Kohtaamisemme

Hattutyttö

Olisin jostain syystä joutunut tekemisiin kanssasi. Katsoisin sua suoraan silmiisi, kun huomasin sun tulevan lähemmäksi. Ihanat sinivihreä silmäsi! Ottaisin sut syleilyyni. Pitäisin tiukasti kiinni pitkään. Aluksi en varmaan saisi edes puhuttua mitään, mutta sinä tunnet mitä ajattelen. Kauhean pitkä kaipaus ja epätoivo on hetkessä poissa. Sinä olisit myös kaivannut kovasti, mutta puskenut kaikki tunteet työntekoon. Oppinut olemaan yksin. Et olisi aikoihin uskonut enää meihin, koska olen ollut hiljaa. Mutta nyt olisi meidän aika.
Olemme molemmat uhranneet onnemme toisten vuoksi, koska rakastamme lähimmäisiämme. Olemme huomanneet kuitenkin, ettemme voi olla erossa toisistamme, sillä molemmat olemme levottomia, surullisia ja tyhjiä ollessamme erossa toisistamme.
Sinä kertoisit, että tunteesi ovat pysyneet samana, niin kuin minullakin. Olisit tuntenut ajatukseni ja olisit ajatellut minua aamuin illoin.
Olet toivonut näkeväsi, luullut nähneesi minut monesti ja se onkin ollut joku toinen.
Kertoisit nähneesi unia meistä, niin kuin minäkin. Samoja unia. Emme pääsisi enää irti toisistamme koko päivänä. Puhuimme kaiken läpi.Olisimme hyvin iloisia ja maailman onnellisimpia.

Sitten herään tähän hetkeen. Ilma on harmaa ulkona. Olipas ihana uni.

16

616

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KätevästiKerrottu

      ...Ja niin värisokea Satu-Täti heräs taas päikkäreiltään, ja tipahti Läski-Pallona takasin todellisuuteen. Kaatopaikan Sammakon sijaistajaks. ;)

      • Hattutyttö

        Hahaha, juuh :D


      • munakastäti

        Ap on harhoissaan jo niin syvällä, ettei se edes tajua kun vittuillaan, mutta kertoohan tuo vitsejä itselleen joka päivä nikkiensä perhetapaamisissa...


      • KätevästiKerrottu
        Hattutyttö kirjoitti:

        Hahaha, juuh :D

        Tulipalopakkasella on riskinsä. Varsinkin Sun lisäämien hash-tagien kanssa.
        Tänään alkaa se Sunki paskominen. Vieläkö naurattaa? ;)


      • munakastäti kirjoitti:

        Ap on harhoissaan jo niin syvällä, ettei se edes tajua kun vittuillaan, mutta kertoohan tuo vitsejä itselleen joka päivä nikkiensä perhetapaamisissa...

        Ja sinä olet niin tyhmä, ettet edes erota keskustelijoita
        toisistaan, vaan valut harmaan kiusaajamassan mukana
        haukkumassa milloin mitäkin puuta!

        Kannattaako edes osallistua keskusteluun/ saati haukkua ,
        jos ei edes osaa kohdistaa sanojaan oikein?
        Miten mahtaa olla.


    • Hattutyttö

      En minä provosoida tuollaisesta :) Voit yrittää rauhassa.

      • KätevästiKerrottu

        Ei tää oo mitään provosotimista. Sottimista vaan, sulle. Loppuelämäks. Kiva tulevaisuus sulla, Valtion hoidokkina ja holhokkina. Sopii sulle paljon paremmin , ku murskattu Tori-nenä senkin kantajalle. ; )


    • HatutonMies

      Eikö me jo hyvästelty toisemme?

      • Kyllä nuoruuden rakkauteni, "puolijohdemies", me hyvästelimme jo toisemme.
        Mutta kun aloitus ei ole minulta.

        Kerroit IRL, että sinulla on nyt hyvä elämä, jonkun uuden naisen kanssa. Olit muuttanut Ouluun.

        Ja minä kerroin taas, kuinka arvostan rohkeuttasi, rehellisyyttäsi, suoruuttasi ja ystävällisyyttäsi.

        Kun ottaa huomioon vakaan ja ystävällisen perusluonteesi, ei ole ihme,
        että Sinusta on tehty niin monen ihmisen esimies.


        T: Ei-ap.


        P.S. Niin, sinulla on sellaiset, lempeät HARMAANVIHREÄT silmät. Onhan sukusi Lapista.


    • Hattutyttö

      Ei olla hyvästelty toisiamme

      • Niin sinä nimimerkki "Hattutyttö" et ole hyvästellyt "omaasi" eli
        omaa kaivattuasi.

        Käytätkö kenties myös nimimerkkiä "Haluaisin tietää" ? HT?


    • Elluhalloyb

      Ihan kuin mulle....
      Omin....☔💧🌨❤🍀😂

    • MitäsMeKatSasTAjat

      Ap Valahtaa, ku Brasilialainen Sammakko harmaine hiirulaisineen. ;)

    • Naiseltaeräältä

      Kiva uni. Voisin itsekin nähdä samanlaisen.
      En tiedä miksi täällä pitää vittuilla toisille. Kai se on kun ei uskalleta vittuilla päin naamaa niin täällä on sitten helppo huudella tuntemattomana.

    • Hattutyttö

      Mä toivon sulle ihan kaikkee parasta. Ja se parashan olisin minä, mutta ehkä kasvamme vielä paremmiksi..katsotaan, katsotaan. Onneksi malttia riittää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      71
      571
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      568
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      556
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe