Paljonko Metallica maksaa vuokraa??

Vuokratulo

Tunnettua on, että kaupungilla ja keikkajärjestäjä Live Nationilla on sopimus alueen käytöstä ja keikoista. ACDC- keikasta v. 2015 liikkui juttuja, että keikkajärjestäjän maksama vuokra kaupungilla oli joitain tonneja. Iron Maidenista ja Guns'n Rosesista ei ole tietoa paljonko vuokraa kenties on saatu.

Keikkojen jälkeen on sitävastoin julkaistu kaupungin teettämiä "selvityksiä" konserttien vaikutuksista alueen taloudelle. Olisi jopa laskettu, että hyöty alueelle olisi jopa 7 miljoonaan euroa. Se tuntuu aika ihmeelliseltä kun tuo on enemmän mitä keikan lipputulot ovat yhteensä, mitkä lienevät jossain 6-7 miljoonan välissä. Lippu maksaa 89 euroa ja siitä arvonlisävero pois on n. 81 euroa. Myytyjä lippuja n. 80.000 niin siitä tulee 6,5 miljoonaan euroa. Miten tästä voisi tulla saman verran hyötyä alueelle. Joo, ei varmaan keskimääräinen konserttikävijä käytä 80 euroa palveluihin.

Tosiasia on, että rahat kerää keikkajärjestäjä. Kaupungille riittää, että bussi tulee hakemaan Raatihuoneen edestä valtuutettuja ja sitten voidaan ihmetellä "suurta menestystä" keikkapaikalla. Rahat valuvat ulkomaille lähes suoraan kun Live Nation on myös ulkomaisessa omistuksessa.

Tosiasiaa taitaa olla, että vuokraa ei tule yhtään ja tyhmä kaupunki investoi ja ylläpitää verorahoilla tällaistakin toimintaan. Ei missään muualla kuin Hämeenlinnassa!

77

1251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • konsertti

      Hämeenlinnan kaupungin on ehdottomasti julkaistava, kuinka paljon Kantolan tapahtumapuistosta saada vuoratuloja konsertista ja mitkä ovat muut ehdot. Eihän he voi vain kiitoksella selvitä - vai selviääkö. Ei tällaiset asiat saa olla salattavia. AVOIMUUTTA peliin.

    • jihuuuu

      Kuulin että 50 % lipputuloista.

      • Aika.Näyttää

        Kyl se kuule on että Kaupunki maksaa tästä ilosta sinä ja minä.


    • niinpä_niin

      Ei Hämeenlinnassa kannata mitään järjestää. Tapahtumat vain kiusaavat meitä arvokiinteistöissä. Kunpa kaikki olisi niin kuin ennen rautatien tuloa, silloin eivät ulkopuoliset häirinneet tätä mielensäpahoittajien kaupunkia!

    • OsuiTarkasti

      Avaaja on oikeassa vaikka sitä vituttaa. Helsingissä kaupunki saa kaikki stadionin lipputulot ja Persut laski että Hämeenlinnaan jää 500E. per konsertti. On tyhmät päättäjät.

    • AvoimuuttaMökinMummolle

      Tilanne joka kirjoittajilta on kokonaan tiedostamatta on se, että sopivien keikkapaikkojen tarjonta on suurempaa kuin kysyntä. Näin ollen jokaisen halukkaan paikkakunnan on kilpailtava milläs muullakaan kuin rahalla saadakseen megastaran omalle paikkakunnalleen. Haluaisin itsekin tietää millä rahalla ja minkälaisin ehdoin Metallica tänne saatiin. Paljonko konsertti maksoi myös niille joita se ei lainkaan kiinnosta.

    • Jaaskaa

      Lippujakin monenhintaisia. Kalleimmat yli 1000€. Kyllähän se niin on että esiintyjä ja järjestäjä saavat lipputulot paikasta riippumatta. Maksavat sitten vuokraa kuka mitäkin. Onhan se paikallisille ravintoloille, hotelleille ja joillekin muille yrityksille lottovoitto kun tuollainen määrä väkeä liikkeellä. Lakatkaa itkemästä tai muuttakaa vaikka Forssaan.

      • Hfjfjdjjfjjf

        Hyvä idea, Forssassa ei ainakaan tälläsia ryöstökonsertteja jarjestetä jossa asukkaat maksaa kaiken


    • Mikä.juttu

      Aloittaja on vähän sekaisin. Luulee että keikan lipputulot kuuluu seudulle! Tietenkin ne kuuluu keikkajärjestäjälle

    • LÄHDEMerviKäki

      Aloittajalle tiedoksi ja tämä siis on tutkittua tietoa. JOKAINEN konserttivieras jättää kaupunkiin 123 euroa ja tämä EI SISÄLLÄ konserttilippua.

      • Pöhiiii

        Potkut saanut laiska Pöhinä heräsi.


    • 15773

      Kaupunki ei ostanut orkesteria Suomeen joten sille ei kuulu sen hinta.

      • SelvennyksenSelvennys

        Kaupunki ostikin itsensä sen esiintymispaikaksi.


    • EnTuleYmmärtämään

      Ei kaupunki tajua kysyä Helsingin kaupungilta miten ne saa kaikki stadikan lipputulot ja tekis Kantolassa saman.

      • MinäYmmärsin-näin

        Vaikka et ikinä ymmärtäisikkään mitään niin siitäkin huolimatta heti tuli mieleen että olisiko Helsingin kaupunki vain ihan tehnyt erilaisen sopimuksen kuin mitä nyt Hämeenlinnan kaupunki teki Live Nationin kanssa?

        Jos nyt siis tuo väittämäsi yleensä pitää paikkaansa niin voisin jopa todeta Helsingin kaupungin tehneen paremman sopparin Hämeenlinnaan verraten!


      • Samaa-mietin

        Sitä kysyin miksi Hämeenlinna ei ymmärrä kysyä Helsingiltä miten saisi kaikki konsertin tulot itselleen kun se olisi hyvä. Helsinki osaa.


      • erikoisliikemiehet

        Mistäs se konsertin järjestäjä ja yhtye saa tulonsa jos Helsingin kaupunki saa kaikki lipputulot ? Ei taida asiat olla ihan noin


      • Kuikkelo

        No eiköhän ne saa kaikki rojaltit ja t-paita myynnit ja kaikki


    • merkkiäkehiin

      Päivystääkö juhis vielä keikka palkkioita läppäri käsissä joko messevä palkkio ropisisi kaupungin tilille. Raatihuoneeltaa on kuulunut valtuutettujen Huraa Huraa Huraa huutoja ja minuutin läpsytyskonsertteja.

      • ykfhg

        Persut päivystää aina.


    • Hemorroidi

      Pertsukkia kaihertaa aina vaan puisto.

    • PimeenKaupanIlta

      Odottaako Juha edelleen läppärillä saapuvaksi 3 kertaa 7 miljoonaa konserttien laskettuja tuloja?

    • Äläitkebabyjane

      Vai saa helsinki kaikki lipputulot stadikalta? Mielenkiintoinen väite. Eli jos minä järjestän megakonsertin hesan stadikalle, niin kaupunki saa kaiken lipputulon? Eli minä järjestäjänä maksan bändit ja kaiken muun ihan omasta pussista? Kannataisko ottaa välillä aivot käteen. Metallican tulo hämeenlinnaan, tuo kaupungille rahaa, vaikka esiintyisivät puistossa imatteeksi. Kun näissä samoissa ketjuissa on niin viisasta väkeä, niin ottakaapa laskin käteen ja laskekaapa vaikka esim tuon 123 euron mukaan, paljonko se tekee, kun 50-60 tuhatta tuon summan jättää kaupunkiin. Siitä kokonais summasta kun laskette kaupungille jäävän vero osuuden, niin olette lähellä lopputulosta.
      Ja ne keitä konsertti ei kiinnosta senttiäkään, niin kertokaapas kuinka paljon olette omasta pussista edellisistä tapahtumista maksanut? Osa varmasti jopa ilmatteeksi kuunnellut tapahtumien musiikkia alueen ulkopuolella. Maailma olisi aika tylsä paikka, jos järjestettäisiin vain sellaisia juttuja joista juuri sinä pidät. On aivan oikein, että sinua vituttaa. Itse et pysty varmaan edes järjestämään itsellesi aamupalaa ja olet katkera kun muut järjestää tapahtumia. Onko sinulla joku lapsuuden trauma? Kirjoitat sinä mitä vaan, niin tapahtumille et tule mitään voimaan, niitä tulee ja menee.
      Hankippa joku muukin harrastus kuin tämä suoli 24:seen katkeroitunut kirjoittaminen.
      Metallica tulee ja sä se vaan itket kun vauva kakat housussa. Kiva kun sua harmittaa, tarvitaan teitä valittajiakin, eihän muuten olisi sirkushuveja.

      • madonakin.luvattiin

        Opettelisit ensin oikeinkirjoituksen.


      • iijffrb

        Oikke osuvaa äläitkebabyjane. Minulla on hyvä mieli katkeroituneiden vitutuksesta kuten tästä joka lupasi Madonnan itselleen eikä ole rahaa konserttilippuihin. Ressukka höpöttäjä.


    • UskokaaNytViisaampianne

      Aläitkebabyjane tuossa edellä kirjoittaa ihan niin kuin asia on. Lukekaapa valittajapersut se kahteen kertaan ja uskokaa jo vihdoin viimein ja lakatkaa jankuttamasta. Eipä se teidän diplomi-insinöörinnekään osaa laskea, paljonko kaupunki hyötyy yhdestä megakonsertista. Tuskin sitä kukaan pystyy tarkalleen laskemaan, vaikka kuinka jankuttaisitte! Muistakaa myös imagohyöty kaupungille!!!

      • virherekryjenHML

        Imagohyötyä hölmöläksi profiloituneelle??


    • 12VDC

      Ei tarvitse olla persu kun ihmettelee, mihin perustuu summa 123€, jonka jokainen konserttivierailija tuo kaupunkiin. Mihin ihmeeseen se raha valuu? Hämeenlinnassa ei ole yhtään hämeenlinnalaista hotellia, kaikki tulot niistä menevät ulkopaikkakunnille. Suurin osa vieraista tulee junilla, linja-autoilla tai omilla autoilla, ja lähtee kun konsertti on ohi. Taskuistako ne 123€ tippuvat, ja kaupungin työntekijät keräävät rahat kassaan. Kaikki rahankulutus konserttialueen aitojen sisällä menee järjestäjille. Mervi Käki, avaa tapa, miten tuo summa 123€ muodostuu!

      • Tukeatulee

        Samaa mieltä. En ole nähnyt konserttien jäljiltä yhtään rahaa Hämeenlinnan kaduilla ja hotellit vievät rahat muualle kuten myöskin junat. Samaa mieltä hotellit tulisi poistaa samoin junat ja muut. 12VDC puhuu viimein suurenjärjen äänellä.


    • 37euroaTipahtaa

      Kuvittelen tulevani konsertiin omalla autolla Lahdesta. Tuulosessa pysähdymme kuselle ja vedämme kebabit 7 euroa. Seuraavaksi ostamme parkkilipun kimppaan 5 euroa. Notkumme keskustassa vedämme olutta kolme mukia 15 euroa. ostamme kaupasta kolmioleivän ja kuusi olutta 10 euroa.

      • 245764

        Kuvittelet että sinulla on oma auto. Osta ensin joku rämä ja palataan asiaan sitten.


