Tuhopoltto

Makriina2

Viime yönä paloi Kiihtelysvaaran puukirkko 1700-luvulta. Se oli ristikirkko, joita Suomessa ei monta ole.
Poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi.
Sydäntä vääntää. Suomessa on niin vähän historiallisia muistomerkkejä, että tällainen on vandalismia, joka on täysin anteeksiantamatonta. Kulttuurimme häpäisemistä.

Puukirkot ovat kaikki uniikkeja, seurakuntalaisten aikanaan yhteistyönä rakentamia, tarvikkeet lahjoitettu, hirret omista metsistä, työ usein talkootyönä. Monille seurakunnille yhteinen kirkko on ollut kokoontumispaikka, jonne mentiin juhlapäivinä tiettömienkin taipaleitten takaa. Varmasti juuri Kiihtelysvaarassakin.
Sukututkimukseni on sivunnut Kiihtelysvaaraa. Se on rajaseutua, kasakat ovat tehneet sinne retkiään, Isovihan aikana oli paettava piilopirtteihin, asukkaat eläneet kaskeamalla ja leipää oli jatkettava pettujauhoilla. Lapsikuolleisuus oli suurta. Eräässä elämäkerrassa mies kertoi, että hän oli yli kaksikymmentävuotias, ennen kuin ensi kertaa pääsi oloihin, joissa sai leipää, jota ei ollut petulla jatkettu.
Ja 250 v. sitten nämä ihmiset rakensivat kirkon! Kuinka suuria uhrauksia se heiltä vaati. Mutta usko oli niin luja noina aikoina, ja sisua riitti.

Ja nyt joku tämän päivän hyväosainen huligaani meni tuikkaamaan sen tuleen. Sietämätöntä.

13

433

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suru ja järkytys paistoi aamu-uutislukijankin kasvoilta. Varmaan tuntuu pahalta ajatella esi-isiensä uhraavaa työtä köyhyydestäkin huolimatta. Lukenut olen Sipoon uuden kirkon rakentajien työsuorituksista ja lahjoituksista, saadakseen kirj´kon pystytettyä.
      Ei sitä tuhoamisvimmaa voi ymmärtää, eikö edes kansamme kultturiarvot merkitse mitään, jos ei uskoa olisikaan?
      Monien muistot elämänsä kauneimmista hetkistä tuhotaan, vihki, konfirmaatio kaste, ja siunaukstilaisuudet. Sairas on tuhopolttajan maailma!

    • Suuri tuho tosiaan ja harkiten tehty. Tämän tapainen kehitys on ollut odotettavissa. Pipit, papit ja uskonkiihkoiset synnyttävä raivon palvonnallaan.

      Jumala on ollut ja pysyy henkiolentoja, jota jumalanpalveluksissa palvotaan mitä erikoisemmin NUOLUIN, niin juuri, luitte oikein. Joitakin tuollainen toiminta raivostuttaa.

    • Tuosta voisi keskustella, palvonta vielä käy, mutta nuolu? missä ja miten perustelet sen väitteesi ?

    • Jokainen rakennus, joka on 1700-luvulta, on ehdottomasti säilyttämisen arvoinen. Sen ajan rakennusmenetelmät ja työn jälki on historiaa, joka pysyy elävänä ja tallessa näissä rakennuksissa. Kirkon seinillä oli taideteoksia, jotka tuhoutuivat palossa, kuin ihmeen kaupalla suntio sai kannetuksi alttaritaulun ulos. Olivat suorittaneet paloharjoituksen jokin aika sitten. Kerrankin harjoituksesta oli hyötyä. Alttaritaulu oli vuodelta 1831, sanottiin jossakin uutisessa. Hän sai ulos myös kalliit kirkkohopeat. Joku jo ehdotti hänelle urhoollisuusmitalia.

      Suomessa on vielä puurakenteisia kirkkoja jäljellä. Oman kesämökkikuntani puinen kirkko paloi 1980-luvulla. Seurakunta rakensi uuden kirkon lahjoitusvaroin. Wanhaan tapaan seurakuntalaiset lahjoittivat rakennustarpeet ja osallistuivat talkootyönä rakentamiseen. Pitäjä ei voinut olla ilman omaa kirkkoa!

      Voimme kaikki omata mielipiteen uskonnoista ja kirkoista, palvonnasta ja nuolusta (!) mutta vanhan, arvokkaan ja historiallisen rakennuksen polttaminen on vandalismia, eikä minkäänlainen uskonnon vastustaminen oikeuta siihen.
      Pöyristyimme kaikki aikanaan, kun talebanit tuhosivat kymmeniä metrejä korkeat kiviset buddhan patsaat Afganistanin vuoristossa. Ne olivat tuhat vuotta vanhat. Niidenkin tuhoaminen perustui ko. uskonnon torjumiseen.
      Suomessa ei ole yhtäkään tuhatvuotista muistomerkkiä, ja ei varmaan tule olemaankaan.

    • Ei tuo minun väitteeni perustu siihen, että halutaan torjua uskontoa. Naivia, ärsyttäviä uskovien ihmisten toimet ovat

      • Mainitsit naiviuden, ominaisuuden jota kuvataan lapsenomaiseksi. Kumma kun sekä Raamattu että Zen Buddhdismi KEHOITTAA olla vastaanottava kuin lapsi.

        Kauneuden edessä olen yhä avoin ja vastaanottavainen, löydänkö sitä sitten luonnosta, ihmisistä tai uskonnon ytimestä.


      • Uskonnot, usko ja uskovaiset ovat eri asioita, olet oikeassa.
        Monet uskovaiset uskovat toimivansa Jumalan johdatuksessa, kun toimivat parhaansa mukaan.
        He tekevät työnsä vilpittömästi ja vailla oman voiton pyyntiä.

        Ehkä niin onkin, mutta sitten on niitä, joiden on helppo ajaa omia asioitaan ja saavuttaa omat tavoitteensa vetoamalla uskoon, jumalaan ja jumalan tahtoon. Juuri heidän tekonsa jäävät sitten mieleen, kun totuus joskus paljastuu. Karismaattinen johtaja saa seuraajansa tekemään mitä oudoimpia asioita, kun uskovat olevansa jumalan erityissuojeluksessa johtajansa kautta.


    • En minäkään usko, että sytyttämisen syyksi paljastuisi uskonnollinen vakaumus.
      Uskon, että syypääksi osoittautuu piittaamattomuus menneitten sukupolvien työstä, typeryys, huliganismi ja viina.
      Sydämestani toivon, että syttymissyy kuitenkin oli vialliset sähkölaitteet.

    • Kyllä joku tuhosta ihastuu, oli syy mikä tahansa. Kauneus on aina tärkeää kaikessa. Minäkin tarkoitan sanoilleni mitä tarkoitan. En jaksa vatvoa ja selittää.

      Joidenkin tapahtumien pohjalta olen harkinnut erota kirkosta. Kirkon poltto ei ole ollut syynä.

    • Lohduttava ja kaunis on minusta "Säterjäntans söndag", missä nuori karjapaimen tyttö kaipaa alas laaksoon kuullessaan kellojen soivan. Saada rientää muiden nuorten seuraan kirkkotielle.

      " Ack den som en gång fick blanda sin röst
      med hans ock de övrigas stämma,.."

      https://www.youtube.com/watch?v=hijYMFrLYRw

    • Lopunikäänsä

      Olisko polttajat jo kiinniotettuja. Saattaa tulla "hiukan" kalliiksi polttajille!

      • Jotkut ne osaavat pilata elämänsä! Tästä ei irti pyristellä. Lopun elämää ulosotossa.


    • Nyt kundi on kertonut perinpohjin tuhotyönsä. 29-vuotias mies Kiihtelysvaarasta.
      Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä naapurit ajattelevat. Toivottavasti Seiska nyt pinkaisee paikalle ja syvähaastattelee puoli pitäjää.
      Pitäähän meidän saada uutiset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1444
    2. 115
      1426
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      199
      954
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      331
      895
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      233
      830
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      733
    7. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      233
      697
    8. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      681
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      630
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      601
    Aihe