Mae Hong Son loop.

Nyt on sitten tuo otsikon mukainen kierto-ajelu Pohjois-Thaimaassa suoritettuna (reitti oli siis Chiang Mai - Doi Inthanon - Mae Sareang - Mae Hong Son - Pai - Ching Mai), reissussa 4päivää/3Yötä ja kokanais-ajomatka reissun aikana aika tasan 900km.
Kokemuksena ihan huikea ja oikeastaa ylitti jopa odotukseni, etenkin tietyt osuudet olivat sekä tiestöllisesti sekä maisemallisesti sellaiset, että niitä on vaikea kuvailla vaan ne pitää itse kokea. Nyt en yhtään ihmettele kun moottoripyrä palstoilla useampi aktiivi matkamoottoripyöräilijä on verrannut tuota reittiä jopa Sveitsin alpeilla ajettujen matkojen veroiseksi (itsellä ei Alpeilta kokemusta).
Tiestö oli isoimmilta osin hyväkuntoista (yllättävänkin hyvää Thaimaan mittakaavassa), selkeästi näkee että kyseiseen tie-osuuteen on panostettu "normaalia" keskiverto"maakuntatietä" enemmän, olisko sitten paljolti ulkolaisten turistien takia, tiedä häntä.
Liikenne oli myös isoilla osuuksilla suhteellisen vähäistä, välillä saattoi mennä pitkiäkin aikoja ettei tiellä näkynyt juurikaan muita liikkuja, mutta sitten tuo viimeinen etappini Pai - Chiang Mai oli suhteellisen paljonkin liikennöity.

Niin mieluinen kokemus oli, että olen jo hieman tutkaillut paria muutakin Pojois-Thaimaan kiertoa (jotka eivät ole niin tunnettuja kuin tuo Mae Hong Son loop) josko vastaavan kävisi jokukerta uudestaan tekemässä toisella reitillä.

Mutta jos Thaimaa ja Moottoripyörät kiinnostavat, niin voin täysin sydämin suositella, että kannattaa toteuttaa kyseinen kiertoajelu.

10

766

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sensei--

      Mukava että matkas onnistui ja olet tyytyväinen.
      Hymyilevin terveisin.

    • Ensi talvena menen Chiang maihin oisko Santtu mitään vinkkejä.

    • Myös Chiang Rai kiinnostaa jos on jotain vinkkejä otetaan vastaan.

    • Tempoisdifferent

      Kävitkö Pain Wallking Streetillä. Pikkasen erilainen kokemus kuin Pattayan, vaan ei kummatkaan huonoja ole, päinvastoin.

      • Kyllä kävin, oli hyvin mielenkiintoinen ja oikeastaan mukavan rauhallinen meno ja tunnelma (hiljainen aika vuodesta).
        Muutenkin Pai oli hyvin mielenkiintoinen "tapaus", en oikein osaa lajitella sitä Thaimaassa käymieni kohteiden joukossa. Oli jotenki hyvin "saarimainen", lähes kaikki turistit olivat "nuoria aikuisia", ikäluokkaa 25-40v. niin eurooppalaisista kuin aasialaisistakin turisteista. Lapsiperheitä taikka eläkeläisiä oli joukossa maksimissaan joku 5-10%:a turisteista.
        Joku jossain kirjoittanut että Pai olisi "hippikohde", se ehkä sitä on joskus saattanut ollatkin, mutta jos minun pitäisi jotenkin yhden päivän perusteella Pai jotenkin luokitella, niin minusta se olisi "hipsterikohde". Täynnä toistaan erikoisempia kahviloita, luomuruoka- ja kasvisravintoloita yms.


    • Anonyymi

      Mä vedin sen reitin 1 päivässä, kokeilkaa samaa.

      • Anonyymi

        Mäki kerran nussutin 10 sekuntia, kokeilkaa samaa.


    • Anonyymi

      Kiitos Santtu vihjeistä! Olen kiertänyt pohjois Thaimaata 2000km mutta väärissä paikoissa... ei paljon mitään kaunista.
      Et maininnut huonosta ilmanlaadusta? Oliko paha? On usein Thaimaan huonoin Chiang Mai'ssa.

      Seuraavan kerran menen minne sinä menit :-)

      Kiinnostuin niin alueesta että luin hyviä lisä infoja mutta Suoli24 ei anna panna linkkejä.
      Googlatkaa Alesha and Jarryd, Thailand niin aukeaa.

      • Itselläni ei ole Pohjois-Thaimaassa osunut mitään erityisen pahoja ilmanlaatu-ongelmia vastaan, mutta tuo asia on lähinnä ajankohta-riippuvainen (ja sitten tietysti rippuu tuuli yms. olosuhteista).
        Pohjois-Thaimaan ilmanlaatu ongelmat ajoittuvat pitkälti Helmikuun loppupuoliskolta tuonne Huhtikuun puolen välin tienoille. Tänä aikana paikalliset viljelijät kulottavat peltojaan yms. josta muodostuu laajoja savu muodostuksia, siten jos tähän yhdistyy isompia metsäpaloja epäsuotuissa tuuliolosuhteissa, niin ongelmat ovat valmiina...
        Käsittääkseni nuo peltojen kulotukset ovat nykypäivän Thaimaassa jopa kiellettyjä tuon savunmuodostuksen takia, mutta valvonta on vähäistä, niin vuosisataiset viljelyperinteet yhä voimissaan.


    • Anonyymi

      Kiitos! Hyvä tietää ja suunnitella vastaavaa matkailua Chiang Main vuorille. Voi olla kauneinta Thaimaata jota kaipaan.
      Luin että pahin savu tulee Burmasta jossa ei ole lakeja polttamista vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1383
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      516
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      99
      474
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      117
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe