vauvasijoitus

kun vauvaikäinen sijoitetaan sijaisperheeseen, onko yleensä kysymys pitkäaikaissijoituksesta? mietin lähinnä luopumisen tuskaa esim muutaman vuoden kuluttua. miten tämä biologisille vanhemille palautus yleensä menee, kuinka paljon lapsia palautuu biologiseen perheeseensä?
5978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä olen kuullut, että vauvat sijoitetaan keskimääräistä useammin vaan muutamaksi vuodeksi, eli bioperhe yritetään saada kuntoon ihan tosissaan. Vauva unohtaa nopeasti ja kiintyy taas helpommin perheeseensä kuin isompi lapsi. Vauvojen sijoittaminen on perusteltua silläkin, että vältytään ns. sanotusta kiintymyssuhdehäiriön synnystä. Laitoshoito ei pysty vastamaan näihin tarpeisiin.
On tietysti niitäkin vauvoja, jotka eivät voi, yrityksistä huolimatta palata bioperheeseen.
Tilastollista faktaa minulla ei ole, vaan omia ja kuultuja havaintoja.

Äänestä

Meille on sijoitettu n.9vuotta sitten 4kk ikäinen vauveli ja kuten huomasit sijoitus jatkuu yhä.Sijoitukseen tai sen kestoon vaikuttaa myös paljolti se kuinka kauan vauva on jo ollut teillä.Meillä lapsonen oli ollut jo 3vuotta,kun äiti sai asiansa kuntoon ja ehdotti huost.oton purkua ja asiaa alettiin työstämään.Sitten äiti yhtäkkiä tajusi,että ajaa vain omaa etuaan,käänti"kelkkansa" ja halusi lapsen pysyvän meillä.Perusti uuden perheen ja pitää edelleen säännöllisesti yhteyttä meihin.Mutta uskoisin että vauvasijoituksen kesto riippuu paljon biotaustasta,siis tosi paljon vauvan biologisista vanhemmista;onko muita huost.ottoja,onko alkoholi vai huume taustoja,onko yksinkertaisuutta jne.lista on loputon.Toivottavasti sait jotain tekstistäni irti.

Äänestä
  • .....että juuri nuo vauvasijoitukset ovat useinkin niitä pysyviä sijoituksia, omat kokemukset ja vierestä seuratut toisten sijoitukset.
    Eikös juuri alku ole kaiken tärkein lapsen elämässä?

    Äänestä

Kun lapsi sijoitetaan aivan vauvana, niin yleensä hänet sijoitetaan silloin toistaiseksi. Joitakin harvoja tapauksia on, että tiedetään heti että lapsi voi palata lähiaikoinan biovanhempien luokse. Niissä tapauksissa biovanhempien ja lapsen suhdetta kasvatetaan tiheillä ja pitkäkestoisilla tapaamisilla. Kerran kuussa tapahtuva tapaaminen ei riitä vauvalle kiintymyssuhteen kasvattamiseen biovanhempaan.

Lapsen 3 ensimmäistä ikävuotta ovat tärkeitä ja silloin lapsi rakentaa luottamuksellista kiintymyssuhdettä. Ja vauvana sijoitetulle se suhde kasvaa sijaisperheeseen. Meille on sijoitettu ensimmäinen vauva yli 8 vuotta sitten ja sijoitus jatkuu lapsen täysi-ikäisyyteen saakka. Toinen vauva sijoitettiin 5 vuotta sitten ja hänen huostaanottonsa on koko ajan jossain oikeusasteessa. Huostaanoton purkaminen on nyt hallinto-oikeudessa. Lapsen etua selvitettiin ensin yli puolivuotta ja asiantuntijat olivat lausunnossaan sitä mieltä, että huostaanoton purkaminen ei olisi lapsen edun mukaista juuri kiintymyssuhtaan takia. Lapsen ensisijainen kiintymyssuhde on sijaisperheeseen.

Äänestä
  • olen kanssasi. Vauva-ikäinen ei voi saada kiintymys-suhdetta omaan vanhempaansa jollei tapaamiset ole tiheitä. Saatikka tälläisissä muutaman tunnin jutuissa minkä ajan vauva juuri ja juuri jaksaa pysyä hereillä,ei ehdi mitään suhdetta kehittää. Itsellä toki tapaamisia on ja hyvin sujuvat, mutta niitä ei todellakaan tihennetä vaikka halua on tehdä mitä vaan,että lapsi alettaisiin kotiuttaa pikku hiljaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miiru kirjoitti:

kun vauvaikäinen sijoitetaan sijaisperheeseen, onko yleensä kysymys pitkäaikaissijoituksesta? mietin lähinnä luopumisen tuskaa esim muutaman vuoden kuluttua. miten tämä biologisille vanhemille palautus yleensä menee, kuinka paljon lapsia palautuu biologiseen perheeseensä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu