Lausuma lakiosavaateeseen

Vattusentään

Vaadimme sisareni kanssa lakiosaamme isämme kuolinpesästä ja jouduimme pesänselvittäjälle kirjoittamaan lausuman, miksi katsomme olevamme siihen oikeutettuja. Nyt kun tuli ensimmäisen pesänjakokokouksen pöytäkirja, pitää meidän kirjoittaa vielä lausuma, hyväksymmekö että pesän viimeiset pennoset pitäisi antaa pesän alaikäiselle legaatinsaajalle, joka ohitti minut ja sisareni perintökaaressa. Emme hyväksy, vaan yritämme edelleen räpistellä siinä uskossa, että saisimme pesästä edes jotain. Legaatinsaajina ovat veljemme ja sisarentyttäremme. Meitä ei testamentissa edes mainita ja olemme ilmoittaneet ettemme vaadi äitimme kuolinpesästä lakiosuuttamme, mutta koska isä kuoli myöhemmin, niin siitä vaadimme lakiosaamme.
Miten käytännössä saa lakiosan, jos pesässä ei legaatinsaajien osituksen jälkeen ole muuta jaettavaa kuin rahaa, vähäisessä määrin ja pari pientä kiinteistöä. Veljemme on ilmoittanut kahteen otteeseen luopuvansa lakiosastaan. Hän saa legaattina kiinteistön puoliksi toisen legaatinsaajan kanssa. Nyt kuitenkin vaatii osakeyhtiötä, autoa ja lainansakin tulee maksettua kuolinpesän varoista pesänjakajan päätökselläm Miten voi perustella lakiosavaateen??

2

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 84758

      Olettko tekemässä pesänselvittäjän johdolla pesänjakosopimusta vai minkä vuoksi pesänjakaja edellyttää lakiosavaateen perustelemista, kun ei siihen mitään perusteluja lain mukaan edes tarvita, mutta tietysti pitää olla määräaikaan mennessä tehtynä.

      • OikeusEiToimi

        Lakiosaa ei tarvitse perustella, se on rintaperillisten testamentin yli menevä oikeus. Jokaisen rintaperillisen on vaadittava erikseen puuttuvaa lakiosaansa, mikäli kuolinpesän rahavarat eivät kata koko lakiosaa. Lain mukaan lakiosa pitää saada kohtuullisessa ajassa vapaasti käyttöön ilman rasitteita mm. kuluja. Todellisuus on kuitenkin jostain kumman syystä toinen, ja rintaperillisen lakiosavaatimus voi hyvin tuoda pesälle ja sen osakkaille suuria tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien eurojen kuluja, jotka syövät lakiosan hyödyn. Näin lainsäätäjä ei ole varmaan tarkoittanut, mutta epäkohta on jätetty auki.

        Testamentinsaaja voi vaatia pesänselvittäjää käräjäoikeudelta lakiosia vaadittaessa (erityisjälkisäädös), vaikka ei olisi edes pesän osakas. Pesänselvittäjän kulut menevät oletuksena pesästä, siis vaikka testamentinsaaja ei olisi edes pesän osakas! Lakiosa menee kyllä testamentin ohitse, vaikka kyseessä olisi kiinteistöomaisuus (mökki, asunto, asunnon puolikas ym.) Ainoastaan AVIOpuolison asumisoikeus menee lakiosan ohi, jos hän asuu ko. asunnossa, mutta ei esim. AVOpuolison.

        Mutta jostain käsittämättömästä syystä jopa ilman todellista perusteltua syytä pesän ulkopuolisen testamentinsaajan käräjäoikeudelta vaatima pesänselvittäjä laskuttaa kulunsa pesästä, joka tarkoittaa yleensä minimissäänkin noin 3 000 - 5 000 euron menoja.

        Kun siis pesän ulkopuolinen testamentin saanut henkilö päättää v-tuilla rintaperillisille, jotka vaativat lakiosiansa, hän hakee erityisjälkisäädöksellä käräjäoikeudelta pesänselvittäjän, joka imee pesää tuhansilla euroilla. Tämä vaikka lakiosat on maksettava lopulta pesänselvittäjän päätöksellä.
        Syyksi kelpaa mikä tahansa testamentinsaajan keksimä epäselvyys (maksukyvyttömyys, lakiosia vaativien rintaperillisten "uhkailu", epäselvyys tulevien hallintatestamentin alaisen kiinteistön remonttien maksussa tulevaisuudessa jne.) ja käräjäoikeuden notaari tekee läpihuutopäätöksen ja määrää pesänselvittäjän.

        Jostain kumman syystä myös käräjäoikeuden määrämän pesänselvittäjän hakemisen kulut esim. hakemuksen kirjoittamisen runsas 1 000 euroa voi pesänselvittäjä määrätä pesän maksettavaksi, vaikka pesänselvittäjää hakee testamentin saanut pesän ulkopuolinen henkilö, joka ei vain halua maksaa lakiosia rintaperillisille, vaan ainoastaan aiheuttaa kuluja pesälle ja sen osakkaille. Näin siitä huolimatta että asian pitäisi olla päinvastoin. Lakisivulta: "Pesänjakajan määräystä haetaan kirjallisella hakemuksella tuomioistuimelta. Laissa ei ole mainintaa siitä, kuka vastaa pesänjakajan hakemisesta aiheutuneista kuluista. Käytännöksi on kuitenkin tullut, että pesänjakajaa hakeva vastaa itse hakemuksen kuluista, eikä niitä makseta kuolinpesän varoista."

        Testamentinsaaja voi myös vaatia käräjäoikeuden määräämän pesänselvittäjän hoitamaan hallintatestamentin alaisen omaisuuden esim. kiinteistön myyntiä, vaikka pesän osakkaat tätä vastustavat. Kaikki kulut(kiinteistövälittäjän käynnit, puhelut ym.) otetaan pesästä, vaikka testamentinsaaja olisi pesän ulkopuolinen henkilö. Testamentinsaaja vaatii, pesä maksaa.

        Lainsäätäjä ei varmasti ole tarkoittanut että suuttunut testamentinsaaja voi aiheuttaa pesälle tuhansien tai kymmenien tuhansien eurojen kuluja vain siitä syystä, että rintaperilliset vaativat lakiosansa. Sen sijaan että rintaperillinen saisi lakiosansa vapaasti käyttöönsä ilman rasitteita, hän saakin maksaakseen asianajajakulut(usein pakko ottaa) ja pesänselvittäjäkulut. Pesänselvittäjä ja asianajaja laskuttaa tyypillisesti 200-300 euroa tunnilta, ja näitä tunteja kertyy lähes kaikesta. Tuntuu siltä että järjestelmä on jätetty epämääräiseksi vain siksi että lakimiehet tekevät suurta tiliä pesän osakkaiden laskuun. Toivottavasti MOT tai jokin muu ohjelma tarttuu asiaan ja tuo sen pöydälle. Siihen asti kohtuuttomuus ja mielivalta jatkuu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1390
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1345
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1235
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1095
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1041
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      868
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe