Vaasa stad

Vaasakin globalisoituu, maailman tavat ja kulttuurit kotiutuu lintukodon länsirannikolle.
Vkl. jutustelin baarissa ulkomaalaistaustaisen naisen kanssa jolla oli pari vartijaa mukanaan, on kuulemma ihan common sense maailmalla, ettei naisten ja lasten ole turvallista kulkea yöaikaan yksinään. Toivottavasti suomalaisetkin oppivat, ettei voi nyppiä rusinoita pullasta koska asioilla on useita puolia, yksipuolista hyvää ja mukavaa ei ole olemassakaan ja siksi saamapuolella ei voi olla ikuisesti.

Naisillehan se on vaikea hyväksyä, että jos haluaa puolustajan niin joutuu alistumaan myös vartioiduksi.
11331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Evoluutio, ihmisen ja sitäkautta yhteiskunnankin on varsin yksinkertaista:
Hyvinä aikoina menestyy hyvät ihmiset, pahoina aikoina pahat ihmiset. Rauhallisina aikoina rauhalliset ihmiset ja päinvastoin, Kusipäisinä kusipäät ja väkivaltaisina aikoina tietenkin menestyvät väkivaltaiset. Ja sellaisia ympäristöönsä sopeutuvia ihmisiä evoluutio aina. tuottaa.

Äänestä
  • Puolueelliset on aina puolueellisia, siis epäoikeudenmukaisia. Joten siitä vaan omaa kaikinvoimin puolustamaan ja sitäkautta itseään epäoikeudenmukaiseksi idiootiksi muiden silmissä tekemään.

    Äänestä

  • Noihan se on, ihmiset uskoo olevansa nykyään viisaampia mutta pelkkää uskoa on. Kuvitellaan että se oma olisi maailman tärkein asia vaikka jokainen armeijankäynyt tietää ettei ole ollenkaan välttämätöntä.

    Tiedetään hyvin että jokainen omistamasi asia tai esine lisää puolueellisuutta siis subjektiivisuutta. Ja oman keräämisestä, ts. tyhmyyden keräämisestä on tullut ihmisten tärkein tehtävä, vttu mitä idiootteja ja eikun pää vaan omaan prseeseen kuin strutsit ettei totuus ahdista.

    Äänestä

Vastenmielinen totuus on tuo, kun mielummin itsekeskeinen työntää päänsä ja ajattelunsa omaan, sitten sitä omaa hehkuttaa, pänttää ja pönkittää.
Vaan sokeaksi todellisuudelta tekee, oman onanointi.

Äänestä

Ei Vaasassa enää kaupunkilaisia mieliä oo, käytös sen todistss. Ymmärtäähän sen että mettänkeskellä asuvat joutuu ajattelemaan vain ittiänsä ja omaa napaa, mutta kaupunkilaisilla luulisi olevan muitakin vaihtoehtoja.

Äänestä

Suomalaisilla on joskus hyvin vaikea hahmottaa omaa asemaansa ja tilannettaan.

Scandinavissa ja suomessa naisilla on tutkitusti eniten valtaa maailmassa, (yksinkertainen mekanismi: valtaa ei ole rajattomasti joten kun toisen sukupuolen valtaa lisätään toiselta se vähenee) joten suomessa miehillä on vähiten valtaa maailmassa.

Kannattaisi myös muistaa, että suomalaiset arvomaailmoineen edustaa alle promillea maapallon väestöstä, joten suomalaiset feminiinisine arvomaailmoineen ovat pieni nurkkakunta ääri-ilmiö joka ei ole mikään globaali standardi tai edes normi, vaikka se oma subjektiivinen näkemys tutulta, turvalliselta ja sopivimmalta normaalilta kuinka tuntuisikin.

Äänestä
  • Ei hullummin sanottu.

    Äänestä

Mites+tuo+valllanjako+demokratiassa+menee+jos+on+vain+kaksi+vastakkaista+puoluetta,+siis+puolta+(sukupuolta).51%sortaa+49%+ja+näin+juuri+on+käytännössä+käynyt.

Äänestä

Hätävarjelun liioittelua jos väität ettei suomessa nainen saa kulkea ilman falcin jätkiä kantapäillä

Äänestä
  • Sitähän voi kokeilla, blondina minihameessa kävellä yksin yöllä vuosaaren puistojen läpi, eihän se tyhmyyden tekeminen suomessa kielettyä ole.

    Äänestä

Mamut pelastaa suomilainen mies on naisen orjia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jalmariahokas kirjoitti:

Vaasakin globalisoituu, maailman tavat ja kulttuurit kotiutuu lintukodon länsirannikolle.
Vkl. jutustelin baarissa ulkomaalaistaustaisen naisen kanssa jolla oli pari vartijaa mukanaan, on kuulemma ihan common sense maailmalla, ettei naisten ja lasten ole turvallista kulkea yöaikaan yksinään. Toivottavasti suomalaisetkin oppivat, ettei voi nyppiä rusinoita pullasta koska asioilla on useita puolia, yksipuolista hyvää ja mukavaa ei ole olemassakaan ja siksi saamapuolella ei voi olla ikuisesti.

Naisillehan se on vaikea hyväksyä, että jos haluaa puolustajan niin joutuu alistumaan myös vartioiduksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu