Kuuluuko restonomin amk-tutkintoon kaikki perusasiat, joita amiksessakin käydään?
Ajattelin ensin mennä amikseen palveluvastaavaksi tai tarjoilijaksi, mutta päädyin lukioon. Jäi kuitenkin vaivaamaan, että pärjääkö amk:ssa lukiopohjalla?
Kiitos.
Ajattelin ensin mennä amikseen palveluvastaavaksi tai tarjoilijaksi, mutta päädyin lukioon. Jäi kuitenkin vaivaamaan, että pärjääkö amk:ssa lukiopohjalla?
Kiitos.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä erittäin hyvin pärjää. Kaikilla restonomeilla on samanlaiset perusopinnot ja jatko tietenkin riippuu, että valitseeko esim. matkailu- vai hotelli- ja ravintola-alan ja minkä suuntautumisvaihtoehdon. Amk:ssa pärjää tosi hyvin lukiopohjalla ja kannattaapi lukiossa ottaa vielä kolmas kieli esim. ranska tai saksa, niin eipähän sitäkään tarvitse alusta aloittaa amk:ssa, kun on jotkut pohjat jo alla. Toisaalta jos amiksesta suuntaa vielä saman alan amk-puolelle, voi saada aika paljon opintoja hyväksiluetuiksi. Mutta amk:ssahan yleisesti saadaan valmiudet alan liikkeenjohdon ja esimiestehtäviin.
mutta meillä sosiaalipuolella ei amiksen oppeja saa hyväksilukuina, koska amis on 2.astetta ja amk 3. astetta.
Ammattikoulun opiskeluista ei saa mitään hyväksi lukuja restonomi koulutuksessa. Jotain jaotteluja tehdään kyllä lukion ja ammattikoulun käyneiden välillä tiettyjen opintojen kohdalla (esim. lukion käyneet joutuvat meidän koulussa harjoittelemaan enemmän keittiössä käytäntöä, ja amiksen käyneet projekti opintoja) , mutta helpommalla ei pääse kummassakaan! kummallakin pohjalla pärjää mainiosti.
itte oon tokaa vuotta restonomikoulutuksessa lukiopohjalta. Alan työkokemusta on vuosia, mutta ei ns. "kunnon" ravintolasta :) eli kaikki on uutta mitä koulussa on oppinut. Mutta sinne vaan rohkeesti yrittämään :))