Allani on syvä sininen meri, milloin keinuva, milloin myrskyävä. Myrskyssä joudun pitämään veneeni reunoista lujasti kiinni etten keikahda yli laidan. On sitäkin tapahtunut, mutta köysi vyötärölläni varmistaa yhteyden turvapaikkaan.i.
Vapaasti keinuttelua laineilla, johon kaislarunkoo vastaa pehmeästi, ei minua sido muiden veneiijöiden pelko. Voin lekotella matollani katsellen uteliaana nimettömienkin veneitä. Kohti tulevilta terävän törmääviltä keulilta luovin sivuun, mutta eniten ihmettelen niitä veneitä jotka asettuvat ketjuun perä perään,laskemaan Nimikkoalusten antamaa verkkoa yhä uudelleen ja uudelleen.
Niiden törmätessä pituutensa vuoksi jo matalikolle, jää saalis parviälyn lailla pieneksi.
Kaipuu syviin kirkkaisiin vesiin, saa osallistujan silloin leikkimään fiktioilla, milloin sukeltaen syvään, veden sinessä tirskuen, naurunkuplat kimmeltäen ohikiitävässä vanassa.
Vapaasti keinuttelua laineilla, johon kaislarunkoo vastaa pehmeästi, ei minua sido muiden veneiijöiden pelko. Voin lekotella matollani katsellen uteliaana nimettömienkin veneitä. Kohti tulevilta terävän törmääviltä keulilta luovin sivuun, mutta eniten ihmettelen niitä veneitä jotka asettuvat ketjuun perä perään,laskemaan Nimikkoalusten antamaa verkkoa yhä uudelleen ja uudelleen.
Niiden törmätessä pituutensa vuoksi jo matalikolle, jää saalis parviälyn lailla pieneksi.
Kaipuu syviin kirkkaisiin vesiin, saa osallistujan silloin leikkimään fiktioilla, milloin sukeltaen syvään, veden sinessä tirskuen, naurunkuplat kimmeltäen ohikiitävässä vanassa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Etten sanoisi; aika hyvä ja osuva kuvaus näistä keskusteluketjuista täällä.
Kas kun täällä pitää olla kärsimässä ja tuntea pahaa oloa muitten tyhmyydestä ja huonoudesta . Onko ihan masokismia? Noin fiksuille löytyy kyllä muitakin paikkoja.
Olen Uuno arvostelemaan, mutta tykästyin Kurasaappaan, Ramoonan, Makriinan ja Sini-Sirkun kirjoituksiin alle vuosi sitten ketjussa Tarinointia, tulkaa mukaan. Olet ilmeisesti kanssasisar- tai veli.
Oi tätä luovuuden tuskaa, joka pukkaa päälle vaikka meren ulapalle lipuvalle kaislamatolle ei kyetä edes nousemaan, saati istumaan. Itse kokemuksesta viisaampana en ulapalle kurottele en meren syvyyksiin. Rantavesillä kumiveneellä.
Kapuaminen kumiveneeseen oli projekti itsessään. No, kun veneeseen lopuksi pääsi parin veteen putoamisen jälkeen, oli veneessä makoilu palkitsevaa. Ankkuri piti huolen, että ei rannasta selälle karkaa, kun puoliunessa siellä makoilin.
Täällä aalloilla keikkuja taas , joskin nyt enemmän pilvien ja myrskytuulen kannattamana, Ei kuvailija ollun tympääntynyt, pikemminkin uutuuttaan kokeili maalailla tuntemuksiaan sanoilla. Ohjaillaan paattejamme, siipiämmekin laajoin kaarin, nähdäksemme joka aallonharjalla oma diversiteettinsä.
Aloittajalle, taas löytyi eräs, joka ei ymmärtänyt sanomaasi, valitettavasti, vaan alkoi satuilemaan itsestään.
Minäkin diversiteettiä kokeilin ; )
Diversiteetti = monimuotoisuus.
Niin, monimuotoisuutta voidaan nähdä täällä, ryhmätyöskentelyssä, leikeissä,..kuvaavasti aallonharjoissakin 😂 lumihiutaleista kuin ihmisluonteisiin!
Lopusta saat selvitä ihan "ite"
Aaltojen yli kuuluu miehen äänen hyräilyä"
Sua etsin jo takaa tähtien vyön"
tervehdys!
Kuuluuko täällä Thor Heyerdahlin kaikuja yli aikojen ja merien ? Hänhän rakensi kaislalaivat Ra I ja II Faaraoiden Egyptin malliin, ja toisella hän onnistuikin ylittämään Atlantin.
Faaraoiden jäljille Välimereltä Niilille teki purjehdusmatkoja Göran Schildt kauniilla Daphne-ketsillään, joka tehtiin Turun veneveistämöllä alun perin kuunariksi. Forum Marinumissa se on nykyisin näkyvillä Göran-ravintolassa. Myös Välimeren kohteissa ja Euroopan joilla Daphne oli tuttu näky, matkoista on monia ihastuttavia kirjoja.
Oma purjehdushaaveeni alkoi lapsena , kun otimme uitettavista tukkilautoista karanneita tukkeja talteen ja sidoimme köysillä ne pieneksi lautaksi, purjeen saimme vaikkapa pöytäliinasta . Eihän se purjehtinut juuri lainkaan, mutta meloskelimme, kuten suppilaudalla nykyisin tehdään. Varsinaisesti pääsin purjehduksen makuun nuorena aikuisena sympaattisella puisella kansanveneellä eli folkkarilla. Lasse Mårtenson lauloi : kaikki paitsi purjehdus on turhaa...
Ihastuttavaa tekstiä kuvailijalla , Katleijan muistelo oikein eloisaa, mielenkiintoista luettavaa ketju kaikenkaikkiaan.
Kaiken uhallakin tuikkaan mieleeni muljahtaneen muiston 74 vuoden takaa, tuli mitä tuli.
Aina olen meren rannalla elänyt, poikkeuksena viiden vuoden jaksoTampereella. Vettä sielläkin, mutta järvivettä, johon meinasin tukehtua kun ensi kerran Näsijärveen sukelsin.
Niin silloin lapsena olimme pikkuveljeni kanssa isän mukana tuomassa Kustavista eräästä saaresta halkoja Turkuun. Isällä oli sellainen yksimastoinen jahti, jossa oli iso ruuma. Sillä isä kuskasi silloin sodan jälkeen halkoja, keväisin Paraisten Kalkista kalkkisäkkejä viljelijöille Merimaskuun ja syksyisin sokerijuurikkaita Salon sokeritehtaalle.
Isä yksin lastasi halot, kalkkisäkit ja juurikkaat laivaan. Muistan kuinka hänellä hiki virtasi kun hän kottikärryillä niitä halkoja rannalta laivaan kärräsi lankkua pitkin. Me vaan veljen kanssa uitiin ja leikittiin. Isä keitti jahdin kajuutan kaminassa lihasoppaa. Liha oli itse kasvatetun possun läskistä lihaa, jotka me aina siirsimme isän lautaselle.
Uskon että isä otti meidät mukaan seuraksi. Halot vietiin Turkuun Aurajoen rannalle. Sinne suuntasimme reunoja myöten haloilla lastatulla jahdillamme suurten valtamerilaivojen ohitse. Meinasi niskat nyrjähtää kun sieltä alhaalta ylös laivoihin katseli.
Muistiin on jäänyt se kuinka kävimme syömässä telakan ruokalassa lihapullia ja perunaa, voi että ne maistui. Sainpa käydä ostamassa kioskista Jöröjukka kuvakirjankin. Se kioski on muuten vieläkin siellä.
Paljon tuli merellä oltua huonollakin ilmalla. Kun jahti oikein keikkui minä menin ruumaan sinne ihan jahdin keulaan pelkäämään.
Kerran kun seilasimme Kustavista aamulla, näimme sarvipäisen hirven uivan saaresta mantereelle, Oli se upea ilmestys.
Nyt taidan nämä höpinät lopettaa, sillä uutisetkin pian tulevat. Siellähän saa kuulla lisää siitä isosta poliisioperaatiosta, joka täällä on menneillään.
Katt..leija@ Kirjoitat elävästi ja selkeästi. Kivoja lapsuuden muistoja.
Mieleeni tuli oma isäni ja ikimuistoiset retket Petterillämme, joksi isän autoa Bedfordia kutsuttiin. Isä rakenteli Petterin lavalle pressuista neliskanttisen teltan, ja puiset penkit meille muksuille, jotka päästiin auton lavalle matkan ajaksi apulaisemme kanssa, joka vahti, että emme putoa kyydistä. Äiti istui isän vieressä kopissa pikkuveljen kanssa. Äiti ja Salme, olivat tehneet retkieväitä koriin. Retkemme suuntautuivat milloin juhannusjuhlille, milloin tukkilaiskisoihin ja syksyisin marjametsiin. Paikanpäällä määränpäässämme teltta auton lavalla toimi huilaus-ja ruokapaikkana.
Niin, oi noita aikoja.
Ei ole Suomen sisäjärvien suloisten kesien voittanutta! Ja soukan kauniin savolaisveneen.
Ihana oli antaa leutojen tuulien viedä - sitten yht'äkkiä heräsikin oudolta näyttävällä selällä tai rannalla. Ei huolta, kauas kotoa ei puhurit ehtineet viedä. Toki oman järveni tunnen.
Rannan toimet, sen paremmin työt kuin huvitkaan, ei veneeseeni kuuluneet. Enkä välittänyt edes.
Kiitos Katleija ! Hieno kuvaus , aitoa tunnelmaa lapsen silmin. Kunnioitettavaa että et mene mukaan aloittajan peleihin joissa monenlaiset turhautumiset näkyy.
Tuo aloittaja punoo vain juoniaan. ällöttävää sanapuppua koko aloitus.
Siinä "sanapupussa" on sentään idea, toisin kuin monessä muussa ketjussa täällä kun jokainen lätisee omiaan ilman mitään ideaa.
Hilattiin veljeni kaa pikkupoikia vielä ollessamme läheisestä metsästä 6 kpl kahdenmetrin mittaista havupuupropsia. Tuotiin kotonta laudan pätkiä ja nauloja.
Tehtiin niistä lautta pienelle metsälammelle. Se oli pyöreänmuotoinen ja lähdepohjainen salolampi. Ei tarvinnut riu'ulla katiskaa rannalta nostaa.
Se oli lammenhistoria ensimmäinen alus. Haukia ja ahvenia saatiin. Vahva vaikutus sillä lammella oli kun vieläkin mieli siellä mielellään viipyy.
Lammen ranta-alueilla oli talollisten heinä-ja viljelysmaita. Luoteen puolella lampea oli korkea kallio. Vesi oli kovertanut kallion yli uomansa ehkä vuosituhansien aikana.
Eräässä kohtaa kalliota vesi teki putouksen. Siinä saattoi ottaa hellepäivinä jopa suihkuja. Ei sellaisia ylellisyyksiä siihen mailmanaikaan vielä salokylässä tunnettu.
Usein lammen hyllyvillä, rahkasammalten peittäviltä rannoilta ongittiin. Särjetkin siinä lammessa olivat paistettuina hyvän makuisia. Sanoin sitä taikalammeksi.
Kuulin että silloinen valtionyhtiö Tapio oli joskus 1970 pilannut sen lammen kun metsäojitusten happamat lietteet kulkeutuivat siihen. kai kalakantakin romahti.