Kertokaa oma tarinanne kuinka kulutatte päivän/yön?
Itse menen nukkumaan aina noin klo. 01.00-02.00, herään joskus 11-12 riippuen täytyykö lähteä aikaisemmin mihinkään mutta yleensä yritän sopia ajan niin ettei tarvitse herätä ajoissa. Tänä aamuna oli pakko herätä akaisin koska pitää mennä hammaslääkäriin eikä sinne voi sopia aikaa, otettava se mikä annetaan.
Päivä menee sohvalla läppärin kans pitkälle iltaan ja sitten töllöö ja eipä oikeen muuta.
Itse menen nukkumaan aina noin klo. 01.00-02.00, herään joskus 11-12 riippuen täytyykö lähteä aikaisemmin mihinkään mutta yleensä yritän sopia ajan niin ettei tarvitse herätä ajoissa. Tänä aamuna oli pakko herätä akaisin koska pitää mennä hammaslääkäriin eikä sinne voi sopia aikaa, otettava se mikä annetaan.
Päivä menee sohvalla läppärin kans pitkälle iltaan ja sitten töllöö ja eipä oikeen muuta.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Sama täällä.. Nukkumaan sitten kun nukuttaa aamulla ylös ja päikkärit jos väsyttää. Sitten töllöä syömistä joskus kossuu kaljaa.. Kyttäämistä mitä urpot tänne sönköttää..
Ihan samanlaista kuin eläkkeellä olokin, meitähän on jo 1,5 miljoonaa.
Pitää vaan jotain harrastaa, tehdä arkiaskareita, välillä ulkoilla ja joskus ihan tarkoituksella kokeilla jotain uuttakin harrastusta ja matkustellakin välillä, etenkin uusissa ja mielenkiintoisissa kohteissa.
Kaupoissa koluamiseen ei enää aikaa kulu kun ei tartte koko ajan ostella tavaroita, sisustaa tai osta muotivaatteitakaan kun kaikkea on jo entuudestaan kertynyt, ihan liikaakin.
Kyllä minä pyyhkäsen kroatiaan viikoksi sinne on halvat lennot ja matkat. Ja muutenkin halpaa kaljasta lähtien, että kyllä se on vara yhteiskunnan elätilläkin matkustaa.
Itse voi säätää elämää, aikatauluja yms.
Ihmisen elämä on aivan samaa oliko töissä vai ei.
Rahan määrä on eri, ja turhaa kulutusta jää pois kun ei ole rahaa...
Helppo elämä rikas isäntä ja koira.. Köyhä voi olla rikas ja rikas voi olla köyhä..
Miten se sanonta menikään, että olis karmeaa, jos ainoa rikkaus olis raha.
Aamulla omaan kuntosaliin verryttelemään, sitten pikainen sauna ja ABC:lle aamiaiselle. Sitten vaimo töihin ja koirat koirapuistoon, itsetehty lounas jonka jälkeen maailman uutisia verkosta, pieni päivälepo ja tennistunti kollegan kanssa. Illalla keilailua ja koirien kanssa lenkille. Kuntopyörälenkki ja sauna , rouva väsynyt joten vuoteeseen nukkumaan. Autot olisi pitänyt pestä, mutta en jaksanut enää lähteä kellariin.
Siinäpä ei tullut pussusommin päiväuni.
Ylös petistä 06.00 - 07.00 sitten kahvi kiehumaan ja kuselle. Hammaspesun jälkeen aamupala. Sen jälkeen netistä molemmat iltapäivällehdet. Sitten ulos touhuamaan, lumettomaan aikaan voi kerätä polttopuita ja tehdä ne pesään sopiviksi. Syksymmällä kerätään marjoja ja sieniä ja säilötään ne.Illalinen tehdään ja nautitaan maidon kera. Päiväunien jälkeen katsotaan uutiset ja jos televisiosta tulee mieleistä katsottavaa nautitaan siitä. Kello 19.00 tehdään ensimmäinen paukku, kossu-kola, joiden parissa jatketaan joko television tai netin kanssa. 23.00 paikkeilla menen maate ja nukun yöni hyvin. Aamulla sama ralli uudestaan. Lumiseen aikaan en kerää metsän antimia.
Perskutarallaa tuohan on hyvä ihan kun oikeissa töissä kävisi ihan kateeksi käy.
Helevatin kauan menee Mökkiukolla aikaa tuohon ylösnousuun. Onko tekoniveliä?
Kuinka illallinen voi olla ennen päiväunia, sehän nautitaan vasta noin klo 20!
Mökinukon illallinen on noin kello17.00, kun en elä ameriikan malliin.
Jos söisin päivällisiä, olisi sellainen suunnilleen klo:11.00.
Ulos lähden n. klo:08.30 - 09.00.
Aika tohtorille tuli, mutta jää nähtäväksi ehtiikö Suomenasiakastieto ensin. Itse ampuisin ennen lupaa kylläkin.
Siellä se kävelykadulla haukkakin popsi pulua poskeen aamutuimaan. Ei se kato aikaa eikä paikkaa kun nälkä köyhälle iskee.
Kuka työtön viitsii herätä kuuden seitsemän aikoihin, en ainakaan minä, jossain vaiheessa harrastin sitä että heräsin aamukaffeelle siihen aikaan kun duunarit lähti töihin, katselin heidän auton lasien puhtaaksi raaputtamista ja tunsin melkeinpä sääliä mutta ykyään en enää jaksa herätä noin aikaisin kun unirytmi kiertynyt aivan muuksi eli nukkumaan aamutunteina ja herätys sitten kun ei enää nukuta ja joskus menee sitten iltapäivä kahteen kun keittelen aamukaffeet. laiskaksi olen tullut, ei huvita mennä lenkillekään ja jos menee niin joutu syömään enemmän ruokaa ja rahat ei silloin koko kuukaudeksi riitä joten *ei liikuntaa. vähemmän menee ruokaa*.
Paino kylläkin noussut ja nyt ei saa enää kengännauhoja kii mutta käytänkin reinoja yms joissa ei ole nauhoja, kasviruoka/terveellinen ruoka kallista ja siksi lihapiirakoita ja hk:n sinistä tai halvempaa uunilenkkiä. Niitä meneekin lenkki per kaksi päivää eli noin 3 uunilenkkiä viikossa.
Ei passaa työttömänä jäädä makoilemaan. Viime aikoina olen ollut sähkömiehellä apuna kaapelinvedossa, ajellut hiekka-autoa iltavuorossa ja autellut kauppiasta varaston puolella.
Eihän ne hirveitä pysty maksamaan, pienyrittäjät, mutta kaikki on lisänä ansiosidonnaiseen ja vähän luontaisetujakin tulee. Sitä tuntee kuuluvansa yhteiskuntaan kun on työn syrjässä kiinni. Vaimokin sai jäädä osa-aikaiseksi kun kokonaisansiot ei laske ollenkaan.
Tosi kiva juttu. Just tähän hallitus pyrkii. Olet elävä esimerkki tosi suomalaisesta jota ei halla nujerra, eikä vastoinkäymiset pysäytä. Nyt olet jo varmaan matkalla seuraavalle keikalle että joululahjat saavat ostajansa, sillä kohta on taas edessä antamisen ja kulutuksen juhlapäivä meille kaikille unohtamatta Jeesuksen kärsimyksiä Golgatalla. Siunatussa yhteiskunnassa olemme kaikki menestyjiä ja valtakuntamme säteilee vaurauksillaan.
Kuka se Jeesus on? Liittyykö se Golgatan Olga jotenkin samaan?
Niin, eikös se niin mennyt, että toiset uskoo Jeesukseen ja toiset taas sitten siihen puusukseen.
Aamukahvit
Uutiset
Kuntoilu
Lueskelu
Tylsää ja hävettäväähän tämä työttömänä olo lähinnä on.
Ei yhtään ole tylsää aina löytyy tekemistä esim:tämä kyttääminen täällä palstalla mitä kukakin kirjoittaa.
Sitten voi näpytellä takaisin nasevan vastauksen mistä nousee hirvee älämölö..
Ek ja hallitus ulkoistanut työttömien syyllistämisen pienipalkkaisille vuokratyöläisille.
Lahtarien ja kaurapunttien tavoitteena on pikkuhiljaa poistaa irtisanomissuoja kokonaan silloin kun työntekijän naama, ikä tai tietoisuus omista eduista ei miellytä. Tilalle voidaan sitten palkata kakkapalkalla uskollisia hönöjö jotka eivät kysele etujensa mukaan. Työvoiman ostajille on tärkeää myös saada ikääntyneet putsattua pois työmarkkinoilta. Syntyy sellaiset perseennuolijoiden markkinat. Suomessa on jo tällä hetkellä helpointa ja halvinta putsata väkeä pois työpaikoista verrattuna muihin pohjoismaihin. Kusevat kylläkin omiin nilkkoihinsa kun työmoraali ja ammattiylpeys katoavat työmarkkinoilta.
Vielä kun rikkaiden ja yritysten verotus saadaan ohjattua Namibiaan ja Räkätys-saarille on tehtävä täytetty. Saksa ja Eu sitten paikkaa talousvajeen.
Eräässä jyväskyläläisessä it-yrityksessä on kuulemma esihenkilönä tuo mainittu Golgatan Olga. Tyhmä ikääntynyt raastin josta aika on ajanut ohi.
Voe Voe kyllä ottaa loisijaa pattiin
Ei ota paisijaa lottiin, hihi.
minä oon niin ahkera että voisi tehdä työtä vaikka ilmaiseksi muta nyt en kyllä okein ehdi kun on kaikkee muuta omia hommia kotona, autotallikii pitää siivota.
Minä en kerkiä sohvalta muuta kuin jääkaapille, vessaan ja kerran viikossa Alkoon.. Siinähän sitä on urakkaa kerrassaan
Mee töihi vitun vajaakosken jyvä jeesus
Mee suoraan TÖIHIN kulkematta lähtö ruudun kautta !
Siellä se itse vajakkikosken spurgu inisee.
Ei oikein ehdi töihin, on kaikkee muuta enkä jaksa joka päivä olla jossain toisten käskettävänä, hermot ei sellaista kestä, nyt onkin eläkehakemus jätetty, pälli ei kestä. Pitkäksi tosin aika meinaa käydä kun ei jaksa nukkukaan koko aikaa ja nettipornosta ei saa enää kiksejä ja alkaa kaikki parhaat videot olla koluttu moneen kertaan läpi. Noo kohta taas ilta ja sitten aamu näin ne vaan päivät menee ja rahaa juoksee tilille eikä tartte mitään tehdä.
Täällä toinen vaajakoskelainen. Ja ihan samoilla linjoilla.
Kaikille työhaluisille on nyt töitä. Joten?
Tottakai kaikille on töitä. Jotkut hölmöt tekee niitä vielä verollisenakin. Alle kymmenen hengen firmoista saa parhaiten kuutamokeikkoja. Työhaluttomillekin on paljon töitä, esimerkiksi kaupungin virkamiehille /- henkilöille. On myös henkilöitä jotka pelkäävät työtä ja heitäkin on ymmärrettävä antaen heidän käsitellä pelkonsa tuellamme. Eihän ihmistä saa pakottaa sellaiseen mitä hän pelkää.
Kaikille työhaluisille on nyt töitä. Joten? Mistä löytyy se joku joka maksaa palkan?
Työpaikalta saa palkan , jos tekee töitä. On oma ratkaisu olla työttömänä.
Uudenkaupungin autotehtaalla on töitä ja tehdas maksaa palkan! Teeveessä oli jossain ohjelmassa kun eräs vetelys joutui lähtemään Uuteenkaupunkiin töihin niin itkua poloinen tuhersi silmät punaisina kun halaili kaveriaan, voi voi on se kova paikka kun joutuu luuseri kaverinsa luuseri jättämään ja joutu lähtemään kovaan maailmaan ypöyksin pois äitinsä helmoista, voi prkslteeesdf ..tällaisen esitää niin kovista niin kovista mutta kun tällainen paikka niin itku tulee!!
On oma ratkaisu .Palkka riittää näillä työpaikoilla joko asuntoon tai ruokaan. Saa valita .
ABC:llä ihmiset jättävät lautasille paljon hyvää ruokaa viedessään lautasensa itse keräyshäkkiin. Minä notkun aina eri häkkien luona ja kun kukaan ei huomaa niin nappaan sieltä jotakin syötävää. Vajaa tunti yleensä niin massu on ihan täynnä. Asunnoksi olen valinnut Hymer- merkkisen asuntoauton vm. 2007. Kaasupullon vaihdan aina työmaalla huomaamatta.
Olen töissä suuressa konepajayhtiössä työnjohtajana.
Koiran virassa kun olet niin sitä joutuu noin kikkailemaan että elämässään pärjää, olisit sinäkin hankkiutunut kunnon töihin!
Minä olinkin nuorempana. Olin katolinen pappi, mutta sitten tuli kaikenlaista. Minkä sitä luonnolleen mahtaa. Viimeinen pisara oli se kun pokasin kardinaalin pikkujouluissa. Oltiin Vatikaanissa pikkujoulureissulla ja joka salissa oli ehtoolista.
Luit sen sitten kuitenkin, satiainen.
Pakko tässä olla työttömänä kun taas on polvi niin tautisen kipeä, lekurille menen iltapäivällä, sairaspäiväraha jatkuu, pakko käyttää kyynärsauvaa kun ei polvi kestä askeltakaan ja nyt kun tuli tuollainen kelikin niin ei tartte autoon vaihtaa talvipyöriä kun ei tartte lähtee töihin ja tällaisella kelillä ei viitsi lähteemyöskään kavereiden kans monttupyörälläkään ajeleen, pakko keksii jotai kotona.
Menen nukkumaan n. klo 22 ja herään klo 06.
Sitten suihkuun, vaatteet päälle, aamupalalle, ja Webaston lämmittämän auton rattiin.
Nokka kohti työpaikkaa. Palkka nettona 3500€/kk
Teen ainostaan etätöitä.
Saan nettona vähän enemmän, ja työaika on sitten täysin joustava. Kunhan sovitut hommat tulee tehtyä deadliniin mennessä, niin kaikki menee erittäin hyvin.
Yleensä teen 12-vkon homman 8-vkossa, sitten tutkailen tilannetta espanjassa.
Olette poloiset väärässä viestiketjussa, onko työnteko sekoittanut pollan, lukekaan otsikko vaikka kahteen kertaan ja pohtikaa mikä on otsikon sanoma ja jos ette itse kykene otsikkoa ymmärtämään niin pyytäkää joltakin apua!työtön.vaajakoksi
Mikä on otsikkosi sanoma.
- haet vertaistukea
- hyväksyntää tilanteellesi/toiminnallesi
Tässä viestiketjussa oli nyt sitten vihjeenä kahden työssäolevan päiväarjesta.
Minä tekisin mielelläni jonkinlaista työtä, mutta kun äiti sanoi jo ollessani 16- vuotias että lapseni, sinun ei tarvitse koskaan elämässäsi tehdä työtä. Isoisä oli kuulemma järjestänyt niin. Isänikään ei ole kuulemma tehnyt koskaan töitä, niin hän sanoi vimmeksi nähdessämme 12 vuotta sitten.
Yritin kerran mennä muilta salaa työkkäriin ja ne ihmetteli että missä sinä 35-vuotias mies olet ollut kun ei ole työhistoriaa. Homma meni niin monimutkaiseksi että poistuin kesken paperien täytön ajelemaan papan hevosella Killerille.
Käväisin omenia poimimassa eräältä pihalta. Pakkanen oli pannut vähän.
Ei se nyt niin vähän ollut. Pakkasen eukko ainakin kiljui koko yön.
Ei mtään järkeä lähteä töihin, KELA maksaa aika säänöllisesti palkkaa eikä tarvitse juurikaan sen eteen mitään tehdä, voihan nota ajankuluksi laittaa työhakemuksia ja jos sattuu niin kurjasti että pitää työhaastatteluun mennä niin se ei ole ongelma, vähän kun näyttelee pöljää ja haisee ja muutenkin haahuilee poissa olevan näköisenä niin eipä tartte pelätä että töihin joutuisi. Kerran työhaastattelussa katselin vaan seinille ja naureskelin itsekseni.
Minä esitin hullua ja ramppasin niin kauan lanttumaakarilla joutu kirjoittaamaan B-lausunnon kelalle. Johan tipahti eläke eikä huolta huomisesta eikä työkkäri puuskuta niskaan.
Olen tehnyt jo 15 vuotta kuutta eri työtä, kahta verollisena ja loppuja kuutamotuurauksena. Öisin nukun noin meljä tuntia ennen lehdenjakoa ja siitä jatkan sitten parin kahvitauon kera iltayhdeksään, joskus ylikin. Rahaa tietysti tulee, mutta ei se silti tahdo riittää oikein mihinkään. Asunnon vuokra on 1300€, auton osamaksu 700€ ja elatusmaksut 200/kk. Kesämökille en ehdi juurikaan, vaan vuokrailen sitä ylläpitohinnalla tutuille. Sunnuntain pyrin pitämään vapaana jotta pääsen kirkkoon aamupäivällä, iltaisi saatan kyllä ajella taksia. Olen melko tyytyväinen tähän hetkeen, perheellisellehän tällainen elämä ei toki sopisikaan. En voi kuvitella työttömänä olemista.
Mie myös päääsin eläkkeelle kun esitin hullua vaikka nupi oli ihan kunnossa mutta kun kotona olin vuodesta toiseen eikä raha oikein riittäny mihinkään ja laskut jäi maksamatta niin miusta tuli oikeesti hullu nyt vedän mielialallöökkeitä ja näin se elämä sujuu päivä kerllaaan ja välillä käyn terapissa
Mutta kuitenkin olet edelleen kaupunginvaltuustossa!
Vihreillä on politiikassa erivapauksia tietyin edellytyksin.
Kirjoittelen VK:hon, Twitteriin ja blogiini kaikkia juttuja. Valvon yöt ja nukun päivät. Pelaan Civilization tietokonepeliä. Kavereille sanon aina, että olen hyvin kiireinen ja että minulla on asioita hoidettavana, koska pyrin luomaan illuusion, että olisin tärkeä ihminen ja tekisin paljon asioita. Välillä käyn kebabilla ja kaupassa.
Nukun päivät krapulassa ja illalla herään juomaan uudestaan kaljaa.
Näin syksyllä lähden koiran kanssa tuonne korpeen apumaan eläimiä talven varalle. Tuli eräässä kaupassa sellainen kunnollinen hirvikivääri ja muutama tuhat ammusta. Muutaman hirven ajattelin kaataa ja jäniksiä. Lintuja en viitsi kiväärillä, mutta kauriita saattaa tulla eteen. Upeintahan olisi saada yksi karhu pakastimeen, mutta siinä on kova homma yksinään teurastaa se lihoiksi kun jätteetkin pitää haudata näkymättömiin. Hirven kanssakin joutuu työstämään useamman päivän. Kyllähän nuo toiset elukat syö raatojätteet, mutta luut jää ikävästi näkyviin. Tosin eihän sinne korpeen mitään viherpiipertäjiä eksy, miten niillä lihaksettomilla riukukintuilla pääsisi edes ojan yli. Metsäautoteiden varsilla ovat ketjuilla kiinni puissa, siihenhän ne olisi hyvä..... no olkoon.
^Harvinaisen typerä juntti, hyi olkoon.
Siis et ole robotti vaan harvinaisen typerä juntti? Ymmärsimme siis oikein.