Luhtikylä on ollut Orimattilan perus kyliä ja täällä on ollut varhaista asutusta ensinmäisten joukossa. Nyt Henna näyttää vievän koulun ja päivä kodin pois Luhtikylästä.
Ollaanko me Luhtikyläläiset jäämässä jalkoihin. Käykö meille samoin kuin Heinämaalla jossa kaikki on loppunut? Luhtikylän keskustasta on Hennaan 7kilometriä.
Luhtikylä hiipuu Hennan takia?
LuhtikylänÄijä
11
349
Vastaukset
- muutanpois
Hyvin surullista Luhtikylän kannalta. Niin siinä näyttää käyvän.
- kylläharmittaa
Päiväkoti on yhdyssana
- kansakoulun-käynyt
Peruskylä on yhdyssana
- koulussaleikkinyt
Ensinmäinen kirjoitetaan ensimmäinen.
- millä.vuosisadalla
Mit vittuu? Sehän on ollut hiipunut kylä jo aikapäiviä sitten.
- Eihyvääpäivää
Kysymysmekki puuttuu sanan "jalkoihin" perästä. Sen sijaan siellä on piste.
- äidinkieli
Sana "Luhtikyläläiset" keskellä lausetta kirjoitetaan pienellä l-kirjaimella.
- tottuusesiin
Mielestäni Henna hiipuu Luhtikylän takia.
- sivulause
Jossa sanan eteen kuuluu pilkku.
- kilometri
7kilometriä kuuluu kirjoittaa 7 kilometriä.
- Suurhennalainen
Hennan kasvu nostaa lähellä sijaitsevan Luhtikylän myös kasvu-uralle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Cynthia Woods
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�114826Lakeisha Coleman
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞02177Aimee Dvorak
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋02175Becky Steele
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️02175Rachelle Reynolds
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️02174Pamela Orr
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞02174Allison Queen
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞02173Molly Graham
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️02173Nancy Taylor
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋02173Stephanie Love
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️02173