Rullaportaat

Iltapäivälehdessä

Neuvovatko monet kasvattajat pennun ostajille, että koira pitää opettaa käyttämään rulliksia? Eli onko muilla kokemusta?

11

350

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NojopasPomppas

      No tuskimpa nyt kukaan pätevä kasvattaja antaa tuollaista neuvoa. Missä noin on ohjeistettu? ?Ilmoita eteenpäin, ellei sitten ole provo?

    • ghgkhj

      Se on ensinnäkin kiellettyä. Monissa rullaportaissa on selvät kieltomerkit lastenvaunuille ja koirille turvallisuussyistä. Eli jollei koira ole sylissä tai joudu työnsä vuoksi (opaskoira, poliisikoira jne.) harjoittelemaan myös rullaportaissa menoa, niin niihin ei ole asiaa. Miksi haluaisit ottaa sen riskin, että koira esim. repii kyntensä? Ohjeistapa siis kasvattajaakin, jos tuollaisia neuvoja olet saanut.

      • mitenkäsvaan

        Tämän päivän uutisissa oli juuri juttu koirasta rullaportaissa. Tassu oli juuttunut portaisiin kiinni ja koira uvoi tuskissaan kunnes pelastuslaitos tuli ja sai irrotettua portaita jonkun levyn ja koira pääsi kiipelistä, tuloksena lääkrireissu koiralle ja varmaan kelpo lasku omistajalle. Kasvattava varmaankin on ohjeistanut kulkemisen opettelua TAVALLISISSA KIINTEISSÄ PORTAISSA

      • Spekspek
        mitenkäsvaan kirjoitti:

        Mistä sinä päättelit kasvattajan ohjeistaneen opettelemaan normiportaiden käyttöä rullisten sijaan? Kukaan ei ole niin tyhmä, että kuulee puhuttavan rullaportaista, jos puhutaan normiportaista, joten älä viitsi spekuloida.

      • Iltapäivälehdessä
        mitenkäsvaan kirjoitti:

        Tämän päivän uutisissa oli juuri juttu koirasta rullaportaissa. Tassu oli juuttunut portaisiin kiinni ja koira uvoi tuskissaan kunnes pelastuslaitos tuli ja sai irrotettua portaita jonkun levyn ja koira pääsi kiipelistä, tuloksena lääkrireissu koiralle ja varmaan kelpo lasku omistajalle. Kasvattava varmaankin on ohjeistanut kulkemisen opettelua TAVALLISISSA KIINTEISSÄ PORTAISSA

        Kuulin tuttavaltani että kasvattaja nimenomaan kehotti, että "varmuuden vuoksi" on hyvä totuttaa pentu rullaportaisiin, koska aina ei välttämättä ole hissiä tai portaita käytettävissä.

        Harmittaa kyllä, kun en oikein aikanaan voinut puuttua tuohon. Sosiaalistaminen ei minusta ole sitä, että altistetaan pentu vaarallisiin ja stessaaviinkin tilanteisiin :( Täytyy vinkata tuttavalle siitä artikkelista.

        Koirasta ei välttämättä näe, jos se on alistettuna joutunut sopeutumaan jatkuvaan stressiin, ja se saattaa vaikuttaa ulospäin hyvin koulutetulta. Kyseinen "reipas" koiruli pelkää esim kynsisakseja tai jopa pelkän harjan näkemistä mikä on jo merkki siitä, että oikeaa luottamusta ei ole syntynyt.

      • Pyhjapah
        Iltapäivälehdessä kirjoitti:

        Kasvattaja voi pyytää totuttamaan koiraa vaikka hyppäämään jyrkänteeltä alas siltä varalta, ettei muuta pakoreittiä ole, mutta järjen käyttö on sallittua. Kun järkeään käyttää, niin ymmärtää kyllä, milloin kasvattaja on ollut pihalla kuin lumiukko.

        Joka paikassa on liikuntarajoitteisten ja lastenvaunujen kanssa kulkevien takia hissejä ja portaitakin. Joskus ne eivät ole juuri siinä lähimpien liukuportaiden vieressä, joten vähän vaivaa pitää nähdä. Liukuportaat ovat ihan varoitusmerkeinkin koirilta kiellettyjä, joten kasvattajan neuvoja ei pidä noudattaa silloin, kun sen on yhteisesti sovittu olevan kiellettyä ja kaiken lisäksi erittäin vaarallista.

        Sosiaalistaminen ei ole liukuportaissa kulkua. Sosiaalistaminen ei tarkoita sitä, että koira pitää viedä liukuportaisiin sen enempää kuin vaikkapa hyppäämään laskuvarjolla. Sosiaalistamisen kannalta ei ole olennaista, että koira viedään vaarallisiin tilanteisiin. Kyllä minäkin olen koirani sosiaalistanut aina niin hyvin, että tarvittaessa ne seuraisivat vaikka liukuportaisiin, vaikka eivät koskaan ole sellaisissa ennen olleet.

      • Näinjust
        Pyhjapah kirjoitti:

        Niin... Ikävää, että kasvattajapiirit on niin sisäänpäinlämpiäviä. Ensimmäisen koiran omistaja tarvitsee asiantuntevia opastajia ja päällekäyvä kasvattaja ei ole terveellinen esimerkki tai malli.

        Hyvä vertaus tuo jyrkänteeltä hyppääminen!

      • Pyhjapah
        Näinjust kirjoitti:

        Mitä sinä tarkoitat sisäänpäin lämpiävillä? Minä sanoisin, että hitaasti lämpiäviä. Ja ymmärtäähän sen; tänä someaikakautena kasvattajatkin törmäävät koko ajan henkilöihin, joilla on vaikka mitä sanottavaa esim. tällä palstalla. On siis iso riski päästää kaikkia halukkaita ihan lähipiiriin, sillä piinaajia löytyy ihan liikaa.

        Toisaalta kasvattajatkin ovat vain ihmisiä, joten neuvotkin ovat sen mukaisia. Täydeksi tomppeliksi ei siis itsekään voi koiranomistajana heittäytyä ja olettaa, että kasvattaja pelastaa aina pulasta. Myös niitä hölmömpiä neuvoja voi tulla, jolloin omaa järkeä on osattava vaivata.

        Että piirit on pienet. Sitä. Ja tuskin kukaan on a I n a jossakin pulassa mistä pitää pelastaa?

      • Pyhjapah
        Näinjust kirjoitti:

        Että piirit on pienet. Sitä. Ja tuskin kukaan on a I n a jossakin pulassa mistä pitää pelastaa?

        Jos opastusta ja neuvoja ollaan vailla, niin eikös silloin olla jonkinlaisessa pulassa?

      • Kivat-.-sulle

        Tollasella logiikalla itsekukin on tomppeli ja typerys. Paitsi pyhjapah, tietty.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1470
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      129
      1170
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      869
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      65
      791
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      62
      710
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      675
    7. 52
      670
    8. 76
      576
    9. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      568
    Aihe