Lueskelin sunnuntain Forssan lehteä. Koko lautakunnalle on esitetty epäluottamusta, mutta silti kaikki sen jäsenet voisivat toimia uudessa. Hohhhhoijaaaa!
Humppila lautakunta
Nostankytkintä
26505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Humppilan teknisen lautakunnan luottamuspulaan on saatu selvyys – Muistio pysyy kuitenkin toistaiseksi julkisuudelta piilossa. Hirween salaista, ai että jänskättää.
Onko Humppilassa lainkaan hiekkalaatikkoa lapsille?
En tajua: miksei eroa vaan voi myöntää jos ltk sitä yksimielisesti anoo. Kuka osaa vastata?
Hehe ja suurin osa valitaan takaisin samaan lautakuntaan?
Mistäs niin päättelet?
Paikallinen tapa.
Kuntalaiset esittää väliaikaiselle lautakunnalle epäluottamusta jos lainvastaisuuksia todellisuudessa ei löydy. Ja eihän niitä löydy kun tekninen lautakunta on toiminut asiallisesti koko toimikauden. Lukekaa pöytäkirjoista. Ei edes äänestyksiä ole ollut.
Eri ryhmiltä ja henkilöiltä on esitetty luottamuspula koskien väliaikaisen toimikunnan toimintaa.
Porukalla erottavat eri mieltä olevan
Miten niin erottavat? Edelleen: lautakunta pyysi yksimielisesti eroa. Kuka siis oli eri mieltä?
Varmaankin se kuka ei tajunnut tehdä vastaehdotusta? Jos kaikki on kunnossa, miksei epäluottamuksen syytä julkisteta?
Hallituksen jäsen ilmoitti lautakunnan kokouksessa: "Eri ryhmiltä ja henkilöiltä on esitetty luottamuspula koskien teknisen lautakunnan toimintaa" Luottamuspula tuli pöytäkirjan mukaan lautakunnan ulkopuolelta.
Lukekaa pöytäkirja! Siellä selvästi sanottu, eikä niistä löydy minkäälaisia lainvastaisuuksia jotka antaisi aihetta "luottamuspulaan"
Kuka on tuon prosessin takana??
Mä veikkaan vahvasti ulkoavaruuden olentoja. Nyt sit pientä rajaa tohon mielikuvituksen laukkaan.
Lue Teknisen lautakunnan pöytäkirjasta. Selkeä viesti ja...
Juonia touhua valtuutetuilta. Tuolla pilkataan demokraattista päätöksentekoa rankasti.
Humppilassa ei kannata äänestää kuntavaaleissa. Kunnantalolla päätetään kuitenkin toisin
Taisi olla tarkoitus saada yksi jäsen pois lautakunnasta, päätteli hän forssan lehdestä tänään.
Heikot on itsetunnot paikallisilla valtuutetuilla jos ei normaalia keskustelua lautakunnassa kestä. Kunnalliseen demokratiaan kuuluu erilaiset mielipiteet. Tässä on nyt jotain muuta takana.
Höpö höpö. Varmasti voi olla erilaisia mielipiteitä, mutta kai käytöksen silti pitäisi olla asiallista ja kohteliasta. Lehtijutusta tulee väkisinkin käsitys, ette sitä se todellakaan ei ole ollut. Aikuiset ihmiset eivät osaa käyttäytyä. Voi myötähäpeä.
Oikeassa olet! Lautakunnan jäsenet yksimielisesti ilmoittaa riidoista lautakunnassa eroa selvittävälle lautakunnalle ja pyytää eroa. Silti hinkuuvat kaikki riitelijät takaisin lautakuntaan riitelemään. Ja valittiinhan ne käsikirjoituksen mukaan.
Kirjauttaavat eronpyyntökokouksessaan pöytäkirjaan : "Eri ryhmiltä ja henkilöiltä on esitetty luottamuspula koskien teknisen lautakunnan toimintaa" eli pyyntö eroamisesta tullut juoksun mukana muualta kuin lautakunnan sisältä. Kuka tätä ohjasi?
Ei näytä korrektilta toiminnalta. Lapsellista kiukuttelua. Todella noloa jopa ulkopuolisellekkin seurata
Onneksi löytyi (ullatus) luottamus omaan tekemiseen suurimmalta osalta lautakunnan jäseniltä kuitenkin.
Teillä on erikoisia ongelmia. Talous taitaa olla kunnossa kuin tuollaisia ehditte tuumata?
Talous on vahva, rahaa putoilee taskuista, taloja rakennellaan, velatkin on saatavia...
Myös velkaa voi ottaa aina lisää ja veroja nostaa kun ei ole huolta huomisesta. Kaverille lisää lisiä, sopimaattomat savustaa pois.
Oma palkan turvaa kaverit
Tavoite saavutettu.
Lammaslauma