Oli 57 viestiä. Paljon kehua ja toraa, asiaa tuskin tuskin siteeksi.
Tarkoituksena on kertoa kiinnostavista asioista, ei muista kirjoittajista. Oma erinomaisuus tulee esiin jos kyvyt riittävät.
Kerron tässä omista mielipiteistäni.
Suomen hallituksella kuin myös muillakin hallituksilla on vapaissa vaaleissa annettu valta päättää. Me kansalaiset olemme tuon hallitusvaltaa antaneet äänestämällä tai äänestämättä jättämisellä. Jättäminen toteutuu jos ”homma on pienestä kiinni” .
Jos liikennöitsijää lyödään turpiin ja asianomainen saa potkut, niin pysäytetään Suomen liikenne oitis ja heti.
Jatkan joskus taas kun olen hereillä
Missä keskustelut ja asiat?
12
330
Vastaukset 12
- antaa.olla
Miksi pitää tehdä uusi ketju, jossa nostetaan tuo toisen ketjun torailu aiheeksi ? Miksei voi vaan jättää omaan arvoonsa ? Ilmeisesti se vaan on niin, että eräiden kohdalla se tora on ihan normijuttu. Vuodesta toiseen ja ikäryhmästä toiseen.
- sattui.silmään
Ruune on Ruune, syntymästä asti, eikä tavat muutu. Tilastotieteilijän virkaa kai nyt hoitaa, ettei palsta pääse kuolemaan. Kuluttaa aikaansa ihan turhaan, kun ei mitään voi muuttaa politikoimalla ja uhoamalla.
Onhan joku joka rakastaa poliittista jauhamista, ainakin pari!
Enkä minä ole yksi heistä!
Voi näitä syrjäytettyjä, sellaisia he kai ovat kun ei muu kiinnosta.
- että-lopettaisi
Aloitus on tökerö.
Siinä väheksytään palstan muita kirjoittajia- Palstalla on useita ketjuja, joissa käsitellään varsinkin tätä ikäluokkaa koskevia asioita- niinniiin
Riidoissa on mukana vain muutama, tosin sitäkin suurieleisemmin ja ilmeisesti siitä nauttien . Harmi vaan, että ajankohtaisiin yhteisiin asioihin keskittyvät aloitukset ei tahdo vetää. Aika paljon on muutosta tullut, eikä parempaan suuntaan.
- Hallaahon.äänestäjä44
"Jos liikennöitsijää lyödään turpiin ja asianomainen saa potkut, niin pysäytetään Suomen liikenne oitis ja heti. Jatkan joskus taas kun olen hereillä. Tämä vain johtuu siitä että vähän koulujakäyneen SAK:laisen ja demarin turva on paljon suurempi kuin muiden ihmisten"
Jos Suomessa vaikka professori erotetaan lyötyään oppilasta niin Antti Rinne ei anna lausuntoja
oleellista on lyödäänkö demaria ja SAK-laista SAK:n vähäkoulutetut kenttätyöntekijät saavat massiivisen tuen mutta et saa, jos teet jotain oleellisen tärkeää
Yle kertoo että nyt meni juttu vaikeaksi tieteeksi tms.
Ruotsista kopioitu idea, siellä demarius on turvattu melkein perustuslaissa: Palmen aikana jokainen ammattiliiton LO jäsen kirjattiin suoraan sosdem-puoueen jäseneksi
PIRKKALAN HALOSLAISET AGITAATTORIT PALKITTIIN, esim. Arajärvi professuurilla
Arajärvi on sotkeutunut kommunistiseen agitaatioon ns. Pirkkalan monistekokeilussa, ja Halonen on nostanut hänet arvoon, nimittäin sotilasarvoon (Halonen ylensi aviomiehensä yliluutnantiksi. Tapaus on historiallinen ja ainutlaatuinen Suomen puolustusvoimissa)
Marxilainen Arajärvi agitoi kommunismia ja pelokas Arajärvi tunnusti kaiken poliisikuulustelussa https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tuore-kirja-pirkkalan-koululaisia-aivopestiin-kokeilulla-jonka-piti-olla-sosialismin-alkusoittoa-23631269/ Yksi heistä on Pentti Arajärvi, joka oli nuorena virkamiehenä junailemassa rahaa Pirkkalan opetusmenetelmäkokeilulle. - Arajärvi höynäsi määrärahoja muilta tutkimushankkeilta Pirkkalan kokeilulle. Pitää muistaa, että hän oli siihen aikaan hyvin lähellä kommunisteja. Arajärvi myös luki kaiken opetusmateriaalin ja hyväksyi sen täysin, tietää Leskinen. - Pääsin ensimmäisen lukemaan kaikki kuulustelupöytäkirjat. Arajärvi myöntää niissä kaiken
http://yle.fi/uutiset/peruskouluopetuksesta_piti_tulla_marxilaista__uutta_tietoa_kohutusta_pirkkalan_koulukokeilusta/8852894- raukkamaistajauhamista
Että heräsi poliitikko!
Joko olet saanut nimilistaa että pääsisit kansanedustajaksi?
Kuinka et enää omalla nimelläsi politikoi muualla kuin fb;ssä ja nimien keruussa eläkeläisten palstalla siellä?
Kyllä Sinut tunnetaan: kuten sanotaan sanoitaan uhujat tunnetaan, ei naamastaan! - äänestäjät-ratkaisee
Anteksi vain "Halahon- äänestäjä", koska en lue kirjoituiksiasi, enkä linkejäsi, joita olet suoltanut tänne alvariinsa meidän eläkeläisten mukamas luettavaksi, siis vaali prokandaa.
- missä_on_pihvi
äänestäjät-ratkaisee kirjoitti:
Anteksi vain "Halahon- äänestäjä", koska en lue kirjoituiksiasi, enkä linkejäsi, joita olet suoltanut tänne alvariinsa meidän eläkeläisten mukamas luettavaksi, siis vaali prokandaa.
Samat sanat! En minäkään noin pitkiä kirjoitelmia lue. Jos on asiaa, sanoo lyhyesti ja osuvasti.
- maltillinen
Sitä kuusta kuuleminen, jonka alla asut. Hallituksella on valta, mutta vastuu myös annetuista lupauksista. Ilman työläisiä tuskin olisi hallitusta vaan täydellinen kaaos, Hallitus on luvannut parantaa vähäosaisten elinehtoja, Miten niitä ehtoja parannetaan lisäämällä vähäosaisia tekemällä tyottömiä, joita käsketään juoksemaan almujen perässä.
- omituista_rynnimistä
Valta, joka valmistelee lakeja itsekin aikanaan hyväksymää perustuslakia vastaan, ei ansaitse kunnioitusta.
- oottelin.aikani
Aloittaja pyytää aina asiallisia viestejä.
Eipä ole vastaamassa, ei siis osaa keskustella! @Apuli,
tervetuloa keskustelemaan kanssamme jokamiehenoikeudesta tai jos aihe ei kiinnosta, niin onhan tälläkin sivulla hyvä asia-aiheita ja aloituksia useampiakin ja jos ei löydy sopivaa niin tee itse asiallinen aloitus koska tämä palsta ei tule yhtään sen paremmaksi tai huonoimmaksi kuin mitä me siitä teemme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591290
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571218Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331142- 1011034
Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71030- 54912
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.6833Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista32818Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it197710- 71689