      • 12VDC

        Et sinä pääse omalla autolla keskustaan, ja jos pääset, et saa sitä parkkiin kun parkkihallit on aina täynnä. Omalla autolla menet Vanajan kirkon viereen parkkiin, ja kävelet Kantolaan, jää oluet ja kolmioleivät ostamatta.


    • LisääPöhinääTötteröön

      Eiköhän meidän hämeenlinnalaisten kukkarosta aina mene kaupungille rahaa kun jotain ostetaan. Sellanen on verotus. Kiva seurata näitä idiootteja joita painaa päähän aina kun on joku konsertti. Varmaan entisiä alkoholisteja, jotka ei voi mennä mihinkään tapahtumaan, ettei korkki aukea. Itkekää Iinekset!

      • Viuttte

        Vajaita.


    • äälubj

      Vituttaa se kun on väärässä ja huutanut täällä että Kantolaan tulee Anita Hirvonen eikä sekään. Omat ongelmat tätä joukkoa vaivaa.

    • 12VDC

      Älä nyt pullaas tukehdu. On tosi hienoa että saadaan taas kunnon tapahtuma Kantolaan. Mutta onko neljä konserttia viidessä vuodessa tarpeeksi? Ei ole. Sinne mahtuisi hyvin pari, kolme isoa, jopa useamman päivän tapahtumaa kesässä, ja pienemmät päälle. Sitten puiston ympärille alkaisi oikeasti syntymään kaikenlaista oheisjuttua, muutakin kuin Pumppubaari vai mikä se on. Minä en osaa niitä tapahtumia sinne hankkia, mutta ei osaa Linnan Kehityskään. Yhtä rajut näytöt meillä molemmilla. Eikä tarvi viisastella, että ne on saanu neljä konserttia, ne tekee sitä työtään päätoimisesti. Surkeeta, ammattitaidotonta porukkaa.

      • Itkuuuu

        Sehän tässä ongelma kun et ole vaahtopää konsertteja järjestämässä mutta kun sinusta ei ole kun itkijänaisten johtajaksi.


      • Hunttalanmattti
        Itkuuuu kirjoitti:

        Sehän tässä ongelma kun et ole vaahtopää konsertteja järjestämässä mutta kun sinusta ei ole kun itkijänaisten johtajaksi.

        Luettelepa nyt malliksi omat saavutuksesi, runkkauskertojen määrää ei sitte lasketa mukaan.


      • Fjktugg

        Älä pullaas tukehdu vaahtopää


      • harhaanjohdetutHML

        Hihityksessä maistuvat kampaviinerit.


    • Voivettulanhiki

      Epäilen, että tuosta 123€/konserttivieras menee yli 100€ sellaisille toimijoille, jotka eivät Hämeenlinnan tai hämeenlinnalaisten taloutta edesauta. Tuo koko summa menee jo sikahintaisen purtavaan ja juotavaan konserttialueella ja siellä olevat toimijat eivät Hämeenlinnaan verojaan maksa. Nämä ovat näitä Hunttalan Matin juttuja, joissa kaupungille ja sen veronmaksajille jää vain maksamisen ilo. Kantolan tapahtumapuisto oli taloudelliselta kannalta täysin epäonnistunut investointi. Vaikka meillä aika pöljiä päättäjiä onkin, niin tuskin kuitenkaan edes he olisivat miljoonia laittaneet tuohon maaplänttiin, jos heille olisi kerrottu etukäteen, että ainoa todellinen hyöty kaupungille voi olla lähinnä kaupunkikuvan markkinointihyöty. Jotkut meistä kaupunkilaisista olisivatkin hyväksyneet investoinnin, jos muut mölytapahtumat olisi saatu siirrettyä keskustasta tuonne Kantolaan, mutta kun tapahtumapuisto ei niille kelpaa.

      • Tukjftgfhh

        Persut laski konsertin tuottava kaupungille 500E ja varmasti tunnetusti kaunistelevat.


      • kantolaankesätapahtumat

        Joo ihan niin kun kirjotit! Miksei kaikkia kesän mölytapahtumia siirretä Kantolaan. Konserttien väki kuseskelee mieluummin kaljakusensa Lukiokadun talojen nurkille vaikka Kantolassa olis lääniä laskea vaikka minkälaiset läjät yhdessä koirien kanssa, ja tuuli veis vielä hajut Vanajalle, niin että ei haittais ketäää kaalipäät.


    • Yugfgcff

      Kysymys vuokrasta on järetön koska Metallica ei vuokraa Kantolaa.

      • 246786

        Mistä itkijät sen voisi tietää.


      • 24678
        246786 kirjoitti:

        Mistä itkijät sen voisi tietää.

        Pidä ihmissaasta persläpes kiinni


      • KivaaTekee

        Sulla on menossa oikein Kantolan huippu vitutus.


      • Basicjuntti

        Kyllä nyt harmittaa oikein kovasti.


    • KUKKUAKUKKUU

      Ai mistäkö Käen 123 euroa tulee? No konserttivieraiden Hämeenlinnaan jättämän rahan 6,7 milj. kun jakaa yleisön määrällä 55000.

      • Pöhii

        Potkut saanut laiska Pöhinä heräsi aikaisin tutun katkerana.


      • puoletnaakkoja

        Reskallakin miljoona käyskentelijää.


      • AivanSoopelia

        No selvis mistä tulee toi 123 euroa, mutta mistä tulee toi 6,7 miljoonaa? Suurin osa rokkifaneista tulee paikalle omien eväiden kanssa ja hörii ne matkalla alueelle. Eikä osta yhtikäs mittä.


      • Kassarepäärahoista
        puoletnaakkoja kirjoitti:

        Reskallakin miljoona käyskentelijää.

        Jos jokainen noista vaikka vahingossa pudottaisi euron kadulle ja jättäisi sen siihen, niin johan saatasiiin kaupungin kassaan täytettä. Mutta eihän niilä ole taskussaan edes kolikoita, kun kaikki vaan korteiila ja puhelimella maksaa. Reskalle unohtuneet puhelimet nyt kaupunki voisi tietysti myydä, mutta niiden pankkikorttien kanssa on hieman haasteita. Luottokortit tosin olisi aika helppo myydä eteenpäin vaikka netissä Venäjälle.


    • Varmatieto

      Onko totta Persu kuollut kantolavitutuksesta ?

      • Varmatieto

        Älä usko, taas tuota lietsottua KokDem-Probagandaa vaalien lähestyessä!

        Varma tieto, Persut vahvistuu ja voi hyvin niin ihmisinä kuin järjestönäkin toisin kuin KokDem joka kannatus ohenee erilaisten julkisuuteen nousseiden kähmintöjen ja oman edun tavottelun vuoksi!

        Joku Kantola on sivujuonne koko KokDem-kähminnöissä ja rahanpesuissaan!


      • Voittomeidän

        Samaa mieltä Persut voittaa vaalit ja Kari ja Lulu valitaan uudelleen ja Karista tulee myös hämeeenlinnan kaup.joht. Kantolakonsertit estetään


    • Japikoukku

      Toivottavasti ei o pääällekkäin eiks samoihin aikoihin järjestetä se sisävesi boxig ilta

      • Satanollaa

        Saman Persun ei kannata hyökätä Iisakin päälle


      • KasinonedessäjoKnockOut

        Sisävesien Boxing-ilta järjestetään heti Tapahtumattoman konsertin jälkeen ja Tyyne-laiva lähtee Kantolan venesatamasta puolen yön haminoilla. Illan juontaa Pikku-Pena. Muutama ring-sidepaikka on enää kuulemma jäljellä. Puolustava mestari treenaa kuulemma jo todella kovaa Hämeenlinnan Kisan salilla eli on valmis taas nukuttamaan vastaanhangoittelijat ekalla jabilla


      • Nollaasata
        Satanollaa kirjoitti:

        Saman Persun ei kannata hyökätä Iisakin päälle

        Saman Iisakin ei kannata hyökätä Persun päälle


    • EiRiitäHetfieldin

      omaisuus et menisin kuuntelemaan kyseistä ruisrääkkää yhtyeineen.

