Täällä väitetään, että yksittäinen sosiaalityöntekijä ottaisi lapsia huostaan ja sijoittaisi lapsia oman tai kunnan taloudellisen edun takia. Yksittäinen sosiaalityöntekijä ei voi mitenkään sijoitaa ketään minnekään. Huostaanottoprosessi menee näin:
1) Todellisia ongelmia, jotka vaarantavat lapsen kasvun ja kehityksen.
2) Perhe/nuori ei ota avohuollon tukitoimia vastaan tai tukitoimet eivät riitä.
3) Lastensuojelulain mukainen lapsen asioista vastaava kunnan sosiaalityöntekijä alkaa huostaanoton valmistelun työparinsa kanssa. Valmistelun aikana pyydetään lausunnot esim. lastenpsykiatrialta, koululta, päivähoidosta, turvakodista yms. toimijoilta, joilla on ollut jotain tekemistä perheen kanssa, myös poliisilta (onko hälytyksiä kotiosoitteeseen ja minkä takia, vanhempi tai nuori ollut päihtynyt tai syyllistynyt rikokseen, poliisi kuljettanut putkaan tms.). Kerätään kaikki tieto lastensuojelun asiakastiedoista, jolloin erityisen tärkeää on käydä läpi kaikki tarjotut ja käytetyt avohuollon tukitoimet sekä niiden vaikutus. Joskus perhe on saattanut asua vaikka kuinka monessa kunnassa, jolloin pyydetään vastaavat myös muista kunnista. Valmistelu vie kevyesti useita kuukausia, sillä sosiaalityöntekijä tekee kaiken tämän muun työnsä ohessa.
4) Sosiaalityöntekijä esittelee huostaanottoasian esimiehelleen ja siitä keskustellaan työryhmässä, mahdollisesti myös työnohjauksessa. Sosiaalityöntekijä voi viedä huostaanottoasian myös lakisääteisen alueellisen moniammatillisen lastensuojelun työryhmän pohdittavaksi. Varsinkin pienissä kunnissa tämä on käytäntönä. Työryhmässä on edustus kaikista alueella työskentelevistä viranomaisista, kuten lasten- ja nuorisopsykiatrialta, koulusta, varhaiskasvatuksesta jne. Lapsen ja perheen tunnistetietoja ei anneta työryhmän tietoon.
5) Vasta jos tämän kootun materiaalin ja käytyjen keskustelujen valossa näyttää siltä, että huostaanotto on tehtävä lapsen edun toteutumiseksi, siihen ryhdytään.
6) Sijoituspaikan valinnassa käytetään joko ison kunnan omaa tai alueen eri kuntien yhteistä sijaishuoltoyksikköä, joka tuntee ja tietää eri sijoituspaikat. Sijaishuoltoyksikkö tekee yhteistyötä esim. sosiaalitoimea valvovien Aluehallintovirastojen kanssa ja on hyvin perillä siitä, jos Aluehallintovirasto epäilee väärinkäytöksiä jossakin sijaishuoltopaikassa. Sosiaalityöntekijä työpareineen kertoo tärkeimmät yksityiskohdat lapsesta, joka tarvitsee sijoituspaikkaa. Sijaishuoltoyksikön työntekijät valitsevat lapsesta annettujen tietojen ja sijoituspaikkatuntemuksensa perusteella lapselle sopivimman sijoituspaikan. Sosiaalityöntekijä liittää sijoituspaikan tiedot huostaanottohakemukseen.
7) Sosiaalityöntekijä työpareineen pitää asianosaisten viralliset kuulemiset (lapsi itse, vanhemmat, mahdollisesti esim. isovanhemmat, jos lapsi oleskellut paljon heidän vastuullaan). Huostaanottohakemus on nähtävillä kuulemisessa ja siihen tutustumiseen on varattu tarvittaessa tuntejakin. Huostaanottohakemus sisältää kaiken oleellisen tiedon huostaanottoasiasta. Jos kukaan asianosainen ei vastusta, vahvistaa sosiaalityöntekijän esimies huostaanoton. Tehdystä päätöksestä voi silti valittaa 30 päivän ajan, jolloin huostaanottoasia menee hallinto-oikeuteen. Jos yksikin asianosainen ilmoittaa kuulemisessa vastustavansa huostaanottoa, huostaanottoasia menee hallinto-oikeuden päätettäväksi.
Missä kohtaa tätä prosessia on se heikko lenkki, jonka takia lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pystyy sijoittamaan lapsen
a) laittomin perustein
b) sellaiseen sijoituspaikkaan, johon tällä sosiaalityöntekijällä olisi taloudellisia kytköksiä ja josta tämä sosiaalityöntekijä saisi taloudellista etua itselleen tai lapsen kotikunnalle?
Missä on huostaanottoprosessin heikko lenkki?
50
1128
Vastaukset
- Ammattikasvattaja
Asiaa koko avaus. Täällä vain ei yleensä asiapitoinen juttu uppoa. Palstan vakikasvot eivät kestä kuin oman totuutensa.
- hahhahahhhhahah
Sijaishuoltoyksikkö on vitsi.
- missämissäjne
Mihin perustuu väitteesi vitsistä?
Tässä esimerkki Jyväskylästä:
https://www.jyvaskyla.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut/lastensuojelu/sijais-ja-8
- Mutsi79
Näinhän sen juuri pitäisikin mennä, mutta monestikko se näin menee? Meidän kohdalla lähes kaikki yllämainitut asiat jäi pois.
Viranomaisia vastaan on aivan turha lähteä vääntämään, sinä et yksistään mahda heille yhtikäs mitään. Toinen toistaan puolustaa ja perustelee asiat.
En tiedä, johtuuko se sitten syystä, miksi lastensuojelun asiakkaaksi joudutaan. Siis tarkoitan sitä, että onko sillä merkitystä tästä huostaanotto prosessissa ja siinä, miten asiat menee.... ”maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa, pientä kulkijaa”.- Ammattikasvattaja
Kerrohan: miten se prosessi kohdallasi meni?
- Mursi
Ammattikasvattaja kirjoitti:
Kerrohan: miten se prosessi kohdallasi meni?
Se meni niin, että aloitettiin avohuollon sijoituksella, siitä jatkettiin 2x kiireellisenä sijoituksena. Nyt valmistellaan huostaanottoa.
Ei mitään avohuollon tukitoimia/perhetyötä tms. tai mitään muuta, ei olla koskaan ennen oltu lastensuojelun kanssa tekemisissä.
Toki itse pyydettiin ”pysäytystä”, kyse päihteistä.
Pyydettiin kyllä vahvana terveydenhuoltoa rinnalle, ei olla vielä saatu. Ensin pitää kuulemma päihdeongelma hoitaa pois, vaikka nuori itse kertoo mielialan ongelmista. - Mutsi79
Lisättäköön vielä. Ei meiltä kysytty paikasta mitään, ilmoitettiin vain mikä se on. Eikä mitään palavereja tai muuta, mitä mainitsit, ole kukaan käynyt. Hommat tehtiin näin, piste. Ei kai tässä tavan tallaajalla ole urputtamista, kyllähän viranomaiset osaa hoitaa ja hoitaa asiat oikein. Luotetaan heihin ja ammattitaitoon.
- Ammattikasvattaja
Mutsi79 kirjoitti:

Päihteetkö EI sinusta ole riittävä syy huostaanotolle?
- Mutsi79
Ammattikasvattaja kirjoitti:
Päihteetkö EI sinusta ole riittävä syy huostaanotolle?
Kyllä on riittävä ja pätevä syy ja niin kuin aikaisemminkin jo mainitsin, itse sijoitusta pyysin. Ymmärrämme tyttäreni kanssa molemmat, ettei hän kotona voi tällä hetkellä olla. Hyvässä yhteistyössä tämä ratkaisu tehtiin.
Sinä aloitit tämän ketjun ja laitoit perusteluita/asioita, miten se tulee asianmukaisesti hoitaa.
Itse kyseenalaistin tapaa hoitaa asiat siis meidän kohdalla.
- missämissäjne
Mutsi79:
Se, mistä syystä tai kenen aloitteesta lastensuojelun asiakkuus on alkanut, ei mitenkään vaikuta prosessin kulkuun. Aloituksessa kuvailtu prosessi koskee kaikkia.
Avohuollon sijoituskin on avohuollon tukitoimi, tosin raju sellainen. Kuulostaa siltä, että nuorenne ei pysynyt päihteettömänä sijoituspaikassa ja sen takia tehtiin kiireelliset päätökset, että voitiin rajoittaa häntä hänen oman turvallisuutensa takaamiseksi? Osuinko oikeaan?
Kuulostaa vanhanaikaiselta, että päihdeongelma pitäisi hoitaa ensin pois, ennen kuin voi hoitaa psyykkistä ongelmaa. Totta kai nuori on myös oikeutettu psykiatriseen hoitoon, jos hän sitä tarvitsee. Oli päihdeongelmaa tai ei. Sellaista kutsutaan moniammatillisuudeksi ja lastensuojelulaki oikein velvoittaa viranomaisia työskentelemään moniammatillsesti.
Kai olette ottaneet lakimiehen mukaan? Jos ei omat rahat riitä, niin sitten oikeusaputoimiston kautta. Ei tavan tallaajan pidäkään itse ottaa selville ja itse tietää, vaan tavan tallaaja on oikeutettu juridiseen apuun. Olisi hyvä, että lakimies tarkistaisi, onko sossu toiminut oikein.
Jokainen tehty päätös on valituskelpoinen. Valitusohjeet on päätöksen viimeisellä sivulla. Vaikka olisi ensin ollut samaa mieltä avohuollon tukitoimen käynnistämisestä, voi aina muuttaa mielipidettään. Mielen muuttuminen koskee kaikkia muutakin päätöksiä, mutta 30 päivän sisällä päätöksen tiedoksi saamisesta.- Mutsi79
Hyviä pointteja sinulla, taidat todellakin tietää mistä puhut.
Tuo on aika mielenkiintoista, että tarkistaa/kyseenalaista sosiaalialaa ammattilaiselta, tässä tapauksessa lastensuojelun sosiaalityöntekijältä, että onko kaikki mennyt oikein.
Jos niin teet, seuraavassa tapaamisessa käyttäydytään epäasiallisesti ja tökerösti. Näin on minulle käynyt.
Totesin tuossa, että pääsee helpommalla, jos pitää suunsa kiinni ja ns.ottaa kaiken vastaan mitä sieltä tulee.
Aina kaikki kääntyy jossain vaiheessa itseä vastaan, valitettavasti se vaan on näin. Työntekijät on todella siis todella taitavia manipuloimaan ja tekemään ihmisistä/vanhemmista hankalia. Kirjauksia en edes viitsi pyytää, alkaa vaan enemmän sapettamaan koko touhu.
Ajattelin, että olen itse asiallinen ja puhun ainoastaan kysyttäessä, muuten en pidä yhteyttä kuin palavereissa.
Tiedän, pitäisi, mutta tiedätkö, ei tavan tallaaja jaksa. Lapsen sijoitus on itsessään henkisesti jo niin raskas, ettei jaksa mitään muuta. Hyvä että jaksaa pitää itsensä kasassa päivästä toiseen.
Eikä nämä ihmiset myönnä omia virheitä, vanhemmista kyllä löytyy vaikka mitä ja jos ei löydy, ne tehdään. - missäjne
Mutsi79 kirjoitti:
Hyviä pointteja sinulla, taidat todellakin tietää mistä puhut.
Tuo on aika mielenkiintoista, että tarkistaa/kyseenalaista sosiaalialaa ammattilaiselta, tässä tapauksessa lastensuojelun sosiaalityöntekijältä, että onko kaikki mennyt oikein.
Jos niin teet, seuraavassa tapaamisessa käyttäydytään epäasiallisesti ja tökerösti. Näin on minulle käynyt.
Totesin tuossa, että pääsee helpommalla, jos pitää suunsa kiinni ja ns.ottaa kaiken vastaan mitä sieltä tulee.
Aina kaikki kääntyy jossain vaiheessa itseä vastaan, valitettavasti se vaan on näin. Työntekijät on todella siis todella taitavia manipuloimaan ja tekemään ihmisistä/vanhemmista hankalia. Kirjauksia en edes viitsi pyytää, alkaa vaan enemmän sapettamaan koko touhu.
Ajattelin, että olen itse asiallinen ja puhun ainoastaan kysyttäessä, muuten en pidä yhteyttä kuin palavereissa.
Tiedän, pitäisi, mutta tiedätkö, ei tavan tallaaja jaksa. Lapsen sijoitus on itsessään henkisesti jo niin raskas, ettei jaksa mitään muuta. Hyvä että jaksaa pitää itsensä kasassa päivästä toiseen.
Eikä nämä ihmiset myönnä omia virheitä, vanhemmista kyllä löytyy vaikka mitä ja jos ei löydy, ne tehdään.Tavallaan ymmärrän voimattomuutesi, tavallaan taas en. Ihan hirveä tilanne. Toivon sinulle lisää voimia! Voisitko yrittää jaksaa edes sen, että vaatisit nuorellesi psykiatrisen arvion ja hoidon, koska hänellä on siihen oikeus?
- Mutsi79
Asia vireillä, odotellaan....
Sinnekin on jonot ja kun asuinpaikka vaihtuu, lähdetään taas jonon hännille. Ei lastensuojelu ole asian kanssa kiirehtinyt, kaikki omalla painollaan.
Oltiin jo melkein pääsemässä/aloittamassa siellä, mutta muutti tuli eikä kuulemma ollut ”järkeä” aloittaa koska asuinpaikka vaihtuu. No, pitää vaan koittaa jaksaa odottaa parempaa huomista, vaikka tuntuukin aika toivottomalta.
Onneksi ei ole kotona muita huollettavia kuin itseni, olisi muuten pyydettävä lastensuojelulta apua, vaikkakin tässä tapauksessa sitä kadun ja syvästi. Nyt jo olen kuullut ja kokenut, että minun kanssani on kuulemma hankala tehdä yhteistyötä ja olen vaikea ihminen, koska välitän lapsestani ja kyseenalaistan asioita. Enää en jaksa.
Pitäkää huolta lapsistanne ja toisistanne❤️ - Mammamiia45
Mutsi79 kirjoitti:
Hyviä pointteja sinulla, taidat todellakin tietää mistä puhut.
Tuo on aika mielenkiintoista, että tarkistaa/kyseenalaista sosiaalialaa ammattilaiselta, tässä tapauksessa lastensuojelun sosiaalityöntekijältä, että onko kaikki mennyt oikein.
Jos niin teet, seuraavassa tapaamisessa käyttäydytään epäasiallisesti ja tökerösti. Näin on minulle käynyt.
Totesin tuossa, että pääsee helpommalla, jos pitää suunsa kiinni ja ns.ottaa kaiken vastaan mitä sieltä tulee.
Aina kaikki kääntyy jossain vaiheessa itseä vastaan, valitettavasti se vaan on näin. Työntekijät on todella siis todella taitavia manipuloimaan ja tekemään ihmisistä/vanhemmista hankalia. Kirjauksia en edes viitsi pyytää, alkaa vaan enemmän sapettamaan koko touhu.
Ajattelin, että olen itse asiallinen ja puhun ainoastaan kysyttäessä, muuten en pidä yhteyttä kuin palavereissa.
Tiedän, pitäisi, mutta tiedätkö, ei tavan tallaaja jaksa. Lapsen sijoitus on itsessään henkisesti jo niin raskas, ettei jaksa mitään muuta. Hyvä että jaksaa pitää itsensä kasassa päivästä toiseen.
Eikä nämä ihmiset myönnä omia virheitä, vanhemmista kyllä löytyy vaikka mitä ja jos ei löydy, ne tehdään.Sossut on aina oikeassa,he saa tehdä rajoituspäätöksiä jotka ho toteaa puolen vuoden päästä laittomiksi mut mitäpä tuosta
Eihän siinä rajoitettu kuin vain lapset läheisistä,ei siitä sossuille mitään sangtioita tuu...
Ja muista yks asia,jos lapsi on yksityisessä perhekodissa=ovat vaarallisimpia paikkoja maailmassa! Yksi lapsi tuottaa heille lähes
100 000 e/vuosi...ne kähmii,valehtelee ja keksii mitä vaan läheisten pään menoksi eli pitävät kynsinhampain kiinni 'saalistaan'
Vaikka
Perhekodin etusivulla lukee TÄHTÄÄMME LAPSEN KOTIIPALUUSEEN , täyttä valhetta! - Kouvola
Jos hao esim päätöksellään kumoaa sossu sikojen rajoitusäätökset niin kannattaa laittaa kaupungille korvaus vaade .
Kouvolan kaupunki on joutunut korvaamaan laittomasta yhteydenpidon rajoituksesta asianosaisille .
Tästä on päätös. - Mammamiis45
Kouvola kirjoitti:
Jos hao esim päätöksellään kumoaa sossu sikojen rajoitusäätökset niin kannattaa laittaa kaupungille korvaus vaade .
Kouvolan kaupunki on joutunut korvaamaan laittomasta yhteydenpidon rajoituksesta asianosaisille .
Tästä on päätös.Odotellaan hetki vielä,nyt niitä rajoituspäätsvalituksia alkaa tipahteleen postilaatikkoon.
On niin monta rajoituspäätöstä tehty erittäin ontuvin syin ja kun kaikki on kasassa ho-lta niin vien varmasti asiaa eteenpäin!
Liian heppoisin perustein läheiset rajoitetaan lapsesta! Syy on että lapsi ei pysty kiihtymään laitokseen 😨
Ei siinä lapsen mielipiteellä ole mitään merkitystä
Ja nyt puhutaan läheisten hyvästä suhtautumisesta ka yrityksestä kommunikoida sossuloiden kanssa.
Mutta,kun on viety niin siihen vielä yhteydenpitokiellot ja tapaamiskiellot
Vain siksi että läheiset yrittää neuvotella muistakin vaihtoehdoista ym....
Olet vaikea läheinen silloin ja sinut pitää rajoittaa ettet vaan näe lasta! Pian lapsi ikävöi jatkossakin.. - Kouvola
Mammamiis45 kirjoitti:
Odotellaan hetki vielä,nyt niitä rajoituspäätsvalituksia alkaa tipahteleen postilaatikkoon.
On niin monta rajoituspäätöstä tehty erittäin ontuvin syin ja kun kaikki on kasassa ho-lta niin vien varmasti asiaa eteenpäin!
Liian heppoisin perustein läheiset rajoitetaan lapsesta! Syy on että lapsi ei pysty kiihtymään laitokseen 😨
Ei siinä lapsen mielipiteellä ole mitään merkitystä
Ja nyt puhutaan läheisten hyvästä suhtautumisesta ka yrityksestä kommunikoida sossuloiden kanssa.
Mutta,kun on viety niin siihen vielä yhteydenpitokiellot ja tapaamiskiellot
Vain siksi että läheiset yrittää neuvotella muistakin vaihtoehdoista ym....
Olet vaikea läheinen silloin ja sinut pitää rajoittaa ettet vaan näe lasta! Pian lapsi ikävöi jatkossakin..Sun kannattaa pyytää kaikki asiakirjat ja myös lokitiedot.
Pelkkä sujaishuoltopaikkaan kiintyminen tms ei todellakaan ole lain puitteissa laillista rajoittaa yhteydenpitoa lapsen läheisiä suhteessa lapseen.
Olisi mielenkiintoista kuulla teidän tarina.
Mitenköhän saisin yhteyttä sinuun - Mammamiia45
Kouvola kirjoitti:
Sun kannattaa pyytää kaikki asiakirjat ja myös lokitiedot.
Pelkkä sujaishuoltopaikkaan kiintyminen tms ei todellakaan ole lain puitteissa laillista rajoittaa yhteydenpitoa lapsen läheisiä suhteessa lapseen.
Olisi mielenkiintoista kuulla teidän tarina.
Mitenköhän saisin yhteyttä sinuunRajoituspäätöksistä,siis useammista on nyt valituskierrokset menossa. Odotan päätökset ja sitten lähtee asiat eteenpäin Valviiraaan!
Nyt astui ammatti-ihmisen varpaillle tiedän miten pitää edetä... Mutta sanon vain sen että laittomuuksia ovat tehneet läheisilleni ja siitä joutuvat vielä vastuuseen!
En makaa ennenkuin tämä keissi on katsottu loppuun 😲 - MammaMiia24
Mammamiia45 kirjoitti:
Rajoituspäätöksistä,siis useammista on nyt valituskierrokset menossa. Odotan päätökset ja sitten lähtee asiat eteenpäin Valviiraaan!
Nyt astui ammatti-ihmisen varpaillle tiedän miten pitää edetä... Mutta sanon vain sen että laittomuuksia ovat tehneet läheisilleni ja siitä joutuvat vielä vastuuseen!
En makaa ennenkuin tämä keissi on katsottu loppuun 😲Miten rahoituspäätöksistä voi valittaa ja mihin?
Tai siis meillä on ”rajoituksia” tehty, ilman päätöksiä. Ne on kuulemma ”talon sääntöjä”.
- missämissäjne
Mutsi79:lle
THL:n sivuilta:
"Terveydenhuollon erityiset velvollisuudet
Terveyskeskuksen ja sairaanhoitopiirin on annettava lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa asiantuntija-apua ja tarvittaessa järjestettävä lapsen tutkimus sekä hoito- ja terapiapalveluita. Lapsen tarvitsemat seksuaalisen hyväksikäytön tai pahoinpitelyn epäilyn selvittämiseen liittyvät palvelut on järjestettävä kiireellisinä.
Lastensuojelulaki 15 § (Finlex)
Seksuaalisen hyväksikäytön tai pahoinpitelyn epäilyn selvittäminen
Lapsen hoito ja tutkimus on myös järjestettävä kiireellisenä, kun on kysymys huostaanoton ja sijaishuollon tarpeen selvittämisestä tai jo sijaishuollossa olevan lapsen hoidon tarpeesta (Räty, Tapio 2010).
Lastensuojelun asiakkaina olevien lasten tulisi saada tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut mahdollisimman pian. Erityisesti silloin, kun lapsi tulee lastensuojelun palvelujen piiriin mielenterveydellisistä syistä, lastensuojelun on arvioitava yhteistyössä terveydenhuollon kanssa, miten ja minkä lain perusteella lapselle palvelut järjestetään.
Ei ole lapsen edun mukaista, jos hänet joudutaan terveydenhuollon palvelujen viivästymisen vuoksi sijoittamaan lastensuojelulaitokseen, jossa hoito ja kasvatus eivät ensisijaisesti vastaa hänen avuntarpeeseensa."
On hyvin tavallista sekä nuoreten että aikuisten kohdalla, että mielenterveyden ongelmia itselääkitään päihteillä. Nuorenne tarvitsee moniammatillista tukea ja se on lain takaamaa. Tuo tekstin viittaus Tapio Rädyn (lakimies, joka on perehtynyt lastensuojelulakiin, kirjoittanut siitä kirjoja ja kouluttanut lastensuojelulain tulkinnoista puolet Suomen kuntien sossuista) kirjaan lapsen hoidosta ja tutkimuksesta sijaishuollossa on juuri sopiva nuorenne tilanteeseen. - Sijoitetun_läheinen
Entäs kun villi erityslapsi on sijoitettu ja hän saa sijoituspaikassaan huonoa kohtelua eikä muutos valituksista huolimatta tapahdu eikä sossu edes vastaa puhelimeen. Mitä voi tehdä? Kotioloissa ei ollut vikaa, mutta eivät saaneet enempää lastenhoitoapua. Huoltajalla sattui fyysinen akuutti sairastuminen, joka johti ensin kiireelliseen sijoitukseen.
- Teresa60
Sijoitetun_läheinen
Tutulta kuulostaa,ei nämä ota huolesta kiinni jos on kysevsijoitusperheestä...liian tuttuavteksti.
Lapsi sai täitä sijoituspaikassa, mustelmia ja ruhjeita kehossa, kuivunut elimistö sen kuivan virtsan hajun haistoi heti , sijaisäidin alko-ongelma ym ym ym..mitään ei tutkita
Koska sijaisperhe on kuulemma Hyvä!!!
No,ei ainakaan sijoitetun lapsen mielestä
Tää on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaa.
Surullista mutta totta Suomessa kakstuhattaluvulla! - ijkn
"Entäs kun villi erityslapsi on sijoitettu ja hän saa sijoituspaikassaan huonoa kohtelua"
Dokumentoi huono kohtelu yksityiskohtaisesti ja järjestelmällisesti. Valita asiasta valitusohjeiden mukaisesti ja kirjallisesti.
" eikä muutos valituksista huolimatta tapahdu"
Jokaisen päätöksen perässä on kirjalliset valitusohjeet. Sosiaaliasiamies avustaa tarvittaessa valituksen tekemisessä. Oletko tosiaan tehnyt kaikki mahdolliset valitukset asiastasi?
"eikä sossu edes vastaa puhelimeen."
Silloin kun on jo tehty kirjalliset valitukset, ei enää neuvotella sossun kanssa varsinkaan puhelimitse, sillä puhelinkeskustelusta ei jää mitään todisteeksi. Hyvän hallintotavan mukaan viranomaisen on vastattava yhteydenottopyyntöön ilman tarpeetonta viivästystä ja viimeistään kahden viikon sisällä yhteydenottopyynnön vastaanottamisesta.
"Mitä voi tehdä?"
Jos kaikki yllä mainitut on jo tehty, hanki itsellesi asianajan oikeusaputoimistosta.
"Kotioloissa ei ollut vikaa, mutta eivät saaneet enempää lastenhoitoapua. Huoltajalla sattui fyysinen akuutti sairastuminen, joka johti ensin kiireelliseen sijoitukseen."
Miten kotiolot on todettu riittäviksi? Akuutti sairastuminen voi johtaa lapsen kiireelliseen sijoitukseen vain siinä tapauksessa, että kukaan lapsen lähipiiristä ei voi vastata lapsen hoidosta vanhemman sairauden aikana. Huostaanoton perusteet voi lukea Lastensuojelulaista. Tässä helppolukuisempi teksti:
https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/huostaanotto
- täytyytodistaa
"Lapsi sai täitä sijoituspaikassa"
Täitä voi nykyään saada ihan mistä vain, vaikka bussin penkiltä. Täiden saaminen ei ole merkki huonosta hoidosta.
"mustelmia ja ruhjeita kehossa"
Sellaiset pitää tietenkin käyttää lääkärin tarkasteltavina ja ne pitää dokumentoida. Lääkäri osaa arvioida, mistä mustelmat ja ruhjeet ovat peräisin.
"kuivunut elimistö sen kuivan virtsan hajun haistoi heti"
Lääkäri osaa arvioida tilanteen. Muuten menee arvailuksi.
"sijaisäidin alko-ongelma ym ym ym.."
Ana voi väittää kaikenlaista, mutta mitenkäs todistat? Onko sijaisäiti ollut selvästi humalassa tai haissut alkoholilta, kun bio.vanhempi on ollut käymässä? heti puhelu sosiaalipäivystykseen ja pyyntö, että he tulevat arvioimaan tilanteen poliisin kanssa. poliisilla on valtuudet puhalluttaa sijaisäiti.
"mitään ei tutkita
Koska sijaisperhe on kuulemma Hyvä!!!
No,ei ainakaan sijoitetun lapsen mielestä
Tää on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaa.
Surullista mutta totta Suomessa kakstuhattaluvulla!"
Katso yllä! Oletko toiminut ohjeiden mukaisesti?- Teresa60
Äläpä lähde puolusteleen kun et ole ollut paikalla!
Vaikuttais että olet joku sossu tai lähihoitaja joka käynyt kirjekurssin millä säaa toimia sossustna! Onko näin?
Miten todistat jos tapaamisen jälkeen sossu sanoo ettei tarvitse asioita tarkistaa???
ÄKlyllä siinä on altavastaaja vaikka kuinka koitat sanoa että nyt pissa haisee väkevälläe,saako juomaa tarpeeksi ku vastaus on=kyllä sijaisperhe ruuan yhteydessä tarjoaa juomaa...niin,se oli sillä kuitattu! Lähdeppä siitä lääkäriin lapsen kanssa,se on lapsen kaappaus kohta..
Helppo täälä sun ilmoittaa tee sitä,tee tätä kun ei sossujen kans voi tehdä yhtään mitään!!!
Se on niinkuin he sanovat ! - oletkomanne
Teresa60 kirjoitti:

Se on niinkuin he sanovat !Hyvä Teresa60. Tekstisi vaikuttaa järjeltään köyhän vuodatukselta. Sinullehan yritettiin antaa toimintaohjeita, mutta olet ilmeisesti liian tyhmä ymmärtääksesi sitä.
Jos epäilet, että lapsi ei saa sijaishuoltopaikassa tarpeeksi nestettä ja pidät todisteena epäilyksellesi voimakasta pissan hajua: Tee kirjallinen valitus asiasta huostaanoton tehneen kunnan sosiaalilautakunnalle, kunnan johtavalle sosiaalityöntekijälle, lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle, sosiaaliasiamiehelle, Aluehallintovirastoon ja Valviraan. Ehkä myös poliisille voisi tehdä ilmoituksen. Vaadi lapsen terveydentilan kiireellistä kokonaisvaltaista tarkastamista puolueettomalla lääkärillä. Takaan, että alkaa tapahtua.
- eitapahdumitään
Jos sijaisvanhempi kaveeraa ym. viranomaisten kanssa, ei tapahdu mitään. Jos oma sossu ei välitä, ei välitä kukaan muukaan. Jos sossu antaa AVI: in lausunnon, että kaikki ok, ei avi tee mitään,. Tämä on sitä suomalaista korruptiota.
- niinoletkomanne
Höpö höpö. Suomi on kansainvälisissä mittauksissa toidettu harvinaisen vähän korruptioituneeksi maaksi. Kyllä Suomessa oikeusturva toteutuu. Se vain on käsittämätöntä, että ihmiset eivät hae oikeutta. Parin klikkauksen päässä on kaikki tarvittava tieto tarjolla, mutta sitä ei käytetä. Ohjeet ja miten toimia niiden saavuttamiseksi. Sellaiset ihmiset, jotka nettipalstoilla valittavat, että mitään ei kannata tehdä, vaarantavat ihmisten oikeusturvaa.
Kaikille noille yllä luetuille viranomaisille voi kirjoittaa saman kirjeen. Vaihtaa vain vasempaan yläkulmaan kenelle kirjoittaa. Ei luulisi olevan ylivoimainen vaiva, kun omasta rakkaasta lapsesta on kysymys.
Sossu ei voi antaa lausuntoa lapsen terveydentilasta, sillä sossulla ei ole lääkärin pätevyyttä. Kun alkuperäisessä valituskirjeessa nimenomaan vaaditaan kokonaisvaltaista ja puolueetonta lääkärintarkastusta, sellainen on järjestettävä. Sossun serkunkumminkaimalääkäri ei siis kelpaa.
- korruuupptios
Höpö höpö. Suomi on näennäisesti vähän korruptoitunut. Viranomaiset ja lastensuojelujärjestöt suojelevat vaikka kaltoin kohtelevia sijaisvanhempia. Apua on todella vaikea saada, jos sijaisvanhemmalla on kyky manipuloida.
Hartiavoimin ja vuosikausia on tehtävä töitä, jos lapsensa haluaa pois huonosta paikasta.- nytfaktaapöytään
Nyt sitten vain kertomaan, mitä olet hartiavoimin ja vuosikausia tehnyt lapsesi eteen! Kaiva huolellisesti arkistoidut asiakirjakansiosi esiin ja kerro meille!!!
- Tarjottimella
nytfaktaapöytään kirjoitti:
Nyt sitten vain kertomaan, mitä olet hartiavoimin ja vuosikausia tehnyt lapsesi eteen! Kaiva huolellisesti arkistoidut asiakirjakansiosi esiin ja kerro meille!!!
Kenelle teille pitää kertoa? Ettekös te tiedä tekemisenne vai pätkiikö muisti. Asiakirjat on tallella.
- Laitetaanpaslapsetensin
Heikoimman lenkin prosessissa voi lukea esim tästä tekstistä.
Mikä on perhe? Ketä perheeseen kuuluu? Ketä kuuluu mun perheeseen?
https://pesapuu.fi/2018/09/mika-on-perhe/?sf_data=results&_sft_category=blogi - Ammattikasvattaja
Totuus on se, että täällä on vuosikausia suureen ääneen valittanut lähinnä 1-2 kirjoittajaa, joiden kauna on loputon. Heidän päätavoitteensa on vain ja ainoastaan saada kaikki lasten kanssa työtä tekevät leimattua lähinnä rikollisiksi ja jos he saavat pahan mielen niille ihmisille, jotka oikeasti toisten lapsia joutuvat kasvattamaan, heidän onnensa on suuri.
- minäjahevonen
Ja sinä olet suureen ääneen vuosikausia haukkunut toisia kirjoittajia. Olet varmaan se entinen sijaisvanhempi, jolta lapset haettiin pois.
- minämäärään
Huomaatko katkeran ajattelutapasi, joka kostit viattomille lapsille: "joutuvat kasvattamaan". Sinun ei kukaan pakottanut ottamaan kymmenittäin lapsia kaltoin kohdeltaviksi. Ai sinä se uhri oletkin. luulin, että lapset, joita kiusasit vuosia.,
Älä vertaa itseäsi niihin rakastaviin sijaisvanhempiin, jotka eivät jatkuvasti hae kiitosta ja päähän silityksiä, joita sinä jatkuvasti anelit.
SINÄ ET OLE SOVELTUVA SIJAISVANHEMMAN TEHTÄVÄÄN, hyvä ammattikasvattaja. - OnhanNiissäRikollisia
Mikä tarve on ilmoittaa kirjoittajien lukumääriä, onko pelkona joutua tekosistaan vastuuseen. Ihan tiedoksesi että Suomessa on sananvapaus.
- hyhhytihyi
Lue Lokakuun liikkeen uusin kirjoitus. taas yksi hyväksikäyttäjä "isukki" varmaan ihan ainua oikea isä.
- Ammattikasvattaja
minämäärään kirjoitti:
Huomaatko katkeran ajattelutapasi, joka kostit viattomille lapsille: "joutuvat kasvattamaan". Sinun ei kukaan pakottanut ottamaan kymmenittäin lapsia kaltoin kohdeltaviksi. Ai sinä se uhri oletkin. luulin, että lapset, joita kiusasit vuosia.,
Älä vertaa itseäsi niihin rakastaviin sijaisvanhempiin, jotka eivät jatkuvasti hae kiitosta ja päähän silityksiä, joita sinä jatkuvasti anelit.
SINÄ ET OLE SOVELTUVA SIJAISVANHEMMAN TEHTÄVÄÄN, hyvä ammattikasvattaja.Koetas nyt muistaa, että minä en ole mikään sijaisvanhempi. Olen opettaja ja minun kyllä ON "pakko" lapsia opettaa ja kasvattaa työni vuoksi. Ikävä kyllä, tuntuu siltä, että ajoittain myös vanhemmille joutuu vääntämään rautalankamallia asioista. Ihme juttu?
Sinulla on aivan ihmeellinen kuvitelma siitä, että kun kirjoittelet sadoilla eri nikeillä, sanomasi muuttuu siitä todeksi. Sinunkin voisi olla järkevämpää keskittyä ihan muuhun elämään ja hakea sitä kautta asioille merkitystä. Paha olosi ei helpota sillä, että sinä loukkaat muita.
- EräsHeikoinLenkki
https://yle.fi/uutiset/3-10459643
Lastensuojelun jälkihuollon lapsia joutuu asunnottomiksi.
Tässäpä vaikka yksi lastensuojelun heikoin lenkki joita aloittaja perää. - yiuguihgujh
"Korhonen kertoo päätyneensä telttaan saadakseen pienen toimeentulotukensa riittämään alkoholiin ja ravintoon. Ruoka-apua hän saa eri seurakuntien vuorotellen tarjoamista ilmaisaterioista."
Jutussa haastateltiin asunnotonta, joka rehellisesti kertoi asunnottomuutensa syyt. - niinettäkenen
Jutusta: "Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Tampereen yliopistosta pitää asunnottomuuden lopullista poistamista vaativana, sillä asunnottomiksi ajaudutaan nykyisin hyvin erilaisten syiden vuoksi. – Ennen asunnottomat olivat useimmiten päihde- ja elämänhallintaongelmaisia keski-ikäisiä miehiä. Nyt on tullut nuoria, maahanmuuttajia, ja näyttää tulevan paljon lastensuojelun jälkihuollon lapsiakin."
"JA NÄYTTÄÄ TULEVAN PALJON LASTENSUOJELUN JÄLKIHUOLLON LAPSIAKIN."
Mitään tilastoja ei siis esitetä, vaan sanotaan tuo yksi lause, jossa yhdistetään lastensuojelun JÄLKIHUOLTO ja asunnottomuus. Se ei tarkoita, että jälkihuolto aiheuttaisi asunnottomuutta.
Tässä lainkohta, mistä voi lukea jälkihuollosta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#P75
Jälkihuolto on vapaaehtoinen tukimuoto. Jos nuori, jolla on oikeus jälkihuoltoon, kieltäytyy siitä, ei jälkihuollon tukea voi antaa hänelle väkisin.
THL:n sivuilta voi lukea jälkihuollosta:
https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/jalkihuolto
"Jälkihuollon palveluja ovat esimerkiksi:
Nuoren tulevaisuuden toiveita ja tarpeita mietitään yhdessä
Psykososiaalisen tuen antaminen; henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa, esim. arjessa selviytymisen ja itsenäisen elämän taitoihin, yhteiskunnan palveluihin ohjaamista
Apua omien voimavarojen löytämiseksi ja tulevaisuuden suunnitteluun
Apua asunnon hankkimiseksi
Tukea koulunkäynnin ja opintojen aloittamiseen ja niissä suoriutumiseen
Tukea työllistymiseen ja harjoitteluun
Tukea harrastuksiin
Loma- ja virkistysmahdollisuuksien tarjoaminen
Mahdollisuus osallistua vertaistukiryhmään
Taloudellista tukea nuoren asumiseen, koulutukseen ja muihin itsenäistymiseen liittyviin menoihin, sekä ohjausta suunnitelmalliseen rahankäyttöön
Mahdollista saada aikuisen säännöllistä tukea sijoituksen jälkeen"
Nuo tukimuodot tulevat jälkihuollettavalle yhteiskunnan tavallisen tuen LISÄKSI.
Se vain on surullinen tosiasia, että jotkut lapset ovat niin vaurioituneita kun heidät joudutaan sijoittamaan kotinsa ulkopuolelle, että heille annettava apu ei riitä saamaan heistä riittävän terveitä huolehtimaan omasta itsestään sitten kun virallinen itsenäistymisen hetki tulee. Päihde- ja mielenterveysongelmat aiheuttavat sen, että 18-vuotias haluaa huostaanoton jälkeen pärjäillä ilman sossupaholaisia.
Kukaan ei joudu sijaishuoltopaikasta suoraan kadulle kun huostaanotto päätyy (viimeistään) 18-vuotiaana. Sossupaholainen nimittäin järjestää itsenäistyvälle nuorelle vuokra-asunnon, muuton asuntoon, huonekalut jne. Sossupaholainen tarjoaa nuorelle myös jälkihuollon ohjaajan palvelut uusien asioiden opettelemisen tueksi: Miten vuokrat yms. hoidetaan jne. Tätä harjoitellaan myös hyvissä ajoin. Asuntokin hankitaan vähän ennen kuin nuori täyttää18 vuotta, sisustetaan, nuori saa yöpyä siellä asumista harjoitellen jne.
Jos päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivä nuori sanoo, että hän ei halua minkäänlaista jälkihuoltoa, vuokra-asunto menee puolen vuoden sisällä alta, jos vuokrat jäävät maksamatta ja asunnolla häiriköidään. Kenen syytä nuoren asunnottomuus silloin on?- IhanOnSossunSyytä
Eiköhän professori nyt kuitenkin ole enemmän ajan tasalla verrattuna nimimerkin suojassa asiaa vääristelevään niinettäkeneen.
Huostaanottohan tehdäänkin vaurioiden korjaamista varten. Tai silleen sossut ainakin vääristelevät sijoituksen syitä. Sossun tehtävä on hankkia riittävä apu nuorelle päihteistä vierottumiseen.
Mutta mitä sossu käytännössä tarjoaa on ihan toinen totuus. Ei päihdeongelmainen nuori lopeta kun sijaisvanhemmat on myös päihdeongelmaisia. Miten oletat päihdeongelmaisten sijaisvanhempien ohjaavan tai neuvovan nuorta itsenäistymiseen ja talouden pitoon kun itsellään ei elämisenhallintaa ole. Eihän sossu hyvä ihminen sentään ohjaa mitään vaan näille juopposijaisvanhemmillahan se tehtävä on.
Ja sossu kyllä tuhlaa ihan itse sijoitetun itsenäistymisvarat jos pääsee rahoihin käsiksi, se on niin monta kertaa nähty asia. Sossun tarjoamat asunnot on aivan kamalia likaisia tai homekämppiä tai jotain vanhojen pultsarien naapurina tukisoluasuntoja. Ei sellaisissa voi nuori ihminen olla tai jos onkin niin äkkiä seura tekee kaltaisekseen.
Sossu vie toivon sijoitetulta nuorelta. Mitä silloin jää kun toivoa ei ole?
Sen pirumpaa oliota ei maailmassa ole kuin lastensuojelun sossuväki.
Ja turha yrittää vedättää lastensuojelun käsikirjalla kun se ei poista käytännettä. Sossu pyyhkii sillä persuksensa. - Ammattikasvattaja
IhanOnSossunSyytä kirjoitti:
Eiköhän professori nyt kuitenkin ole enemmän ajan tasalla verrattuna nimimerkin suojassa asiaa vääristelevään niinettäkeneen.
Huostaanottohan tehdäänkin vaurioiden korjaamista varten. Tai silleen sossut ainakin vääristelevät sijoituksen syitä. Sossun tehtävä on hankkia riittävä apu nuorelle päihteistä vierottumiseen.
Mutta mitä sossu käytännössä tarjoaa on ihan toinen totuus. Ei päihdeongelmainen nuori lopeta kun sijaisvanhemmat on myös päihdeongelmaisia. Miten oletat päihdeongelmaisten sijaisvanhempien ohjaavan tai neuvovan nuorta itsenäistymiseen ja talouden pitoon kun itsellään ei elämisenhallintaa ole. Eihän sossu hyvä ihminen sentään ohjaa mitään vaan näille juopposijaisvanhemmillahan se tehtävä on.
Ja sossu kyllä tuhlaa ihan itse sijoitetun itsenäistymisvarat jos pääsee rahoihin käsiksi, se on niin monta kertaa nähty asia. Sossun tarjoamat asunnot on aivan kamalia likaisia tai homekämppiä tai jotain vanhojen pultsarien naapurina tukisoluasuntoja. Ei sellaisissa voi nuori ihminen olla tai jos onkin niin äkkiä seura tekee kaltaisekseen.
Sossu vie toivon sijoitetulta nuorelta. Mitä silloin jää kun toivoa ei ole?
Sen pirumpaa oliota ei maailmassa ole kuin lastensuojelun sossuväki.
Ja turha yrittää vedättää lastensuojelun käsikirjalla kun se ei poista käytännettä. Sossu pyyhkii sillä persuksensa.Montako lasta SINULTA on huostaanotettu ja miksi?
- sinunlaistesisyytä
"Eiköhän professori nyt kuitenkin ole enemmän ajan tasalla verrattuna nimimerkin suojassa asiaa vääristelevään niinettäkeneen."
Professori sanoi jutussa YHDEN lauseen jälkihuollettavista ja asunnottomuudesta. Se lause ei sisältänyt minkäänlaista kannanottoa siihen, mikä jälkihuollettavien asunnottomuuden SYY olisi.
"Huostaanottohan tehdäänkin vaurioiden korjaamista varten. Tai silleen sossut ainakin vääristelevät sijoituksen syitä."
Lapsen huostaanoton perusteet määritellään Lastensuojelulain 40§:ssä.
"Sossun tehtävä on hankkia riittävä apu nuorelle päihteistä vierottumiseen."
Kyllä, tämä pitää paikkansa. Kuitenkin nuori päättää itse, ottaako hän avun vastaan.
"Mutta mitä sossu käytännössä tarjoaa on ihan toinen totuus. Ei päihdeongelmainen nuori lopeta kun sijaisvanhemmat on myös päihdeongelmaisia. Miten oletat päihdeongelmaisten sijaisvanhempien ohjaavan tai neuvovan nuorta itsenäistymiseen ja talouden pitoon kun itsellään ei elämisenhallintaa ole. Eihän sossu hyvä ihminen sentään ohjaa mitään vaan näille juopposijaisvanhemmillahan se tehtävä on."
En ymmärrä miksi täällä hoetaan koko ajan jostakin päihdeongelmaisista siajisvanhemmista. Ensinnäkin sijaisvanhemmat käyvät läpi vähintään Pride-koulutuksen, mikä on hyvin tiukka, monitahoinen ja pitkäkestoinen seula. Kaikki eivät suinkaan läpäise sitä koulutusta. Koulutus on ollut pakollinen vuodesta 2012 lähtien. Koulutuksen osana sijaisvanhemmiksi haluavien tilannetta ja taustoja selvitetään pyytämällä lausuntoja eri tahoilta.
https://www.perhehoitoliitto.fi/sijaisvanhemmaksi/sijaisvanhemmuus/miten_sijaisvanhemmaksi_tullaan/pride-valmennus
"Ja sossu kyllä tuhlaa ihan itse sijoitetun itsenäistymisvarat jos pääsee rahoihin käsiksi, se on niin monta kertaa nähty asia."
Kerrohan yksikin esimerkki! Rahat ovat kunnan taloushallinnon alaisina eikä sossu voi tehdä rahojen suhteen sellaisia päätöksiä, että hyötyisi niistä itse.
"Sossun tarjoamat asunnot on aivan kamalia likaisia tai homekämppiä tai jotain vanhojen pultsarien naapurina tukisoluasuntoja. Ei sellaisissa voi nuori ihminen olla tai jos onkin niin äkkiä seura tekee kaltaisekseen."
Viimeistään tässä vaiheessa jo kaikki ymmärtävät, että nimimerkki ihanonsossunsyytä valehtelee suut ja silmät täyteen. Voit aiheuttaa paljon vahinkoa valehtelullasi. Joku voi esim. sen takia olla ottamatta vastaan sitä tukea, mihin hänellä on oikeus. Sinun pitäisi hävetä! Jälkihuollettavien nuorten asunnot ovat lähes kaikki aivan tavallisia vuokra-asuntoja ympäri kaupunkia, kunnalta tai yksityisiltä vuokrattuja. Joskus nuori on niin heikosti pärjäävä, että hän ei edes ohjaajan tuella pärjää tavallisessa vuokra-asunnossa. Silloin hänelle voidaan hankkia asunto jostain tiiviimmän tuen paikasta, mutta sellainen on hyvin harvinaista. Sellaisissa nuorten paikoissa ei ole vanhoja rappioalkoholisteja.
"Sossu vie toivon sijoitetulta nuorelta. Mitä silloin jää kun toivoa ei ole?"
Sossu ei todellakaan vie toivoa lapsilta eikä nuorilta. Sinunlaisesi valehtelevat ihmiset taas vievät toivon, sillä jostain käsittämättömästä omasta pimeästä motiivistasi lähtien sinä haluat antaa nuorille sellaisen kuvan että he eivät voisi itse lainkaan vaikuttaa omaan elämäänsä.
"Sen pirumpaa oliota ei maailmassa ole kuin lastensuojelun sossuväki. Ja turha yrittää vedättää lastensuojelun käsikirjalla kun se ei poista käytännettä. Sossu pyyhkii sillä persuksensa."
Kai sinä jostain olet jäänyt paljon paitsi, kun sinulla on tarve täällä tuollaisia valehdella. Kysyin edellisessä kirjoituksessani:
Jos päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivä nuori sanoo, että hän ei halua minkäänlaista jälkihuoltoa, vuokra-asunto menee puolen vuoden sisällä alta, jos vuokrat jäävät maksamatta ja asunnolla häiriköidään. Kenen syytä nuoren asunnottomuus silloin on?
Vastaan nyt itse, koska sinä et osannut vastata. Syy nuoren asunnottomuuteen on sellaisten ihmisten, jotka valehtelevat nuorille tahallaan ja väittävät, että nuorella ei ole mitään toivoa eikä mitään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä.- ViedäänTeidänPalkkapussi
On ihan sääntö miten lastensuojeluväki syyttää valehtelijaksi sitä kuka ei taivu heidän manipulointiinsa ja pitää pintansa. Kaverillesi amikselle ja teille yhdessä ettei meillä kärsitä alko-ongelmista tai muistakaan esittämistänne ongelmista. Tunnen ja tiedän juoppoja, väkivaltaisia sekä muutoin elämänhallintaongelmista kärsiviä lastensuojelusta palkkansa ansaitsevia riittämiin. Jokaisella sitä sakkia on seurattavalla etäisyydellä jos vain seurailee ja täältä lukee sijoitettujen kertomaa. Eikä tarvitse kovinkaan syvällisesti avata teidän kahden tuotoksia millaisia empatiakyvyttömiä rahanahneita ihmisen irvikuvia sieltä nouseekaan, mielestään pelottelemaan totuuden puhujia.
- OnkoPäihdeohjelmaa
Miten lastensuojelu toimii siinä tapauksessa, että sijaishuollossa oleva tai sijoitetun läheinen tuo esille huolensa sijaisvanhemman tai sosiaalityöntekijän päihteiden käytöstä tai epäilynsä mahdollisista mielenterveysongelmista, pelkonaan tämän pärjääminen. Miten sijaishuolto toimii tällaisessa tapauksessa vai alkaako syyttelemään huolestunutta valehtelijaksi?
- omaanarvoonsa
ViedäänTeidänPalkkapussi kirjoitti:
On ihan sääntö miten lastensuojeluväki syyttää valehtelijaksi sitä kuka ei taivu heidän manipulointiinsa ja pitää pintansa. Kaverillesi amikselle ja teille yhdessä ettei meillä kärsitä alko-ongelmista tai muistakaan esittämistänne ongelmista. Tunnen ja tiedän juoppoja, väkivaltaisia sekä muutoin elämänhallintaongelmista kärsiviä lastensuojelusta palkkansa ansaitsevia riittämiin. Jokaisella sitä sakkia on seurattavalla etäisyydellä jos vain seurailee ja täältä lukee sijoitettujen kertomaa. Eikä tarvitse kovinkaan syvällisesti avata teidän kahden tuotoksia millaisia empatiakyvyttömiä rahanahneita ihmisen irvikuvia sieltä nouseekaan, mielestään pelottelemaan totuuden puhujia.
Kai sinä jostain olet jäänyt paljon paitsi, kun sinulla on tarve täällä tuollaisia valehdella.
Konkreettisia toimintaohjeita on teille annettu tällä palstalla. Toiminnan sijaan vauhkoatte täällä. Kertoo paljon teistä.
- eiviitsilukea
Typerää tekstiä tässä ketjussa kauttaaltaan.
- eturivissäkamerankanssa
Heikoin lenkki ovat itseään täynnä olevat ammatilliset sijaisvanhemmat (joillain tällainen asema) tai sijaisvanhemmat, jotka kaltoin kohtelevat ja hyväksikäyttävät lapsia, mutta joilla on esim. kansanedustajatuttuja ja kaupunginlakimiestuttuja, jotka suojelevat väkivaltaisia tuttaviaan.
Tässä sirkuksessa (tirehtööri määrää) lapset ovat heikoin lenkki. - buuoranki
Kyllähän sitä joka vaiheessa voi mennä homma pieleen. Voidaan tekaista vähän liioiteltu raportti jonkun sossun tädin toimesta. Mieluummin otetaan huostaan, kuin päästetään vapaaksi, koska jos jotain sattuu, se itse tulee näistä päättäneiden niskaan, mutta ei päinvastaisessa tapauksessa. Tämä taas voisi heikentää sosiaalityöntekijän palkkaa ja jopa aiheuttaa joutumisen irtisanotuksi leikkauksien sattuessa. Tunnetusti vaikka 5-kymppisenä tähän asemaan joutuminen ei olisi herkkua. Kyllä se lastensuojeluväkikin ennemmin omaa kuin lapsen etua ajaa. Tai sitten kuvittelee sillä yleisellä "minä tiedän" asenteella tietävänsä ja vähän värittelee kertomuksia, kun vanhemmat eivät ihan ole näitten mieleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445199Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243420Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982802Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552608- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261871Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161381