Paritalo on kiva talo

onnellinen.talo

11

682

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi.mennä.toisinkin

      Meillä paritalo, jossa vastiketta ei peritä lainkaan - yhtiöllä ei ole edes pankkitiliä. Kaikki muut laskut 50/50 %, mutta vesi kulutuksen mukaan ja nuohous eri laskuilla (meillä 2 tulisijaa, naapurilla 1) Suora sähkölämmitys omien mittareiden kautta, joten senkään suhteen ei ole ongelmia.
      Homma on toiminut näin jo talon rakennusvuodesta 1990. Meidän osalta vuodesta 2005 ja toimii todella hyvin.

      Tehtiin myös kuutisen vuotta sitten (teetettiin lakimiehellä) yhtiöjärjestykseen huomattavia muutoksia. Nyt osakkaat vastaavat itse ikkunoiden ja ovien kunnossapidosta / uusimisesta, kuten myös ilmanvaihdosta, asunnoissa olevista vesiputkista, vesikalusteista, varaajista yms. Oikeastaan taloyhtiön - siis osakkaiden yhdessä vastattaviksi jäivät vain vesikatto, julkisivut sekä talon ulkopuliset vesi- ja viemäriputket ja salaojat. Jotain muutakin pientä yhteistä, eli vanha porakaivo pumppuineen josta saadaan piha- ja autonpesuvedet kesäisin. Myös lumilinko ja ruohonleikkuri ovat taloyhtiön.

      Etupihan lumitöitä ollaan tehty erikseen ja yhdessä. Jos naapuri ei ole kotona niin useimmiten tulee ajeltua lingolla koko etupiha. Sekin toimii vastavuoroisesti, sen enempää vuoroja laskeskelematta.

      • Kopina

        Laskut 50/50 eli siinä se teidän vastike on. Toi on vähän hölmö tapa jos asunnot ei ole yhtäsuuria. Kustannusten pitäisi jakautua asuinpinta-alan mukaan.


      • ÄläHöpötä

        "Meillä paritalo, jossa vastiketta ei peritä lainkaan"

        Onhan teillä vastike:

        Kaikki muut laskut 50/50 %, mutta vesi kulutuksen mukaan ja nuohous eri laskuilla (meillä 2 tulisijaa, naapurilla 1) Suora sähkölämmitys omien mittareiden kautta.
        Nyt osakkaat vastaavat itse ikkunoiden ja ovien kunnossapidosta / uusimisesta, kuten myös ilmanvaihdosta, asunnoissa olevista vesiputkista, vesikalusteista, varaajista yms. Oikeastaan taloyhtiön - siis osakkaiden yhdessä vastattaviksi jäivät vain vesikatto, julkisivut sekä talon ulkopuliset vesi- ja viemäriputket ja salaojat.

        Kaikista noista tulee kustannuksia, jotka sinä maksat "vastikkeessa.


    • pahin_vaihtoehto

      Niin, sehän se perinteinen harhaluulo on, että asuminen on ilmaista, jos ei makseta vastiketta. Toki erikseen maksellaan näitä vesilaskuja, jätehuoltoa yms. Hyvällä tuurilla tasajaolla tms. ja vähän huonommalla tuurilla jätetään maksamatta.

      Vaikka kuinka leikitte, että "kumpikin hoitaa omansa", niin tosiasiassa paritalon asukas on naimisissa naapurinsa kanssa. Vesiliittymiä on vain 1, vesikattoja on vain 1 jne. Miten toimitaan, kun on aika korjata kattoa, mutta naapuri onkin eläkkeellä ja ryypännyt rahansa ja muutenkin sitä mieltä, ettei tähän remontteja tarvi tehdä? Tai mitä tehdään, kun naapuriksi osuu puoli- tai täyshullu? No, vähän hullu kyllä pitää olla, että paritaloon lähtee. Ei siinä auta edes kiva naapuri. Sekään lysti ei ole ikuista. On ollut tapauksia, missä tuttavapariskunnat ovat rakennuttaneet paritalon. Sitten toiseen puoliskoon avioero, vaimoke omii koko roskan ja riitaantuu siinä sivussa naapurinsakin kanssa...

      Paritalo on OK ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseessä on As Oy, jossa on enemmän kuin 2 huoneistoa, siis vaikkapa 2-3 paritalosta koostuva yhtiö. Yksittäinen hullu voidaan silloin äänestää nurin. Pelkässä paritalossa aina "äänet tasan". Vielä parempi, jos saadaan vesimittarit ym. yhteinen tekniikka erilliseen huoltorakennukseen.

      Paras olisi tietty erillispientaloista koostuva yhtiö, niin ei olisi seinänaapureitakaan.

