Hoitovirhe

Voiko jostain vaatia korvauksia toistakymmentä vuotta vanhasta hammaslääkärin hoitovirheestä?

Purentavikaani ei hoidettu asianmukaisella tavalla lapsena minkä takia joudun sitä nyt hoidattamaan pitkästi päälle parikymppisenä.
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

10 § (27.11.1998/879)
Korvausvaatimuksen esittäminen

Korvausta tämän lain perusteella on vaadittava Potilasvakuutuskeskukselta kolmen vuoden kuluessa siitä, kun korvaukseen oikeutettu sai tietää vahingosta tai hänen olisi pitänyt tietää siitä. Erityisestä syystä voidaan korvausta vaatia myöhemminkin. Korvausta on kuitenkin vaadittava viimeistään kymmenen vuoden kuluttua vahinkoon johtaneesta tapahtumasta uhalla, että oikeus korvaukseen tämän lain perusteella on menetetty.

Äänestä

Vaikka potilasvakuutuksesta ei voi vaatia yli 10 v jälkeen korvausta, voi korvausta vaatia hammalääkäriltä itseltään ja tämän työnantajalta vahingonkorvauslain nojalla.

Vanhentumisaika on kolme vuotta siitä, kun vahingonkärsijä havaitsi tai olisi pitänyt havaita virhe.

Laki velan vanehntumisesta 7§:
"Vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua:
1) sopimusrikkomukseen perustuvassa hyvityksessä siitä, kun ostaja on havainnut virheen tai puutteen kaupan kohteessa tai kun muu velkojana oleva sopijapuoli on havainnut virheellisyyden sopimuksen täyttämisessä taikka hänen olisi pitänyt se havaita;"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jyjyjt666 kirjoitti:

Voiko jostain vaatia korvauksia toistakymmentä vuotta vanhasta hammaslääkärin hoitovirheestä?

Purentavikaani ei hoidettu asianmukaisella tavalla lapsena minkä takia joudun sitä nyt hoidattamaan pitkästi päälle parikymppisenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu