Jos aloitan kertomalla hieman taustoja..
Olemme seurustelleet 2,5 vuotta, kesällä tulee 2 vuotta kihloissa ja yhdessä asumista.
Minulla on kaksi ammattia, joten luulisi töitä löytyvän, kun nyt keväällä sitten pääsen talouskoulusta. Poikaystäväni on suorittamassa velvollisuuksiaan ja pääsee pois ilm. joulukuussa. Hänellä on vakituinen työpaikka, johon palata.
ja minulla on vauvakuume. on ollut jo vuoden... välillä se on pahempi ja välillä tuntuu kuin se olisi kadonnut, enkä haluaisikaan ja juuri kun luulen kuvitelleeni koko vauvakuumeen se taas iskee päälle. Olemme puhuneet asiasta, mutta emme ole kuitenkaan ryhtyneet vielä toimeen.
Haluaisin ehkä vielä joskus lähteä opiskelemaan, mutta tällä hetkellä en vielä tiedä ihan tarkalleen mikä minusta "isona" tulee.. joten turha lähteä kouluun, jos ala ei ole oma.
Olemme nuoria (minä 21, poikaystäväni 20)mutta toisaalta tiedämme mitä haluamme ja yksi asia on yhdessä pysyminen.. en usko "kasvoimme erillemme"-fraasiin,haluamme pitää suhteemme tuoreena ja hoidammekin sitä jo nyt melko paljon.. pelkkä arki ei välttämättä riitä.
Ja suurin kysymys on nyt se vauva.. milloin? Mistä tietää että on oikea aika? Minua pelottaa-myönnän sen.. enkä ehkä ole 100% varma, mutta onko kukaan? En haluaisi kuitenkaan odottaa monia vuosia.. (olen ajatellut että syön pillereitä nyt niin pitkään, ettei se vauva synny tänä vuonna mutta 2006..) poikaystäväni kyllä pitää lapsista ja haluaakin,olemme kyllä puhuneet asiasta usein... mutta meitä molempia pelottaa.. ei se miten pärjäisimme vaan se kuinka se muuttaa keskinäistä suhdettamme ja onko meillä sitten enää vapautta. Lapsi ei saa mielestäni olla este.(ja nyt joku ajattelee että me ollaan bilehileitä.. ->viimeksi käyty kapakassa uutenavuotena)
Ja tottakai sitä itse tekee päätöksen, en minä nyt haluakaan mitään hyväksyntää että hankkikaa vain se vauva, teillä on asiat hyvin..
Haluan vain tietää, missä tilanteessa olette itse antaneet mennä ja oletteko olleet täysin varmoja..
voihan olla että pelkään niin paljon, etten koskaan uskalla antautua ja ruveta vauvanhankintaan..en usko että olen koskaan niin varma, vaikka asiat olisikin hyvin. ..
Olisin hyvin iloinen jos joku voisi kertoa omista tuntemuksistaan ja kokemuksistaan, jotta saisin edes jotain "pohjaa" ajattelulleni.
Olemme seurustelleet 2,5 vuotta, kesällä tulee 2 vuotta kihloissa ja yhdessä asumista.
Minulla on kaksi ammattia, joten luulisi töitä löytyvän, kun nyt keväällä sitten pääsen talouskoulusta. Poikaystäväni on suorittamassa velvollisuuksiaan ja pääsee pois ilm. joulukuussa. Hänellä on vakituinen työpaikka, johon palata.
ja minulla on vauvakuume. on ollut jo vuoden... välillä se on pahempi ja välillä tuntuu kuin se olisi kadonnut, enkä haluaisikaan ja juuri kun luulen kuvitelleeni koko vauvakuumeen se taas iskee päälle. Olemme puhuneet asiasta, mutta emme ole kuitenkaan ryhtyneet vielä toimeen.
Haluaisin ehkä vielä joskus lähteä opiskelemaan, mutta tällä hetkellä en vielä tiedä ihan tarkalleen mikä minusta "isona" tulee.. joten turha lähteä kouluun, jos ala ei ole oma.
Olemme nuoria (minä 21, poikaystäväni 20)mutta toisaalta tiedämme mitä haluamme ja yksi asia on yhdessä pysyminen.. en usko "kasvoimme erillemme"-fraasiin,haluamme pitää suhteemme tuoreena ja hoidammekin sitä jo nyt melko paljon.. pelkkä arki ei välttämättä riitä.
Ja suurin kysymys on nyt se vauva.. milloin? Mistä tietää että on oikea aika? Minua pelottaa-myönnän sen.. enkä ehkä ole 100% varma, mutta onko kukaan? En haluaisi kuitenkaan odottaa monia vuosia.. (olen ajatellut että syön pillereitä nyt niin pitkään, ettei se vauva synny tänä vuonna mutta 2006..) poikaystäväni kyllä pitää lapsista ja haluaakin,olemme kyllä puhuneet asiasta usein... mutta meitä molempia pelottaa.. ei se miten pärjäisimme vaan se kuinka se muuttaa keskinäistä suhdettamme ja onko meillä sitten enää vapautta. Lapsi ei saa mielestäni olla este.(ja nyt joku ajattelee että me ollaan bilehileitä.. ->viimeksi käyty kapakassa uutenavuotena)
Ja tottakai sitä itse tekee päätöksen, en minä nyt haluakaan mitään hyväksyntää että hankkikaa vain se vauva, teillä on asiat hyvin..
Haluan vain tietää, missä tilanteessa olette itse antaneet mennä ja oletteko olleet täysin varmoja..
voihan olla että pelkään niin paljon, etten koskaan uskalla antautua ja ruveta vauvanhankintaan..en usko että olen koskaan niin varma, vaikka asiat olisikin hyvin. ..
Olisin hyvin iloinen jos joku voisi kertoa omista tuntemuksistaan ja kokemuksistaan, jotta saisin edes jotain "pohjaa" ajattelulleni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itselläni on lähes sama tilanne. Olen myös 21v. ja mieheni 24v. Mies valmistuu kevään aikana hyvään ammattiin, joten taloudellisesti uskoisin pärjäävämme. Naimisiin menemme alkukesästä eli uskomme vahvasti suhteemme kestävän läpi elämämme. Ainut mikä mua vaivaa on se, että mulla on koulu vielä kesken. Ens vuoden jouluun asti on lähiopetusta ja sen jälkeen on työharjottelu ja opinnäytetyö. Käytännössä ollaan mietitty, että kesällä lopetetaan ehkäisy mutta ei oteta mitään stressiä asiasta, tulee jo on tullakseen! Jos kesän aikana tärppää, ni ehin jos kaikki hyvin menee, suorittamaan kouluni lähiopetuksen osalta loppuun.
Toisaalta oon miettiny ja ollaan miehen kanssa puhuttu siitä, että kyllä lapsen hankkiminen pelottaa! Välillä sitä miettii, että miten pärjätää, osaanko ja jaksanko hoitaa lasta ja oonko vielä liian nuori äidiksi. Enkä nyt tarkota niinkää fyysistä ikää, vaan sitä, et oonko kypsä äidiksi nyt. Lapsi kuitenki rajottaa kaikkea sitä, mistä oon aina haaveillu..matkustamista ulkomailla jne. Ja et onko oltu tarpeeks kahestaa ja vietetty "laatuaikaa" niin paljo, et oltas valmiita ottamaa kolmas meijän perheeseen. Kyllä siinä kaikkee on niin paljo, mitä on pakko miettiä ennen ku ryhtyy toimiin. Uskoisin, että kyllä varmasti jokaisella on tää vaihe ku ei tiiä onko valmis vai ei. Moni varmaan oottaa koko ajan, et sit ku on opinnot valmiit ja sit ku on vakituinen työ ja sit ku on isompi koti...Mitä jos ei koskaan sopivampaa aikaa tuu ja mitä jos ei koskaan ookkaa valmiimpi? En mä tiiä, onks se näin. Mä ainaki tunnen joka toinen tunti olevani valmis äidiks ja joka toinen tunti mietin et oonko sittekää.
Toivottavasti muutkin kirjottaa tästä aiheesta ja sellasetki jolla on kokemusta, ku tää on todella mielenkiintonen aihe! Ois kiva kuulla kommenttia joltain joka on jo saanu lapsen, et millasella mielellä on ollu ennen raskautta. Siis just siitä, et pitääks olla täysin varma vai tuleeko se varmuus lapsen saamisen myötä...
Olen itse 22-v. ja mies 29-v, ja ollaan nyt joulusta alkaen hommailtu vauvaa, heti pillerit loppumisen jälkeen tulin raskaaksi, mutta minulle tuli keskenmeno. Nyt on toipumisvaihe menossa. Meillä kummallakin on koulu kesken, mies valmistuu joulun alla, itselläni menee paljon kauemmaksi. Luultavasti järjellä ajateltuna meillä ei välttämättä ole paras mahdollinen aika hankkia lasta, mutta mietimme ettei koskaan olo se ns. paras tai oikea aika. Jään sitten vaavin (sikäli saamme jos onnistumme)kanssa mammalomalle ja sen jälkeen takaisin koulunpenkille, raskastahan se on varmaankin opiskella pienen lapsen kanssa, mutta en varmasti ole ainoa joka sen tekee.
Vaikka valmistuisi hyvään ammattiin niin se ei tarkoita, että saisi heti töitä. Työnhakuprosessi voi kestää vaikka puoli vuottakin. Me odotimme ensin, että mieheni sai töitä. Eipähän tarvitse elää pelkästään Kelan tuilla.
Siis että saisin heti oman alan töitä tai edes hyvää palkkaa.. ehei.. en minä sellaista oletakkaan.mutta eiköhän aina jotain "hanttihommia" löydy. sellaisia, joissa tienaa jonkin verran..aikomukseni siis oli hommata töitä.. mutta ei oikein näytä töitä löytyvän kun ei ole kokemusta.. niin mistähän sitä kokemusta repii jos on opiskellut kunnolla monta vuotta... (asia jota en ymmärrä, jostainhan on aloitettava)
Ja kyllä minun poikaystävälläni onkin jo vakituinen työ.. oma tilanne huolettaa, mutta tarkoitukseni olikin vain antaa pohjaa keskustelulle.. ei työstä vaan lapsen hankinnasta... ja sopivasta ajankohdasta
ja eikös se ole niin, että jos töitä ei ole niitä pitää järjestää.