Kuinka moni on joutunut Äänekoskella työpaikkakiusauksen kohteeksi?
Työpaikkakiusaus
Ts-mies
613750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Onko Poke:lla kiusattu?
Mikä on tilanne SOVATEKILLA?
Siellä kokkeli nokat nokkii toisiaan
On. Opettaja.
Olihan meillä Liimattalan pelloilla viimekesänä melkein viikon kestäneet piruntorjuntapäivät. Vieläkö se piru meillä riivaa?
No voi tokkiisa,vielähän silläkohin niin autoa ravistaa jotta ojjaan meinaa kammeta,pirun voimakas on vielä mana,mutta eiköhän sipilän hallitus saa senkin pahalaisen vielä nujerrettua.
Taitaa tuolla tehtailla olla sitä kiusausta aika paljon.
Ihan hyvä keskustelunavaus. Eihän tämä palsta koko kaupungin peili ole, mutta jotain kertoo että asiallista keskustelua aiheen ympärille ei synny.
Itse olen joutunut työpaikkakiusaamista kokemaan ja näkemään kun toisia kiusataan.
Molemmat tuntuu pahalta, ahdistaa ja hämmentääkin.
valtralla kiusataan ja paljon
Jepp Jepp näin on
Kyllä tämä asia on tosi. Kiertäkää kaukaa tämä työpaikka.
Pieni paikkakunta missä ihmisten mielipiteet toisista ihmisistä perustuu vahvasti kuulopuheisiin ja oman kuppikunnan yhteisiin ajatuksiin johtaa siihen että uusi tyyppi voi olla käytännössä erotettu ja samalla hetkellä kun astuu työpaikan ovesta sisään...ne kenestä ei tykätä systemaattisesti kiusataan ulos sillä onko hyvä vai huono työntekijä ei vole välttämättä edes mitään merkitystä. Se että osattaisiin rakentavasti keskustella ongelmista ja ratkaista niinkun aikuiset ihmiset valitettavasti vaatisi suuremman älykkyysosamäärän kuin oma kengännumero.
Onhan niitä varsinkin sellaisia,jotka eivät sopeudu mihinkään. Jokaisessa työmaassaan ne joutuvat kiusatuksi. Ja onhan selvää,että on kaikille helpompaa,jos se yksi hankala vaihtaa työmaata,kuin koko vanha porukka. Kyllä se useilla on itsetutkiskelun paikka,jos on useammin käynyt niin,että on joutunut kiusatuksi.
Nyt liikutaan heikoilla jäillä. Miten määritellään sopeutumaton?
Aika moni asia selviää puhumalla.
Jos se "sopeutumaton" ei ole rikkonut työsopimuksia, perusteita työpaikanvaihdolle ei ole vaan on kysymys kiusaamisesta.
Jos aletaan hankalien ihmisten savustamiseen työpaikoilta, siinä on itsekunkin positio yllättävän epävarma ennemmin tai myöhemmin.
Työelämään valitettavasti vaan kuuluu ärsyttävien ihmisten sietäminen ja piste.
Mutku se hankala vaan porskuttaa sitä ei uskalleta siirtää mihinkään. Kiusatut kiltit uupuu ja itkee ja heidät siirretään.
Tämän asian kanssa olen niin samaa mieltä
Se että narsistiset esimiehet harrastavat työpaikkakiusaamista on sieltä törkeimmistä päästä. Nykyään kuitenkin monet yritykset ovat huomanneet että työnjohtoporras on turha kalliskustannuksinen osa firmaa jota ollaan poistamassa. Työntekijät pystyy hoitamaan hommat tiimityönä. Eli ainakin yhdestä riesasta ollaan pääsemässä.
Juuri näin. Esimiehiä myös velvoittaa työsuojelulaki. Mitä pitäisi ajatella esimiehestä, joka lähtee mukaan alaisen kiusaamiseen huhujen ja kuulopuheiden perusteella?
Tekis mieli kirjottaa kirja siitä mitä työelämä voi pahimmillaan olla suomessa 2000-luvulla, nimet ja paikat tietenkin muutettu.
Haluisin tulla kuulluksi, ja avata vähän juurisyitä miksi suomessa on niin paljon syrjäytyneitä, joille kukaan ei tunnu tietävän mitä niille pitäisi tehdä.
Sipilällä voi olla hyvä tarkoitus, mutta hän vaan lisää toimillaan kansan kahtia jakoa, koska ymmärrä perimmäisiä syitä, miksi perinteiset ammatit tuntuu niin monesta ahdistavilta. Niin paljon menetetään potentiaalia tämän vuoksi.
En tiedä ymmärskö kukaan :)
Kirjan kirjoittamista kiusaamisesta työpaikoilla olen ajatellut minäkin. Kun saisi vain aikaiseksi.
Punikit kiusaavat vaatimalla liittoon liittymistä.
Äänekosken kaupungin itälaidalla Mörkökorvessa sijaitsevassa ajoneuvojen valmistuslaitoksessa on tainnut jo vuosia kiusaamista ollut. Kiusaaja on tainnut yleensä olla työnantaja, Vai miltä kuulostavat kommentit kuten ”portin takana riittää uusia ja innokkaita työntekijöitä”. Pienen näpäytyksen firma nyt sai vuonna 2014 tekemistä muutamista kyseenalaisista irtisanomisista. Meno ei tuolla muutu sillä johtoa ei käytännössä pystytä tuolla vaihtamaan.
Sekö on kiusaamista,jos punikille kerrotaan totuuksia. Pitäis olla työnantajalla todellakin oikeus irtisanoa laiskat luuserit,ja tuoda vaikka kiinasta väkeä jolle työnteko maistuu. Ajat ovat muuttuneet ja tulipunakommunistien ja heidän työmoraalinsa on aika väistyä.
Jättävätkö Äänekoskenkin punikit vanhukset kitumaan nälässä?
Onhan se aina tehnyt kipeää kun eduista taistellaan. Mitään ei saa ilmaiseksi. Työnantajapuoli ja hallitusvalta se on syypää aina rettelöihin. Ei työväki huvikseen lakkoile mutta jos laittomasti ja sopimusten vastaisesti aletaan polkemaan etuja ja oikeuksia niin se on vaan tehtävä. Se on urheasti kestettävä kurjuus ja kipu, hyvän puolesta se vaan on ja lopussa kiitos seisoo.
Olet oikeassa perustuslain mukaan Kojamon on hyväksyttävä kaikki lait.
En ole koskaan ollut töissä. Eikä minua ole koskaan kiusattu. Mutta jos minua kiusattaisiin, vetäisin kiusaajaa samantien turpiin niin että tuntuu. Väkivalta lopettaa vittuilun!
Tuosta laittomasta väkivallalla uhkailusta pitäisi jo viedä syytteeseen.
Väkivalta lopettaa vittuilun - se on totta se, mutta kun se ei ole sallittua länsimaisessa kulttuurissa. Jaloin tapa on antaa anteeksi, kun huomaa että jollakin on kusta päässä. Juuri ne pahimmat ja kateelliset paskiaiset vat niitä pahimpia. Luin jostain että hyvä ja hyväksyttävä tapa kostaa kateellisille kusipäille on tehdä sellaista josta kokee itse menestyvän ja saa hyvän mielen. Sellainen hyväksyttävä kostaminen saa kateelliset suoranaiselle ripulille. Olen kokeillut itse ja voin kertoa et toimiii!
Useimmiten uskonto ja politiikka nivoutuu tietyllä tavalla yhteen kiusaamisen kanssa. Tietystä lahkosta löytyy valehtelijoita ja kieroja piruja samoin kuin tietyssä poliittisessa suuntauksessa on kateellisia ihmisiä enemmän kuin ihmislapsi voi ymmärtääkkään.
Minä ja "esimiehen"/yrittäjän taholta.Meitä on monta,jotka lähteneet itse pois, työttömyyden uhalla. Älkää ikinä menkö Kosken Helmeen töihin!
Ja te tulette sen tänne nimettömänä ilmoittamaan? Omalla nimellä esiin jos tollasta alkaa huutelemaan.
Kun ei ole aihetta pitää nimettömänä huudella
No sillä lailla...taidat olla jo kolmas kyseisen lafkan työntekijä joka joutunut yrittäjän taholta
kiusaamisen kohteeksi ja sitä kautta sanomaan itsensä irti!
voi "tyttöparat" ketä siellä nyt on töissä...
Ikävä lukea nämä muutamat kommentit. Kuulin syksyllä toistakin kautta näistä. Läheltä seuranneena ihmettelin aina, kun henkilökunnasta joku lähti aina yllättäen. Päälle päin en huomannut mitään. Ymmärsin aina, että työntekijöissä ei ollut vikaa, päin vastoin.
Siellä ylimielinen narsistisen luonteenpiirteen omaava turkkilainen omistaja kiusaa työntekijöitään. Työntekijä joka uskaltaa olla erimieltä ja sanoa johonkin oman mielipiteensä niin sitä kohta ruetaan savustamaan pihalle. Asiakkaille yrittää olla edessäpäin mielin kielin ja takanapäin haukutaan...sattumoisin kuultua! En enää koskaan käy asiakkaana siellä. Kyllä siellä kohta taas tytöt vaihtuu! En ihmettele yhtään
Missä on se ajattelutapa jossa ollaan onnellisia ja ylpeitä siitä mitä tehdään.Ei sitä minäminä-aatetta jossa vain nostetaan omaa häntää..
Niin kuin nykyään monessa työpaikassa on, vaikka ollaan saman kattilan äärellä työpaikalla niin se toisen kadehtiminen on saanut nukyihmisissä liian suuren vallan.
Kilpailu ja toisen virheistä iloitseminen on valitettava ominaisuus ihmisissä.Kunnianhimo ja eteneminen omalla ammattitaidolla on sitten eri asia.
Sääliks käy nää valittajat jotka koko ajan sitä samaa levyä pyörittävät miten paska palkka ja paska työ...pitäiskö asialle kenties tehdä jotain???
Mennä itse siihen työnantajan rooliin tai kouluttaa itseään, tai rueta itse yrittäjäksi jollaisen palveluksessa olet?
Tässä muutamia mietteitä.
Hyvää ja innostunutta työpäivää kaille!!:)
Kiitoksia. T. Kai
Joo, Konginkankaan vanhainkodilla kiusataan. Olin itekin saikulla, että selvisin, kaikki ei selvinneet jäivät saikulle, taas saikulle ja sit eläkkeelle.
Itelle riitti. Koitin vaikeasta masennuksesta huolimatta tehdä hikipäissä jaksamisen äärirajoilla tehä töitä.
Ei riittänyt.
Usein auttaa,kun ajattelee näin: "olen vain töissä täällä" Kahdeksan tunnin jälkeen lähtee pois eikä ajattele asiaa sen kummemmin. Asenne ratkaisee.
Mun mielestä tunkkaset tanit, vehkalat ja muut eläkkeelle. Samoin epäpätevät esimiehet jotka osallistuu työpaikkakiusaamiseen. Teiät on nähty, ei toimi.
Tilalle raikkaita nuoria ja ulkomaalaisia jotka viihtyy ja työskentelee netissä.
Laadukkaita ravintoloita ja kahviloita keskustaan, missä on välitön palvelu eikä mitään ihme möllötystä.
Eikä täällä tarvi pelätä tuoda korkeampaa koulutusta tai taidetta tänne.
Työpaikkakiusausta on siis tälläkin paikkakunnalla ja on aina ollut. Ennen asioista ei puhuttu. Niistä oli vaikea puhua, mutta vaikeaa se on tänäkin päivänä. Lähtökohtanahan pitäisi olla, että työnantaja saisi sopivaa työvoimaa ja työntekijä viihtyisi työpaikassaan. Koska näin on harvoin, tulisi työntekijän kuitenkin tehdä sen eteen töitä, että yhteiselo sujuisi. Työnantajaa tuskin pystyy muuttamaan. Siksi minäkin olen pari kertaa aktiivisesti hakeutunut toisen työnantajan palvelukseen, koska minun ei ollut hyvä olla työpaikassa. Lopputuloksena olen päätynyt toteamaan, että kaikissa työpaikoissa on hankaluutensa ja hyvät puolensa. Siksi voi ainakin kokeilla työpaikan vaihdosta ja jos ei viihdy toisessakaan työpaikassa, voisi tällöin katsoa jo peiliinkin. Silloin voi olla töntekijän asenteessa työhönsä puutteita.
Pokella on kautta aikain ollut tapana ottaa joku työntekijä hampaisiin ja kiusata sitä. Ihmetellä kyllä sopii, kun kyseessä on koulu jonka intressit pitäisi olla aivan jossain muussa kuin työntekijöiden kiusaamisesssa? Jokaisella on oikeus valita omat poliittiset ja uskollolliset suuntauksensa, mutta itsessäni ihmetystä herättää se kuinka joku lestadiolainen on pahuudenteossa edelläkävijä? Eikö kaikkien pitäisi kunnioittaa toisia ihmisiä ja olla elämässään rehellinen?
Koulujen työyhteisöt taitaa olla pahimpia työpaikkakiusaajia? Ei kyllä uskoisi...
Aivan ja kiusaaminen on aika yleistä koulunkäyntiohjaajien keskuudessa ja jonkin verran opettajien ,varsinkin opettajien, jotka ovat vasta valmistumis vaiheessa.
Äänekosken valtuutetuista löytyy työpaikka kiusaajia
Kuka/ketkä?
Tehtaalla on ollut oikein työpaikkakiusaajien paratiisi. Ei tiedä onko edelleen kun pahimmat on poistuneet. Mutta kertokaa jos joku tietää!
Siellä Pokella Kurkela ja kumppanit voisivat hieman päivittää työelämätietouttaan.
Kuulin tossa erään poken kiusaamisgeissin vuosien takaa.....ihmettelin.....työntekijä oli jäänyt asiassa yksin :-( Kiusaaminen vain jatkuu vaikka uhri on ollut jo yli 10 vuotta muissa töissä?
Kiusaaminen johtuu aina huonosta johtajuudesta vielä rankempaa se on jos pomo on kiusaaja.
Pomot ei kiusaa, ne aiheuttaa harmia ihan käsikirjan mukaan.
Väliportaan pomojahan ei tänä päivänä tarvitse. Päälliköt riittää ja työntekijät ovat nykyään niin osaavia että pystyvät hoitamaan työt tiimihommana. Tavallinen työnjohtaja on vain turha ja kallis kustannuserä työnantajalle ja rasite juuri kiusaamismahdollisuuksineenkin. Tähän suuntaahan on monessa työpaikassa onneksi jo mentykin!
Kyllä pomo vaan kiusaa kun vielä on selvä narsisti niin on kiusattava ja pomolla ns. hovi joka hoitaa homman.Äänekoskellakin on monta narsistia päättäjissä ja osalla oikein näkyvä hovi.
Olen joutunut niin kuin useampikin työntekijä saman esimiehen taholta. Mutta eihän näistä uskalla puhua.
Aika moni varmaankin on joutunut. Suuri ihme on kyllä se, että äänekoskelaiset äänestivät valtuustoon yhden tosi ilkeän työpaikkakiusaajan.
Mies vai nainen?
Nainen
Kiitos tiedosta.