Matkustaja oli miettinyt keinuneensa itse. Eipä uskalla noillekaan enää lähteä. Kaikkihan muistaa miten kävi vastaavalle laivalle nimeltään Estonia. Miksei Finnjetin kaltaisia uppoamattomia risteilijöitä enää tehdä?
Viking Linen Gabriella oli keinunut myrskyssä
läheltä-taas-piti
26633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
1980 luvulla laivoissa ei vielä enemmälti ollut vakaajia,
tuolloin sain laivalla matkustaessa miettiä otettuaan muutaman drinksun,
kumpi oikein heiluukaan, itse vai laiva
Myös flipperin (rahapelikoneita) peluu oli hauskaa, laivan keinuessa ei koskaan voinut ennakoida minne se pallo nyt oikein menee.
tuolloin laivojen keinuessa oli vielä sitä meren voimaa ja laivojen romantiikan tunnelmaa,
jos ei uskaltanut, saattoi jäädä paljosta vaille, eiväthän nämä nykyiset laivat enää keinu samaan malliin laivoissa nykyään olevien vakaajien vaikutuksen vuoksi
Finnjet ei tosin ollut risteilijä, eikä edes uppoamaton,
Titanicin piti olla uppoamaton risteilijä, toisin tosin kävi jo neitsyt risteilyllään
Titanikki ei olisi uponnut jos se olisi ollut suunnitellussa kunnossa.
Historia titanicin kohdalla vain kertoo asian hieman toisin
Titanikki ei olisi uponnut jos se ei olisi törmännyt jäävuoreen tai yrittänyt väistää sitä.
Historia kertoo juuri kuten kerroin. Liian heikko kylkipelti ei kestänyt kevyttä kosketusta jääkimpaleen kanssa.
ehkä oma historiasi kertoo asian mieleisenä, ethän ollut edes syntynyt tuolloin,
heikko kylkipelti, missäs kohtaa historiassa on maininta tuosta, omasta historiasta eriytyen, olemassa olevan historin mukaan titanic kun oli uppoamattomaksi suunniteltu, kuvitelmasi heikosta pellistä, laivojahan ei edes pellistä rakenneta, katot useinkin ovat pellistä peltiä kun ei voi edes maalata ensimmäisen käyttövuotensa aikana ...
Kyllä se kyseinen pelti oli alunperin paikoilleen laitettaessa tarpeeksi kestävä. Jos se olisi ollut myös neitsytmatkalla suunnitellussa kunnossa, niin törmäys jääkimpaleeseen ei olisi upottanut laivaa.
" olisi ollut myös neitsytmatkalla suunnitellussa kunnossa"
selvennä hieman seltystäsi, jotta muutkin ymmärtäisivät mitä oikein ajat takaa selitykselläsi
Häh? No se laiva oli rikki (tai sönder kuten meillä päin sanotaan) jo sinne neitseelliselle matkalle lähtiessään. Tietoa laivan vaiheista on netti täynnä.
Netti täynnä ihmeteorioita.
Edes hylyn löytämisestä ei näille salaliittoteorioille ole saatu vahvistusta.
Eihän amerikkalaisetkaan ole vielä käyneet kuussa. Pelkkää hämäystä.
Ei ole kyse mistään teorioista, vaan on olemassa ihan valokuvamateriaalia aiheesta.
Tänään tulee SubTV:ltä dokumentti Titanicista klo 21.00. Kannattaa vilkaista jos siitä selviäisi jotain lisää.
Fiktio dokumenttina.
Sitähän tuo höpinä on.
Montakos kymmentä vuotta sen keksimiseen menikään?
Minä odotin, että se puvun lainannut eukko olisi sanonut pojalle, että vaatteet pois ja sängylle maksamaan puvun vuokraa.
Voi kauheaa! Aatella, että laiva keinuu. Ihan hirveetä!
Todellisuudessa se pikkasen vaappuu. Ihan mukavaa.
Onhan se laivan liikehdintä aallokossa jotenkin uutta...
Heidän kannattaisi kokeilla jotain pienempää alusta, kun keli on tälläinen, vinkiksi voisi sanoa että ota matkapahoinvointipillerit mukaan.
Mutta eihän se Tallinkin paattikaan päässyt tänään Maarianhaminan satamaan.
Oli kylläkin Silja Linen laiva, jonka kippari oli nössö.
taitanee vain olla nykynimeltä tallink silja,
ja tallink siljan palkkalistoilla oleva laivan kippari
kippari joka ajatteli ensisijaisesti matkustajien turvallisuutta
Eihän se ollut ensimmäinen kerta, aiemminkin jättänyt väliin tuulen takia ko. sataman.
Ainakin vielä kesällä Symphonyn kyljessä luki isoilla kirjaimilla "SILJA LINE".
Kaikenmaailman aputoiminimiä roikotetaan laivan kyljissä
https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/tallink silja oy/01142967
Ja omistajakin on se Tallink
https://fi.wikipedia.org/wiki/M/S_Silja_Europa
"Ainakin vielä kesällä Symphonyn kyljessä luki isoilla kirjaimilla SILJA LINE"
Juu, onhan tuo "silja line" tallink siljan omistama tuotemerkki,
(osta pois jos se on sinulle kaikki kaikessa, myyvät varmasti kunhan tarjoat tarpeeksi)
ei siinä ole sinänsä mitään ihmettelemistä,
että käyttävät laivoissaan moista kirjainsarjaa ...
Viking Linelläkin luki laivan kyljessä FASTER, vaikka laivan nimi oli aivan jotain muuta. Varustamon nimi sentään oli aivan oikein.
Tuota noin, tarkoititko FSTR nimettyä alusta,
joka oli nimenä viking linen rahtaamalla aluksella taannoin
niin mikähän tuon laivan nimi olikaan oikein luettuna, kokeiles uurelles
harjottelun ku kehuta tekevä mestari, sul o siihe viäl oppimist vähäse matka
FASTER oli se katamaraani. Olikohan toissa Viking Linellä se käytössään. EXPRESS on taas heidän oma laivansa, joka on rakennettu Helsingin telakalla. Varustamotukea on kenties saatava lisää, jotta VKNG LN saisi hankittua maalia myös vokaaleihin.
Kauheeta!
Onko tosi, että laiva voi keinua.
Siis ihan hirveetä.