projektiveneiden hintaromahdus menossa ?!?

fiksaamallakuntoon

Olen plaraillut tuossa projektikuntoisia veneitä ja suorastaan mykistynyt mille tasolle niiden hinnat ovat tippuneet. 9 metrisiä tehdastekoisia meriläisenrunkoja 300-700 euolla, finmar ja hurrican cabineja tonnilla jne. Onko niin että veneilyssä on menossa sukupolven vaihdos, ja uusi kolmikymppisten eli "playstation-sukupolvi" ei osaa kuin allekirjoittaa pikavippi-osamaksu ja lainahakemuksia, virta-avaimen väännön lisäksi ? Oli miten oli niin eletään teeseitse-miehen kulta-aikaa jos minulta kysytään. En enää tiedä mistä valita. Olen ollut venekuvioissa puoli vuosisataa ja olen nähnyt vain unia nykytilanteesta.

35

973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyrnäväntorpedo

      Nuoret eivät veneile yhtä paljon kuin ennen ja ne, jotka veneilevät, vaativat veneeltä enemmän.
      Toisaalta, jos puhutaan PS-sukupolvesta, niin se on lähempänä 40v kuin 30v eli ihan aikuisia ihmisä, jotka osaavat tehdä päätökset rationaalisin perustein.

      Olennaista on tietenkin, että tarjonta ylittää kysynnän ja siksi hinnat laskevat. Kaikille vanhoille veneille ei löydy ottajia, vaikka niitä jakaisi ilmaiseksi. Toisaalta ihan sama pätee 30 vuotta vanhoihin autoihin ja 50 vuotta vanhoihin rintamamiestaloihin.

    • bumerangi

      vähän meni väärään ruutuun rastit, laitetaan viikonloppupullon piikkiin siellä päässä.

      Ensinnäkin, asuntojen hinnat rintamamiestaloissa pysyy grynderien ja välittäjien hypetyksen vanavedessä ja niiden arvot ei ole tippuneet senttiäkään, pikemminkin kymmenkertaistuneet rakentamisesta lähtien.

      toiseksi, 30 v laatuautot jotka ovat liikenteessä, on jo keräilytavaraa eikä mitään ylitarjontabulkkia enkä puhu mistään ruosteisesta datsunista.

      kolmanneksi, vaatimukset veneeltä korreloivat taloudellista tilannetta, ei selkärangan DNA han kaiverrettua asetusta. Kaikki jotka veneilevät, veneilevät sillä tasolla joka taloudellisesti on mahdollista;

      perijä/rikas/korkeatuloinen ostaa uuden tai uudehkon, köyhä ostaa soutuveneen, työssäkäyvä ostaa mitä pystyy a. ostamaan ja ajamaan tai b. ostamaan, korjaamaan ja ajamaan.

      • Tyrnäväntorpedå

        Asuntojen hintaan vaikuttaa kolme asiaa: sijainti, sijainti ja sijainti. Rintamamiestalo säilyttää arvonsa, jos se on sopivalla paikalla. Se ei ole kuitenkaan monelle ensisijainen vaihtoehto koska omakotitaloasuminen vaatii osaamista ja viitseliäisyyttä.

        Suurin osa 30v vanhoista autoista ei ole keräilytavaraa muussa mielessä kuin että niiden osia saa keräillä, kun ne putoaa. Olet tietenkin oiekassa siinä, että 30 vuotta vanha ferrari voi olla kalliimpi kuin uusi. Sen sijaan 30v vanha Rolls Royce maksaa 10-20% uuden hinnasta ja moni pitää sitä laatuautona.

        Raha vaikuttaa valintoihin, mutta jos ei saa sitä, mistä pitää, ei ota mitään. On vaikea kuvitella miksi joku ostaisi jonku kymmeniä vuosia vanhan veneen, joka ei tuo iloa. Kaikki, jotka veneilevät, veneilevät sillä tasolla, joka on taloudellisesti mahdollista, mutta suuri osa jättää veneilemättä koska ei halua itselleen projektia.

        Oletko mielestäsi nokkela tai vitsikäs, kun puhut viinan kanssa lotraamisesta?
        Se on yhtä vanhaa legendaa kuin projektiveneet ja vanhat autot.

