Tulipa mieleen, etten tiedä yhtään transnaista joka olisi naimisissa (miehen kanssa).
Transvaimot
Paaria
34593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Mutta onko heillä puhelinnumerosi, että osaisivat ilmoittaa? Sinullahan oli myös laskutusliittymä prepaidien lisäksi.
Transtaustaisten miesten kanssa naimisissa olevia ainakin tiedän.
Joo, niitä on Mutta ei naisia.
Ei kun tarkoitin transnaisia, jotka on naimisissa transmiesten kanssa.
Tavallaan vähän surullista ettei heterotransnaisilla ole mahdollisuutta kumppaniin
Eikö ole? Miksi sitten peniksensä säilyttäville t-naisille olisi miehiä tulossa ovista ja ikkunoista, vaikkakin ne ovat fetisistejä mutta miehiä kuitenkin.
Joo, salaa voi käydä elostelemassa, mutta ei kavereiden tai sukulaisten eteen viedä.
Likainen salaisuus.
Se on totta, en minäkään ole ajatellut viedä transystävääni ystävieni tai sukulaisten luokse. Onneksi vanhempani ovat jo kuolleet ja heidän eliaikanaan seurustelinkin oikean naisen kanssa. Kenellekään tutulle en ole uskaltanut kertoa omasta taipumuksestani, mutta se asia on kuitenkin vaivannut minua koko sen ajan kun olen seurustellut transystäväni kanssa. Kun vain saisi jostain rohkeutta kertoa, niin varmaan sen jälken voisi elää ilman näitä tunnontuskia.
Mitä kauheaa siinä on että seurustelee transihmisen kanssa? Aika vanhoillisia ihmisiä jos heille ei voi kertoa. Eikä se ole mikään "taipumus" jos seurustelee transihmisen kanssa. Aivan tavallinen ihminen.
Tässäkö syy miksi niin monet transihmiset tekevät itsemurhia?
Tekeekö transihmiset paljon itsemurhia? Jos ei pääse hoitoihin tekee kyllä, mutta tietääkseni sen jälkeen ei sen useammin kuin muutkaan.
Itsemurhaisuus ei vähene muuttelun jälkeen, ennemmin lisääntyy.
Yhä useampi katuu ja yrittää peruutus leikkaukseen. Ongelmahan on ylhäällä eikä alhaalla.
Ehkä jossain kolmansissa maissa kadutaan ja itsemurhariski kasvaa, mutta ei Suomessa. Suomen tutkimusyksiköt noudattavat WPATH:n tiukkaa tutkimuslinjaa (josta kaikki ei edes tykkää) ja he jotka käyvät korjausprosessin kokonaan läpi eivät kadu.
1960 luvun puolivälissä lääketiede "luovutti" ja todettiinn maailmanlaajuisesti ettei ihmisen sukupuolikokemusta pysty muuttamaan millään hoitokeinolla.
Satunnaisesti joku peräkamaripoika, joka ei saa oikeaa naista, päättää ottaa transun.
Kuljen säännöllisesti junalla, jossa matkustaa selkeästi transnaiseksi tunnistettava henkilö, ja aina häntä on sama mies autolla vastassa. En sen tarkemmin heidän suhteestaan tiedä.
tietää, että joku on transnainen?
Jos+tarkotit+minua,+en+tietenkään+voi+olla+100+%+varma+siitä,+että+hän+on+transnainen,+mutta+ainakin+hän+näyttää+stereotyyppiseltä+t-naiselta+ja+mies+näkyy+löytyvän.
stereotyyppinen transnainen, voisitko kertoa?
Erittäin pitkä, isot kädet ja jalat, hyvin laiha, miehinen luusto ja kasvonpiirteet.
ruotsissa? Sielläon paljon pitkäraajaisia naisia,toki on niitä suomessakin. On paljon naisia joilla ontäysin miehiset kasvonpiirteet ja vasta puheääni paljastaa kumpi on kyseessä. Laihuushan taitaa olla nykynuorten mielestä hyvin tavoiteltava asia.
Oli mikä oli, hän nyt kuitenkin vastaa sitä stereotyyppistä kuvaa, joka useimmilla on transnaisista, toisin kuin muut pitkät naiset.
Sinä ainakin tiedät millaista Ruotsissa on...
joihan mahtuu todella iso joukko cis naisia. Onhan se melko erikoista, että pidät melkoista joukkoa cis naisikin transnaisina, Kunhan vaan ne stereotypiat.
Hän on ainoa tuntematon, jonka olen olettanut transnaiseksi. Lukuisia pitkiä naisia en oleta. Eikä sillä ole mitään väliä onko hän vai ei. Pidän oletukseni omana tietonani.
Parempi onkin että pidät omana tietonasi, koska hyvin suurella todennäköisyydellä erehdyt. Toisaalta on ihan hyvä että luotat stereotypiaasi niin et tunnista suurinta osaa transnaisista.
On melko epätodennäköistä, että erehdyn, koska tässä henkilössä todella yhdistyy lähes kaikki ns. tuntomerkit. Mutta ei sillä ole väliä. Alkuperäinen pointtini kuitenkin oli, että vastoin ap:n väittämää ainakin yksi transnaisen oloinen nainen on saanut elämänsä miehen, vaikka en toki voi olla varma onko kyseessä kumppani.
niin eikö ole täysin mahdillista,että työkaveri odottaa tuota henkilöä?
Oon tässä jo pariin kertaan maininnut, etten tiedä ovatko he parisuhteessa. Enhän oikeasti tiedä heistä mitään. Hyvin usein vaan miehen ja naisen kohdalla kyseessä on parisuhde.
Mahtava logiikka tällä törkypalstalla, että viesti, jossa todetaan nuorten tavoittelevan enemmän kurvikasta kuin poikamaista vartaloa sensuroidaan :D
Sehän+tässä+prosessissa+onkin+kaikista+vaikeinta,+että+vaikka+sinun+on+kaiken+taistelun+jälkeen+kuinka+hyvä+olla+omassa+kehossa,+yhteiskunta+ei+salli+sinun+olla+sitä+mitä+olet,+vaan+tulee+hyljeksityksi,+vähätellyksi+ja+etenkin+miehet,+persut+ja+uskovaiset+muistuttavat+jatkuvasti+miten+olet+'vähempiarvoinen'.+Kiduttajia.
Ja+tämä+vaikka+olisit+kuinka+100%+läpimenevä,+niin+ettei+mistään+voisi+arvata+tai+tietää,+että+olet+trans-taustainen,+mutta+pelkkä+tieto+taustasta+riittää.
Avioliittoon pääsyyn ei enää tarvita prosessia:
Avioliittolain muutos tuli voimaan 1.3.2017, mistä lähtien samaa sukupuolta olevat saattoivat solmia avioliiton ja samalla samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinnistä luovuttiin.
Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2017 solmittiin 26 542 avioliittoa, joista 554 oli samaa sukupuolta olevien avioliittoja.
Samaa sukupuolta olevien parien solmittujen avioliittojen määrä, 554, on suurempi kuin parisuhteiden rekisteröintien suurin määrä, 446. Parisuhteiden rekisteröintien suurin määrä saavutettiin heti ensimmäisenä vajaana vuonna, sillä laki rekisteröidyistä parisuhteista tuli voimaan 1.3. 2002.
https://www.stat.fi/til/ssaaty/2017/ssaaty_2017_2018-05-08_tie_001_fi.html
Mitä tuolla tarkoitit? Ai että joku homo tai lesbo muuttaa sukupuoltaan päästäkseen avioliittoon??
että olen toisen luokan kansalainen koska olen transsukupuolinen. Viimeksi eilen kahteen kertaan.
On meitä, parisuhdetytyjäkin. Meidän liitto on sellainen ettei monikaan arvais kumpi meistä on naisoletettu mut minähän se oon. Nytkin ollaan tälläisella mökillä ja mies tuo kaupasta mulle urheiluvaatteista että voidaan mennä ulkoilemaan, varmaan jotain stringejä ulkoiluvaatteiden alle. Se on oikeestaan kivaa, aion ehkä ulkoilla vain lähimpään latoon jossa alan vaatia hoitoa...