Puistattaa edelleen ajatus omista ylä-aste ajoista, yhtä kärvistelyä koko 3 vuotta!
Piti olla mahdollisimman näkymätön että ei alettaisi kiusaamaan. Ja jos osti jonkun vähän massasta poikkeavan vaatteen niin alettiin heti nauramaan :/
Yksin olin koko kolme vuotta ja toivoin vaan että pääsis jo pois.
Muistan että kun ysiltä päästiin niin puolet porukasta itki aivan vuolaasti kun joutui jättämään ylä-asteen taakse, itse aivan kiljuin onnesta että nyt se on ohi.
Onko muita joilla on samanlaisia kokemuksia ylä-asteesta?
Muita jotka vihasivat yläastetta?
4
262
Vastaukset
Oon seiskal...
- entinenYläasteelainen
Juu. Olen tällä hetkellä lukion kolmosella. Yläaste oli suoraan sanottuna paskinta aikaa elämässäni. Ikätoverini olivat niin epäkypsiä ja lapsellisia. Ilmapiiri oli suoraan helvetistä. Kaikki pyrkivät näyttämään "coolilta" eikä kaveripiirien ulkopuoliset tulleet toimeen keskenään ja kiusaaminen oli juttu (onneksi ei omalla kohdallani). Opiskelu oli raskasta. Meille tuputettiin aivan liikaa uutta tietoa päivittäin ja välillä meinas tippuu kärryiltä, joka on peruskoulussa aika paha juttu. Opettajat vaativat liika meiltä eikä oppilailla ollut vapautta tehdä mitään. Esim. tunnilla ei saa syödä tai juoda, käydä vessassa ilman lupaa, käyttää kännykkää, eikä välitunneilla saanut mennä koulun ulkopuolelle. Ja stna peruskoulun ruokalassa ei ollut suolaa, jouduttiin pistää vitusti chili explosionii ja tabascoo ruokaan jotta se koulun paskaklöntti menisi kurkusta alas.
Vikana päivänä hotboxattiin koulun vessa kaveriporukan kaa xD Sori kaikille jotka tunsivat itsensä vähän... oudolta... vessakäynnin jälkeen kolmisen vuotta sitten jos satuitte käymään juuri kyseisessä tunkkaisessa vessassa.. Tämä oli vain meidän tapamme sanoa hyvästit peruskoululle.- Andrukela
Koulun ruoka on hyvää, katotaan tulevaisuudessa saatko parempaa ja yhtä monipuolista itse aikaan
- EiIkinäEnää
Ihan samaa mieltä, yläaste oli yhtä helvettiä. Itkin riemusta kun pääsin lukioon ja kaikki muut jatkoivat amikseen tai elämänkouluun. Säännöt yläasteella oli pohjattu Siperian vankileirien sääntöihin ja ne olivat vähintäänkin tarpeellisia, sillä suurimmalla osalla opiskelijoista oli vain kaksi aivosolua käytettävissä. Kiusaaminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus ja ainoa millä oli väliä, oli ettet missään tapauksessa erotu massasta. Tunneilla meillä meni suurin osa ajasta siihen ainaiseen kitinään, narinaan ja vastaan vänkäämiseen opettajan kanssa. Ainoa hyvä puoli oli se, että vaikka ala-asteella maineeni opettajien keskuudessa oli se vähemmän hyvä oppilas, niin yläasteella olinkin se täydellinen mallioppilas. Mitään en muuttanut käytöksessä, mutta erona oli se että ala-asteella samalla luokalla olleet olivat ajattelevia yksilöitä ja yläaste luokkalaiset aivokuolleita hormonizombeja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811248
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 83809
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47664Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t243584Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä308578Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55569- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7530