        Itsensä sekaisin juomisessa ei ole mitään hauskaa eikä sellaisesta leikin laskeminen antaa hiukan tyhmän kuvan. Ei tietenkään sinusta, mutta muista, jotka tekevät niin.

        Mutta jätetään tämä tähän, ollaan vain eri mieltä.

      • Tyrnävänjuopolle

        Tyhmyyttäsi ei voida jättää tähän, edes siksi että olet dokannut siellä deliriumiin itsesi viikonloppuna. Aloitetan tiedonkorjaus väittistäsi rintamamiestalot. On yhden tekevää mikä on sijainti, kunhan se on 20 km päässä yli 70 th asukkaan kaupunkia. Hki ssä jopa lämpöhuoeen eteisen saa vuokrattua 500 eurolla.

        Seuraavaksi autoaiheesi.
        Kyse oi ehjistä käyttö ja katsauskuntoisista ei filmitähtiautoista. Perustylsä nelovi 3 litran lmese uudella sisustuksella maalipinalla ja täysrempatulla tahrattomaksi joka kolosta puunattuna tai 100 th mitarilla, onnea löytämään alle 10 th. Eur.

        Veneaihe;
        Juopottelusi sai väärää tavaraa näppäimitöstäsi aikaiseksi. Ei se mitään. Minä korjaan.

        suuri osa jättää veneilemättä " 30 v ketuppijoystick aikuisista", silä luottoa uudehkoon veneeseen joka olisi helppoa, ei saa ja ne mihin on varaa, vaatisi pakin avamista ja remonttihousujen sovittamista päälle, taitojen lisäksi, ehkä jopa työssä käyntiä varaosien hankinnan kattamiseksi ilman kulutusluottokorkoa.

      • tolotolo
        Tyrnävänjuopolle kirjoitti:

        Kovas näkyy viina vievän tyttöä.
        "nelovi 3 litran Imese" voi kännissä näyttää hienolta, mutta jättää muut kylmäksi.

        Jos kirjoitusta ja vastausta vertaa toisiinsa, niin tämä vastaus on vähän kuin Mustajärven väite nobelvoittaja Ahtisaaren ymmärtämättömydestä. Siinä ei jää epäselväksi kumpi on Nobelin voittanut :D

        Tuo kirjoittaja muutenkin vain haastaa riitaa. Varmasti kiva ihminen kunhan ei tarvitse olla missään tekemisisä hänen kanssaan. Voimahali lähiomaisille.

      • huom
        tolotolo kirjoitti:

        Tyrätorpedo vaihtoi kesken keskustelun nikkiä "tolotolo"ksi.

      • huom
        huom kirjoitti:

        Tyrätorpedo vaihtoi kesken keskustelun nikkiä "tolotolo"ksi.

        Mikä sinun nikkisi on tässä keskustelussa?

      • fikskunt
        tolotolo kirjoitti:

        Kovas näkyy viina vievän tyttöä.
        "nelovi 3 litran Imese" voi kännissä näyttää hienolta, mutta jättää muut kylmäksi.

        Jos kirjoitusta ja vastausta vertaa toisiinsa, niin tämä vastaus on vähän kuin Mustajärven väite nobelvoittaja Ahtisaaren ymmärtämättömydestä. Siinä ei jää epäselväksi kumpi on Nobelin voittanut :D

        Tuo kirjoittaja muutenkin vain haastaa riitaa. Varmasti kiva ihminen kunhan ei tarvitse olla missään tekemisisä hänen kanssaan. Voimahali lähiomaisille.

        minä olen kiva ihminen kaikille jotka myyvät projektiveneitä tuohon hintaan kun niitä nyt myydään, oli uusavuton myyjä tai ei :) nyt on tee se itse ihmisten kultakausi. Toin vain esille asian. Hassua että se ynsii jotain, kertoo ilmeisesti siitä ettei kaikkia miellytä jos toiset saa nimellishinnoilla itselleen paatin ilman lainaa tai luottoa.

      • Tyrnäväntorpedo
        fikskunt kirjoitti:

        Mistä päättelit, että se risoisi ketään?
        En löydä yhtään siihen viittaavaa asiaa, mutta sinä varmasti kerrot missä niin lukee.

        Oliko tarkoitus haastaa riitaa, kun siihen viitaat?

      • fikskunt kirjoitti:

        minä olen kiva ihminen kaikille jotka myyvät projektiveneitä tuohon hintaan kun niitä nyt myydään, oli uusavuton myyjä tai ei :) nyt on tee se itse ihmisten kultakausi. Toin vain esille asian. Hassua että se ynsii jotain, kertoo ilmeisesti siitä ettei kaikkia miellytä jos toiset saa nimellishinnoilla itselleen paatin ilman lainaa tai luottoa.

        Jotkut ostavat paatin ilman lainaa sormia rasvaamatta. Yleensä kyseiset yhteiskunnan tukipilarit kuten Kerttulitäti ja Jurpå kykenevät myös kirjoittamaan kieliopillisesti kelvollista suomea. Toki moinen kultivoituneisuus olisi yllättävä piirre kaltaisessasi snorkkeliperseessä.

    • luottistietis

      pleikkaripellet puolestaan ostavat mitä luottotiedoillaan pystyvät saamaan haltuun....ja sitä kautta aukeaa kultasuoni vanhemmalle sukupolvelle joiden kädet on tehneet muutakin kuin painaneet joystick nappeja ja ketsuppipullon kylkeä

      • tolotolo

        Joo ihan varmaan :D

    • kulta-aika

      Olen kolmekymppinen hyvin toimeentuleva tee-se-itse mies ja olen huomannut saman kehityksen noin vm -90 perämoottoreissa. Konevikaisia saa edullisesti ja tekisi mieli värkätä muutama ajokuntoon, mutta toisaalta olen huomannut myös, ettei kunnossa olevatkaan tuon ikäluokan 2t koneet käy enää kaupaksi.

      Jos itselle rakentaa niin nyt eletään kulta-aikaa, mutta myytäväksi tekeminen on riski.

      • Tyrnäväntorpedo

        Jos 30 vuotta vanhan perämoottorin saa käytännössä ilmaiseksi ja kuntoon laittaminen on harrastus, niin eikö se ole hyvinkin halpaa verrattuna vaikka golfiin tai purjehdukseen?
        Yleensä harrastuksiin menee rahaa ja sehän ei sinulle ole ongelma.

    • Itsestäänselvyys

      Myytäväksi tekeminen on aina ollut riski , jo tavaran päivästä yksi.

    • SuperKuluttaja

      Kulutusluotot la vain uutta.
      Homeiset vanhat veneet ei kiinnosta.
      Teeseitse sukupolvi on jo historiaa....

      • Tyrnäväntorpedo

        Kulutusluotoillahan ne vanhat veneetkin on aikoinaan ostettu. 80-luvun lopulla rahaa oli tyrkyllä niin, että ranteita pakotti :D
        Myöskään silloin ei vanhat veneet kiinnostaneet.
        Aika vähän on maailma muuttunut

      • ketsuppipulloallergikko
        Tyrnäväntorpedo kirjoitti:

        Kulutusluotoillahan ne vanhat veneetkin on aikoinaan ostettu. 80-luvun lopulla rahaa oli tyrkyllä niin, että ranteita pakotti :D
        Myöskään silloin ei vanhat veneet kiinnostaneet.
        Aika vähän on maailma muuttunut

        Silloin 80 luvulle asti kiinnosti itseteko siinä määrin että monet lasikuituvenetehtaat myi puolivalmiita. Kerro juoppo yksikin moottorivenetehdas joka enää tekee näin ? Vanhat veneet olivat ok silloin ja jopa puuveneet oli silloin vielä ok.

      • Tyrnäväntorpedo
        ketsuppipulloallergikko kirjoitti:

        Ei ole kovin omintakeinen havainto, että 40-vuotta sitten kelpasi asiat, jotka nyt ei.
        Ladakin kelpasi ja H-vene oli jopa hieno.
        Reikäkorttitallentajan palkalla ei veneitä silloinkaan ostettu.

      • JurristiVeneilijä
        ketsuppipulloallergikko kirjoitti:

        Silloin 80 luvulle asti kiinnosti itseteko siinä määrin että monet lasikuituvenetehtaat myi puolivalmiita. Kerro juoppo yksikin moottorivenetehdas joka enää tekee näin ? Vanhat veneet olivat ok silloin ja jopa puuveneet oli silloin vielä ok.

        Puolivalmiita lasikuitukiuluja ne veneet siellä venekaupassakin on. Veneen karvalakkihintaan pitää laskea vähintään 35% päälle että siinä on moottori ja peruskamat, joita kutsutaan nykyään "lisävarusteiksi". Nykyään vaan kukaan ei lähde niitä peruskamoja itse etsimään ja asentelemaan kun ne valmistaja on ne valmiiksi paketoinut listalle.

    • Niin.se.aika.rientää

      Aloittajalla on tainnut mennä ajantaju vähän sekaisin? No, hän on ollut "kuvioissa" jo puoli vuosisataa, joten ihmekös tuo, ettei joku vanha Hurrican enää maksa saman kuin puolta nuorempana joskus 90-luvulla.

      Ihan varmaa on, ettei esim. 90-luvullakaan joku 40-50 vuotta vanha romu maksanut paljon paskaakaan.

      Aloittajan nuoruudessa ne Hurricanit ym. ovat olleet jotain 10-20 vuotta vanhoja, eli vastaavat tänään 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun vaihtoveneitä. Ei taida niitä löytyä tonnilla tai kahdella?

      Parin vuosikymmen päästä kyllä löytyy niiitäkin romuhinnalla.

      • Hurrican

        Hittolainen, muistan kun oli ihan napero niin Hurrican Cabin oli tosi siisti venhe! Sillä olis toteuttanut kaikki Pertsa ja Kilu seikkailut mitä lapsena haaveiltiin.

      • TervanTuoksu
        Hurrican kirjoitti:

        Hittolainen, muistan kun oli ihan napero niin Hurrican Cabin oli tosi siisti venhe! Sillä olis toteuttanut kaikki Pertsa ja Kilu seikkailut mitä lapsena haaveiltiin.

        Minäkin muistan Pertsan ja Kilun seikkailut. Parempaa viihdettä kun ne kirjat ei kyllä ollut.
        Milloinkaan en ole nauttinut veneilystä enempää kuin silloin 60- luvulla teini-ikäisenä.
        Veneet ja hevosvoimat ovat kasvaneet, mutta veneilynautinto ei ole sitä samaa kuin silloin ennen.

      • ikivanhaihminen

        ei tässä ajantaju mihinkään sekaisin ole mennyt. Ja kyllä, tiedän ettei 90-luvun yamarinia, baylineriä tai four winnssiä saa 1000 eurolla. Mutta kun puhutaan 1000 -2000 euron projektista, niin luuletko että sillä vuosikymmenellä on minulle mitään suurempaa väliä koska sen hintaluokan veneessä kaikki joutuu kuitenkin jollain tavalla fiksaamaan tai läpi käymään kuitenkin, onhan kyseessä "vanha" vene. Ja on totta että suurin mielenkiintoni on nyt niissä 70-80 luvun veneissä ja sillä on sellainenkin selittävä tekijä kuin kokoonpanon yksinkertaisuus ja esim. Hurrican cabineja myytiin myös perämoottoriversiona. Sisäperän remppaus tuo aina omaa työn määrän lisää ja pitää miettiä kaksi kertaa kun sellaiseen ryhtyy.

    • uuttamielivä

      Se vaan on vedettävä monen myyjän kellonsa nykyaikaan jos on oikesti realisoimassa venettä.
      Hintataso on järkevöitymässä eikä enää makseta vanhoista lähes uuden hintaa. Tosin nettiveneen ja torin mukaan näin ei ole mutta yksityisten ilmoituksista lähtisi pois noin 80% jos ilmoitus maksaisi vaikka 10€ kuukaudesa, sillon jäisi nää kokeeksi ilmoittajat jotka toivovat sen hullun ostajan sapumista ja maksavan "speedermanin" pyyntihinnan. Tämän ilmaisen ilmoittelun huomaa siitä kun samat veneet ilmestyvät vuodesta toiseen ylihintaisena myyntiin. Nyt on vihdosta viimein tullut että perunasäkin näköisestä Busteristakaan ei enää makseta älyttömiä kun tarjontaa on enemmän kuin kysyntää.

      • aika.pysähtynyt

        Vai olet vuodesta toiseen seurannut samojen veneiden ilmestymistä myyntiin.
        Montako vuotta luulet vielä menevän, että hinnat ovat sopivat?

      • Tyrnäväntorpedo
        aika.pysähtynyt kirjoitti:

        Vai olet vuodesta toiseen seurannut samojen veneiden ilmestymistä myyntiin.
        Montako vuotta luulet vielä menevän, että hinnat ovat sopivat?

        Voi käydä niin, että veneen arvo myyjän silmissä on aina suurempi kuin minkään ostajan. Silloin kysyntä ja tarjonta ei koskaan kohtaa, vaikka hinta laskisi jatkuvasti.

      • aika.pysähtynyt
        Tyrnäväntorpedo kirjoitti:

        Voi käydä niin, että veneen arvo myyjän silmissä on aina suurempi kuin minkään ostajan. Silloin kysyntä ja tarjonta ei koskaan kohtaa, vaikka hinta laskisi jatkuvasti.

        Kello on 21:40.

    • valikointia

      Projektiveneitä on monenlaisia; sellaisia joille voi tehdä jotain ja sellaisia joille ei. Lommoinen niiteistä vuotava ja tukikulmista väsynyt alumiinivene on menetetty peli. Lahonnut puuvene usein liian suuri työ hyötyyn nähden. Mutta lasikuituvene jossa vähän päästetty sisusta homeeseen, stingerit lahoamaan tai nalkattu kone kiinni ilman jäähdytystä; näissä on vielä toivoa, etenkin kun niitä myydään puoli-ilmaiseksi.

    • NykyinenFiskaristi

      Yksinkertaisesti kun katsoo projektiveitä niin huomaa nopeasti, mitkä ei mee kaupaksi. Hitaammat uppoomarunkoiset, koska massat haluavat nopeita liukuvarunkoisia veneitä, tämän voi todeta venetehtaiden kuvastosta tai myyntitilastoista myös. Veneistä on vain ylitarjonta ja veneiden hinnat on vähän hajonneet. Osa pyytää tunnearvon mukaan ihan liikaa ja sitten projektit ei maksa juuri mitään.
      Ennen kun ostaa projektia niin kannattaa hetki miettiä ja laskea.
      Veneen rahti helposti 500€, paikka missä sitä remppaa xx€, pientarvikkeita, maalia nopeesti 1000€, käytetty kone jos pitää uusia 1000€, merivaihde 500€, aikaa menee 200tuntia jonka olisi voinut käyttää veneilyyn. Tämäkin laskettuna reippaasti alakanttiin, joten kunnossa olevan ostaminen on halvempaa,
      Tämä oli vain minun pohdinta asiasta.

      • veneprojremontoija

        Mielenkiintoinen näkökulma. Olin samaa mieltä tekstissäsi aina tuohon kohtaan asti, jossa 200 tunnin työn kohdalla perjantain perinteinen yrttiligöörini meni väärään kurkkuun. 200 eurolla tekee veneen jo melkein tyhjästä, ei puhuta enää projektivenetyötunneista. Voin valaista sinulle toista kymmentä venettä rempanneena, että helppo keissi: 10-15 tuntia, keskivaikea 40-80 tuntia, rankka kaikki pinnat pilssistä ankkurivaloon nuoleva projekti 80-120 tuntia....jos tekisin raakarungosta veneen, ehkä tuo 200 tuntia tulisi täyteen edellyttäen että vene on jo lähemmäs 10 metrinen.

      • NykyinenFiskaristi
        veneprojremontoija kirjoitti:

        En siis työtunneille ole laskenut hintaa. Käytin hytilliseen puufiskariin ton ajan ja nykyisellä tietämyksellä menis 1/3 ajassa, mutta puun kyllästämisessä, lakkauksessa, hionnassa menee vaan aikaa ihan perkuleesti. Jos olis ollut lasikuituvene johon ei pintahommia pidä tehdä niin paljon nopeemmin selviäisi.

      • veneprojremontoijaa
        NykyinenFiskaristi kirjoitti:

        En siis työtunneille ole laskenut hintaa. Käytin hytilliseen puufiskariin ton ajan ja nykyisellä tietämyksellä menis 1/3 ajassa, mutta puun kyllästämisessä, lakkauksessa, hionnassa menee vaan aikaa ihan perkuleesti. Jos olis ollut lasikuituvene johon ei pintahommia pidä tehdä niin paljon nopeemmin selviäisi.

        joo ei työtunneille kannata hintaa laskea näissä jutuissa, jos alkaa niin mikään muu kuin harrastuksesta luopuminen ei ikannata.

        Noniin, eli siellä oli puuveneestä kyse, sitten vain taivas onkin rajana työtunneille, 200 tuntia kuulostaa jo uskottavalle, joku voisi sanoa että jopa pienelle työmäärälle. Itse en puuveneprojekia ottaisi. Kolme kuidutettua riittää tälle elämälle kokemukseksi, keskityn puhtaasti lasikuituihin nykyään.

    • Båt-Jobbari

      Ei ole ainakaan Espoossa projektit halpoja noissa mitä kaupunki myi tarjousten perusteella. Joku purkkari nyt oli ehkä edukas mutta noista pienemmistä veneistä ei olis yhdestäkään saanu samaa rahaa nettiveneessä kaupittelemalla. Oli ne niin kaatiskamaa moni. Covemarissa 3 kuutiota vettä painolastina ja pukit painunu pohjan sisään, ilman tekniikkaa, 1222 euroa. Haljennu ja läpivettyny Terhi 30 heppasella yamahalla josta puuttuu koppa 1600€. Hulluja ovat.

      Myydyt veneet ja tarvikkeet
      Korkein tarjous Tarjouksia yhteensä Tiedot myytävästä tuotteesta
      VENE 1 600 26 Alumiinivene, 4 m
      VENE 2 321 4 Helmsman 26, 8 m, lujitemuovi
      VENE 3 0 0 Pitkäkölinen purjevene, 9 m, puu
      VENE 4 550 10 Tuulilasivene, 4 m, lujitemuovi
      VENE 5 300 8 Pulpettivene, 4 m
      VENE 6 187,6 11 Avovene, 4 m
      VENE 7 675 4 H-vene, 8,3 m, lujitemuovi
      VENE 8 452 8 HT-vene ja Suzuki moottori 65 hp, 5 m, puu
      VENE 9 450 39 Terhi 385, 3,8 m, muovi
      VENE 10 1222 19 Covemar 600, 6 m, lujitemuovi
      VENE 11 1201 1 Matkavene, 9 m, puu
      VENE 12 0 0 Purjevene, 7 m, puu
      VENE 13 200 1 Matkavene, 9 m
      VENE 14 123 1 Purjevene, 6 m, lujitemuovi
      VENE 15 1230 3 Matkavene, 11m, puu
      VENE 16 0 0 Purjevene, 8 m, puu
      VENE 17 211 2 Purjevene, 7 m, lujitemuovi
      VENE 18 2060 31 Vator 17 HT, 5 m, lujitemuovi
      VENE 19 1156 32 Pulpettivene ja Mariner moottori 50 hp, 5 m, lujitemuovi
      VENE 20 722 38 Yamarin 460, 4,6 m, lujimuovi
      VENE 21 700 8 Tuulilasivene, 5 m, lujitemuovi
      VENE 22 3121 59 HT-vene, Yamaha moottori 85 hp ja traileri, 5,6 m, lujitemuovi
      VENE 23 - - LUNASTETTU
      VENE 24 1600 50 Terhi Nordic 6020 ja moottori, 4,6 m, muovi
      VENE 25 510 15 Terhi 410, 4,1 m, muovi
      VENE 26 50 1 Purjejolla, 4,8 m, lujitemuovi
      VENE 27 212 4 AMF TRAC 16, 5 m, lujitemuovi
      VENE 28 700 22 HT-vene ja traileri, 5 m, lujitemuovi

    • terveysviran-omainen

      mikä ihmeen purjehdus-oksennus tuo oli ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe