Presidenttimme on liian herkkähipiäinen!

Johtune siitä että hän tuntee itsensä Jumalan valitsemaksi karismaattiseksi Suomen Kansan Pelastajaksi. Kuitenkin Niinistö on vain pienen kansan ylin luottamusmies.
Edellistä presidenttiä lyödään vieläkin kuin vierasta sikaa. Mielestäni hän, T.H on kansainvälisesti merkittävämpi IHMINEN. Kansanluottamusmiehen kuuluu ottaa ja sietää osumaakin.
34518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Jos Sauli 1 on jumalan valitsema niin täytyy Suomi olla luvattu maa ja kalevala kansan raamattu.

1Äänestä

On ihmisellä lupa ollakin "herkkähipiäinen" sellaisesta, jos hänestä kirjoitetaan myyntiin kirja, jossa on valheellisia tietoja hänestä.

3Äänestä

Horoskooppimerkki neitsyt, pitänee hänenkin kohdalla paikkansa niinkuin minun ja muiden tuntemieni ihmisten. S.N on minua puoli vuotta nuorempi. Minä olen vesimies eikä mikään muu merkki natsaa minulle. Mitä neitsyestä tiedän sopii luultavasti Niinistöönkin. Voi olla pieniä eroja riippuen siitäkin mikä on henkilön nouseva merkki ja se voi antaa ominaisuuksia...
Minulla nouseva merkki kala.

1Äänestä
  • Että mitä se tuo selostus tarkoitti?
    Sanoitko jotain tärkeää?

    2Äänestä

  • parempiko kirjoitti:

    Että mitä se tuo selostus tarkoitti?
    Sanoitko jotain tärkeää?

    Sanoi se kun valehteli ikänsä. Jo monta vuotta sitten sanoi 60 palstalla olevansa 69v. Oli silloin Viatonsivullinen.

    2Äänestä

Alottajalle:

TOISTAMIELTÄ

T H oli vähemmän suosittu suomessa myös ulkomailla,

1Äänestä

Olen Vesimies. Hänellä liikaa murhieta, hänen apina perusta pelasti hänen elämän.

Hän on oikea mies suomelle vuosia.

Äänestä
  • Sano sinä kunkulle Kustaa eikö pissitäänkö.

    1Äänestä

  • E.lä.mä-ruunellakin on ollut murheita elämässään toisillekin jakaa. Niin ruune tekee nytkin. ruunen apinaviestit kertovat vaan syventyvästä dementiasta.
    Sinisirkku on ruunen sitkein puolustaja, vaikka tietää. ettei apinaviestejä kirjoiteta ruotsista vaan raisiosta.
    Sauli ottaa presidentin tehtävänsä tunnontarkasti.

    Äänestä

Monet hulluja mutta monet suuria maailmassa.

En halua kirjoittaa apinoista suomen johdossa jo ennen syntymää suomen.

Äänestä

Suomi tänään, toivottavasti ei johtajalla pukamia kielessä.

Äänestä

Sauli on hyvä ja ihan paras! Juuri oikea presidentti Suomelle.
Edellisistä presidenteistämme kunnioitan eniten Risto Rytiä.

1Äänestä
  • Sauli on ehdottomasti KEKKOSEN jälkeen paras presidentti,

    kaikki sdp: presidentit on ollu jotensakki sekoja,
    Koivoston puheista ei koskaan saanu mitään selvää,
    TOIMITTAJAT AINA selitti mitä Koivisto tarkotti ????????????????
    Halonen käpäköi miehiä, oiko Bussin solmionki ,
    siitäkös Bussi nolostui, ei käskeny enään Halosta kylään,
    H oli tyhjänpäiväinen hymisijä,
    ainostaan Ahtisaari oli fiksu ulkomaan politiikassaan,

    2Äänestä

  • tätä-mieltä kirjoitti:

    Sauli on ehdottomasti KEKKOSEN jälkeen paras presidentti,

    kaikki sdp: presidentit on ollu jotensakki sekoja,
    Koivoston puheista ei koskaan saanu mitään selvää,
    TOIMITTAJAT AINA selitti mitä Koivisto tarkotti ????????????????
    Halonen käpäköi miehiä, oiko Bussin solmionki ,
    siitäkös Bussi nolostui, ei käskeny enään Halosta kylään,
    H oli tyhjänpäiväinen hymisijä,
    ainostaan Ahtisaari oli fiksu ulkomaan politiikassaan,

    Koivisto kutsui venäläiset Suomeen, nyt on iso vähemmistö täällä . Harvalla yhtään mitään yhteyttä inkeriläisiin. Halonen poistatti maamiinat ja altisti Suomen itärajan takaa hyökkäyksille. Sieltäkin kyllä lappaa luvatta väkeä Suomeen asumaan, ja TH varmaan iloitsee kun on niin globaali. Nyt on jehovantodistajat keksineet rynniä sieltä tänne.

    Äänestä

Kyllä politiikka on niin monta kertaa raakaa peliä, että varmasti jokainen haluaa suojata yksityisyyttään.

1Äänestä

On aikoihin eletty, jos ei saa pahastua kirjoituksista, jotka kokee loukkaaviksi. Myös maan korkein johto saa osoittaa tunteensa.
Mielipiteen ilmaisuvapaus on kaikilla, mutta kaikilla on myös oikeus ilmaista pahastumisensa ja loukkaantua. Emme elä diktatuurissa, jossa tunteet on määrätty perustuslaissa.

Ei Niinistö taatusti tunne itseään Jumalan valitsemaksi, sen voi aloittaja ihan unohtaa.
Suomi on demokratia, jossa jokainen äänioikeutettu on voinut äänestää vapaissa vaaleissa. Meillä on annettu ensimmäisenä maailmassa myös naisillekin äänioikeus, ja he ovat ääntään käyttäneet kaikissa vaaleissa. Vain kerran on valittu nainen oprsedentiksi.
Presidentti ei pelasta ketään. Meillä on demokraattisesti valittu useista puolueista kokoonlyöty eduskunta ja hallitus, ja presidentti ei voi ohittaa eduskuntalaitoksen päätöksiä.

Onkohan tämä ihan hirveän vaikea asia ymmärtää?

2Äänestä
  • Korjataanpas: toisena maailmassa. Unohdit Uuden Seelannin.

    Äänestä

Saulin aika on parempaa kuin Kekkosen diktatuuri, Koivisto halusi heti ensitöikseen vähentää presitentin valtaa, Saulilla on havaittavissa vallankäyttöä.

1Äänestä

Edellinen pressa oli naurettavuuden huippu , sdp imagoon kuuluu ruskeakielisyys edetessä uraa . Hän vaati ehdokkuuden itselleen yhden kauden istuneelta . Nykyinen saattaa poiketa edellisistä ja toivon niin sillä olisihan katastrofi jos hän lankeaisi samaan egoon olematta loppupelissä yhtään mitään .

Äänestä

Toivottavasti Niinistö jatkaa vielä seuraavanki kauden,

suomi ei sekopäitä enään tarvi ainuttakaan,

1Äänestä

Upeeta jos Sale olisi vetänyt nyrkillä turpaan sitä vasemmalla istunutta kirjailijaa, jolle ehdotti ammatin vaihdosta, kirjailijasta poliitikoksi :)

1Äänestä

Venäjän media hehkuttaa presidentti Niinistöä tavis kansalaiseksi; käy lähibaarissa oluella ja ostaa vaippoja asiakkaana siinä missä muutkin.

1Äänestä
  • Kaipausta olla tavallinen immeinen. Yksinäistä puuhaa olla presidentti, eikä ole työkavereita joiden kanssa voisi turista duunistaan. Notkua kavereiden kanssa sen sijaan että joutuu isukiksi toiselle kierrokselle, siinä se vapaa-aika kuluu.

    1Äänestä

Vielä eräs paha rajoitus on tuossa valtionpäämiehen virassa.

Ei ole nimittäin soveliasta mennä päivätansseihin ja tanssahdella pirteän, iloisen ja menevän päälle seitsemänkymppisen daamin kanssa.

Äänestä

Koivisto otti presidentiltä viran pois, ettei pressan tarvi tehdä mitään, saa vaan laiskotella ja viettää mukavaa aikaa,
jotta saa laiskotella ja nauttia valtion maksamasta valtavan suuresta palkasta ja tulevasta eläkkeestä
eikä tarvi tikkuakaa pistää ristiin suomen hyväksi,

Halonen noudatti tätä kaavaa tarkaan,
lääppi vain Bussia ja oiko Bussin solmiota,
yhdessä tv lähetyksessä läpytti jonkun naisen takapuoleen,
koitti tehdä vaikutusta että nainen äänestäisi häntä pressantehtävää taas,
sdp:n pressoja raivostuttaa kun Sauli touhuaa palkkansa eteen hommiaki,
siitäkös sdp:n toimittajat kirjoittaa mollaus kirjoja,

se on väärin,
koska Sauli on koko kansan suosikki pressa sitten Kekkosen jälkeen,

2Äänestä

Harva herkkähipiäinen maan päämies tyytyy istumaan portailla, kun alamaiset ovat valloittaneet kaikki penkit. Tai kuvittelen, millaiset taustajoukot ja turvamiehet ympäröisivät jonkun toisen maan presidenttiä, kun hän lähtisi pissittämään koiraansa kotinsa lähipoluille.

Suomi on rauhallinen maa, jossa naapurin yksityisyyttä ja omaa rauhaa kunnioitetaan. Ikävää, että vihapuheilla ja mollaamisella yritetään ohentaa turvallisuudentunnettamme.

2Äänestä
  • Vihapuheet kohdistuu enimmäkseen omaan väkeen, oma väki joutaa odottaa asuntojonoissa ja leipäjonoissa. Huhtasaaren saa leimata tappajaksi ja nöyryyttää pyytämään anteeksi puolustautumistaan tvohjelmassa. Kansanedustaja Anna Kontula kehottaa rikkomaan lakia ja piilottelemaan laittomasti maassa olevia.

    Äänestä

  • Vanhalle mummolle voi olla turvallinen mutta tosi moni vuorotöistä palaava nuori nainen on raiskattu.

    1Äänestä

  • näin.päin kirjoitti:

    Vihapuheet kohdistuu enimmäkseen omaan väkeen, oma väki joutaa odottaa asuntojonoissa ja leipäjonoissa. Huhtasaaren saa leimata tappajaksi ja nöyryyttää pyytämään anteeksi puolustautumistaan tvohjelmassa. Kansanedustaja Anna Kontula kehottaa rikkomaan lakia ja piilottelemaan laittomasti maassa olevia.

    Oletko sinä asuntojonossa, tai leipäjonossakaan? Miksi? Mitä teit silloin Kekkosen hyvinä aikoina, kun jokaiselle oli töitä tarjolla, josta palkaakin maksettiin. Mihin humputtelit rahasi? Pelasitko varasi kauppojen yksikätisiin, vai veikkasitko tai ostelit arpoja, ehkä ryyppäilit tulosi, murehtimatta menoja.

    Minä olin työelämässä ja saan nyt riittävän eläkeen, kuten miehenikin. Omakotitalossa asumme, siis omassa ja auto on molemmilla käytössä. Kesäpaikat myimme, koska emme halua mennä enää mihinkään, ei edes niihin "köyhien" haaveilemiin oopperaan ja teatteriin. Kuinkahan moni on käynyt oopperassa silloin työelämässä ollessaan?

    Minä olen käynnyt kerran nuoruudessa, koska se oli firman maksama, mutta toiste en mene, vaikka ilmaiseksi pääsisin. Huomasin kyllä, että vaatimattominkin teatteri myy lippujaan 25,-€, joka on minusta liikaa omien varojeni suhteen ja sitä kalliimat unohdan heti.

    Laskeskelen mielessäni, kuinka paljon saan ruokaa tuolla 25,-€:lla ? Onkohan esitys edes minua viihdyttävä? Viikonhan eläisin sillä, joten ei ole hinkua leipäjonoihin ja ei minulla ole siihen tarvettakaan, koska leipää osaan paistaa itsekkin ja jauhot, hiiva ja mahdollinen voi/öljy ei myöskään paljon maksa.

    1Äänestä

  • mihin-rahat-menee kirjoitti:

    Minulla on katto pään päällä ja leipää omasta takaa, mutta ihmisyyteen kuuluu kantaa huolta vähäosaisista, ei vain kehua omaa elämäänsä. Kaikilla ei ollut työkykyä Kekkosenkaan aikana. Minustakin on väärin, että tulokkaat saa heti kaiken kuin manulle iltanen. Jos vain turvaa hakee, pitäisi tyytyä vaatimattomaan majoitukseen .

    Äänestä

  • mihin-rahat-menee kirjoitti:

    Oletko sinä asuntojonossa, tai leipäjonossakaan? Miksi? Mitä teit silloin Kekkosen hyvinä aikoina, kun jokaiselle oli töitä tarjolla, josta palkaakin maksettiin. Mihin humputtelit rahasi? Pelasitko varasi kauppojen yksikätisiin, vai veikkasitko tai ostelit arpoja, ehkä ryyppäilit tulosi, murehtimatta menoja.

    Minä olin työelämässä ja saan nyt riittävän eläkeen, kuten miehenikin. Omakotitalossa asumme, siis omassa ja auto on molemmilla käytössä. Kesäpaikat myimme, koska emme halua mennä enää mihinkään, ei edes niihin "köyhien" haaveilemiin oopperaan ja teatteriin. Kuinkahan moni on käynyt oopperassa silloin työelämässä ollessaan?

    Minä olen käynnyt kerran nuoruudessa, koska se oli firman maksama, mutta toiste en mene, vaikka ilmaiseksi pääsisin. Huomasin kyllä, että vaatimattominkin teatteri myy lippujaan 25,-€, joka on minusta liikaa omien varojeni suhteen ja sitä kalliimat unohdan heti.

    Laskeskelen mielessäni, kuinka paljon saan ruokaa tuolla 25,-€:lla ? Onkohan esitys edes minua viihdyttävä? Viikonhan eläisin sillä, joten ei ole hinkua leipäjonoihin ja ei minulla ole siihen tarvettakaan, koska leipää osaan paistaa itsekkin ja jauhot, hiiva ja mahdollinen voi/öljy ei myöskään paljon maksa.

    Elämisen puitteet ja kulttuuri.

    Meillä molemmilla on pienet eläkkeet. Onneksi vaimon eläkettä KELA täydentää.
    Eläköityessämme muutimme 163m2:n ok:sat 74m2:n kerrostaloon.

    2 vuotta omistuksessamme ollut kesäpaikka meni myyntiin v1976 kun ok:n velkojen vuoksi tehty vekseli meni maksuun.
    Yksi, pieni autonkäppänä tyydyttää sen puolen tarpeet. Vuodessa ajoja noin 5000km.

    Töissä ollessamme kävimme oopperassa, teatterissa, konserteissa ja musikaaleissa OMALLA kustannuksellamme.
    Alkuun vaimo oopperoi lasten kanssa ja kun lapset lähtivät omilleen niin minä astuin kuvaan mukaan. Useimmat klassikko-oopperat ovat vaikuttavia riippuen tietenkin toteutuksesta.
    Savonlinnan opperat olivat kaikki hyviä ja vaikuttavia. Samoin Veronan areenan esitykset. Helsingi Carmen oli pettymys.
    Musikaaleista on jäänyt mieleeni Berliinin Musketöörit. Lontoon follies oli hyvin tehty mutta aihepiirinä vähemmän innostava.
    Operetit ovat oma mailmansa, hieman sitä, hieman tätä. Viihdyttäviä kuitenkin jopa Tallinnassa.
    Teatterissa käymme, paikallisesta ohjelmistosta riippuen, muutaman kerran vuodessa.

    En ole edes laskekellut montako kiloa perunoita voisin ostaa toisen auton kokonaiskustannuksilla.

    1Äänestä

Kansanomaisia ilmaisuja. Takin kääntäjä, tuulen haistelija!

Varsinkin matu jutuissa on mielipide soutanut edes takaisin. Alkuaan oli järkilinjoilla mutta kun vasurit ja vihteät ärähtivät niin ukko käänsi kelkkansa josta valtteripojan kasvot olivat huippu.
N. antoi uunottaa itseään rankemman jälkeen. Päihittää jopa Sipilän 17v matujutussa.

1Äänestä

Ei ketjua, ettei matuja. Ovat ne niin rakkaita ja toivottuja. Ei ole itään seikkaa, mistä heitä ei vlitaisi syyttää.
Mitä meillä oli ennen matuja?
No vastaan: Kekkonen.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

jalustaneuvos kirjoitti:

Johtune siitä että hän tuntee itsensä Jumalan valitsemaksi karismaattiseksi Suomen Kansan Pelastajaksi. Kuitenkin Niinistö on vain pienen kansan ylin luottamusmies.
Edellistä presidenttiä lyödään vieläkin kuin vierasta sikaa. Mielestäni hän, T.H on kansainvälisesti merkittävämpi IHMINEN. Kansanluottamusmiehen kuuluu ottaa ja sietää osumaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu