Priorisointi, asioiden asettaminen tärkeys- ja arvojärjestykseen, ei ole vain tämän päivän ilmiö. Valintojen tekeminen on kuulunut aina ihmisen osaan. Ilman elämän päämäärän ymmärtämistä ihminen on suurissa vaikeuksissa jatkuvasti lisääntyvien vaihtoehtojen edessä.
Monessa merkityksessä puita on niin paljon, ettemme kykene näkemään metsää.
Erään ajattelijan mukaan ihminen, joka ei ymmärrä elämänsä tarkoitusta, on kuin tuuliajolla oleva kölitön purjevene tai kompassiton harhailija, joka kulkee satunnaisiin suuntiin.
Vanhassa Kristinopissa elämämme kalleimmaksi asiaksi sanotaan Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemista ja Jumalan lapseksi pääsemistä.
Raamatun mukaan syntiinlankeemuksessa täysin turmeltunut ihminen ei voi täyttää Jumalan pyhää tahtoa. Vanhurskas Jumala on kuitenkin armollinen. Laskelmoimattomassa rakkaudessaan hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Ihminen ei voi omalla järjellään ja voimallaan uskoa. Vain Pyhä Henki voi synnyttää uskon, joka tuo Kristuksen sovitustyön ihmisen omaksi. Uskon kautta saamme omistaa täydellisen sovituksen, jonka Jeesus on suorittanut synteimme edestä.
Ilman Kristuksen viattoman veren vuodatusta ei ole syntien anteeksiantamusta (Ef. 1:7–8). Usko lahjoittaa sisimpään rauhan ja antaa elämälle ikuisen päämäärän.
Vuorisaarnassa Jeesus opettaa uskon lahjan suunnattomasta arvosta ja varoittaa kiintymästä tähän aikaan kuluviin asioihin. Hän kehottaa kokoamaan aarteita taivaaseen. ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi (Matt. 6:21).
Kun Paavali oli saanut kuulla evankeliumin, tuli Herran Jeesuksen omakohtaisesta tuntemisesta hänen elämänsä todellinen aarre. Siksi hän kehotti kristittyjä aina kiinnittämään sisimpänsä näkymättömään, näkyvän sijaan. Näkyvä kestää aikansa, mutta näymätön ikuisesti (2. Kor. 4: 18).
Mieltä kiehtovat tämän maailman tarjoukset ovat katteettomia lupauksia. Ne tuovat lopulta vain lyhytaikaisen nautinnon. Valintoja tekevän kristityn on hyvä muistaa, että Jumala on tarkoittanut ihmisen kilvoittelemaan uskontiellä, jonka päämäränä on iankaikkinen elämä.
Jumalan valtakunnan osallisuudessa kristitty saa säilyttää uskoa hyvässä ja loukkaamattomassa omassatunnossa. Taivaallisen Isän käsissä häntä kannattelee yhä syvenevä luottamus siihen, että Pyhä Henki johdattaa kaiken hänen parhaakseen.
Erityisesti Jumalan sanan kuulossa uskovaisen sisimmän täyttää kiitollisuus siitä, että Jumala jaksaa hoitaa häntä, itsessään arvotonta ja helposti lankeavaa, lapsenaan.
Kilvoituksen matkalla Jumala tahtoo kirkastaa tulevan kirkkauden toivoa omilleen. Omakohtaisessa uskossa valvoen ja rukoillen kristitty saa odottaa pelastuksen lopullista täyttymistä.
Usko on elämän kallein asia
7
176
Vastaukset
- Eikiitosjeesus
Niin monesti on. Helposti 2-10%, mutta kuluerästä pääsee helposti eroon ihan ilmoitusmenettelyllä.
- Kunelämäon
Oikeesti kyllä. Ihminen voi saada käytöksen, joka näkyy käyttäytymisenä
- rahallajahevosella
Kyllä RAHA hakkaa uskon alle minuutin. Näkeehän sen kaikkialla ympärillämme.
Rahalla SAA, ja hevosella "piäsee". Ei pelkkä usko? Uskoa voi mihin tahansa, vaikka Jengiinsä.
Mutta usko Jeesus Messiaaksi ja surata Häntä on minun kallein asia.- Eikiitosjeesus
Minulla taasen ei ole häntää. Monen uskovaisenkaan maailmankuvassa ei ole päätä ei häntää. Miksi näin, tiiä häntä.
Pidähäntä siitä sitten hyvää huolta. - JeesusOnAinutTie
Tärkeä huomio Kesitas , on vain YKSI tie joka vie taivaaseen. Jeesus Kristus.
- HäpeäSaastainen
Häntämiehet on nykyään maan vaiva naisille. Mene sika muualle tonkimaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751471
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411049Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30587