Mansikkatytöt mustikassa

Joensuun torilla oli aika vilske ja karjalanpiirakoita kaupittelevien marttojen papatus kuulosti Sonjan korvissa kotoisalta. Kuopion kautta liftatessa oli pitänyt käyttää kai yli kymmentä eri autoa, eivätkä kaikki olleet huolineet kuormaan yhä vettä valuvaa muovikassiin tungettua haisevaa porontaljaa, jota Sonja uskollisesti retuutti mukanaan.

- Privet, Tatjana!, Sonja huusi huomattuaan tuttuja torin laidalla Carelicum-museon edessä. Samalla mansikkatilalla työskennelleet petroskoilaiset Tatjana ja Vera olivat hekin ehtineet Joensuuhun ja käyneet juuri Eliel Saarisen luoman kaupungintalon ”Elielin silmän” huipulla maisemia katsomassa.

- Privet, Sonja!, Vera huikkasi takaisin tyttöjen solkatessa sujuvaa venäjää keskenään, - Ihmeteltiin, minne oikein katosit mansikkatilalta hyvästelemättä.

- Potkut tuli, Sonja myönsi nolona, - Eikä kai ole takaisin ensi vuonna menemistä.

- Samana päivänä olisi kaikki lähdetty joka tapauksessa, vaalea Tatjana lohdutti, - Harmi vain, kun kesä loppuu kesken, viisumi on vielä voimassa, ja enemmänkin olisi voinut tienata ennen paluuta Petroskoihin...

Torilla pyöri paljon torituotteiden ostajia, ja useat pakettiautot toivat myytäviksi sieniä ja mustikoita, kesän parasta satoa. Tuotiinpa mansikoitakin, joista tytöt miettivät, mahtoivatko olla juuri heidän poimimiaan.

- Hei tytöt, huusi joku nuori mies lähellä murteellisella venäjällä, - Sanoitteko olleenne mansikkatilalla töissä? Vieläkö maistuisi lisähommat? Tarvittaisiin paljon nuoria näppäriä sormia!

Auringon paahtama ruskeatukkainen mies esittäytyi virolaiseksi Mihkeliksi, Narvan kaupungista.

- Vaikka nyt työmaani on pikemminkin Naarva, tuolla Koitere-järven pohjoispuolella, Mihkel nauroi. Loppukesästä olivat mustikat ja lakat kypsyneet paikka paikoin hyvin, ja kerääjille oli varaa maksaa ihan kelpo palkkioita, verovapaasti vielä. Marjoja käyttävä teollisuus maksoi mukavasti Suomen puhtaan luonnon tuotteista.

”Mihkelin marja”, luki pakettiauton kyljessä. Nuori toimitusjohtaja esitteli Hiacen olevan sekä kuljetuspeli että firman konttori tämän kesän ajan. Välillä bussi ja hotellihuonekin, mies tunnusti. Paku oli täynnä paitsi sankoja, marjapoimureita ja kuivamuonaa, myös telttoja, huopia ja vesikanistereita.

Työtarjous alkoi kiinnostaa, ja tytöt kirjoittivat siinä Hiacen seinää vasten Mihkelin ojentamat ruttuiset työsopimukset. Aloittaa voitiin vaikka heti, jos ei tytöillä ollut mitään Joensuussa kesken. Teltat ja muonaa parin päivän maastoleiriin oli riittävästi. Porontalja mahtuisi hyvin mukaan sekin pakettiautoon.

Vasta autossa selvisi, että vain Tatjana ja Vera pääsivät Mihkelin viereen Hiacen koppiin. Takaosassa matkustaisivat paitsi Sonja myös viisi Mihkelin ties mistä haalimaa joutilasta mustikanpoimijaa: kaksi siskosta Sortavalasta, keski-ikäinen lääkärismies Murmanskista sekä kaksi mummoikään ehtinyttä muoria Viipurista.

Telttojen ja huopien seassa oli lopulta ihan mukava matkustaa, mitä nyt Hiacen perä vähän heittelehti. Sonja tunsi kotiseutunsa Ilomantsin lähitienoot kuin omat taskunsa. Hiace ajoi Enon ja Uimaharjun kautta Koitere-järven pohjoispuolelle, alueelle, jonka Sonja tiesi olevan kuuluisa kauniista hiekkakankaistaan ja kanervaisista mustikkamaistaan. Erävaeltajan paratiisi.

Kitsin ja Julon nimet vilahtivat tienviitoissa. Sonja arvasi nyt oltavan jossain Patvinsuon kansallispuiston pohjoispuolella, ei varmaan kaukana Pielisen-Karjalan alueeseen kuuluvasta Ruunaankoskesta, joka oli suosittu kanoottireitti turisteille. Koitereen maisemat olivat hieman erilaisia, hiekkaisia rantoja, joilta männyt kaartoivat veteen, puunkantoja, joiden väliin rannalla saattoi laittaa kanootin parkkiin...karhunjälkiä sannalla...

”Karhunpolku” täällä jossain meni Suomujärven ympäri ja kohti Lieksaa. Toivottavasti karhut jättäisivät telttailijat rauhaan. Kokeneena retkeilijänä Sonja sai pohjaa vailla olevat Niger-teltat äkkiä kokoon. Sovittiin, että Sonja ja Tatjana olisivat kahdestaan samassa teltassa, mutta entä Vera?

Ilmeni, että koko matkan Joensuusta oli kuskia, Mihkeliä, lähinnä istunut Vera, joka reisi reidessä monta tuntia matkattuaan oli päässyt hyvin juttuun eestinpojan kanssa. Veran ja Mihkelin jutut alkoivat kulkea siihen suuntaan, että taitavat pystyttää yhteisen teltan, Tatjana tuumi.

Mustikanpoiminta saatiin vielä samana iltana hyvälle alulle. Leiripaikaksi oli valittu järven rantaa lähellä oleva alava niemeke, jolla kasvoi koivuja ja joka kauemmas rannasta laajeni pieneksi kattilalaaksoksi. Alavalla kanervikolla oli pulskia mustikoita ihan sinisenään, ja ensimmäiset sangolliset tulivat kaikilla täyteen. Kaikkein poimijoiden sormet olivat marjoista sinisiä, eivätkä järvessä pesemällä puhdistuneet.

Sonja sai aavistuksilleen Veran ja Mihkelin vispilänkaupasta vahvistuksen Veran tullessa pyytämään Sonjalta yöksi porontaljaa lainaksi. Yö olisi kuulemma aika kylmä teltassa muutoin, ja Vera paleli herkästi.

Vera oli todella mieltynyt Narvan poikaan. Tuskin talja ja makuupussit saatu heitetty telttaan, kun Mihkel ja Vera konttasivat sinne sisään aloittaen kiihkeän suutelemisen. Vera tunsi itseään panettavan aivan vietävästi. Ihmekö tuo, kun koko kesä oli mennyt mansikkatilalla, jossa ei varteen tai varresta otettavia nuoria miehiä ollut.

Vera avasi Mihkelin housujen napit ja kaivoi miehen paksun kyrvän esiin. Enempää lupia kyselemättä Vera ahmaisi Mihkelin kalun suuhunsa ja alkoi lutkuttaa sitä kuin henkensä hädässä. Mihkelin kalu paisui paisumistaan Veran suussa, ja Mihkel auttoi Veraa riisumaan paitansa ja housunsa, jotka kaikki päätyivät yhteen myttyyn porontaljalle teltan pohjalla.

Veran yhä mustikasta sininen pieni käsi vatkasi Mihkelin paksua oksaa, ja aina välillä Vera haukkasi miehen kiiltävän terskan suuhunsa suukotellen ja nuollen sitä joka puolelta. Mihkelin sormet tunkeutuivat Veran pikkuhousuihin alkaen siellä hieroa tytön helposti löytyvää häpykieltä. Vera halusi lisää ja oli myös päättänyt saada.

Niger-teltan mataluus aiheutti ongelmia. Veran kavutessa Mihkelin päälle ratsastamaan tytön pää osui väkisin teltan kattoon, ja ylös alas sykkivä teltan katto saattoi näyttää ulkopuolelta telttaa tarkkailevista rivolta. Vera ei siitä välittänyt. Hän ohjasi Mihkelin valmiina värähtelevän kalun pillunhuulilleen ja painoi lantiotaan alas, kunnes Mihkelin upealta tuntuva kalu oli aivan Veran pillun pohjassa. Vera aloitti ratsastuksen, josta Mihkel nautti silminnähden. Mihkel nosti kätensä Veran kiinteille, puolipallomaisille rinnoille alkaen hyväillä ja puristella niitä.

Mihkelin kalu pumppasi Veran pillussa ihanasti venyttäen nuoren tytön pillunseinämiä. Vera heilutteli mustahiuksista päätään puolelle ja toiselle voihkien kiihkosta sen verran kovalla äänellä, että naapuritelttoihin kuului varmasti. Mutta siitä he eivät välittäneet.

- Vera, ja ljublju tebja, Mihkel voihki, - Käännyttäisiinkö vielä ympäri...

Vera oli enemmän kuin valmis kokeilemaan myös takaa päin Mihkelin ihanaa parrua. Mihkelin kalu luiskahti ulos kosteasta kolosta ja Vera kierähti hymyillen ja odottavaisena vatsalleen. Toisen kätensä sormilla Vera venytti pillunhuuliaan kutsuen Mihkelin ihmeitätekevää kalua uudelleen takaapäin sisäänsä.

Mihkelin kalu upposi takaapäin hyvin syvälle Veraan. Mihkel tarttui vielä käsillään Veran tisseistä jatkaen niiden puristelua, Vera kun näytti erityisesti pitävän rintoihinsa kiinnitetystä huomiosta. Mihkel puski takaa yhä kovemmin ja hänen täydet kiveksensä lätsähtelivät Veran paljaita pakaroita vasten. Kohta Mihkel tunsi tulevansa ja spermaryöpyn lähtevän jostain syvältä purkautumaan tulivuoren lailla Veran odottaviin uumeniin.

Eipä ollut Mihkelin mälli ennen lentänyt kahtasataa metriä.

Poliisin kuulusteluissa selvisi Sonjan olleen ensimmäinen, joka oli huomannut järven selällä kehittyvän vesipatsaan. Ensin oli järven päällä olevasta ukkospilvestä laskeutunut ikään kuin pitkä sormi kohti vedenpintaa, ja sitten tuo huojahteleva torni oli näyttänyt vahvistuneen ja alkaneen pärskyttää vettä suuntaan jos toiseenkin. Aluksi ilmiö oli näyttänyt kiehtovalta, mutta tuskin hetkeä oli kulunut, kun Sonja huomasi vesipatsaan kasvaneen ja tulevan rantaa kohti. Silloin muutkin Hiacen ja telttojen luona huomasivat mitä oli tapahtumassa.

- Vera! Mihkel! Trombi!, ehti Sonja huutaa, ja joku leiriläisitä ehti toistaa varoituksen, mutta Vera ja Mihkel eivät kiirehtineet ulos teltastaan.

Ensin lakosi rantakoivikko melkoisella ryminällä. Puhuri oli kaataa Sonjan nurin, ja ilmassa lenteli oksia ja varvunkappaleita hurjan tuulispään paiskomina. Käsivarren vahvuinen mänty katkesi ja kuusi nousi juuriltaan. Hiace huojahti rajusti ja sen perä nousi ilmaan ja hetkessä oli auto kaatunut rysähtäen kyljelleen. Sonjan ja mummojen teltat irtosivat vaarnoistaan ja teltoissa olleet makuupussit paiskautuivat lentoon.

Kattilalaakson pohjalla olleeseen Veran ja Mihkelin telttaan tuulen raivo iski täydellisimmin. Pohjaa vailla oleva Niger-teltta tempautui taivaalle kuin höyhen ja enempää Sonja ei ehtinyt nähdä kun pyörteen nostattama pölypatsas peitti näkyvyyden ja Sonja heittäytyi vatsalleen suojaten päätään putoavilta oksilta ja kiviltä.

Alle minuutissa rytinä oli ohi. Paikassa, jossa Veran ja Mihkelin teltta oli, ei ollut nyt mitään. Yksi sininen makuupussi roikkui koivun latvassa ehkä viidenkymmenen metrin päässä ja vaatteita, kenkiä, tyhjiä sankoja ja Mihkelin papereita oli siellä täällä. Hiace oli kaatunut ja sen takaovi repsotti auki.

Mihkelin munat löytyivät puusta.

Paitsi mustikanpoimintaa Mihkelin yrityksen toimintaan kuului myös maalaiskananmunien osto Pohjois-Karjalan pientiloilta. Hiacesta purkautunut erä munakennoja ja kokkeliksi päätyneitä munia oli päätynyt läheisen kuusen koristeeksi.

Sonjan noustua kontalleen alkoi päitä ilmaantua esiin myös läheisten pensaiden, kivien ja kaatuneiden puurunkojen takaa. Mummelit olivat hyvässä kunnossa. Entä Vera ja Mihkel?

Mihkel nousi sammaleikosta ilman rihman kiertämää. Vera syljeskeli hiekkaa suustaan siinä parin metrin päässä yhtä lailla Eevan asussa. Teltta, makuupussit, porontalja ja vaatteet olivat kaikki tiessään. Huomatessaan saaneensa yleisöä sekä Mihkel että Vera alkoivat käsin peitellä intiimejä paikkojaan.

- Sus siunakkoo, toinen mummoista taivasteli.

Mihkelin takki roikkui puunoksalla, ja mies alkoi vähin äänin keräillä vaatteitaan. Vaikka kohta inventointioperaatiossa oli mukana koko retkikunta, jäivät Mihkelin alushousut hävyksiin. Sen enempää ei löytynyt Veran rintsikoita eikä pikkuhousuja. Vera kykki kiven takana Tatjanan ja Sonjan toimiessa assistentteina tuoden aina jonkun löytämänsä vaatekappaleen. Lopulta he joutuivat lainaamaan omistaan.

Porontaljan löysi lopulta Tatjana kuusen latvasta noin puolen kilometrin päästä. Murmanskilaislääkäri puntattiin kuusen alimmille oksille, ja pian kaveri oli käynyt pudottamassa kovia kokeneen vuodan seitsemän metrin korkeudesta. Tatjana nosti taljan maasta ja raahasi sen kainalossaan leiriin. Vera ei halunnut nähdäkään koko riepua. Sonja totesi, ettei lähtisi kantamaan sitä kotiinsa. Todellinen syy Sonjalle oli kuitenkin, ettei hän enää ilennyt ruveta pesemään Mihkelin spermoja taljasta eikä noin sottaisena viedä sitä kotiinkaan.

- No minä sitten otan sen, Tatjana totesi. Pari yötä nyt hyvin kuivuneeseen porontaljaan kääriytyneenä voisi nukkua hyvin, ja Sergei-setä Helsingissä voisi maksaa siitä ehkä satakin euroa.