Katolinen kirkko ja pedofilia

En kovin paljon ihmettele katolisen kirkon sisällä tapahtuvaa lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä.
Pappien selibaatti pakko antaa tuollaiselle oivan kasvualustan.
Kun joutuu kieltämään luonnolliset tarpeensa ne tulevat esiin tavalla tai toisella, useimmiten vahingollisella ja kieroutuneella tavalla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/012bb788-7b13-49fa-9d10-2dd488fbf721_ul.shtml
19461
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kaikilla uskonnoilla on tavoitteensa ja päämääränsä.
Inkat Perussa uhrasivat tyttö-lapsia.
Elämä silti jatkuu.
Koska niin on tarkoitus.
Jumalan tähden! on hieno huudahdus.
Sopii ihan kaikkeen, kaikille ja kaikkialle.
-
Muistakaa kuitenkin.
Ei elämä turhaan ole olemassa.
Eikä sen tarkoitus ole olla aina oikeassa.
Emme me, eikä elämäkään tiedä tarkoitustaan.
Siksi emme voi muuta kuin toteuttaa sitä, miksi olemme syntyneet.
-
Aloittajakin muistaa sitten viiltää eläimen kurkun auki kun eläin vielä elää ja tuntee.
Ettei tule pahoittaneeksi joidenkin uskontojen elukoitten mieliä.

H.

1Äänestä
  • Lisäys:
    "Mitä se oikeassa oleminen sitten tarkoittaakaan."

    H.

    Äänestä

  • Aloittaja

    En ole uskontojen ihailija. Sain niistä tarpeekseni kasvettuani hellareiden kanssa.
    Joskus ihmettelen kuinka joku voi vakavalla naamalla sanoa uskovansa jonkin uskonnon oppia. Kuitenkin elävät kaikkea muuta kuin esimerkillisesti. Se jo itsessään kumoaa kaiken ja tekee turhaksi. Ei auta vanha fraasi, tehkää kuten sanon, älkää niin kuin minä teen.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    hunksz kirjoitti:

    Lisäys:
    "Mitä se oikeassa oleminen sitten tarkoittaakaan."

    H.

    Siinäpä se onkin, oikeassa olijoita on pilvin pimein, kaikki yhtä jääräpäisesti pysyttelevät kannassaan, mikään ei horjuta vaikka totuus olisi silmien edessä.

    1Äänestä

  • mielikki.mummo kirjoitti:

    Siinäpä se onkin, oikeassa olijoita on pilvin pimein, kaikki yhtä jääräpäisesti pysyttelevät kannassaan, mikään ei horjuta vaikka totuus olisi silmien edessä.

    Määrittele totuus.

    H.

    1Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Määrittele totuus.

    H.

    Ole varovainen.
    Määrittelysi saattaa osoittaa sinutkin uskovaiseksi.

    H.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    hunksz kirjoitti:

    Määrittele totuus.

    H.

    En pysty määrittelemään totuutta koska en tiedä mikä on totuus.
    Lopullinen totuus on meiltä salattu, se minkä näemme ei ole muuta kuin aistiemme välittämän totuuden omaksumista.
    Jo minun elinaikanani on totuudet muuttuneet useampaan kertaan, saati sitten pidemmällä aikavälillä.

    1Äänestä

  • mielikki.mummo kirjoitti:

    En pysty määrittelemään totuutta koska en tiedä mikä on totuus.
    Lopullinen totuus on meiltä salattu, se minkä näemme ei ole muuta kuin aistiemme välittämän totuuden omaksumista.
    Jo minun elinaikanani on totuudet muuttuneet useampaan kertaan, saati sitten pidemmällä aikavälillä.

    "mikään ei horjuta vaikka totuus olisi silmien edessä. "

    Niin?
    -
    Älä ala matkimaan minua.
    Vaan kerro mikä totuutesi on aistiesi ulko-puolella.
    Eläimet eivät käytä, eivätkä tunne tuota sanaa.

    H.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Mistä taas sait päähäsi että sinua kopsataan?
    En syvenny niin syvällisesti palstan kirjoituksiin että kopioisin mitään.
    Samansuuntaisia ajatuksia kuin sinulla voi olla muillakin.

    1Äänestä

Käyttäisivät nyrkkikyllikkiä, bedofiilia ei ole selibaatilla selitelty.

1Äänestä

Olen samaa mieltä, että tuo selibaatti on omiaan vääristämään lunnollista seksuaalisuutta.
Tuntuu mahdottomalta, että ympäri maailmaa katolisen kirkon papeiksi olisi niin suuri joukko hakeutunut pelkästään homoja ja pedofiilejä.

1Äänestä

Ja kuitenkin pedofiilipappien määrä katolisessa kirkossa on kuin pisara valtameressä. Homopappien määrä luultavasti samaa luokkaa. Selibaatti on pitkä perinne ja sama koskee myös naisten osalta nunnien selibaattia. Suuri valtaosa katolisista papeista, nunnista ja munkeista myös noudattaa selibaattia, mutta ihmisiä he ovat, virheellisiä, syntisiä, vajavaisia, heikkoja ja sairaita mieleltään ja nämä pedofiilipapit ovat kuin mätiä hedelmiä jotka pilaavat koko tynnyrin.

Äänestä
  • Miksi ylipäätään siellä? En tiedä, että muista kirkkokunnista olisi vastaavia uutisia, jossa voi pappikin ottaa puolison.
    Siihenkin aikaan, kun papit eivät saaneet mennä naimisiin, heillä oli taloudenhoitaja joka todellisuudessa oli vihkimätön vaimo (Frilla), he saivat lapsia ja elivät tavallista perhe-elämää, frilla oli ihan hyväksytty yhteisössä.

    1Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Miksi ylipäätään siellä? En tiedä, että muista kirkkokunnista olisi vastaavia uutisia, jossa voi pappikin ottaa puolison.

    Lestaadiolaisten yhteisö on ollut kautta aikojen suljettu sen sisällä on lasten raiskaajia etenkin maallikkosaarnamiesten joukossa. Synnit annetaan anteeksi, vaijetaan ja tehdään uutta syntiä.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Lestaadiolaisten yhteisö on ollut kautta aikojen suljettu sen sisällä on lasten raiskaajia etenkin maallikkosaarnamiesten joukossa. Synnit annetaan anteeksi, vaijetaan ja tehdään uutta syntiä.

    Siitä on tosiaan ollut juttuja tiedotusvälineissä.
    Sitten on tietysti näitä kultteja, mistä joskus on tullut dokumentteja ainakin amerikasta, missä kanssa ´´profeetat´´ jos jonkinlaista haaremia pitää.

    1Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Miksi ylipäätään siellä? En tiedä, että muista kirkkokunnista olisi vastaavia uutisia, jossa voi pappikin ottaa puolison.
    Siihenkin aikaan, kun papit eivät saaneet mennä naimisiin, heillä oli taloudenhoitaja joka todellisuudessa oli vihkimätön vaimo (Frilla), he saivat lapsia ja elivät tavallista perhe-elämää, frilla oli ihan hyväksytty yhteisössä.

    Suuri osa pedofiileistä (en puhu nyt papeista) on naimisissa olevia ja perheenisiä/ -äitejäkin. Eivät mitenkään selibaatissa, mutta pedofiili on pedofiili olipa naimisissa tai ei.

    1Äänestä

Mielestäni tuo rovastien ja muiden kirkkoherrojen frillan pito oli niin yleistä ja sitä katsottiin täysin sormien läpi eli sitä ei koettu ketään loukkaavaksi. Katolisen kirkon akilleksen kantapää on lukuisien kuoripoikien käyttäminen papin apulaisena messun aikana. Siinä on joidenkin sairaiden yksilöjen tilaisuus tullut käyttää hyväkseen toista ihmistä, vieläpä lasta. Tunnen montakin miestä jotka ovat olleet kuoripoikia kouluaikoinaan (yleinen käytäntö katolisissa kouluissa, esim jesuiiittien tai fransiskaanien pitämissä kouluissa)ja yksikään heistä ei ollut mitenkään edes tietoinen että tällaista tapahtuu tai on tapahtunut koskaan.

Äänestä

Ihmiset tuntevat itsensä helposti rääkätyiksi - jopa lapsetkin herkkinä olentoina. Ei riitä korvaan kuiskuteltu suvun salaisuus että miehillä on munat ja naisilla munasrjat - kunnioita sitäkin suvun jatkumisen salaisuutta.
helposti ihmiset kiusaantuvat liian lähelle l. iholle tunkeilusta - perheissäkin. Vaikka sukurutsaisuudestakin lie puhuttu ja sen vaarallisuudesta. Ihan kaikkialla ei ymmärrys riitä erottamaan mikä ero on seksismillä ja rakkaudella - ottaa ja antaa tilaa toisillekin henkiolennoille - nuoremmille ja pienimmillekin kasvaa ja kehittyä ihan rauhassa omaksi itsekseen ilman rääkkäämisen tunteita.
Lapsia kiusattiin paljon mun nuoruudessa - jopa koulussakin - saati sitten kotona.

Äänestä

Jehovan todistajat ovat kuin poliitikot. Vaikka kirnuun tunget ja männällä lyöt, et osu. Kerran kuitenkin sain jehovan päreet palamaan. Sähisi
kuin kissa ja jotain myökkäs mennessään.
Katoliselta kirkolta jäänyt asentamatta nappula pappien päähän. Nappi kun käännetään OFF-asentoon katoaa halut. Aviopareilla pitäis olla kolmitoiminappi. OFF1-asento tarkoittaa, että ei haluta kuin omaa puolisoa. Muille täysin kylmä.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielikki.mummo kirjoitti:

En kovin paljon ihmettele katolisen kirkon sisällä tapahtuvaa lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä.
Pappien selibaatti pakko antaa tuollaiselle oivan kasvualustan.
Kun joutuu kieltämään luonnolliset tarpeensa ne tulevat esiin tavalla tai toisella, useimmiten vahingollisella ja kieroutuneella tavalla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/012bb788-7b13-49fa-9d10-2dd488fbf721_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu