Vastatkaa tietämättömälle / Muunsukupuolisuus

Utelias12345

Minä kannatan kaikille samanlaisia oikeuksia noin lähtökohtaisesti kaikessa, mutta olen joskus miettinyt sitä, että osa muunsukupuolisista vaikka kokee, että heidän (naisen) kehonsa rinnat ovat liikaa ja haluavat ne pois. Mutta sitten on myös näitä, jotka kokevat esimerkiksi, että heidän tulisi olla ilman toista kättä/jalkaa/sormea ja tämän uskotaan myös liittyvän dysforiseen kehonkuvan häiriöön, joka myös osalla muunsukupuolisista on (heillä, jotka kokevat tyytymättömyyttä kehoonsa). Eli molemmat liittyvät samaan asiaan, rinnat pitäisi saada poistattaa, jalkaa tuskin kukaan lääkäri (toivon mukaan) poistaa edes tukulla rahaa. Ymmärrän, miksi transhenkilö haluaa (tosin kaikki ei halua) leikata itsensä muistuttamaan sukupuolta, jota tuntee olevansa, mutta tämä on jäänyt mietityttämään.

3

242

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No...

      Sukupuolikokemus muodostuu nykytieteen mukaan sikiökehityksessä jonkin verran myöhemmin kuin kehon vastaava. Jos tänä aikana sopiva äidin hormonimyrsky vie kehitystä eri suuntaan, sukupuolikokemus ei vastaakaan kehon antamaa odotusarvoa.

      Muunsukupuolisilla tuo kokemus on jotain muuta kuin selkeästi mies tai nainen. Joka tapauksessa tausta on biologinen. Kokemus voi aiheuttaa ahdistusta kokemuksen kanssa ristiriidassa olevan kehon kanssa ja joillakin ahdistusta voidaan helpottaa tarkoin harkituilla kirurgisilla toimenpiteillä.

      Käsiamputaation halajamisella ei ainakaan tiedetä olevan vastaavaa perustavanlaatuista biologista taustaa.

    • Turhiatyyppejä

      On hyvin tyypillistä että nämä arvostelijat pyrkivät ampumaan alas kaikki transversiot vetoamalla tuollasiin älyttömiin amputaatioihin tai että ihmisen pitäisi saada olla koira tms. Tällaiset tyypit voi jättää omaan arvoonsa, sillä he eivät edes kaipaa mitään faktaa jolla omat mielipiteet kumottaisiin.

    • Anonyymi

      Miksi nämä seksiskitsoilijat on nostaneet ensisijaisesti eläkeläisen ketjuja?

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      763
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      760
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      100
      730
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      592
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      470
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      75
      437
    16. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      429
    17. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    18. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      407
    Aihe