Olen vahvasti sitä mieltä, että Isoonkyröön on saatava työttömille ja juopoille kunnolliset lämpimät tilat. Viime sunnuntaina näin, kuinka joku joi pussikaljaa taivasalla. Miesparka. Tämäkö on sitä tasa-arvoa?
Vastaukset 5
- kluk
Pirun oikea mielipide! Nuorille puuhataan aina harrastetilaa jossa saa kitata äipän ostamaa mäyrää mutta ei näille kelkasta pudonneille mitään.
- valaistuneitako
No voi hyvä tavaton.
Onhan se myynnissä kirkkoherranvirastotalo, sinne vain sieltä löytyy huoneita yllinkyllin.(korjaa vain vintin homeet pois)
Sitten on vielä seurakuntatalokin, ihan onnenomiaan, tyhjillään. Kukaan ei siellä pidä kun äitienpäivä lounaita, ei muuta kuin näille asunnoiksi,kun vieressästä löytyy kirkko voi vaikka juominkikin jäädä vähemmälle ja valaistus tulla elämään. EU:lta kovetut tukiaiset hankkeeseen, niin että siitä riittää vuokriin, ruokaan ja Yms.. vuosiksi vuoksiksi eteenkin päin. - Pussihousu
Onhan tuossa jokivarressa vanha koulukin, eikös sitä myyty eurolla joku vuosi sitten. Siellä olisi oiva köllötellä ja miksei keiteläkkin, reilun kokoinen veskikin jo tuotu pihamaalle,
No, taitaa olla liian kaukana keskustan rientopaikoista, kuhan ehdotin, tyhjänähän tuo kait muuten. - Halitulihalla
Ei taida kukaan ihminen toisestansa välittääkään nykysuomessa.
- axl
Vaalit taas tulossa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141361
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e96459- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 42410
- 52403