      • Anonyymi

        Paritalo ei mielestäni ole mitenkään varmasti OK ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseessä on As Oy, jossa on enemmän kuin 2 huoneistoa, siis vaikkapa 2-3 paritalosta koostuva yhtiö.

        Näissä kun tuppaa käymään niin, että tarvitaan ulkopuolista isännöitsijää ja mahdollisesti myös kiinteistöhuoltofirmaa. Siinä muuten mitään, mutta asumiskulut pompsahtavat helposti tuplaksi siihen verrattuna, että hommat hoidettaisiin itse. Ja jos sovitaan, että hoidetaan itse vaikka lumityöt, niin ketään niihin ei voida velvoittaa. Ja sekös vasta epäsopua aiheuttaakin, olen meinaan läheltä saanut seurata.

        Tuossa näköjään vuosi sitten kirjoittelin, ettei meillä peritä vastiketta. Niin, huoneistot ovat tasan saman kokoisia.
        En tarkoittanut, että asuminen mitenkään ilmaista olisi, mutta tosiaan mitään jokakuukautista vastiketta ei makseta. Ja minne maksettaisiinkaan, kun yhtiöllä ei ole edes pankitiliä.
        Naaapuri on hoitanut isännöitsijän hommat, minä esim. lumilingon ja ruohonleikkurin huollot. Lumitöitä tehty niin erikseen kuin yhdessäkin ja tarvittaessa ollaan leikattu myös toistemme nurmikoita.

        Exällä oli muuten ainakin yksi viisas ajatus... Naapureihin tulee pitää hyvät välit, mutta kavereeraamaan ei pidä alkaa. Miksikö? Kun ei olla kavereita, niin ei tule helposti erimielisyyksiä, saati riitaa..


      • Anonyymi

        Olet varmaan nähnyt niitä Englantilaisia kaksikerroksisia rivitaloja, no niitä ne ei ole vaan erillisiä omakotitaloja.Talojen seinätkin on tuplat vaikka onkin kiinni naapurissa.


    • Anonyymi

      Meillä on AsOy muotoinen paritalo, talot ovat 25 m toisistaan, kumpikin hoitaa omaa taloaan itsenäisesti, mutta remonteista pitää kertoa naapurille, koska naapuri joutuu kirjoittamaan isännöitsijätodistuksen. Meillä ei ole isännöitsijää, kirjanpitäjää eikä pankkitiliä. Vesi-, roska-, verot ja jakuutukset maksetaan puoliksi. Jommalla kummalla on ylimääräinen pankkitili, jossa on vain AsOy rahaliikennettä.
      Kaikki meni hyvin siihen asti, kun naapurina oli suomalainen tai venäläinen, mutta kun siihen tuli virolainen, niin ongelmat alkoivat. Aina epäiltiin, että minä vedän välistä, silloinkin kun virolaisen suomalainen vaimo hoiti maksut ja minä maksoin heille. 2016 tuli virolainen poikamies, häneltä ei meinaa saada rahoja ajoissa mitenkään. Vuositasolla maksut ovat suunnilleen oikein, mutta laskujen erääntyessä tililtä puuttuu lähes aina rahaa. Viime vuonna jouduin lainaamaan laskuihin 17 kertaa rahaa vain 7 kertaa rahoja oli tilillä riittävästi. Vuosi sitten hän kielsi tulemasta pihalleen, kun olin aikaisemmin käynyt henkilökohaisesti sanomassa puuttuvista rahoista. Olen niin inhottava ja kiusallinen naapuri hänen mukaansa, että asiat on hoidettava sähköpostilla, johon hän vastaa jos huvittaa. Nyt olen jo pari kertaa uhannut katkaista veden, jos rahoja ei tule.
      Osakeyhtiön purkaminen tai jakaminen kahtia ei ole järkevillä kustannuksilla mahdollista ja vaikka tämä onnistuisikin, niin lumityöt jäävät kuitenkin yhteisiksi.

      • Anonyymi

        Eihän tuo ole paritalo, jos on erilliset rakennukset, vaan erillispientalot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuo ole paritalo, jos on erilliset rakennukset, vaan erillispientalot.

        Kaupungin ja verottajan papereissa lukee, että paritalo. Onhan ne yhdessä vesi ja viemäriputkella sekä mittaritaululla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupungin ja verottajan papereissa lukee, että paritalo. Onhan ne yhdessä vesi ja viemäriputkella sekä mittaritaululla.

        No siinä mielessä oikeassa, ettei as oy pelasta, jos on vain 2 samankokoista asuntoa. Kaikessa äänet tasan = olet naimisissa naapurin kanssa.


    • Anonyymi

      Kaksi samankokoista asuntoa, mutta se on paremmassa asemassa, jolla on yhteinen vesimittari asunnossaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      109
      2740
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1331
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1176
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      948
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      843
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      673
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      668
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      625
    Aihe