Tänään Pituri kirjoitti: "Toinen rakennuslupa Minttukujalle Hennaan"
Minttukujalle järvenpääläisille uusi kaveri !
5
312
Vastaukset
- parasuuttinen
Ompa hyvä uutinen vielä tälle vuodelle. Tämä pelastaa nyt paljon parjatun Hennan lopullisesti. Yleensä se toinen askel on se vaikein. Kiitos taas Kokoomukselle.
Mutta kun se nyt vaan on niin että niitä muuttajia tarvitaan noin 300 henkilövä vuoteen että saadaan 15000 asukkaan populaatio hennaan seuraavan 50 vuoden aikana. Vaikka koko hanke on ihan alkumetreillä niin homma ei vaan pelitä. Miten työ ette älyä ettei hankkeella ole tulevaisutta. Nyt tarvittaisiin kerrostaloja ihan osakkeita, eikä mitään kunnan vuokrataloa että homma etenisi.
Minä kävin työstä tullessa katsomassa missä jamassa henna on ja mercedeksen nokan suuntasin sinne ja se yksikin talo mikä siellä nökötti oli kun joku lato pellolla. No itsepähän siellä asuvatten. Minulla on parempi kortteeri.- Muutkylätvetää
Pitää muistaa myös, että Hennavuosien aikana pakaalle, Niinikoskelle, Villikkalaan, Kuivannolle ja kaikkiin muihin sivukyliin on myönnetty kymmeniä rakennuslupia. Ne ovat siis vetovoimaisempia. Mutta kyllä kymmenien miljoonien sijoituksella pari rakennuslupaakin on hyvä saavutus keskellä ei mitään.
- tavataanhennassa
Se oli silloin ennen kun rakennuslupia myönnettiin sivukylille, joissa oli vielä koulu. Nykyisin ei paljon niihin rakenneta, vaan Henna vetää. Hennaan tulee uusi päiväkoti ja pian sinne siirretään koulukin.
Juna-asema ratkaisee. Kiitos Kokoomukselle taas.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1884790Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303670Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392572Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572247Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491548- 731308
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751161Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711142En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391083Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911021