Ei uskoisi että 10vuotta mennyt ja sitä muistolle tuli hieno kohokohta....
10vuotta eikä suotta.
Yksi-tai-kaksi
4487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen kymmenen vuoden aikana vaihtanut autoa neljä kertaa, palkkaa on tullut noin 500 t. Ulkomaan matkoilla on käyty perheen kanssa noin kerran vuodessa (plus Lapin reissut keväisin). Vaimolta saa säännöllisesti peppua, aina kun on tarvis. Lapset on kasvaneet lukioikään. Ei paskempaa, ei todellakaan.
Ps. Oli unohtua, että kalaveneen olen vaihtanut kerran. Mutta tänä syksynä ajattelin hommata jo uuden. Kuhaa tuli kesällä ihan älyttömän paljon.
Kuus kesää istuin. Muistoja en koskaan unohda. Rakkaus syttyi, leimusi ja sammui. Terveiset teille kaikki Konnun ruunat.
Niin on. Nainen. Olemme olleet yhdessä 25 vuotta. Eikä suotta.
Vuodet vierii
Muistot haihtuu
Hiv on ja pysyy
Kakolan konna64