Ulosotossa sakko

2015 lähtiessä ulisotossa ja 1/3 palkasta veloitettu. Vakipaikka ja joka kuukausi mennyt. 2016 sain kesällä sakon liikennerikkomuksesta. En pystynyt 300e. maksamaan ulosoton lisäksi. Sakko meni suppean ulosottoon. Olen pitänyt itsestään selvänä, että sekin joskus veloitetaan sika 1/3 osassa. Velka vielä melkein 40000t. 850 kuukaudessa veloitetaan. Nyt viime viikolla tuli siitä sakosta maksukehotus. En ymmärrä miksi se ulosotto nyt erikseen sitä vaatii? Pitkät työmatkat ja polttoaineelle kuluu 400kk. Onko sitten näin että nyt se laittaa sen sakon käräjille, että siitä tulee vielä lisäkuluja. Miksi ei ole aiemmin kehottanut.
4184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

no antavat vaan maksumahdollisuuden ennen kuin laittavat varattomuusmerkinnän, mitään käräjiä noista ei tule kun on suoraan uo kelpoinen.

Äänestä

Sakkosi on sen verran pieni suhteessa muuhun velkaan että jakovara ei riittänyt ja ilmeisesti uo palautti sen oikeusrekisterikeskukselle. Nyt yrittävät uudelleen, jos ei onnistu vieläkään niin sitten tulee muunto-oikeudenkäynti jossa kolme päiväsakkoa on yksi vuorokausi lusimista. Prosessi kestää muutaman kuukauden, jos kykenet maksamaan vaikka satasen kuussa niin tuskin muunto ehtii toteutumaan.

Äänestä
  • "sain kesällä sakon liikennerikkomuksesta"

    Rikesakkoa ei muunneta vankeudeksi

    Äänestä

Mustasta ja valkoisesta yhdessä saa harmaata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opsare kirjoitti:

2015 lähtiessä ulisotossa ja 1/3 palkasta veloitettu. Vakipaikka ja joka kuukausi mennyt. 2016 sain kesällä sakon liikennerikkomuksesta. En pystynyt 300e. maksamaan ulosoton lisäksi. Sakko meni suppean ulosottoon. Olen pitänyt itsestään selvänä, että sekin joskus veloitetaan sika 1/3 osassa. Velka vielä melkein 40000t. 850 kuukaudessa veloitetaan. Nyt viime viikolla tuli siitä sakosta maksukehotus. En ymmärrä miksi se ulosotto nyt erikseen sitä vaatii? Pitkät työmatkat ja polttoaineelle kuluu 400kk. Onko sitten näin että nyt se laittaa sen sakon käräjille, että siitä tulee vielä lisäkuluja. Miksi ei ole aiemmin kehottanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu