmasta
        lempeä_herätys kirjoitti:

        Silti miehen velvollisuus on tehdä aloite. Kun ujo tai lannistettu mies vielä epäröi, se "kilttityttökin" on saanut 1200 aloitetta pelimiehiltä, ja lopulta päätynyt lähtemään tällaisen matkaan.

        Miehen sinkkuvuosi vastaa 100:aa sinkkunaisen vuotta. Nainen saa 100 kertaa enemmän ehdotuksia ja lähestymisiä kuin yksikään mies, lukuunottamatta 0.1% komeimpia miehiä, joita naiset lähestyvät vaikka bussipysäkillä. Koko elämäni aikana ei yksikään nainen ole lähestynyt minua.

        Ei naisten parinvalinta kriteerit poikkea normaalista, vaikka nainen antaisikin 99 pelimiehelle sadasta pakit, sillä aina löytyy se sadas pelimies.

      • lempeä_herätys kirjoitti:

        .. Äläs Nyt Sä(kään).. Uhriudu.. Olet Oikeesti Just Sellainen, kuin AikuistenOikeasti Olet.. Ja ne Asiat eivät Tieteskään Koske Sua, jotka eivät AikuistenOikeesti Koske ja Ne Tietysti Koskee, mitkä Koskee.. ;P

        .. HyvinHyvin.. YksinKertaista&ItsestäänSelvää.. =)

        .. Mut joo.. Jos/kun on Syystä tai Toisesta Miäli hieman Maas, niin ihan InhiMillistähän tuo(kin) on.. Joten Ei HätiäMitiä.. =)

      • Naisasialooser11

        Väärin.

        Naisen parinvalintaa voidaan muokata haluttuun suuntaan raa,alla väkivallalla ja sen uhalla. Jos nainen tietää, että hänet ruoskitaan henkihieveriin alfauroksen suosimisesta, niin uskon että nainen haluaa uudelleenharkita valintaansa.

        Väkivalta on ennenkin ollut tehokas ongelmanratkaisukeino sekä keino saada ihmiset toimivaan yhteisön hyväksi.

      • lempeä_herätys
        erimaailmasta kirjoitti:

        Silti miehen velvollisuus on tehdä aloite. Kun ujo tai lannistettu mies vielä epäröi, se "kilttityttökin" on saanut 1200 aloitetta pelimiehiltä, ja lopulta päätynyt lähtemään tällaisen matkaan.

        Miehen sinkkuvuosi vastaa 100:aa sinkkunaisen vuotta. Nainen saa 100 kertaa enemmän ehdotuksia ja lähestymisiä kuin yksikään mies, lukuunottamatta 0.1% komeimpia miehiä, joita naiset lähestyvät vaikka bussipysäkillä. Koko elämäni aikana ei yksikään nainen ole lähestynyt minua.

        Ei naisten parinvalinta kriteerit poikkea normaalista, vaikka nainen antaisikin 99 pelimiehelle sadasta pakit, sillä aina löytyy se sadas pelimies.

        Voisitko opetella ymmärtämään lukemaasi? Kyse ei ollut aloitteiden määrästä vaan siitä, miten vaikeaa naisen on tuoda esille normista poikkeavaa mielipidettään parinvalintakysymyksistä. Ja mistä tiedät, miten monta aloitetta minäkin olen elämässäni tehnyt?

        Toisaalta sinäkin osoitit todeksi juuri sen ongelman, johon ensimmäisessä kommentissani viittasin: et usko, että kukaan nainen voisi haluta kiltin ja vaatimattoman miehen.

        Minulla on tähän liittyvä kysymys sinulle: jos haluaisit naisten muuttavan parinvalintakriteereitään, miten se tulisi tehdä, jotta prosessi kelpaisi _sinulle_?

      • erimaata

        Emme elä tyhjiössä. Jokaisen ihmisen todellisuuskäsitystä muokkaa ympäristö ja omat kokemukset. Koko nykyinen valtakulttuuri on rakennettu polkemaan suohon osa miehistä. Heidät uhrataan muiden hyvinvoinnille, kuten sotilaat ennen rintamalla.

