Hei !
En tiedä onko tämä oikea paikka tiedustella asiaa mutta yritetään nyt kuitenkin. Olen 33 v mies ja minua kiinnostaisi,tai sanoisinko että olen valmis luovuttamaan sukusoluja. Ehtona ja vaatimuksena sukusolujen luovuttamiselle on se että kaikista käytännön asioista päästään sopuun ja päätöksistä on mustaa valkoisella. Olen absolutisti ja liikunnallinen. Terveet elintavat. Olen miettinyt ja pohtinut tätä asiaa jo useiden vuosien ajan,käytännössä vuosikymmenen eli en ole asialla hetken mielijohteesta.
Sukusolujen luovutus
3
630
Vastaukset 3
- Ma_ria
Vieläkö asia on ajankohtainen? Olisin kiinnostunut luovutetuista sukusoluista, mutta asiasta täytyisi keskustella tarkemmin.
Itse soitin Mehiläiseen ja sovin ajan koepakastukseen. Myöskin 10 vuotta sitä mietin. Ainoastaan 5-10% miehistä on riittävän laadukkaat siittiöt käymään läpi prosessin, mutta kannattaa kokeilla. Niitä luovutetaan maksimissaan viidelle parille, ja näissä on takuu siitä ettei syntyvä lapsi saa tietoja haluamattasi ennen 18. ikävuotta.
Itse pääsin prosessin läpi ja kävin luovuttamassa kun kerran siittiöt kelpasivat. Keskustelen parhaillaan kahden pariskunnan kanssa luovutuksesta, mutta pyrin olemaan tarkka siitä kenelle luovutan, jos luovutan. Suosittelen silti ilmottautua yksityiselle klinikalle, koska tarve on ihan älytön. Jos joku pari tän näkee niin saa toki laittaa viestiä ja kysellä jos päästäis sopuun.- Anonyymi
Käykää luovuttamassa Dextrassa tai Feliciassa.
Minä kävin Dssä ja odotan josko yhteydenotto tulee 15 vuoden pääatä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 991408
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit1111152- 51000
- 63993
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi56956Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k50942Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.130861- 69751
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant57723Ei ole siitä kiinni
Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa34610