    • Varmatieto

      Täällä taas ihmissaasta demulien trolliääliö on aukonut persettään useamman viestin verran. Pitäiskö tota vähän tirvasta?

      • Lisääääää

        Tämä kantolavitutuksen seuraaminen on parasta.


      • EiiiEnääYhtään-Lisääääää
        Lisääääää kirjoitti:

        Tämä kantolavitutuksen seuraaminen on parasta.

        Tämä KokDem-Idiotismin seuraaminen on pahinta.


    • Biitreee

      Persuille tulee vaihtoehtona humppaa jossain ladossa kantolavitutukseen

      • Treebiii

        Kokdemuleille tulee vaihtoehtona KALTERITANGOA jossain vankilassa kantolankin vitutukseen

        Vankeinhoitolaitos tarjoaa pitkän ylöspidon KokDem-Suhareille!


    • Joce

      Luonnon käki kukkuu ja pesii muiden siivellä, se on sevä...

      Live Nation on yritys, toimiir ehellisesti, omaksi edukseen. Soon kapitalismii, kaikki ymmärtää, jotkut äänestää sen kärkiehdokkaitakii... eiks jee, miehet ja naiset.

      Kunnallinen aavoimuus ei aina oo läpinäkyvää, joku mieltää läpimädäksi. Ei kai sentään .... hyi ajatusta

      Kyllä tuo "liikesalaisuus" tapahtumapuiston vuokrasta vuodetaan.... Sen tutkitun "arvottomansatasen" suhteen on lupa suhtautua kuin valeuutiseen.

      Ostin kaksilippua, asun Hämeenlinnassa. Pientä on palvelujen ostot, vielä pienenmpää kertymä kaupungin kassaan.

      • Humppaasinulle

        Sinulla ei ole varaa ostaa lippuja eikä Kela niitä osta jotta puppua. Metallican vuokraa ei tulla paljastamaan koska orkesteri ei ole vuokrannut katolapuistoo.


    • OiskoHiukkasenYläkantti

      Jokainen yleisön jäsen ostaa keskimäärin 123 eurolla palveluita nimenomaan kaupungin alueelta, mutta musiikkialueen ulkopuolelta. Tämä on konsultin tietoa eli ns. KOKDEM-faktaa.

    • huikeattulottiedossa

      Toissa kesän konsertissa ostin erilaisia palveluita kaupungin alueelta max 50 €:lla joten aika kova on tuo keskimääräinen 123€. Junalla tulin ja junalla lähdin.

      • pikkutulo

        Persut laski kaupunki saa tuloja 500E. konserttia kohden ja se on TOTTA.


      • Vatsaakäristää
        pikkutulo kirjoitti:

        Persut laski kaupunki saa tuloja 500E. konserttia kohden ja se on TOTTA.

        Kyllä taas harmittaa pahasti, päivällä alkoi harmittamaan gallupit.


    • maksaakovaiei

      Kuinka moni perussuomalaisten ja sinisen tulevaisuuden jäsen ja kannattaja hakee toimeentulotukea, että pääsee ensi kesänä Metallican konserttiin?

      • HarkinnanVarainen

        Hämeenlinna myöntää kai jokaiselle lipun ja 123 euroa käyttörahaa.


    • Väsynyttä

      Persujen kantolavitutus auttaisi. Voisiko joku järjestää.

      • vai.joku.zairiosta

        Madonnaa luvattiin järjestää.


      • Mukkulanosasto
        vai.joku.zairiosta kirjoitti:

        Madonnaa luvattiin järjestää.

        Hämeen piirikö sen lupasi, mahtaa nyt harmittaa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1741
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1735
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    8. 114
      1699
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe