Elokuvateatterimuistoni Pattayan Savoyystä.

Muistan, oli aurinkoinen päivä, tuona päivänä vuosikymmen sitten en käynyt baarissa, vaan elokuvissa.
Nautin väkivaltaisista taisteluelokuvista ja muistaakseni aihe oli homokarate, jotka molemmat on mun juttu, karatelle menetin elämästäni 6 vuotta ja tuolle toiselle koko elämäni.
Aivan yllättaen sain kohtauksen, kikkareet pärähti, aivastelin sarjaan, kuola valui, laukesin ja ääneni muuttui mikkihiireksi, sairastuin paniikkihäiriöön.
Vuosikausia minua tutkittiin eikä syytä selvinnyt, lienee psyykkistä ja perua lapsuudestani.
Tuon jälkeen ääneni on ollut pelkkää mikkiä, mutta olen sopeutunut, en keskustele kenenkään kanssa, se mitä tapahtuu Pattayalla, pysyy Pattayalla, elän matalaa profiilia joten kukaan ei tunne minua eikä ole tavannut minua, ratkaisuna vain kirjoittelen tälle palstalle.
Mulla on condossa teatteri ja mun elämä on käsikirjoitus jota kehitän joka päivä.
KHIAI.