        Nainen taas tuo julki mielipiteensä omalla valinnallaan. Naiset ovat aina tavanneet puhua yhtä ja tekevän toista, joten viimekädessä vain valinnoilla on merkitystä.

        Se taas että naiset tuntevat suurinta viehtymistä psykopaattisia ja narsistisia miehiä kohtaan on tieteellisesti todistettu fakta. Eivät naiset muuta parinvalintakriteerejään, vaikka olisivat kiihkofeministejä. Tämä selittää miksi länsimaalaisia miehiä vihaava feministi voi täysin ilman moraalisia ongelmia ottaa puolisokseen äärimuslimin ja väittää burghan olevan vapauttava.

        Jos ei ole valtaa muuttaa todellisuutta, biologiset tosiasiat voi vain hyväksyä ja oppia elämään sen kanssa. Konservatiivisuus ja oikeistolaisuus on kuitenkin kovassa nousussa. Kaikille ei riitä pelkkä alistuminen, kuten liberaareillekaan ei riitä "elä ja anna elää" vaan sadistin julmuudella he haluavat hieroa ulostettaan muiden naamaan.

        Vain vallan ottaminen, voi muuttaa naisten parinvalintakriteeriä. Se on totuus. Toinen vaihtoehto on alistuminen, missä pieni alfamiesten joukko pyörittää naisia ja loput ovat nujerrettuja 9000 sukupuolen miesoletettuja epämiehiä ja vihervasemmistolaisia vätyksiä, tai totaalisesti erakoituneita säilyttääkseen viimeiset miehisyyden rippeensä edes omissa silmissään.

      • 12121212121212
        lempeä_herätys kirjoitti:

        "Tämä kaikki on totta, mutta en itse usko misogyniaan, enkä missään nimessä kannata naisten kollektiivista syyllistämistä. Asenteeni ei tosin johdu hellämielisyydestä tai halusta mielistellä naisia, vielä vähemmän viisaudesta. Näkökulmani on luonnostaan kyyninen. Mikään ei tule muuttamaan parinvalinnan armotonta biologista perua, joten vastaanhangoittelu ei ole ainoastaan turhaa, se on idealismissaan sulaa hulluutta. Parinvalinnan julmuus palvelee luultavasti myös ihmislajin synnynnäistä itsetuhoviettiä, joka tuntee vain yhden herran ja se on rakkaus äärimmäisyyteen."

        Tässä ajattelutavassa on yksi perustavanlaatuinen ongelma: kyyninen ajattelutapa estää näkemästä niitä naisia, jotka haluaisivat poiketa parinvalinnan biologisista perusteista. Heidän olemassaolonsa kielletään kokonaan, koska heidän olemassaolonsa ei sovi tuohon kyyniseen ajattelutapaan.

        Olet varmasti nähnyt asian tällä palstalla. Vaikka täällä miten päin perustelisi, että haluaisi kiltin ja vaatimattoman miehen, kukaan ei usko. Sitä eivät usko sen enempää itseään "ytmeinä" kuin "ätmeinäkään" pitävät miehet. Olen monesti päättänyt itku kurkussa lähteä tältä palstalta, mutta viime hetkellä tänne ilmestyy aina sellaisiakin kirjoituksia, joiden kirjoittajalla näyttäisi olevan päässään muutakin kuin sahanpurua.

        Mitä ehdotat tällaisille naisille, joiden parinvalintakriteerit poikkeavat normaalista? Pitäisikö heidän poistua tältä palstalta ja antaa sekä "ytmien" että "ätmien" jäädä virheellisiin käsityksiinsä? Ei kukaan jaksa loputtomiin perustella mielipiteitään, joita on miettinyt kauan ja joiden perustelut ova kaikilla mittareilla mitattuna hyvät, jos kukaan ei perusteluistakaan huolimatta usko niitä. Täällä on hyvin, hyvin raskasta olla, jos ei mahdu siihen muottiin, mihin suurin osa palstalaisista tunkee naiset. :...(

        Pitäisikö tällaisten naisten lyöttäytyä yhteen ja lähestyä asiaa joukolla? Yksin on niin kovin vaikea vaikuttaa kenenkään mielipiteisiin. Mutta jos yhtä ihmistä ei uskota, miksi useampaa uskottaisiin? Millä perusteella useampaa naista huoriteltaisiin vähemmän kuin yksittäistä naista?

