Runo yöllä

Runoja kirjoittaa voi vaikka yöllä.
Senhän saa tehtyä pienellä työllä.
Ei muuta kuin ”Pännä” käteen,
runon pienen tulet kohta näkeen.

Minä se istun useinkin tässä,
runoja pieniä väsäämässä.
Näin kävi myös entiseen aikaan.
Mikä mut innostumaan nyt saikaan?

25

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sellainen.yöruno

      Minäkin kirjoitin runon
      se runo kertoo rakkaudesta
      yksipuolisesta rakkaudesta
      jonka kahleissa ei onni kuki,
      ei laula aamulintu onnellisille.

      Se toinen, se rakastunut,
      haluaa omistaa ja hallita,
      se ei anna vapautta,
      ei tilaa elämälle eikä haaveille.
      Se sanelee, se määrää,
      se lyö ja kurittaa sanoilla
      kovilla sanoilla opettaa ja kiroaa
      Se toinen
      se joka ei rakasta,
      se on rakkaudeton orja rakastuneen kahleissa.

      Yössä se itkee
      kätkee kyyneleet pimeyteen
      ja nyyhkyttääkin äänettömästi
      ettei se toinen kuulisi.
      Valittaa ei saa, ei vihata.
      Eikä se rakkaudeton jaksa edes vihata.
      Se on kuluttanut voimansa,
      ei jaksa edes lähteä...
      Yössä se itkee menetettyä elämää.

    • mummi-

      Uupunu vanhus !



      Sielu itkee ikävää
      toista ihmistä ei näy

      autio on sieluni maisema
      huone tyhjä
      sanaton
      menneisyys on unta vaan

      tuskaa täynnä oli elämä
      särkyi kaunis unelma

      tuonen viikate vilahti
      vei ainoan rakkaani pois

      yksin kulkee kurja tuo
      eksyi elämän metsään

      väsyi vanha kulkija
      pois tahtoo jo lähteä
      sinne
      rakkaitten luo

      anteeksi pyydän elämä
      voimat uupuu
      matka päättyy

      jääköön rakkaus taivaan sineen
      teille voimia antamaan

      • ykslehvä

      • uskonAurinkoVielä-nousee
        ykslehvä kirjoitti:

        Taivas kirkastuu Pepe Villberg (mummille)


        https://www.youtube.com/watch?v=W8KGUCGu1_I

        Kiitos, kyyneltenpato murtui, sori,
        laulu kuin minulle tehty, ihana koskettava, kiitos,

        suru tulee ja menee vie aikansa,

        tunteet on kuin meren aalto,
        joskus tyyntä, pouta sää,
        joskus laineitten lipaltusta,
        joksus myrskynlailla mylvii,


    • Apul

      Oletpa Sinä runoilija. Itse olen vain kömpelö loppusointuisten riimien kirjoittaja.

      • toistamieltä-terv-mummi

        Koskettavia oli kaikki,

        älä vähättele itseäsi,


        mummilla mielimaassa, jospa se taas menee ohi,

        se harmittaa
        sanat häviää
        avaruuteen varmaanki, heh,


      • Sitä minäkin, Apul, sillä aloitushan ei ole runo vaan loru.


      • näyttöävaaditaan
        Tellukka kirjoitti:

        Sitä minäkin, Apul, sillä aloitushan ei ole runo vaan loru.

        Kirjoita sinä tellukka oikea RUNO kun osaat noin hyvin arvostella ja lajitella !


      • näyttöävaaditaan kirjoitti:

        Kirjoita sinä tellukka oikea RUNO kun osaat noin hyvin arvostella ja lajitella !

        Sanoinko osaavani?
        Olen vain kriittinen siinä, mitä runoiksi sanotaan.

        Nämä tällaiset ovat loruja:
        "Aa-aa ankka
        takapuoli vankka
        keinuu käynnin tahdissa
        kun hän kulkee vahdissa
        ympärillä pesän
        koko kevätkesän ..."


      • Tellukka kirjoitti:

        Sanoinko osaavani?
        Olen vain kriittinen siinä, mitä runoiksi sanotaan.

        Nämä tällaiset ovat loruja:
        "Aa-aa ankka
        takapuoli vankka
        keinuu käynnin tahdissa
        kun hän kulkee vahdissa
        ympärillä pesän
        koko kevätkesän ..."

        Minusta runoni oli viesti tällä palstalla runomuodossa. Loruksi nimittäminen on kyllä loukkaus.


      • kirjoittajana
        Tellukka kirjoitti:

        Sitä minäkin, Apul, sillä aloitushan ei ole runo vaan loru.

        Etsippäs käsiisi joku oikea runokirja!

        Vasta sitten kun tietät mikä on runo, millainen on runomitta, millainen on loppusointuinen runo, tai millaisia ovat kertovat runot, sitten tule ohjeistamaan tänne palstalle ja kertomaan mikä on loru: Lorukin on runo, juuri runomitassa kirjoitettu ns. kansanhokema tms.
        Ovatko laulujen sanatkin sinusta loruja.
        Hyvä kun on tullut viisautta palstalle!

        Mikä on runo?
        Kertoisitko ?
        Olen niitä olettamiani runojakin kirjoittanut, mutta enkö vielä edes tiedä mikä on runo?


      • Ramoona_
        Apu kirjoitti:

        Minusta runoni oli viesti tällä palstalla runomuodossa. Loruksi nimittäminen on kyllä loukkaus.

        Loru on lapsille tarkoitettua , leikkiin liittyvää , sellaista kuin körö körö kirkkoon tai maalari maalasi taloa, sinistä ja punasta, harakka huttua keittää. Loruperinne on ikivanhaa, lasten viihdyttämistä, lähellä oloa, kielellisesti kehittävää, rytmitajua kasvattavaa. Se ei ole mikään halveksittava tai vähempiarvoinen runouden muoto kuin vaikkapa oodit, elegiat tai sonetit. Loru on todellista käyttölyriikkaa, uusien luojana on esimerkiksi Kirsi Kunnas tunnettu. Meistä useimmilla oli varmaan Hanhiemon iloinen lipas , jonka aarteista saimme nauttia äidin tai isin sylissä istuen. Toivottavasti lapsemmekin jatkavat lastensa ja lastenlastensa kanssa harakan hutunkeittoa , siinä lopuksi kutitetaan kaivoa kainalossa ja nauretaan yhdessä. Onko koira kotona on hauska myös, siinä saa jännittää, milloin koira nappaa ...hellästi tietenkin.

        Hienoa kun täällä uskalletaan heittäytyä runomaailmaan, kertomaan tunteista , luonnosta, suruista ja iloista, menneestä matkasta ja yhä taittuvasta taipaleesta. Hyvin taitaviakin näissä on, mutta ei ole tarpeen arvostella eikä tämä ei ole kirjallisuuskritiikkipalsta. Monasti runot ovat hyvin henkilökohtaisiakin.

        Itselleni täällä runomuotoinen kirjoittelu on lähinnä hetken sanaleikkiä, riimittelyä ja tuokiokuvan maalailua. Runomuotoisesti on joskus helpompaa vastata , siinä voi tavallaan rikkoa jäätä, avata portteja .


      • Ramoona_
        kirjoittajana kirjoitti:

        Etsippäs käsiisi joku oikea runokirja!

        Vasta sitten kun tietät mikä on runo, millainen on runomitta, millainen on loppusointuinen runo, tai millaisia ovat kertovat runot, sitten tule ohjeistamaan tänne palstalle ja kertomaan mikä on loru: Lorukin on runo, juuri runomitassa kirjoitettu ns. kansanhokema tms.
        Ovatko laulujen sanatkin sinusta loruja.
        Hyvä kun on tullut viisautta palstalle!

        Mikä on runo?
        Kertoisitko ?
        Olen niitä olettamiani runojakin kirjoittanut, mutta enkö vielä edes tiedä mikä on runo?

        Lorulla on tosiaan tuokin merkitys , kansanhokema, runomittaisuus myös, kuten sanot, runon eräs laji. Itse tuossa puhuin vain lastenloruista. Loru-sanaa voi käyttää myös negatiivisemmin, kun tarkoittaa pötypuhetta, joutavaa jorinaa, turhaa ja merkityksetöntä puhetta, jopa valhetta.

        Määritelmiä ja teoriaa tosiaan löytyy, jos on tarpeen selvittää, mitä kaikkea runon olemukseen kuuluu ja runokirjoista löytää esimerkkejä joka lajiin.

        Runoiluintoa jatkossakin kaikille !


      • lukijana
        Ramoona_ kirjoitti:

        Lorulla on tosiaan tuokin merkitys , kansanhokema, runomittaisuus myös, kuten sanot, runon eräs laji. Itse tuossa puhuin vain lastenloruista. Loru-sanaa voi käyttää myös negatiivisemmin, kun tarkoittaa pötypuhetta, joutavaa jorinaa, turhaa ja merkityksetöntä puhetta, jopa valhetta.

        Määritelmiä ja teoriaa tosiaan löytyy, jos on tarpeen selvittää, mitä kaikkea runon olemukseen kuuluu ja runokirjoista löytää esimerkkejä joka lajiin.

        Runoiluintoa jatkossakin kaikille !

        Tellukan ohjeita tässä kaivataan?

        On hiukan loukkaavaa kun tulee tänne lukemaan "loruja", jos ei hän mitään runoudesta ymmärrä.
        Ramoona, minun kirjahyllyssäni on runokirjojakin " pari metrihyllyä," kuten hänelläkin, joka suuren kirjaston omistavana omaa kirjahyllyänsä minulle esitteli.
        Hyllyssäni on Suomen Runotar, on Nobelkirjailijoita ja paljon vanhaa runoutta Kalevalasta alkaen, Venäjän Suomenkielisiä kirjailijoita useampia ja uskoin tietäväni mitä on runo. Sinulle asia on tuttua ja selvää, kaikille ei.

        Tuli tuo Tellukka mukaan tietoinensa ja lyttäsi minun ja monen muun olettamukset siitä; Mikä on runo?

        Kunhan hän muilta kiireiltänsä joutaisi kertomaan mitä se on?

        Runoillaan sen aikaa ihan runoilla, tai vaikka loruilla, joissa voi olla ironiaa, tai vaikka taivaallisia atmosfäärejä kuvailtuina.

        Mukavaa runopäivää, ei vain yötä!


      • Ramoona_ kirjoitti:

        Lorulla on tosiaan tuokin merkitys , kansanhokema, runomittaisuus myös, kuten sanot, runon eräs laji. Itse tuossa puhuin vain lastenloruista. Loru-sanaa voi käyttää myös negatiivisemmin, kun tarkoittaa pötypuhetta, joutavaa jorinaa, turhaa ja merkityksetöntä puhetta, jopa valhetta.

        Määritelmiä ja teoriaa tosiaan löytyy, jos on tarpeen selvittää, mitä kaikkea runon olemukseen kuuluu ja runokirjoista löytää esimerkkejä joka lajiin.

        Runoiluintoa jatkossakin kaikille !

        Onneksi runoille löytyy monia eri reittejä , ikanavia iloon, kaihoon- suruun,-...jopa viiltävään sarkasmiin., mikä kullekin on ominaista.
        Puolustan rehellistä ja vaatimatonta kerrontaa runomuodossakin, aitouden voi kokea lukija,..jos kokee,..
        Yleensä kaikessa, sanataiteessakin, löytyy arvostelijansa,kun tekijöistä enemmänkin on puutetta.


        Minusta aloituksen runo on hyväntuulinen,
        hieman lennokaskin,
        paikantaen silti oman tutun olonsa
        leikkisyyttäkin kysymyksessään.

        Voi miten iloinen pikkui orava tuli parvekkeelle, rapattua pystysuoraa seinää kiipeile, leikkii kaiteella, ja tutkii tuuletettana olevaa lampaantaljaa ja jo hyppää ison teddykoirani päähän ..
        Voi' luontokappale miten on soma, häntä heiluu propellin lailla, kun se mittaa matkaa pihlajaan.
        Ihan selvästi se on ystävällinen pikku otus :)
        Sorry, taisin hypätä aiheesta.


      • lukijana kirjoitti:

        Tellukan ohjeita tässä kaivataan?

        On hiukan loukkaavaa kun tulee tänne lukemaan "loruja", jos ei hän mitään runoudesta ymmärrä.
        Ramoona, minun kirjahyllyssäni on runokirjojakin " pari metrihyllyä," kuten hänelläkin, joka suuren kirjaston omistavana omaa kirjahyllyänsä minulle esitteli.
        Hyllyssäni on Suomen Runotar, on Nobelkirjailijoita ja paljon vanhaa runoutta Kalevalasta alkaen, Venäjän Suomenkielisiä kirjailijoita useampia ja uskoin tietäväni mitä on runo. Sinulle asia on tuttua ja selvää, kaikille ei.

        Tuli tuo Tellukka mukaan tietoinensa ja lyttäsi minun ja monen muun olettamukset siitä; Mikä on runo?

        Kunhan hän muilta kiireiltänsä joutaisi kertomaan mitä se on?

        Runoillaan sen aikaa ihan runoilla, tai vaikka loruilla, joissa voi olla ironiaa, tai vaikka taivaallisia atmosfäärejä kuvailtuina.

        Mukavaa runopäivää, ei vain yötä!

        """On hiukan loukkaavaa kun tulee tänne lukemaan "loruja","""

        Enhän minä tänne ole tullut lukemaan "loruja". Keskustelupalstaksi tämän luulin, sillä runopalsta on erikseen, missä ei paljonkaan keskustella, vaan esitellään niitä omia "runojaan" ja odotellaan kehuja.

        Mutta tulihan tähänkin ketjuun sentään sitä keskusteluakin, eikä vain toistensa aiheista poikkeavia loppusointuisia kommentteja peräkanaa.


    • Yö on pitänyt valveilla vain surullisia unettomia.
      Aamu kuitenkin aina tulee, koskaan ei ole unohtanut.
      Tänään Aurinko kultaa koko luonnon.

      • että.niinkin

        Miksi pitää olla surullinen jos kirjoittaa runoja?

        Minäkin kirjoitin runon , eikä ole yhtään surullinen mieli.
        Kaikki asiat on paremmin kuin hyvin, ei se riipu runosuonen kulku ihan mielialastakaan. Kaikkea on syntynyt, syntymästä ja kuolemasta, enemmän siltä väliltä, kun maailma ei ole hyvä kaikille ja ellei kirjailijat kerro ajan ilmiöistä, jääkö kaikesta mitään historiaankaan.
        Sotakin on kirjallisuudessa elävää, vaikka tuskin kaikki sodasta kirjoittaneet ovat kuulleetkaan pommikoneiden ääniä!


      • Mistä sellainen käsitys, että yöllä valvova on "uneton" tai "surullinen"?
        Ovatko yölinnut ja muut yöeläimet myös mielestäsi unettomia ja surullisia?


      • ruskantaika.a

        Miksi ei Tollukka kirjoita runomuotoon kritiikkiään, hih, siinähän olis haastetta kerrassaan! Psst,..jos löydät munia lattiapahnojemme seasta, ota ne talteen taskuusi!
        Kotona niistä ehkä voi ämpimässä kehittyä sinullekin leikkikavereita


    • Niinpä niin. Tas uusi päivä kaikki muuttaa voi. Muuttaapian talvisen sään helteeksi?.

    • Pienet tintit vallattomat
      valtasivat lehtipuun.
      Oksillansa hyppelivät
      unohtivat auki suun.

      Suruako lehdet huokuu
      oksat hauraat kantaa.
      Sirkutuskin ihan uupuu
      viimeisiäänkö antaa?

      Eikös mitä, siritti tintti
      pieni reipas nokallaan,
      melankoliaa täynnä vintti
      ohi menee ajallaan.

      Tienoon keltalehvistöissä
      tuuli hiljaa pyyhkii.
      sinitaivaan holvistoissa
      joku hiljaa nyyhkii.

      Pienet tintit sinfonian
      äänet avas lujaan,
      aamun tullen melankolia
      katosi hämärään kujaan!

    • SkillaaN

      Kaunista, kaunista niin,
      on sää tämän (loskaisen) lokakuun.
      Ei tietoa loskasta lain,
      siitä ihanan olon sain.

      Leppäkerttukin uuden elon saa,
      lämpö sen tunnot, elon antaa.
      Tuuli lehtiä puiden heiluttaa
      ja jonkun aina oksasta irti saa.

      Aurinko lämpöä antaa,
      elinvoimaa luonnolle kantaa.
      Lintusten elämä hymyää,
      kun syötävät maassa lymyää.

      Luojan luomaa ihanuutta,
      Ei ihminen kiitä, suotta.
      Ei kaikille ole suotu tätä,
      syksyistä värien leikkien, ihmetystä

    • Ramoona_

      Saimme lahjaksi lämpimän värikuun
      varpujen, pihlajain ja vaahterapuun
      haapojen, saniaisten ja monen muun
      herätti kyynkin luonnon ihailuun.

      Ystäväni, nuo mustarastaat ihanat
      herkuttelevat nyt viimeiset omenat
      täällä talvenkin ne ilona oleilevat
      pian lintulaudalle lehahtelevat .

      Kranssiin etsin pyöreää punaista
      sain kaunistusta ruusunmarjoista
      löytyi sopivaa myös marjakuusesta
      viel kruunaus kesän viime ruususta.

    • sini.sirkku-ek

      Syyssatoa auringossa

      Minäkin muistan jättäessämme mökin talviteloilleen saaressa, monet erikoiset ruohot ja heinät, joita sommittelin seppeleiseen syksyisin. Väripilkkuina pietaryrtin keltaiset pallot ja ruohosipulinkukat, joita kalloiden raoissa nauhoina kasvoi. Siementen ryppäitä katajanmarjoista antoi kivaa pontta värisävyille.
      Alkukesällä tullessamme innolla saareen, oli haalistuneet hauraat kukat ikkunamaljakossakin, kuin lausumassa tervetulleeksi.

      Niin kauniita asetelmia saa heinistäkin, voi 'nähdä' Ramoonan puutarhassaan istutusten runsaudessa. Kasvihuoneen kuvaus aikanaan, omasta rauhoitetusta istumapaikasta, on elävästi joskus jäänyt mieleeni. Miten kaunis voi kulunut vanha tuolikin olla, tilaa vaikka hyllyn reunalle asettaa kahvikuppinsa, hyllyn, pöydän jossa ruukkuja, puutarhatyökaluja ja vihreä narukerä.

      Omien muistojeni seppeleen, jo haurastuneen ja hennon, asetan siniselle tuolille, sinne omenapuun oksiston suojaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe