Pattayalla on aina rahaa mukavasti ainakin jutuissa ja Suomessa asutaan vuokralla kaupungin paska-asunnossa ja kitkutetaan paskalla liksalla paskaduunissa ja 11 kuukautta ilman naista.
Siinä Pattayan kuninkaat.
Kuningas Pattayalla ja perseaukinen Suomessa
16
283
Vastaukset
- 63NumBall64
Olen samaa mieltä mutta turha sitä on palstalla jatkuvasti toistaa, kun valtaosa kirjoittajista on samalla tasolla... enemmän google matkailua kun sitä todellista Thaimaan tuntemusta.
"Thaimaan tuntemuksesta" juttelee hän jonka jutut on Reiskalta kuultuja 80- luvulla Esson kahviossa ja loput täältä omalla mielikuvituksella höystettynä.
Kannattaa joskus tulla katsomaan, niin ei jää mutu-tuntumaan kaikki. Siellä metsämökin arka tonttu linnoittautunut kämppäänsä viritellen varashälyttimiä "kodinturvaksi".
Pattayan turistit on ennakkoluulottomia elämästä nautiskelijoita ja aktiivisia matkaajia. Baarikärpäsiä on vain vähän ja seksituristeja vielä vähemmän ja he ei vie kenenkään yöunia eikä mielenrauhaa.
Asukkaat on joko vapaaherroja tai yrittäjiä. Vain muutama on juonut itsensä hengiltä täällä joka on todella vähän verrattuna alko- suomeen.
Köyhät ei tänne saakka tule. Jos on kaksi tonnia vaan rahaa lomalle, niin kannattaa harrastaa sitä seksiturismia siellä kotosuomessa, jos sellaisesta tykkää. Täällä ei pikkurahoilla pullistella. Hua Hin on aina alennusmyynnissä. Siellä voi ostaa vanhan kantturan alle 10 tuhatta bahtia kuukaudessa.
Köyhimmät on Huassa niin ovella, että hommaavat huoralleen sairaseläkkeen Suomesta.- Sensei--
vuodesta20l0 kirjoitti:

Köyhimmät on Huassa niin ovella, että hommaavat huoralleen sairaseläkkeen Suomesta.Näin hän kertoo kantturoista jolla pulkassa 120 suomilehmän kaatoa.
Pikkurahapullistelija kuitenkin lyö vetoa ja perskärpäset kirjoittelee että ei ole enään voimassa. - Suomilehmä
vuodesta20l0 kirjoitti:
"Thaimaan tuntemuksesta" juttelee hän jonka jutut on Reiskalta kuultuja 80- luvulla Esson kahviossa ja loput täältä omalla mielikuvituksella höystettynä.
Kannattaa joskus tulla katsomaan, niin ei jää mutu-tuntumaan kaikki. Siellä metsämökin arka tonttu linnoittautunut kämppäänsä viritellen varashälyttimiä "kodinturvaksi".
Pattayan turistit on ennakkoluulottomia elämästä nautiskelijoita ja aktiivisia matkaajia. Baarikärpäsiä on vain vähän ja seksituristeja vielä vähemmän ja he ei vie kenenkään yöunia eikä mielenrauhaa.
Asukkaat on joko vapaaherroja tai yrittäjiä. Vain muutama on juonut itsensä hengiltä täällä joka on todella vähän verrattuna alko- suomeen.
Köyhät ei tänne saakka tule. Jos on kaksi tonnia vaan rahaa lomalle, niin kannattaa harrastaa sitä seksiturismia siellä kotosuomessa, jos sellaisesta tykkää. Täällä ei pikkurahoilla pullistella. Hua Hin on aina alennusmyynnissä. Siellä voi ostaa vanhan kantturan alle 10 tuhatta bahtia kuukaudessa.
Köyhimmät on Huassa niin ovella, että hommaavat huoralleen sairaseläkkeen Suomesta.Baarikärpäsiä on vain vähän ja seksituristeja vielä vähemmän.
Jos on kaksi tonnia vaan rahaa lomalle, niin kannattaa harrastaa sitä seksiturismia siellä kotosuomessa,
Siis että mitä ja häh ??? Mitä nyt tahdot ihan oikeasti köhköh sanoa ? Olet siis varakkaampi seksituristi !!! vuodesta20l0 kirjoitti:
"Thaimaan tuntemuksesta" juttelee hän jonka jutut on Reiskalta kuultuja 80- luvulla Esson kahviossa ja loput täältä omalla mielikuvituksella höystettynä.
Kannattaa joskus tulla katsomaan, niin ei jää mutu-tuntumaan kaikki. Siellä metsämökin arka tonttu linnoittautunut kämppäänsä viritellen varashälyttimiä "kodinturvaksi".
Pattayan turistit on ennakkoluulottomia elämästä nautiskelijoita ja aktiivisia matkaajia. Baarikärpäsiä on vain vähän ja seksituristeja vielä vähemmän ja he ei vie kenenkään yöunia eikä mielenrauhaa.
Asukkaat on joko vapaaherroja tai yrittäjiä. Vain muutama on juonut itsensä hengiltä täällä joka on todella vähän verrattuna alko- suomeen.
Köyhät ei tänne saakka tule. Jos on kaksi tonnia vaan rahaa lomalle, niin kannattaa harrastaa sitä seksiturismia siellä kotosuomessa, jos sellaisesta tykkää. Täällä ei pikkurahoilla pullistella. Hua Hin on aina alennusmyynnissä. Siellä voi ostaa vanhan kantturan alle 10 tuhatta bahtia kuukaudessa.
Köyhimmät on Huassa niin ovella, että hommaavat huoralleen sairaseläkkeen Suomesta."Köyhät ei tänne saakka tule. Jos on kaksi tonnia vaan rahaa lomalle, niin kannattaa harrastaa sitä seksiturismia siellä kotosuomessa, jos sellaisesta tykkää. Täällä ei pikkurahoilla pullistella."
Tuota en kyllä "allekirjoita".
Perjantaina palasin viimeisimmältä Thaimaan matkaltani (josta jonkusen kerran matkan aikana tällekkin palstalle kirjoitin), jonka kesto oli 11yötä, josta ensin viikkoa Pohjois-Thaimassa moottoripyöräilyn merkeissä ja sitten neljä yötä Pattayalla.
Koko reissun kustannukset oli matkan jälkeen laskettuna noin 1600€, sisältäen suorat Bangkokin lennot Finnairilla, Thaimaan sisäiset lennot, 11-yötä ihan hyvätasoisissa hotelleissa (yhteensä viisi eri hotellia), kahden eri ison moottoripyörän (Honda CB650F ja Kawasaki F900, molemmat vuosimallia 2018) vuokrat, noin 1400-ajokilometrin polttoainekulut, sekä matkan syömiset ja juomiset.
Eli tosiaan erittäin selvästi 2000€ oli tuon(kin) Thaimaan matkani kulut, kerrotko miksi minun olisi kannattanut vaihtoehtoisesti "harrastaa seksiturismia suomessa" ennemmin kuin tehdä tuo Thaimaan lomani joka mielestäni oli erittäin onnistunut reissu.Suomilehmä kirjoitti:
Baarikärpäsiä on vain vähän ja seksituristeja vielä vähemmän.
Jos on kaksi tonnia vaan rahaa lomalle, niin kannattaa harrastaa sitä seksiturismia siellä kotosuomessa,
Siis että mitä ja häh ??? Mitä nyt tahdot ihan oikeasti köhköh sanoa ? Olet siis varakkaampi seksituristi !!!Ei, vaan JOS rahan tarkoituksena on saada maksimaalinen määrä seksiä, niin kannattaa jäädä Suomeen. Hölmöä tuhlata lentolippuihin, hotelleihin ja takseihin, kun voi käyttää nekin rahat naisiin Suomessa.
Siksi tuo teoria "köyhistä peräkammarinpojista panomatkalla" ei voi pitää paikkansa, kun siinä ei ole mitään järkeä eikä lisäarvoa sille rahalle.
Siksi samasta syystä köyhiä panomiehiä ei Pattayalla ole. Kelamiehiä saattaa jokunen löytyä, mutta he viettävät ihan samanlaista lomaa Pattayalla kuin viettäisivät vaikkapa Algarvessa. Ei siellä sen enempää eikä vähempää ryypätä ja panna kuin täälläkään.
Tulee mieleen eräs motoristien suosiossa oleva hotelli Etelä-Saksassa. Siellä oli hotellin puolesta puoli tusinaa maksullista naista tarjolla. Kauppa kävi ihan hyvin. Mikäs sen mukavampi kuin saada hikisen ajopäivän päätteeksi pesijä mukaan suihkuun, pikku hieronta ja seksiä päälle.santtu_1975X kirjoitti:
"Köyhät ei tänne saakka tule. Jos on kaksi tonnia vaan rahaa lomalle, niin kannattaa harrastaa sitä seksiturismia siellä kotosuomessa, jos sellaisesta tykkää. Täällä ei pikkurahoilla pullistella."
Tuota en kyllä "allekirjoita".
Perjantaina palasin viimeisimmältä Thaimaan matkaltani (josta jonkusen kerran matkan aikana tällekkin palstalle kirjoitin), jonka kesto oli 11yötä, josta ensin viikkoa Pohjois-Thaimassa moottoripyöräilyn merkeissä ja sitten neljä yötä Pattayalla.
Koko reissun kustannukset oli matkan jälkeen laskettuna noin 1600€, sisältäen suorat Bangkokin lennot Finnairilla, Thaimaan sisäiset lennot, 11-yötä ihan hyvätasoisissa hotelleissa (yhteensä viisi eri hotellia), kahden eri ison moottoripyörän (Honda CB650F ja Kawasaki F900, molemmat vuosimallia 2018) vuokrat, noin 1400-ajokilometrin polttoainekulut, sekä matkan syömiset ja juomiset.
Eli tosiaan erittäin selvästi 2000€ oli tuon(kin) Thaimaan matkani kulut, kerrotko miksi minun olisi kannattanut vaihtoehtoisesti "harrastaa seksiturismia suomessa" ennemmin kuin tehdä tuo Thaimaan lomani joka mielestäni oli erittäin onnistunut reissu.Puhuinkin numerotolvanan ikuisesta väitteestä, että Pattayalle tullaan vaan panemaan ja turistit ovat kaikki köyhiä vanhoja poikia viiksekkäitä. Pattayalla ei seksituristi kahdella tonnilla kauaa porskuta. Normaalilomalla (jota on 95% turisteista) kahdella tonnilla elelee komeasti.
Ei tuo sinunkaan luku- ja luetun ymmärtäminen ole ihan kirkkaimmasta päästä.
Urheiluaikoina elelin Thaimaassa 300 eurolla kuukauden. Se sisälsi majoituksen ja terveelliset sapuskat ja vedet. Eläähän täällä vaikka satasella, jos oikein tiukille haluaa vetää. Cha amissa oli raitis suomikundi, joka oli elänyt puoli vuotta täysin ilman rahaakin.- 63NumBall64
vuodesta20l0 kirjoitti:
"Thaimaan tuntemuksesta" juttelee hän jonka jutut on Reiskalta kuultuja 80- luvulla Esson kahviossa ja loput täältä omalla mielikuvituksella höystettynä.
Kannattaa joskus tulla katsomaan, niin ei jää mutu-tuntumaan kaikki. Siellä metsämökin arka tonttu linnoittautunut kämppäänsä viritellen varashälyttimiä "kodinturvaksi".
Pattayan turistit on ennakkoluulottomia elämästä nautiskelijoita ja aktiivisia matkaajia. Baarikärpäsiä on vain vähän ja seksituristeja vielä vähemmän ja he ei vie kenenkään yöunia eikä mielenrauhaa.
Asukkaat on joko vapaaherroja tai yrittäjiä. Vain muutama on juonut itsensä hengiltä täällä joka on todella vähän verrattuna alko- suomeen.
Köyhät ei tänne saakka tule. Jos on kaksi tonnia vaan rahaa lomalle, niin kannattaa harrastaa sitä seksiturismia siellä kotosuomessa, jos sellaisesta tykkää. Täällä ei pikkurahoilla pullistella. Hua Hin on aina alennusmyynnissä. Siellä voi ostaa vanhan kantturan alle 10 tuhatta bahtia kuukaudessa.
Köyhimmät on Huassa niin ovella, että hommaavat huoralleen sairaseläkkeen Suomesta.Resupetteri olet tosiaan parasta mainosta pattayalla, eikä niin positiivist1, sinä tässä olet kertonut aiemmin vieväsi vuokramorsiamen vihille, minä taas en ole sellaista kertonut... onko sitten sillä jotain eroa on huora kallis vai halpa, kaiketi ne halvatkin on ihmisiä reppana.
Jos jo tämän aiemmin palstalla kirjoittaneen ravintoloisijan juttuihin on uskomista, suomibaarien safkakin on täyttä paskaa, lihapullat ikean tavaraa... en oikein usko että toki joku voi elämästä nauttia niitäkin vetämällä, jos suomessa hakee ruokansa, ruokajonosta.. reppana... - Lopettakaatyperyys
63NumBall64 kirjoitti:
Resupetteri olet tosiaan parasta mainosta pattayalla, eikä niin positiivist1, sinä tässä olet kertonut aiemmin vieväsi vuokramorsiamen vihille, minä taas en ole sellaista kertonut... onko sitten sillä jotain eroa on huora kallis vai halpa, kaiketi ne halvatkin on ihmisiä reppana.
Jos jo tämän aiemmin palstalla kirjoittaneen ravintoloisijan juttuihin on uskomista, suomibaarien safkakin on täyttä paskaa, lihapullat ikean tavaraa... en oikein usko että toki joku voi elämästä nauttia niitäkin vetämällä, jos suomessa hakee ruokansa, ruokajonosta.. reppana...Oletko sä edes ikinä käynyt Thaimaassa. Sinun juttusi vaikuttavat siltä ettet ole.
Tai jos oikeasti asut siellä niin et ainakaan kotoasi paljon poistu.
Tietysti voit olla niin tyhmä ettet ymmärrä miksi köyhän ei kannata matkustaa Pattayalla panemaan.
Hua Hinnissä ja Phuketin käy suomalainen mies ihan yhtälailla huorissa, mutta et sitäkään ymmärrä.
Minä epäilen että olet satuhahmo etkä mies ollenkaan. Kaikki juttusi vaikuttaa väärältä.
Kovasti olet nähnyt vaivaa todistaaksesi Hua Hinnissä asuva mies miksi?
Sanoin Chiang maissa kertoo kuka hän on miksi?
2010 kertoo kuka hän on koska ookoo teidän valheita kysynkin 2010 miksi noiden trollien kanssa väittely.
Ihan sama mitä tähän laittaa trollintarkoitus on katkeruus päissään jakaa vitutustaan.
Pattayasta on löytänyt hyvän kohteen ku te vastaat te sille.
Pointti Thaimaassa pärjää halvalla seksituristina ei.
Tässä on pari parempaa kohdetta seksituristille.
Saksa, stekki, espanja, puola, unkari, kaikki entiset Jugoslavian maat,
Ukraina, Bulgaria, Filippiinit, kampotsea, vietnam ja jos mustista tykkää niin Gambia.
Alkuun pari halvempaa kohdetta kuin Thaimaa.
. - soisoiman
63NumBall64 kirjoitti:
Resupetteri olet tosiaan parasta mainosta pattayalla, eikä niin positiivist1, sinä tässä olet kertonut aiemmin vieväsi vuokramorsiamen vihille, minä taas en ole sellaista kertonut... onko sitten sillä jotain eroa on huora kallis vai halpa, kaiketi ne halvatkin on ihmisiä reppana.
Jos jo tämän aiemmin palstalla kirjoittaneen ravintoloisijan juttuihin on uskomista, suomibaarien safkakin on täyttä paskaa, lihapullat ikean tavaraa... en oikein usko että toki joku voi elämästä nauttia niitäkin vetämällä, jos suomessa hakee ruokansa, ruokajonosta.. reppana...Mainitse Pattayalta 5 suomibaaria joissa olet viime vuosina syönyt ja todennut ne kaikki paskaksi? Minä olen syönyt pelkästään hyvää ruokaa niissä.
Paskan syöttäminen ei toimi kauaa, ja monet suomibaarit on kuitenkin porskuttaneet vuodesta toiseen täysin kunnialla. Se todistaa jo pelkästään sen että niiden sapuskat kelpaa vallan hyvin. Useimmissa myös muille kuin suomalaisille, joita sinäkin käsittääkseni edustat, vaikka kovasti olet aina suomalaisia haukkumassa lähes joka päivä. Täällä palstallakin on suomalaisia ja suomibaareissa on suomalaisia ja suomessa on suomalaisia. Kannattaa pysyä näistä kaikista pois, jos vihaa suomalaisia. Älä katso myöskään peiliin, sillä sieltä katselee takaisin urpoin suomalainen mitä minä tiedän. - MoiMoiMan
soisoiman kirjoitti:
Mainitse Pattayalta 5 suomibaaria joissa olet viime vuosina syönyt ja todennut ne kaikki paskaksi? Minä olen syönyt pelkästään hyvää ruokaa niissä.
Paskan syöttäminen ei toimi kauaa, ja monet suomibaarit on kuitenkin porskuttaneet vuodesta toiseen täysin kunnialla. Se todistaa jo pelkästään sen että niiden sapuskat kelpaa vallan hyvin. Useimmissa myös muille kuin suomalaisille, joita sinäkin käsittääkseni edustat, vaikka kovasti olet aina suomalaisia haukkumassa lähes joka päivä. Täällä palstallakin on suomalaisia ja suomibaareissa on suomalaisia ja suomessa on suomalaisia. Kannattaa pysyä näistä kaikista pois, jos vihaa suomalaisia. Älä katso myöskään peiliin, sillä sieltä katselee takaisin urpoin suomalainen mitä minä tiedän.Mainitse 5 baarin ketju Chiang Maista joka ei ole toiminut vuosia joita olet haukkumassa lähes joka päivä.
Kannattaa pysyä Chiang Maista pois ilmeisesti.
Älä katso peiliin, tatuoinnit on kadonnut. - 63NumBall64
soisoiman kirjoitti:
Mainitse Pattayalta 5 suomibaaria joissa olet viime vuosina syönyt ja todennut ne kaikki paskaksi? Minä olen syönyt pelkästään hyvää ruokaa niissä.
Paskan syöttäminen ei toimi kauaa, ja monet suomibaarit on kuitenkin porskuttaneet vuodesta toiseen täysin kunnialla. Se todistaa jo pelkästään sen että niiden sapuskat kelpaa vallan hyvin. Useimmissa myös muille kuin suomalaisille, joita sinäkin käsittääkseni edustat, vaikka kovasti olet aina suomalaisia haukkumassa lähes joka päivä. Täällä palstallakin on suomalaisia ja suomibaareissa on suomalaisia ja suomessa on suomalaisia. Kannattaa pysyä näistä kaikista pois, jos vihaa suomalaisia. Älä katso myöskään peiliin, sillä sieltä katselee takaisin urpoin suomalainen mitä minä tiedän.Resupetteri en ole käynyt viiden vuoden aikana kuin parissa suomibaarissa, miksi minun pitäisi jotain nimiä antaa kun palstalla vaikuttava baarinpitäjä on kertonut asian todellisen laidan, resu kyllä minä tunnistan onko lihapulla itse tehty, onko pihvit, sveitsinleikkeet makkarat suoraan pakkasesta, ja kastikkeet pussista... joilla ei ole mitään tekemistä ruanlaitonkanssa reppana... jotka tämä suomibaarinpitäjä toteaa 99% farangibaarien anniksi...
Luulempa että nämä pattayan vapaa herrat ja yrittäjät osaavat arvostaa hyvää ruokaa mitä tuo alhaalla mainittu paska ei todellakaan ole...
Meillä täällä kotona hua hinissä on lähes kaikki vakiasukkaat jo eläkkeellä ja näistä suomibaareista minulla on varsin paljon kokemusta, baareja on viisi joista jokainen tekee parempaa ruokaa eläkeläisille, ei ne muuten pysyisi pystyssä...
suomibaarinpitäjä
6.10.2018 15:09
"Kansainväliset ruuat"?? 99% Pattayan farankiravintoloista käyttää valmistuotteita ja pakasteita. Kastikkeet on lämmitettävää sorttia, pihvit, makkarat ja schnitselit ovat vain lämmitystä vailla, tyttö palastelee kurkut, salaatit ja tomaatit, lihapullat haetaan suursäkeissä Ikeasta... Thairuokaa oppii tekemään kahdessa tunnissa, se on todella yksinkertaista, vain maustamiseen tarvittavat määrät ja paisto kautta keittoajat pitää opetella. Esimerkiksi massaman curryn kamat on meillä valmiina pakastepusseissa valmiin kokoisina annoksina sekä isoon pataan että pieneen. Liemi pulloissa jääkaapissa. Kanat, munat ja kasvikset toimitetaan suoraan keittiöön tuottajalta.
Ei tarvi kurmeekokkeja eikä kouluja meidän kokit. Terve pää riittää ja ahkerat kädet. Ei kokin homma ole käytännössä mikään kokkikilpailu eikä siellä keittiössä aleta säveltämään yhtään mitään. Kaikkiin menussa oleviin ruokiin on valmiit ohjeet ja ennalta sovitut määrät. Apinakin osaisi kokata niillä ohjeilla.
Kokki saa meillä 10% myydyn annoksen hinnasta. Hiljaisena aikana se saattaa olla 600 patia päivässä ja sesonkina 6000. Siinä kun kokki lykkää 30 päivää yhtäsoittoa kuustonnisia taskuunsa 11 tunnin työpäivillä niin kyllä loma maistuu kun viistuhattaeuroa on taskussa. Eikä ole mikään huippukokki eikä ravintola. Kokkaan itse salaa kun kokki on poissa. Viranomaiset kyylää Pattayalla jatkuvasti ravintoloita ja räpsivät kaukaa valokuvia. Jos näkevät työluvattoman farangin tarjoilemassa juomia terassilla vaikka kavereilleen, niin pääsee virkamiesten kanssa pian juttelemaan 200000-400000 patin sakosta. Meidän toimeentulo ei ole ravintolasta kiinni. On muuta hommaa. Tämä on siksi että saa vaimolle ja suvulleen järkevää tekemistä ja sosiaalisia kuvioita. - Pietromennea
MoiMoiMan kirjoitti:
Mainitse 5 baarin ketju Chiang Maista joka ei ole toiminut vuosia joita olet haukkumassa lähes joka päivä.
Kannattaa pysyä Chiang Maista pois ilmeisesti.
Älä katso peiliin, tatuoinnit on kadonnut.Miksi sä urpo puhut jossain Chiang maista. Mainitse 3 Suomi baaria Suomesta.
Miten sairas mieli oikein toimii. - 63Numball64
Pietromennea kirjoitti:
Miksi sä urpo puhut jossain Chiang maista. Mainitse 3 Suomi baaria Suomesta.
Miten sairas mieli oikein toimii.resupetteri minä tiedän ainakin kolme baaria suomessa anneli ja pommi jyväskylässä ja hakabaari kotkassa... voitinko jotain...
- Sensei--
63NumBall64 kirjoitti:
Resupetteri en ole käynyt viiden vuoden aikana kuin parissa suomibaarissa, miksi minun pitäisi jotain nimiä antaa kun palstalla vaikuttava baarinpitäjä on kertonut asian todellisen laidan, resu kyllä minä tunnistan onko lihapulla itse tehty, onko pihvit, sveitsinleikkeet makkarat suoraan pakkasesta, ja kastikkeet pussista... joilla ei ole mitään tekemistä ruanlaitonkanssa reppana... jotka tämä suomibaarinpitäjä toteaa 99% farangibaarien anniksi...
Luulempa että nämä pattayan vapaa herrat ja yrittäjät osaavat arvostaa hyvää ruokaa mitä tuo alhaalla mainittu paska ei todellakaan ole...
Meillä täällä kotona hua hinissä on lähes kaikki vakiasukkaat jo eläkkeellä ja näistä suomibaareista minulla on varsin paljon kokemusta, baareja on viisi joista jokainen tekee parempaa ruokaa eläkeläisille, ei ne muuten pysyisi pystyssä...
suomibaarinpitäjä
6.10.2018 15:09
"Kansainväliset ruuat"?? 99% Pattayan farankiravintoloista käyttää valmistuotteita ja pakasteita. Kastikkeet on lämmitettävää sorttia, pihvit, makkarat ja schnitselit ovat vain lämmitystä vailla, tyttö palastelee kurkut, salaatit ja tomaatit, lihapullat haetaan suursäkeissä Ikeasta... Thairuokaa oppii tekemään kahdessa tunnissa, se on todella yksinkertaista, vain maustamiseen tarvittavat määrät ja paisto kautta keittoajat pitää opetella. Esimerkiksi massaman curryn kamat on meillä valmiina pakastepusseissa valmiin kokoisina annoksina sekä isoon pataan että pieneen. Liemi pulloissa jääkaapissa. Kanat, munat ja kasvikset toimitetaan suoraan keittiöön tuottajalta.
Ei tarvi kurmeekokkeja eikä kouluja meidän kokit. Terve pää riittää ja ahkerat kädet. Ei kokin homma ole käytännössä mikään kokkikilpailu eikä siellä keittiössä aleta säveltämään yhtään mitään. Kaikkiin menussa oleviin ruokiin on valmiit ohjeet ja ennalta sovitut määrät. Apinakin osaisi kokata niillä ohjeilla.
Kokki saa meillä 10% myydyn annoksen hinnasta. Hiljaisena aikana se saattaa olla 600 patia päivässä ja sesonkina 6000. Siinä kun kokki lykkää 30 päivää yhtäsoittoa kuustonnisia taskuunsa 11 tunnin työpäivillä niin kyllä loma maistuu kun viistuhattaeuroa on taskussa. Eikä ole mikään huippukokki eikä ravintola. Kokkaan itse salaa kun kokki on poissa. Viranomaiset kyylää Pattayalla jatkuvasti ravintoloita ja räpsivät kaukaa valokuvia. Jos näkevät työluvattoman farangin tarjoilemassa juomia terassilla vaikka kavereilleen, niin pääsee virkamiesten kanssa pian juttelemaan 200000-400000 patin sakosta. Meidän toimeentulo ei ole ravintolasta kiinni. On muuta hommaa. Tämä on siksi että saa vaimolle ja suvulleen järkevää tekemistä ja sosiaalisia kuvioita.Thairuokaa oppii tekemään kahdessa tunnissa,
Kun on tuollainen mielipide ja salaa lämmittelee Ikean lihapullia, mun mielestä on valinnut itsellensä väärän liiketoiminnan.
Osaahan kaikki paukkunsakin lantrata eli ihan pepusta puhua ammattitaitoisista baarimikoista, eikös vaan suomibaarinpitäjä ?
Sama kaiku on lerpan askelten, kaikissa jutuissaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2665720Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651899- 1801710
- 1191201
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä131151Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181551047Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71016Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41931RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49911Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288902