Eläkekyssäri

Olen ollut 2 vuotta eläkkeellä ja eläkkeeni on tosi pieni. Hain siitä eläkevakuutusyhtiöstä jonka piirissä olen viimeksi ollut. Saan myös kansaneläkettä. Olin jo unohtanut koko eläkekertymän kun tuli mieleeni että sain joskus takavuosina Ilmariselta kertymälaskelman joka oli tosi pieni, kun olen ollut enemmän julkisella puolella töissä.
Aloin nyt miettiä että onko tuo Ilmarisen pieni kerymä laskettu mukaan tähän eläkkeeseeni vai olisiko pitänyt hakea myös Ilmarisen eläkekertymää? Vaikka pieni summa onkin mutta olishan se rikkana rokassa näin pienessä eläkkeessä. Kaikkihan olis lisää. Minulta ei mene edes veroa eläkkeestäni kun on niin pieni. Mikä on raja että alkaisi mennä veroa? Vähentäiskö Kela kansaneläkettä jonkin parinkympin lisän takia?
11402
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kysy ensin Ilmarisesta ja sitten kelasta moista juttua.

Vaikea täältä kaukaa sanoa juuta tai jaata,

Kela osaa mestarillisesti pienentää
jos jokin muu yhtiö ensin suurentaa.

1Äänestä
  • Aloittajalle: Kannattaa kaivaa työtodistukset esille 23 vuotiaasta eteenpäin.
    Olet varmasti saanut ennakkoon useampana vuonna tietoja eläkkeesi kertymästä. Uudenkin saat Ilmarisesta. Googleta, niin löytynee jokin sähköpostiosoite, mihin voit kirjoittaa pyynnön ja jättää yhteystietosi.
    On mahdollista, että jokin työsuhdetieto puuttuu ja silloin tulee lähettää työtodistuksesta kopio. En tiedä, miten pitkältä ajalta taannehtivasti maksavat puuttuvaa eläkeen osaa, jos jotain on jäänyt uupumaan.

    1Äänestä

  • Bengalitikku kirjoitti:

    Aloittajalle: Kannattaa kaivaa työtodistukset esille 23 vuotiaasta eteenpäin.
    Olet varmasti saanut ennakkoon useampana vuonna tietoja eläkkeesi kertymästä. Uudenkin saat Ilmarisesta. Googleta, niin löytynee jokin sähköpostiosoite, mihin voit kirjoittaa pyynnön ja jättää yhteystietosi.
    On mahdollista, että jokin työsuhdetieto puuttuu ja silloin tulee lähettää työtodistuksesta kopio. En tiedä, miten pitkältä ajalta taannehtivasti maksavat puuttuvaa eläkeen osaa, jos jotain on jäänyt uupumaan.

    Tutulla oli tällainen puuttuvat maksut yhdeltä työnantajalta ja sanoi silloin, että työsuhteen päättymisestä 10 v ajalta huomioidaan.

    Äänestä

On eläke jotain 800-900 euron välillä ettei veroa mene.

1Äänestä

Nythän on niin, että minulla ei ole kaikkia eläkeyhtiöitä tässä koneellani, että voisin tarkastaa tietosi.
Annatko Sotun ja puhelinnumerosi niin katson mitä voin tehdä asialle?
Ilmarinen näkyy olevan boikotissa elikkä koneeni ei hyväksy moista nimeä. Koneeni kun vihaa kalevalaisia nimiä.
Jos eläkeyhtiösi olisi Väinämöinen tai Ainolainen, ne ehkä menisi läpi koska ne liittyvät eläkeyhtiö Akseli Kalle Kallellaan.

Äänestä

Olet saanut selvityksen mistä eläkkeesi kertyy, katsopa asia sieltä, ei tarvitse muualla ihmetellä. Jos kaikki työsuhteet ei ole selvityksessä, ota yhteys eläkkeenmaksajaan.

Äänestä
  • Siis saan eläkettä sekä kelalta että Kevalta. Jos saisin Ilmariselta niin tokihan se näkyisi verkkopankissa. Saattaa olla että en ole hakenut sitä Ilmarisen eläkettä.
    Joskus takavuosina olen saanut Ilmarisen kertymälaskelman ja se oli ihan järjyttävän pieni. Olen saattanut unohtaa koko rahan hakemisen kun se on ollut niin pieni summa. Pitääpä soittaa Ilmariselle ja kysyä asiaa. Nauravat varmaan pellolle kun niin pienen summan perään kyselen.
    En tiedä maksaisivatkohan enää takautuvasti vai lähtisikö se tulemaan vasta nyt vaikka olen tosiaan ollut eläkkeellä 2 vuotta? Jos saisin takautuvasti niin olisi siitä muutama satanen kertynyt ja jatkossa sitten se pikku summa lisänä.

    Äänestä

  • Pieneläkeläinen kirjoitti:

    Siis saan eläkettä sekä kelalta että Kevalta. Jos saisin Ilmariselta niin tokihan se näkyisi verkkopankissa. Saattaa olla että en ole hakenut sitä Ilmarisen eläkettä.
    Joskus takavuosina olen saanut Ilmarisen kertymälaskelman ja se oli ihan järjyttävän pieni. Olen saattanut unohtaa koko rahan hakemisen kun se on ollut niin pieni summa. Pitääpä soittaa Ilmariselle ja kysyä asiaa. Nauravat varmaan pellolle kun niin pienen summan perään kyselen.
    En tiedä maksaisivatkohan enää takautuvasti vai lähtisikö se tulemaan vasta nyt vaikka olen tosiaan ollut eläkkeellä 2 vuotta? Jos saisin takautuvasti niin olisi siitä muutama satanen kertynyt ja jatkossa sitten se pikku summa lisänä.

    Eläkkeenmaksaja määräytyy viimeisen palkanmaksajan mukaan. Jos olet ollut viimeksi esim. julkishallinnon palkkalistalla on Keva eläkkeenmaksaja ja tähän Kevan eläkkeeseen on ns. yhteensovitettu myös aikaisemmat yksityisellä sektorilla ansaitsemasi eläkkekertymät. Keva on lähettänyt sinulle selvityksen eläkkettäsi kerryttävistä työsuhteista, joten katsopa siitä. Jos jotain selvityksestä puuttuu, ota yhteyttä Kevaan, useammasta paikasta ei työeläkettä makseta, joten Ilmarisen ei kuulu sinulle eläkettä maksaa, kaikki tulee Kevasta. Kevasta voi netissä tarkastaa työeläkeotteen kätevästi 24/7.

    Äänestä

Onko oikein, että olette tehneet paljon arvokasta työtä lastenne eteen?
Niin pitkään että eläkkeenne menee reippaasti yli Suomalaisen keski-palkan.
Tunnetteko tyytyväisyyttä siitä että lapsenne opiskelun typeryys on johtanut siihen.
Että he janoavat isoja osia eläkkeestänne, koska he, tuskin koskaan omaansa ansaitse?

H.

Äänestä
  • Meneekö oma eläkkeesi yli suomalaisen keskipalkan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieneläkeläinen kirjoitti:

Olen ollut 2 vuotta eläkkeellä ja eläkkeeni on tosi pieni. Hain siitä eläkevakuutusyhtiöstä jonka piirissä olen viimeksi ollut. Saan myös kansaneläkettä. Olin jo unohtanut koko eläkekertymän kun tuli mieleeni että sain joskus takavuosina Ilmariselta kertymälaskelman joka oli tosi pieni, kun olen ollut enemmän julkisella puolella töissä.
Aloin nyt miettiä että onko tuo Ilmarisen pieni kerymä laskettu mukaan tähän eläkkeeseeni vai olisiko pitänyt hakea myös Ilmarisen eläkekertymää? Vaikka pieni summa onkin mutta olishan se rikkana rokassa näin pienessä eläkkeessä. Kaikkihan olis lisää. Minulta ei mene edes veroa eläkkeestäni kun on niin pieni. Mikä on raja että alkaisi mennä veroa? Vähentäiskö Kela kansaneläkettä jonkin parinkympin lisän takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu