Kun olin Lahden maailmanmestaruuskisoissa vuonna 1989 erään ulkomaalaisen kaverini kanssa, niin hänen mielestään suurmäen kilpailussa järjestettiin voitto eräälle suomalaiselle, koska lähtölavaa pudotettiin toiselle kierrokselle.
Hän sanoi, että koska tiedettiin kyseisen hyppääjän potevan pelkoa ylipitkistä hypyistä, ja hän ei ollut muutenkaan pitkään aikaan juuri siitä syystä johtuen ollut onnistunut kahta pitkää hyppyä tekemään, niin lavaa pudottamalla hän voittonsa haluttiin varmistaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Toi pitää täysin paikkansa, kaikissa kisoissa vedetään kotiin päin niin paljon kun kantti kestää.