        Eikä ongelma koske ainoastaan palstaa! Vain hyvin harva mies haluaa tutustua naiseen, jonka status on korkeampi kuin miehen.

        Sinulta on kysytty useaan otteeseen mitä ne poikkeavat parinvalintakriteerit ovat. Emmekä ole saaneet kunnollista vastausta.

        Et ole ensimmäinen nainen joka palstalle tullessaan kertoo ympäripyöreästi kriteeriensä poikkeavan massasta, mutta tarkemman haastattelun jälkeen onkin käynyt ilmi että miesmaku on pitkälti sama kuin muillakin naisilla.

        Kerro meille millainen miesmakusi on, siis _tarkalleen_, ja millaisia miehiä olet valinnut.

        "Eikä ongelma koske ainoastaan palstaa! Vain hyvin harva mies haluaa tutustua naiseen, jonka status on korkeampi kuin miehen."

        Tuo ei pidä paikkaansa. Toki esteeksi voi muodostua jos naisen etunimi on Akateeminen, toinen nimi on Maisteri ja sukunimi on Koulutettu - JA miehen tulisi osoittaa kunnioitusta naisen hankkimaa rivitutkintoa, julkisen sektorin virkaa ja tehdasduunaria vastaavaa palkkausta kohtaan.

      • hmmmmm
        12121212121212 kirjoitti:

        Tuo ei pidä paikkaansa"

        Tuo nimenomaan pitää paikkansa. Se on ihan yhtä tieteellisesti todistettu tosiasia, kuin sekin, että naiset suosivat statusmiehiä. Mies haluaa luonnostaan olla suhteen kingi ja näin ollen hieman naisensa "yläpuolella". Se vaan on luonnon laki, jota vastaan sinun on turha väittää, koska se luonnonlait eivät sinun väitteistäsi huolimatta miksikään muutu.

        ”Sinulta on kysytty useaan otteeseen mitä ne poikkeavat parinvalintakriteerit ovat. Emmekä ole saaneet kunnollista vastausta.”

        Pidän kilteistä ja vaatimattomista miehistä. Miehen statuksella ei ole minulle niin suurta merkitystä kuin monelle muulle naiselle. En haluaisi seurustella puistosta poimitun alkoholistin kanssa, joten kyllä miehen elämäntilanteella tietysti jokin merkitys on. Olen kaksi kertaa elämässäni seurustellut toiselle asteelle koulutetun, fyysistä työtä tekevän miehen kanssa. Toinen heistä oli entinen avomieheni. Itse olen pidemmälle koulutettu. En anonymiteettisyistä halua kertoa omasta asemastani tällä palstalla tämän enempää.

        En juurikaan koe viehättävänä ulkonäköä, joka perinteisesti liitetään miehekkääseen mieheen. En esimerkiksi pidä lihaksikkaista kehoista miehillä. Naisilla kylläkin. Itse asiassa en koe minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa lihaksikkaita tai vahvoja miehiä kohtaan. En suostuisi seksiin sellaisen miehen kanssa. Tämä lihaksikkuus oli vain yksi esimerkki, koska yleisemmin kyse on muistakin miehekkyyteen liitetyistä fyysisistä piirteistä, joita en pidä viehättävinä.

        Miehen itsevarmuus ei ole minulle niin tärkeää kuin tällä palstalla usein väitetään sen olevan naisille. Minulla on itselläni kaikki itsevarmuus, mitä tarvitsen omassa elämässäni, enkä tarvitse kenenkään muun itsevarmuutta sen tueksi.

        Tämän enempää en halua kertoa.

      • lempeä_herätys
        hmmmmm kirjoitti:

        "Eikä ongelma koske ainoastaan palstaa! Vain hyvin harva mies haluaa tutustua naiseen, jonka status on korkeampi kuin miehen."

        Tuo ei pidä paikkaansa"

        Tuo nimenomaan pitää paikkansa. Se on ihan yhtä tieteellisesti todistettu tosiasia, kuin sekin, että naiset suosivat statusmiehiä. Mies haluaa luonnostaan olla suhteen kingi ja näin ollen hieman naisensa "yläpuolella". Se vaan on luonnon laki, jota vastaan sinun on turha väittää, koska se luonnonlait eivät sinun väitteistäsi huolimatta miksikään muutu.

        Ihanaa, sinä ymmärrät!!!

    • Päätoimittaja:

      Timo Hännikäinen.

      Ei kiitos.

      • 4gtrh56yjghgb

        Malliesimerkki "näin häviät väittelyn" - et torju yhtään väitettä asiallisella vastaväitteellä tai faktalla, vaan tyrmäät kirjoittajan ad hominem-argumentilla.

      • 4gtrh56yjghgb kirjoitti:

        Malliesimerkki "näin häviät väittelyn" - et torju yhtään väitettä asiallisella vastaväitteellä tai faktalla, vaan tyrmäät kirjoittajan ad hominem-argumentilla.

        Mitä väitettä?

        Mua nyt ei vaan Hännisen jutut kiinnosta, joten ei kiitos edelleenkin.

      • 4gtrh56yjghgb
        Wwuwuw kirjoitti:

        Mitä väitettä?

        Mua nyt ei vaan Hännisen jutut kiinnosta, joten ei kiitos edelleenkin.

        Mutta et niitä siis kiistäkään. Ainakaan järkevin argumentein. Sinun mutusi taas ei ole minkään arvoinen.

      • hfgjkjc
        Wwuwuw kirjoitti:

        Mitä väitettä?

        Mua nyt ei vaan Hännisen jutut kiinnosta, joten ei kiitos edelleenkin.

        ketä sun kiinnostukset kiinnostaa?

      • Naisasialooser11
        Wwuwuw kirjoitti:

        Mitä väitettä?

        Mua nyt ei vaan Hännisen jutut kiinnosta, joten ei kiitos edelleenkin.

        Oletkin idiootti, josta ei ole Hännikäiselle eikä kenellekkään muulle mitään vastusta väittelyssä Ja miksi sinua ei kiinnosta Hännikäisen jutut? Siksikö koska hän valitti pillunpuutteesta ja ehdotti naisille pakollista seksipalvelusta?

        Kiinnostaako enemmän, jonkun ruman femekkokurpan jutut, vaikka Maria Veitolan älyttömyydet?

        Teit juuri itsestäsi todella nolon.

      • Naisasialooser11 kirjoitti:

        Ei mulla ole enempää aikaa sulle. Ota pilleris..

    • Kaisanoasaa

      Autokoulussakin toimitaan niin, että tankataan sitä teoriakirjaa koko kurssi ja sitten päätetään että liian vaikeeta, turha edes yrittää.

      • lihavihatipunen

        Ai sen takia sulla ei ole ajokorttia?

        Mulla on, enkä mä sitä kirjaa muista erityisemmin tankanneeni. Oletko koskaan kuullut ajontunneista? Tosin nykyautokoulussa voi ajaa simulaattorissa mikä on mielestäni aivan pyllystä. Kyllä 80-luvulla oli kaikki paremmin.

    • Naiset tykkää alfoista..

      :D

      • onsejännää

        Ja jännäpaskoista kuten sinä!

      • onsejännää kirjoitti:

        Ja jännäpaskoista kuten sinä!

        Jännäpaskat on yleensä alfoja..

        Suojelevat naistaan..

    • macchomies

      Yksikään poliitikko ei ole viimeiseen 100-vuoteen tehnyt mitään elämälle hyödyllistä.

      Kannattaa kuunnella oikeasti viisaita ihmisiä.

      Jacques Fresco oli yhdysvaltalainen teollinen suunnittelija, arkkitehti, yhteiskuntainsinööri ja futuristi, joka asui Floridassa. Hän oli niin kutsutun resurssipohjaisen talouden puolestapuhuja.

      Jacques Fresco kuoli 101-vuotiaana ja vielä 90-vuotiaana hän piti tällaisia puheita ja oli hyvin aktiivinen. Kai jos mies on tuollaisessa kunnossa vielä 90-vuotiaana, on hän tehnyt elämässään jotain oikein.
      https://www.youtube.com/watch?v=OnkCww2ZeVs&t=909s

    • lempeä_herätys

      Eikö kenelläkään ole enää mitään sanottavaa tähän ketjuun?!

      Tämä on yksi mielenkiintoisimmista aloituksista pitkiin aikoihin. Aloitusviestiin linkitetyssä artikkelissa on niin paljon asiaa, että sieltä riittäisi kommentoitavaa ja keskusteltavaa seuraavan kahden vuoden ajaksi!

      Minä ajattelin kommentoida artikkelista tätä kohtaa:

      ”Poroporvarien ja humanistien jakama asenne menestyjiin johtuu viime kädessä siitä, ettei kukaan voi uskoa menestykseen, johon ei samalla liity taloudellista nousua. Uskolle ei ole vaihtoehtoa, sillä raha on länsimaisessa ajattelussa ainoa voima, jota postmodernismi ei ole kyennyt suhteellistamaan. Tämä taas johtuu siitä, ettei biologinen tajumme salli meidän ajattelevan menestystä muuna kuin rikastumisena. Mikäli asia olisi toisin, olisivat myös kilpailun säännöt neuvoteltavissa – ja me löytäisimme itsemme jälleen uuden ongelman edestä.”

      Katsotaan tarkemmin paria kohtaa:

      1) ”raha on länsimaisessa ajattelussa ainoa voima, jota postmodernismi ei ole kyennyt suhteellistamaan.”

      Voisiko joku viisaampi selittää minulle, mitä tämä kohta tarkoittaa? Mitä tarkoittaa se, että postmodernismi suhteellistaa asioita ja miksi se ei ole tehnyt tai voinut tehdä sitä rahalle?

      2) ”Tämä taas johtuu siitä, ettei biologinen tajumme salli meidän ajattelevan menestystä muuna kuin rikastumisena.”

      Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että monet eivät pysty ajattelemaan menestystä muuna kuin rikastumisena. En kuitenkaan usko, että tuollainen käsitys olisi mitenkään kiveen hakattu, vaikka se tietysti saattaakin olla ”biologiseen tajuun” perustuva.

      Minulle menestys on yhtä kuin henkilökohtainen onnellisuus. Tärkein tavoite elämässäni on pysyä onnellisena, ja kaikki muu on alisteista sille. Tässä tavoitteessa on monta hyvää puolta:

      - Tie tavoitteen toteutumiseen on helppo löytää.

      - Tavoitteen toteutuminen ei vaadi muiden ihmisten panosta niin suuressa määrin kuin esimerkiksi taloudellisen menestyksen saavuttaminen.

      - Pelkkä tavoitteeseen pyrkiminen on tehnyt minut onnelliseksi. Siis onnellisuuden tavoittelu on tehnyt minut onnelliseksi.

      - Oman tavoitteeni saavuttaminen ei estä muita ihmisiä saavuttamasta omia tavoitteittaan. Rajallisten resurssien kanssa niin voi joskus käydä.

      - Minun on helppo hyväksyä elämän rajallisuus ja kuoleman läsnäolo, koska nykyhetkessä on hyvä olla ja siitä jää hyvät muistot.

      Toisin sanoen minusta menestystä voi kyllä ajatella muunakin kuin rikastumisena. Itse asiassa voin suositella ainakin kokeilemaan vaihtoehtoisia lähestymistapoja.

      Tämän palstan ”ätmit” ovat kaikkein pahiten sen ajattelutavan vankeja, josta artikkelissa puhutaan.

      Minä koen olevani vapaampi kuin monet muut. Olen vapaampi siitä pariutumiskilpailusta, jossa sekä miehet että naiset (artikkelin mukaan) toimivat biologisen ohjelmointinsa vankeina. En tietystikään ole päässyt irti talousjärjestelmämme edellyttämästä kilpailusta elämässäni, mutta se on hieman eri asia.

      Kun minä kaipaan toista ihmistä elämääni, kaipaan ihmisen persoonaa ja ajatuksia. Usein myös kehoa. Ja jos nyt sanon, etten haluaisi sellaisen henkilön olevan ”alfa”, minulle huomautettaisiin, etten saisi alfaa. Voi olla niin, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, etten haluaisi ”alfaa”.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      76
      3466
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      565
      3257
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2964
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2092
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1885
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      143
      1496
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1291
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1270
    Aihe