Totuuksien taistelua, jota ei ole olemassa!

Totuuksien taistelua – perinnemedia haluaa pitää sen omanaan

”Totuutta [1 absoluuttisena ilmiönä ei ole olemassa” -fil. Totuus on subjektiivinen ja hetkellinen tieto jostain sellaisesta, jonka uskotaan olevan perusteltua, määritettyä, todistettua tai muutoin hyväksyttyä informaatiovirtaa – ajassa. Voisimme sanoa totuuden olevan absoluuttinen, jos saisimme ajan virran pysähtymään.

Tänään perinnemedia käy kovaa sotaa sosiaalista mediaa ja sen väitettyä valheuutisointia/ -uutisvirtaa - ”fake news' iä” vastaan. Kun seuraa perinnemedian, jopa laatumedian uutissisältöä – alkaen otsikoinnista ja vertaa sitä ingressiin ja vihdoin leipätekstiin – huomaa vääjäämättä väkevän vahvan West trolling manipulation -ilmiön [2, joka luotiin vastineeksi sen itäiselle veljelle, jonka väitettiin löytyneen Pietarista [3 - ”tsaarin kaupungista”

Itseään laatumediaksi kutsuva informaatiotuottaja jo tutkiskelee itseään ja luotettavuuttaan

Laatumedia käy jo rinnastaen arviointia oman informaatiovirtansa paikkansa pitävyydestä, siksi lennokkaiksi ovat jo joidenkin aviisien lööppihuuto manipuloitunut [Kuvat 1. ja 2.] ---

Kirjoitus Helsingin Sanomista ~ https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005853719.html – otsikolla: ””Puiden seksielämä on aika samanlaista kuin ihmisten”, meille uskotellaan – Tietokirja voi väittää mitä tahansa vastoin totuutta” -toimittajana Hanna Mahlamäki ---
Ote: ” … Tietokirjoilla ei kuitenkaan ole totuustakuuta. Niiden laatu on kiinni siitä, tekeekö kirjailija työnsä huolella ja vastuullisesti totuuteen pyrkien sekä siitä, tarkistaako kirjan kustantaja tietokirjakäsikirjoituksen faktoja … ”
.
Ilkka Luoma -kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen: ”Erinomainen artikkeli tänä "fake news' ien" aikakautena, jolloin on kyse piinasta löytää totuus [4. Mikä tuo totuus on? Ehkä tuo totuuden määritelty olisi se kaikkien totuuksien äiti; ainakin helpottaisi elämää, jos siihen voisi luottaa. Luottamus ja totuus kietoutuvat yhteen.

Kun luottaa, tulee helpottunut olo, oli sitten luoton kohteena millainen ja miten tahansa todistettu tieto. Mitä sitten tieto on? Tieto on yksittäinen informaation osa, johon kohdistuu täysi luottamus – se on siis totta, kuten numero 2, joka rakentuu kahden tiedon (datan) 1 ja 1 summasta, tätä voimme pitää totuutena, siis luotamme numeroihin.

Onko luonnossa sitten numeroita? Ei ole, vaikka tuossa pihalla kasvaa kaksi puuta. Puita on meille ihmisten käsitemaailmalle kaksi, mutta evoluution hallitsemalle luonnolle siinä on eliö, joka jakautuu ja sulautuu ilman rajoja kokonaisuuteen, mikä ulottuu äärettömyyksiin – ”pienuuteen ja suuruuteen”. Avaruutta voimme pitää äärettömänä, koska emme voi sille piirtää rajoja!

Kuten huomaamme - tieto luo tuskaa, se on piina. Totuuden käsite on osaltansa hyväksymistä, jossa pelaa auktoriteetti, todiste mahdollisin vastaväittein, uskottavuus, vakuuttavuus ja halu hyväksyä sellaista minkä ymmärtää.

Onko totuudella takuuta, voimme sanoa ettei ole, tai se jatkuu niin pitkälle, kun ymmärrystä riittää. Totuus on abstrakti käsite, joka on jollekin ehdoton ja toiselle ymmärtämätön ja kaikkea noiden väliltä -karkeistaen ilmaistuna.

Totuus on myös tänä päivänä digitalisoitu, vaikka luonto ei digitaalisuutta edes tunne. Meidän ihmisten piti löytää digitalisointi, jotta saimme tietokoneen avuksemme "tietää enemmän".
Elämme analogiassa, se on itse elämä - tietoisuus, sillä ei ole rajoja, vain sävyjä ja ulottuvuutta. Tieto sävyjen äärettömyydestä luo tuskaa, koska emme osaa soljua elämän virrassa, vaan takerrumme sellaiseen, joka on kullekin ymmärryksen ja helpotuksen rajoissa.

Olemme rajoittuneita ja näin helposti johdateltavissa hyväksymiemme auktoriteettien edessä. Elän, siis olen sitä, mihin minut uskoteltiin. Usko on monille vahvin totuus”

Fake News & vihapuheet

Yllättävä teksti noitavainoista, jonka englanninkielisen merkityksen US presidentti Donald Trump omi itselleen median ja vastapoliitikkojen häijyjen venäläiskytkentäväitteiden vastapainoksi.
Noitavainot olivat arkipäivää satoja vuosia sitten, kun roviotulet paloivat kirouksien ja paholaisten pelosta. Vihaa nostatettiin ja vähänkään ”ylimaallista” kirottiin – jos ei muuta, niin kirkon kiroukseen tai Paavin panna bullaan.

Aiheeseen liittyy kiintoisa teksti Yle' ltä --- otsikolla: ”Noitavainot alkoivat 1600-luvun valeuutisista ja johtivat nopeasti aikansa someraivoon – Pohjoisessa hysteria ei ollut lähtöisin kirkosta vaan kansasta” -toimittaja Päivi Puukka ~ https://yle.fi/uutiset/3-10437626

Ilkka Luoma -kommentti: ”Melkoinen otsikointi! Toki aina kaikki lähtee liikkeelle kansasta, sillä kansa on kaikki me. Vuorovaikutusten risteyslankoja ei olla edes syvällisesti tutkittu. Mikä onkaan tämän jutun prosessijuuri ja juurisyy?”


Jatkuu
Ilmianna
Jaa

3 Vastausta



Elikkä, jokaisella on oma totuutensa, jonka hän uskoo ainoaksi oikeaksi?
Tieteellinen totuus on sitä niin kauan kuin uusi "totuus" sen kumoaa.

Kaikki suuret uskonnot perustuvat ihmisten kirjoituksiin, uskomuksiin jonka kirjoittajat ovat uskoneet todeksi.
Ja niistä kirjoituksista on vähitellen muodostunut elämäntapa, jonka uskovat ovat havainneet käyttökelpoiseksi kussakin elämän ympäristössä, kyseenalaistamatta auktoriteettien sanomaa.

"Ollako vai eikö olla", on edelleen hyvä kysymys, joka kannattaa pitää mielessä.
Ilmianna
Jaa
[2

Laatumedia käy sotaa myös Facebook' ia kohtaan,

… sillä yksinkertaisella syyllä, että Face - Naamakirja on kilpailija ja esialku kansalaismedialle – suorakanavana [5 --- jossa välikädellinen informaatiovirta saa rinnalleen suoramedian, jossa jo nyt ”tuotekehitysvauhti” on kiivasta – välttymättä voimallisilta ylilyönneiltä tarkisteettomina lähtötietoina – tosin ”laatumediakin” käyttää usein muun muassa ilmaisua ”nimettömien lähteiden arvioidessa” ---

HS: Toimittaja yritti olla kuukauden ilman somea – alkoi kokeilu, joka sai hänet muuttamaan koko suhtautumisensa kännykän käyttöön -toimittaja Antti Tiainen
~ https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005852573.html -

Ilkka Luoma kommentti: 5.10.2018 – 06:18:

Erinomaisen hämmästyttävä kirjoitus, joka toteaa kaikille "turhan viippailijoille" itsestään selvyyksiä! Sometus on laajempi ilmiö kuin vain Naamakirja, jota näin ilmaisten en halua mainostaa.

Tämä HS' n uusi itsessään hieno lukijan kommentointimahdollisuus on myös sosiaalista mediaa, kohdaltani oikealla nimelläni ja useimmiten toisilta nimimerkein [6. HS toi nyt näin suoran – tosin aiheellisesti moderoidun - vuorovaikutustilanteen lukijoidensa kanssa, tämä hyvä.

Entä se hämmästyttävyys? Juttu oli varovaista piilovaikuttamista Naaman turhuudesta. Face on kehittyvä esialku suorasta kansalaiskanavasta [7 - ilman välillistä laatutoimittajien suodattavuutta.

Perinteellinen media saa itselleen kilpailijan some-palveluista, oliko siis näin ollen jo nyt tarve esitellä toimittajan itsensä irtautumista tästä suorasta kansalaismedian Naama raakileesta?

On aivan varmaa, että somekehitys askeltuu voimallisin harppauksin, ja sehän imee mainoseuroja laatumediaksi itseään kutsuvalta tiedonvälittäjältä. Somen applikaatiokehitys on huimaa, ja sinne syntyy palveluita joka päivä lisää, ja alun "akvaariokalat" ovatkin jo historiaa [8.

Nyt perinnemedia joutuu skarppaamaan reippaasti, josta oiva esimerkki on tämä HS-vuorovaikutus lukijoidensa kanssa, jolle täydet pisteet.

Perinnemedia on joutunut osin rankkaan taisteluun aivan vallan huipullakin. Suorakanavakuningas ja US' n presidentti Donald Trump on kaikkien somettajien "äiti" [9, joka mollaa laatumediaa, koska se ei huomaa Donaldin "kaikkien aikojen erinomaisuutta", tosin Trump twiittailee, eikä niinkään "naamaile".

Informaatiomaailma on muuttunut, ja tässäkin on käynnissä kamppailu vaikuttamisena, kun "laatumedia lännessä" puskee itämollausta pelossaan, että idän "fake newsin" voima luhistaa läntisen pienen maailmavähemmistön kokonsa mukaiseen lokeroon.

On alkanut voimallinen West trolling manipulation -tyyppinen piilovaikuttamisen aikakausi. Lyhyesti WTM luotiin itäisen trollistanian vastapainoksi. Btw. Informaatio ei ole aina totuus. [T]

...
Entä nyt, kun lukijat lopettavat paperillisen informaatiokantoradan käytön -liki ympäristörikoksena aiemmalla tavalta tuottaa ”tietoa” lukijoille – Printtimedian kuolema:
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2013/03/printtimedian-kuolema.html - ]


Viitteet:
[1 ~ https://en.wikipedia.org/wiki/Truth -
[2
[3 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/12/west-trolling-east-trolling-nokittelua.html -
[4 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/08/totuus-hetken-piina.html -
[5 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/01/median-vallankumous-kansalaiset-astuvat.html -
[6
[7 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/09/kansakunta-ei-enaa-luota.html -
[8 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2009/05/yhteisollisyyden-naamakirjat-facebook.html -
[9 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/09/trumpmedia-kay-sotaa-perinnemediaa.html -


The END
Ilmianna
Jaa
En oikein saanut selvää, mitä koko tekstilläsi hait? Mutta nuo medianimitykset on syytä panna kuntoon. Selvin nimitysjako on valtamedia ja vastamedia. Laatumedia- ja valemedia-nimitykset ovat valtamedian kehittämiä aivopesu-nimityksiä.

Sekä Facebook että Wikipedia on molemmat valjastettu kulttuurimarxistiseen propagandan tekoon. Molemmat ovat alkaneet estämään oikeistolaisten lähteiden ja uutisten tarjonnan jättäen vasemmistolaiset vastaavat ainoiksi lähteiksi.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Totuuksien taistelua, jota ei ole olemassa!

Totuuksien taistelua – perinnemedia haluaa pitää sen omanaan

”Totuutta [1 absoluuttisena ilmiönä ei ole olemassa” -fil. Totuus on subjektiivinen ja hetkellinen tieto jostain sellaisesta, jonka uskotaan olevan perusteltua, määritettyä, todistettua tai muutoin hyväksyttyä informaatiovirtaa – ajassa. Voisimme sanoa totuuden olevan absoluuttinen, jos saisimme ajan virran pysähtymään.

Tänään perinnemedia käy kovaa sotaa sosiaalista mediaa ja sen väitettyä valheuutisointia/ -uutisvirtaa - ”fake news' iä” vastaan. Kun seuraa perinnemedian, jopa laatumedian uutissisältöä – alkaen otsikoinnista ja vertaa sitä ingressiin ja vihdoin leipätekstiin – huomaa vääjäämättä väkevän vahvan West trolling manipulation -ilmiön [2, joka luotiin vastineeksi sen itäiselle veljelle, jonka väitettiin löytyneen Pietarista [3 - ”tsaarin kaupungista”

Itseään laatumediaksi kutsuva informaatiotuottaja jo tutkiskelee itseään ja luotettavuuttaan

Laatumedia käy jo rinnastaen arviointia oman informaatiovirtansa paikkansa pitävyydestä, siksi lennokkaiksi ovat jo joidenkin aviisien lööppihuuto manipuloitunut [Kuvat 1. ja 2.] ---

Kirjoitus Helsingin Sanomista ~ https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005853719.html – otsikolla: ””Puiden seksielämä on aika samanlaista kuin ihmisten”, meille uskotellaan – Tietokirja voi väittää mitä tahansa vastoin totuutta” -toimittajana Hanna Mahlamäki ---
Ote: ” … Tietokirjoilla ei kuitenkaan ole totuustakuuta. Niiden laatu on kiinni siitä, tekeekö kirjailija työnsä huolella ja vastuullisesti totuuteen pyrkien sekä siitä, tarkistaako kirjan kustantaja tietokirjakäsikirjoituksen faktoja … ”
.
Ilkka Luoma -kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen: ”Erinomainen artikkeli tänä "fake news' ien" aikakautena, jolloin on kyse piinasta löytää totuus [4. Mikä tuo totuus on? Ehkä tuo totuuden määritelty olisi se kaikkien totuuksien äiti; ainakin helpottaisi elämää, jos siihen voisi luottaa. Luottamus ja totuus kietoutuvat yhteen.

Kun luottaa, tulee helpottunut olo, oli sitten luoton kohteena millainen ja miten tahansa todistettu tieto. Mitä sitten tieto on? Tieto on yksittäinen informaation osa, johon kohdistuu täysi luottamus – se on siis totta, kuten numero 2, joka rakentuu kahden tiedon (datan) 1 ja 1 summasta, tätä voimme pitää totuutena, siis luotamme numeroihin.

Onko luonnossa sitten numeroita? Ei ole, vaikka tuossa pihalla kasvaa kaksi puuta. Puita on meille ihmisten käsitemaailmalle kaksi, mutta evoluution hallitsemalle luonnolle siinä on eliö, joka jakautuu ja sulautuu ilman rajoja kokonaisuuteen, mikä ulottuu äärettömyyksiin – ”pienuuteen ja suuruuteen”. Avaruutta voimme pitää äärettömänä, koska emme voi sille piirtää rajoja!

Kuten huomaamme - tieto luo tuskaa, se on piina. Totuuden käsite on osaltansa hyväksymistä, jossa pelaa auktoriteetti, todiste mahdollisin vastaväittein, uskottavuus, vakuuttavuus ja halu hyväksyä sellaista minkä ymmärtää.

Onko totuudella takuuta, voimme sanoa ettei ole, tai se jatkuu niin pitkälle, kun ymmärrystä riittää. Totuus on abstrakti käsite, joka on jollekin ehdoton ja toiselle ymmärtämätön ja kaikkea noiden väliltä -karkeistaen ilmaistuna.

Totuus on myös tänä päivänä digitalisoitu, vaikka luonto ei digitaalisuutta edes tunne. Meidän ihmisten piti löytää digitalisointi, jotta saimme tietokoneen avuksemme "tietää enemmän".
Elämme analogiassa, se on itse elämä - tietoisuus, sillä ei ole rajoja, vain sävyjä ja ulottuvuutta. Tieto sävyjen äärettömyydestä luo tuskaa, koska emme osaa soljua elämän virrassa, vaan takerrumme sellaiseen, joka on kullekin ymmärryksen ja helpotuksen rajoissa.

Olemme rajoittuneita ja näin helposti johdateltavissa hyväksymiemme auktoriteettien edessä. Elän, siis olen sitä, mihin minut uskoteltiin. Usko on monille vahvin totuus”

Fake News & vihapuheet

Yllättävä teksti noitavainoista, jonka englanninkielisen merkityksen US presidentti Donald Trump omi itselleen median ja vastapoliitikkojen häijyjen venäläiskytkentäväitteiden vastapainoksi.
Noitavainot olivat arkipäivää satoja vuosia sitten, kun roviotulet paloivat kirouksien ja paholaisten pelosta. Vihaa nostatettiin ja vähänkään ”ylimaallista” kirottiin – jos ei muuta, niin kirkon kiroukseen tai Paavin panna bullaan.

Aiheeseen liittyy kiintoisa teksti Yle' ltä --- otsikolla: ”Noitavainot alkoivat 1600-luvun valeuutisista ja johtivat nopeasti aikansa someraivoon – Pohjoisessa hysteria ei ollut lähtöisin kirkosta vaan kansasta” -toimittaja Päivi Puukka ~ https://yle.fi/uutiset/3-10437626

Ilkka Luoma -kommentti: ”Melkoinen otsikointi! Toki aina kaikki lähtee liikkeelle kansasta, sillä kansa on kaikki me. Vuorovaikutusten risteyslankoja ei olla edes syvällisesti tutkittu. Mikä onkaan tämän jutun prosessijuuri ja juurisyy?”


Jatkuu

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta